5 Jokainen meistä on aktiivinen osa hyvinvoivaa ja toimivaa yhteiskuntaa

Hyvinvoivassa ja toimivassa yhteiskunnassa jokainen osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Yhteiskunnan tehtävä on tukea silloin, kun tukea tarvitaan. Jotta voimme säilyttää hyvinvointivaltion, jokaisen on osallistuttava sen rakentamiseen ja tukemiseen. Hyvinvointi rakentuu vapauksien ja velvollisuuksien tasapainolle.

Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja solidaarisuutta toinen toisiamme kohtaan on vahvistettava riippumatta ihmisen taustoista tai asuinpaikasta. Oikeudenmukaisessa ja reilussa yhteiskunnassa huolehditaan jokaisen hyvinvoinnista.

Suomessa on vahvistettava demokratiaa sekä huolehdittava yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Toimiva kansalaisyhteiskunta vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa, ja siksi sen toimintakyvystä on huolehdittava.

Kansalaisyhteiskunta rakentuu järjestöjen, yhdistysten ja omaehtoisen aktivismin kautta toimien demokratian, osallistumisen ja yhteisöllisyyden edistäjänä. Harrastus-, kulttuuri- ja liikuntamahdollisuudet on turvattava laajasti, ja ikääntyville on tarjottava edellytykset hyvään, omannäköiseen arkeen.

Saamelaisilla alkuperäiskansana ja erilaisilla vähemmistöryhmillä on oikeus kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Palveluiden saatavuuden turvaaminen on edellytys erilaisten vähemmistökulttuurien elinvoimaisuudelle. Saamenkielisen opetuksen ja varhaiskasvatuksen riittävä tarjonta on turvattava. Saamelaisille on varmistettava mahdollisuus osallistua heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Saamelaisten virallisen lakisääteisen toimielimen Saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä on vahvistettava.

Karjalaisten oikeutta kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on vahvistettava. Karjalan kielen elinvoiman parantamiseen on kiinnitettävä huomiota, ja Itä-Suomen yliopiston koordinoiman Karjalan kielen elvytyshankkeen jatkoa on selvitettävä.

5.1 Demokraattista osallistumista, osallisuutta ja arjen perustaitoja on vahvistettava

Jokaisella on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi sekä vaikuttaa omaa elämäänsä ja asuinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Ihmisten vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä, samoin tietoa siitä, miten päätöksentekoon voi vaikuttaa ja osallistua. Jokaisella on oltava tarvittavat tiedot ja taidot pärjätäkseen arjessa ja osallistuakseen mahdollisimman täysipainoisesti yhteiskuntaan omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaisesti.

Kansalaisten asiointitaitoja sekä niiden oppimista on edistettävä. Perustaidoista huolehtimalla voidaan ennaltaehkäistä erilaisia haasteita arjessa elämän eri vaiheissa. Nuorten hyvät elämänhallintataidot vahvistavat itsenäisyyttä ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Demokraattisen osallistumisen on oltava turvallista ja kaikille avointa. Kansalaisyhteiskunnalla on oltava vapaus toimia sekä mahdollisuuksia vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin myös vaalien välillä. Rauhanomaiset mielenosoitukset ovat kokoontumisvapauden suojaama oikeutettu keino vaikuttaa demokraattisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuviin tai julkisuudessa työnsä vuoksi näkyviin henkilöihin kohdistuva häirintä, vainoaminen ja vihapuhe voivat olla merkittävä este osallistumiselle. Ne kohdistuvat usein korostetusti naisiin ja vähemmistöjen edustajiin.

Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen suojelu on valtiovallan ensisijainen velvollisuus. Kansalaisten kykyä ja halua toimia yhteiskunnassa on tuettava. Perusoikeuksiin perustuvat kansalaisvapaudet on taattava myös tulevaisuudessa mahdollisimman laajasti.

Kansalaisjärjestöille on taattava mahdollisuus osoittaa mieltä ilman yhteiskunnan ja elinkeinoelämän asettamia ylisuuria taloudellisia korvausvaatimuksia ja sanktioita. Vahva demokraattinen yhteiskunta kestää hetkelliset häiriöt ja haitat toiminnoissaan silloin, kun ne eivät aiheuta kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumista tai kohtuuttomia taloudellisia haittoja.

Demokratian ja osallisuuden vahvistamisessa on huomioitava alueelliset erot. Harvaan asutuilla alueilla osallistumisen esteet ovat usein rakenteellisia, ja niitä on purettava digitaalisilla ratkaisuilla ja palveluita kehittämällä. Suurilla kaupungeilla on keskeinen rooli palkkatasa-arvon, sukupuolitietoisen budjetoinnin ja naisvaltaisten alojen työehtojen edistämisessä. Tasa-arvoinen kaupunkipolitiikka, mukaan lukien naisten ja tyttöjen turvallinen kaupunkitila sekä segregaatiota vähentävä asuntopolitiikka, on elinvoiman, turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta. Sukupuolivaikutusten arviointia on vahvistettava valtio-, hyvinvointialue- ja kuntatasolla.

Verkkohäirintä ja -väkivalta on kasvava ja vahvasti sukupuolittunut ilmiö, joka kohdistuu erityisen usein naisiin ja vähemmistöihin. Naisiin kohdistuva verkkoväkivalta voi olla esimerkiksi seksuaalisella väkivallalla uhkailua ja ulkoisen olemuksen arvostelua. Verkossa tapahtuva vihapuhe on johtanut nuorten yhteiskunnallisen ja poliittisen aktiivisuuden vähenemiseen. Yhteiskunnallisen keskustelun avoimuuden ja moniarvoisuuden turvaamiseksi häirintään on puututtava varhaisessa vaiheessa ja määrätietoisin toimin. Sananvapauden kaventamiseen tähtäävään häirintään on puututtava tehokkaasti. Lisäksi jokaisella on velvollisuus edistää omalla toiminnallaan kunnioittavaa keskustelukulttuuria.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on kehitettävä, ja syrjintään on puututtava kouluissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa rikollisena toimintana. On luotava fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esteettömämpiä sekä saavutettavampia vaikuttamisen ympäristöjä.

Äänestysaktiivisuuden nostaminen vahvistaa demokraattisen oikeusvaltion perustaa ja kansalaisten politiikalle antamaa oikeutusta. Äänestämisestä on tehtävä mahdollisimman helppoa tuomalla äänestyspaikat sinne, missä ihmisetkin ovat. Jokaista äänioikeutettua on kaikin keinoin kannustettava käyttämään äänioikeuttaan, sillä se lisää ihmisten keskinäistä luottamusta, vähentää polarisaatiota ja rakentaa pitkäjänteisempää yhteiskunnallista kehitystä. Suomessa on selvitettävä erilaisia käytännöllisiä kannustimia ja toteutettava kokeiluja äänestysaktiivisuuden nostamiseksi.

Suomi on Pohjoismaista ainoa, jossa valtio ei osallistu suoraan oppilaitoksissa pidettävien nuorisovaalien järjestämiseen. Muissa Pohjoismaissa nuorten äänestysaktiivisuus varsinaisissa vaaleissa on korkeampi kuin meillä. Nuorten kasvua äänestäjiksi on tuettava nykyistä enemmän, ja valtion on tuettava nuorisovaalien järjestämistä vähintään niin, että nuorisovaalit kirjataan opetussuunnitelmiin. Demokratiakasvatus on otettava opetussuunnitelmissa oppiaineiden rajat ylittäväksi osaamiskokonaisuudeksi. Osana demokratia- ja kansalaiskasvatusta lasten ja nuorten tietoisuutta oikeuksistaan EU-kansalaisina on lisättävä. Lasten ja nuorten ymmärrystä vaikuttamisesta ja päätöksenteosta voidaan lisätä vahvistamalla oppilas- ja opiskelijakuntien sekä lasten parlamenttien asemaa. Nuorten ymmärrystä eri päätöksentekoprosesseista on lisättävä, heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa on tuettava, ja nuorten aikuisten äänestysaktiivisuutta on edistettävä.

Kouluissa ja oppilaitoksissa on tuettava lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi oppilaskuntatoiminnan avulla. Oppilaskuntien vaikutusmahdollisuuksia koulun arjessa on vahvistettava. Myös nuorisojärjestöjen tärkeä tehtävä kasvattaa lapsia ja nuoria kansalaisuuteen on tunnistettava.

Koska demokraattinen osallistuminen ja tätä kautta tunne osallisuudesta ovat olennainen osa yhteiskuntaan integroitumista, on huolehdittava siitä, että Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt osallistuvat päätöksentekoon niin päättäjinä kuin aktiivisina kansalaisina. Päätöksenteon eri vaiheissa on huomioitava rakenteellinen rasismi ja monisyinen syrjintä. Kieli- ja taustamaakohtaiset erot ovat suuria, ja tiedon puute on keskeinen syy äänestämättä jättämiseen. Kansalaisyhteiskunnan toimijoita, kuten järjestöjä, on tuettava ja kannustettava osallistumisen esteiden tunnistamiseen ja purkamiseen. Vaaleja koskevan virallisen tiedottamisen on oltava monikielistä ja helposti saavutettavaa.

Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten yhdenvertaisuus ei toteudu pelkästään yleisillä hyvinvointipalveluilla. Yhteiskunnan velvollisuus on turvata yksilöllinen, oikea-aikainen ja riittävä tuki koko ihmisen elämänkaaren ajan.

Asukas- ja lähidemokratiaa on kehitettävä toimivammaksi, sillä paikallisen tason aktivointi ja vuoropuhelu asukasyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa voivat olla keino lisätä osallisuuden tunnetta. Asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa omaan asuin- ja toimintaympäristöönsä vahvistaa lähidemokratiaa. Osallistavaa budjetointia ja erilaisten kansalaispaneelien käyttöä on lisättävä ja laajennettava kunnissa, kaupungeissa ja hyvinvointialueilla. Kansalaisten tiedonsaanti, objektiivinen tiedonvälitys ja erilaisten yhteiskuntanäkemysten esille pääsy on varmistettava.

Osallisuutta ja lähidemokratiaa on vahvistettava laajentamalla kansalaispaneelien käyttöä sekä huolehtimalla järjestöjen toimintaedellytyksistä.

5.2 Tehokkaasta kotoutumisesta on huolehdittava

Suomeen muuttaneiden kohdalla kotoutumisen on oltava jokaisen maahanmuuttajan oikeus ja velvollisuus, jota yhteiskunta tukee kaikilla hallinnon tasoilla. Kotoutuminen tarkoittaa yhteiskunnan sääntöjen ja toimintatapojen syvällistä sisäistämistä sekä osallistumista omien kykyjen mukaan yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä.

Suomeen muuttavalta on oikeutettua edellyttää mukautumista niihin periaatteisiin, joiden varassa Suomi yhteiskuntana toimii ja jotka usein ovat välttämätön edellytys sille, että täällä kyetään ylläpitämään vaurasta ja vakaata hyvinvointivaltiota.

Vastaavasti Suomen on oltava vastaanottavainen yhteiskunta tänne muuttaville, ja tänne tulevilla on oltava selkeä reitti Suomen yhdenvertaiseksi ja täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Kotoutumisen tuessa ensisijaista on, että maahan muuttavasta otetaan tarvittaessa nopeasti koppi ja häntä autetaan löytämään aktiivisia tapoja osallistua yhteiskuntaan. Erityisesti kielenoppimista ja nopeaa työllistymistä on edistettävä, ja vastaavasti on torjuttava kaikin tavoin ajautumista passiiviseksi tukiasiakkaaksi. Maahan muuttavien yhteiskunnalliselle ja demokraattiselle osallistumiselle on luotava turvalliset ja kannustavat puitteet.

Kieli on avain osallisuuteen. Vaikka työelämässä voi pärjätä esimerkiksi englannin kielellä, on maahan pysyvästi muuttavan tärkeä oppia myös kotimaisia kieliä voidakseen osallistua muuten yhteiskuntaan ja esimerkiksi kyetäkseen antamaan omille lapsilleen hyvät eväät Suomessa pärjäämiseen. Suomen tai ruotsin kielen oppimiseen on panostettava, ja oikeuksia sosiaalietuuksiin voidaan kytkeä siihen, että maahanmuuttaja opiskelee kieltä ja osoittaa muuten pyrkimystä kotoutua ja työllistyä. Maahanmuuttajien kielikoulutuksen saatavuutta on vahvistettava huolehtien siitä, että kielikoulutuksen tasot ja tavoitteet sekä yhteys muihin opintoihin ja työelämään muodostavat johdonmukaisia kokonaisuuksia. Kielikoulutukseen on panostettava myös työperäisesti maahan muuttavien kohdalla.

Erityisesti patriarkaalisista kulttuureista tulevien maahanmuuttajanaisten osallisuuden kasvattaminen on tärkeä painopiste. On purettava rakenteita, jotka tukevat kotiin jäämistä, ja aktiivisesti autettava työllistymisessä ja kontaktien rakentamisessa ympäröivään yhteiskuntaan. Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen maahanmuuttajaperheissä on keskeinen tavoite, jotta lapsille voidaan antaa mahdollisimman hyvät eväät suomalaisessa yhteiskunnassa pärjäämiseen.

Aktiivisella yhteiskuntapolitiikalla torjutaan etnisen ja kulttuurisen segregaation muodostumista Suomeen asuinalueiden, työmarkkinoiden ja muun yhteiskunnallisen osallistumisen tasoilla. Kuntia on aktiivisesti tuettava ja ohjattava kotoutumisen edistämisessä, ja tuloksia on seurattava järjestelmällisesti. Maahanmuuttajien kotoutumispolitiikan on oltava myös kuntatasolla suunnitelmallista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä. 

Suomeen muuttavien kulttuurin ja tapojen on sopeuduttava Suomen lakeihin ja yhteiskunnan keskeisiin arvoihin. Sukupuolten epätasa-arvoon perustuvia ajattelutapoja ja käytäntöjä ei tule hyväksyä, ja kulttuurisiin kunniakäsityksiin perustuva maahanmuuttajayhteisöjen sisällä tapahtuva väkivalta, painostus ja rajoittaminen on torjuttava yksiselitteisesti. Viranomaisten on kyettävä puuttumaan tällaisiin ilmiöihin nykyistä tehokkaammin ja turvattava kaikkien Suomessa asuvien koskemattomuus ja täysi itsemääräämisoikeus.

5.3 Yksinäisyydestä yhteisöllisyyteen

Yksinäisyydellä on vahvat yhteydet ahdistuneisuuteen, masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Todennäköisyys kokea yksinäisyyttä on suurempi, jos ihmisellä on joku toimintakyvyn rajoite. Yksinäisyys on nähtävä terveydellisenä riskitekijänä, ja siihen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sosiaali- ja terveydenhuollossa esimerkiksi selvittämällä henkilön tilannetta palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä.

Yksinäisyys heikentää lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, itsevarmuutta, itsearvostusta, oppimismotivaatiota ja jopa toimintakykyä. Pitkittyessään yksinäisyys voi aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita ja johtaa pahimmillaan syrjäytymiseen ja toimintakyvyn merkittävään heikentymiseen. Yksinäisyyden seuraukset voivat ulottua aikuisuuteen asti esimerkiksi syrjäytymisen ja lisääntyneen palvelutarpeen muodossa.

Kouluissa ja oppilaitoksissa järjestettävä kummioppilas- ja tutortoiminta, jossa vanhemmat opiskelijat tukevat nuorempia, sekä oppilas- ja opiskelijakuntien toiminta luovat turvallisuutta, lisäävät yhteisöllisyyttä ja tarjoavat matalalla kynnyksellä tukea sitä tarvitseville.

Kuntien, valtion, hyvinvointialueiden ja järjestöjen on yhdessä etsittävä keinoja yksinäisyyden ehkäisyyn. Ikääntyneiden yksinäisyyttä on torjuttava vahvistamalla yhteisöllisiä palveluita ja varmistamalla, että jokaisella on mahdollisuus merkityksellisiin ihmissuhteisiin, osallisuuteen ja arjen tukeen. Yksinäisyyden vähentäminen ja yhteisöllisyyden edistäminen vaatii myös arjen pieniä tekoja muiden huomioimiseksi.

Digitalisoituvassa yhteiskunnassa mahdollisuudet ihmisten kohtaamiseen vähenevät. Ruutuaika on lisääntynyt kaikenikäisillä, mikä haastaa hyvinvointia. Digilaitteiden runsaan ja rajaamattoman käytön on todettu heikentävän nuorten itsesäätelytaitoja sekä heikentävän ajattelukyvyn ja tunteiden ilmaisun kehittymistä. Aivot kehittyvät vuorovaikutuksessa, jossa opitaan säätelemään keskittymistä, käyttäytymistä ja tunteita. Digimaailmassa kasvanut sukupolvi ei aina saa riittävästi tätä kehitykselle välttämätöntä vuorovaikutusta, sillä somen ja pelaamisen ärsyketulva vie tilaa hitaalta, ponnistelua vaativalta toiminnalta. Eri elämänvaiheisiin annettavilla ruutuaikasuosituksilla voidaan vähentää ruutuajan negatiivisia vaikutuksia ihmisten arjessa. Sosiaalisen median käytön rajaamista ikärajoilla on edistettävä, ja lisäksi muita keinoja sosiaalisen median käytön haittojen vähentämiseksi on selvitettävä. Huoltajien on tärkeää tiedostaa oma vastuunsa lasten suojelemisesta verkossa. Samaan aikaan on tunnistettava sosiaalisen median mahdollisuudet vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden rakentamisessa.

Peräti puolet yksinasuvista kokee koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäisyyttä. Sosiaalisten suhteiden mahdollistaminen, yhteisölliset tilat ja osallisuus tukevat yksinasuvien positiivista mielenterveyttä. Suomessa yksinasuvia on kansainvälisesti vertaillen suuri määrä, ja heistä joka kolmas joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella. Yksinasuvilla syrjäytymisriski on korkeampi kuin muilla. Yksinasuvien työikäisten miesten kuolleisuus on kolminkertainen ja naisten kaksinkertainen verrattuna samanikäisiin parisuhteessa oleviin. Yksinasuvat on tunnistettava ryhmänä nykyistä paremmin, ja heille on suunnattava palveluita ja neuvontaa. Yksinasuvat on huomioitava yhteiskunnan kaikilla tasoilla tasavertaisina muiden perhemuotojen kanssa. Samalla on annettava tilaa erilaisille elämisen ja perheiden muodoille. Laatimalla yksinäisyyden vähentämisen toimenpideohjelma voidaan kunnissa löytää konkreettisia keinoja yksinäisyyden ja siitä seuraavien negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi.

5.4 Järjestö- ja vapaaehtoistoiminta osallisuuden vahvistajana

Järjestötoiminta on edelleen aktiivista Suomessa, ja sen edellytyksistä on pidettävä huolta. On varmistettava, että kansalaisyhteiskunta pysyy elävänä ja toimintakykyisenä. Suomalaisille on tärkeää osallistua vapaaehtoistoimintaan, ja siihen halutaan osallistua kasvokkain. Eniten kasvokkaista kohtaamista eri ikäryhmistä kaipaavat nuoret. Järjestötoiminnassa on kannustettava ylisukupolviseen yhteistyöhön, jotta järjestökenttä pysyy toimivana, aktiivisena ja kehittyvänä.

Kansalaisjärjestöt täydentävät julkisen sektorin roolia. Järjestöjen työ lisää ihmisten hyvinvointia ja säästää yhteiskunnan varoja, kun ongelmia ehkäistään ajoissa. Samalla niiden asiantuntijuuteen ja kansalaistoimintaan perustuva toiminta rakentaa luottamusta ja osallisuutta.

Kansalaisjärjestöt tuovat ihmisten äänen, tiedon ja arjen kokemukset mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Julkisen vallan on tuettava järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tunnistettava niiden rooli sosiaalisena investointina osana toimivaa demokratiaa ja kestävää hyvinvointivaltiota. Terveyden edistämiseen ja kansanterveystyön rahoitukseen on kiinnitettävä huomiota pitkällä aikavälillä, ja rahoituksen taso on suhteutettava haittoihin nykyistä paremmin.

Riittävällä julkisella rahoituksella varmistamme, että jatkossakin kansalaisjärjestöillä, oppilaitoksilla ja yhteisöillä on mahdollisuus ohjata vapaaehtoisia toiminnassaan. Vapaaehtoistoiminta ei synny itsestään, vaan se vaatii ammattimaista koordinointia ja resursseja. Kokemusasiantuntijoiden rooli järjestötoiminnassa on merkittävä. Jatkossa on tärkeää kehittää kokemusasiantuntijoiden käyttöä, koulutusta ja roolien monipuolistamista entistä systemaattisemmin. Järjestöt ovat julkisen sektorin kumppaneita, jotka vahvistavat osallisuutta, ehkäisevät syrjäytymistä ja edistävät hyvinvointia kaikkialla Suomessa.

On huolehdittava siitä, että tilat, joissa harjoitetaan vapaaehtoistoimintaa, kuten seura- ja opiskelijatoimintaa, sijaitsevat lähellä ihmisiä ja että niiden käyttö on maksutonta tai mahdollisimman edullista.

5.5 Mahdollisuuksia aktiiviseen elämään, liikkumiseen ja hyvinvointiin on tuettava

Suomalaiset liikkuvat edelleen monella tavalla aktiivisesti, mutta arjen aktiivisuus on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä, ja alueellinen sekä ihmisryhmien välinen eriytyminen on lisääntynyt. Suomalaisten fyysinen toimintakyky on heikentynyt, ja liikkumattomuuden kustannukset nousevat vuosittain miljardeihin. Liikunnan ja urheilun on oltava kaikkien saavutettavissa sosioekonomisesta asemasta huolimatta, ja ihmisten liikkumista on edistettävä yhteiskunnassa kaikin käytettävissä olevin keinoin, sillä liikkumisella ja fyysisellä aktiivisuudella on todennetusti myönteisiä vaikutuksia fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus liikkua terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävästi.

Liikkumisen mahdollisuudet on turvattava paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Alueiden eriytymistä tapahtuu niin kaupunkien sisällä kuin myös alueellisesti. Liikuntapaikkarakentamisessa on tulevaisuudessa korostettava yhä enemmän ennakointia, monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta. Lapsilla ja nuorilla on oltava mahdollisuus harrastaa liikuntaa monipuolisesti, lähtökohtaisesti omalla paikkakunnallaan ja kaupungeissa omalla alueellaan. Liikettä on tuotava sinne, missä ihmisten arki on.

Nuorten fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen vähenevät selvästi toiselle asteelle siirryttäessä, ja korkea-asteelle siirryttäessä liikkumattomuus lisääntyy edelleen. Koska liikunta tarjoaa yhteisöllisyyttä, yhteisötaitoja ja yhteenkuuluvuutta ja voi osaltaan vähentää syrjäytymisriskiä ja mielenterveysongelmia, on liikunnallisen elämäntavan juurruttaminen aloitettava jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja siitä on pidettävä kiinni läpi koulutusasteiden. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on lisättävä lakiin varhaiskasvatuksen, toisen asteen sekä korkea-asteen osalta, kuten on tehty esi- ja perusopetuksen kohdalla. Lähiaikuisella on keskeinen rooli liikkuvan elämäntavan omaksumisessa.

Liikunnallinen elämäntapa ja riittävä liike arjessa eivät toteudu vain liikuntapolitiikan avulla. Siksi tarvitsemme poikkihallinnollisia toimia kaikilla politiikan sektoreilla, esimerkiksi ennaltaehkäiseviä keinoja terveydenhuollossa sekä osana kaupunkisuunnittelua. Elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan sujuva palveluketju hyvinvointialueilla ja kunnissa on varmistettava. Ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen kannustavan rahoituksen osuutta kunnissa ja hyvinvointialueilla on kasvatettava ja kohdennettava ennaltaehkäisevään toimintaan. Kohdentamista on seurattava ja arvioitava. Yritysten resursseja ennaltaehkäisevän toiminnan järjestämisessä on hyödynnettävä. 

Liikunta ja urheilu ovat elinvoimatekijöitä kunnille, alueille ja valtakunnallisesti. Urheiluseurat ja yhdistykset tekevät arvokasta työtä harrastamisen, liikkumisen ja urheilun mahdollistamiseksi, ja toimintaa järjestetään laajasti kaiken tasoisille liikkujille ja urheilijoille. Huippu-urheilijaksi kasvamista ja tavoitteelliselle urheilu-uralle suuntautuvia on tuettava erilaisin toimin. Liikunta-alan yritystoiminnalla on keskeinen rooli sekä paikallisen elinvoiman lisääjänä että ihmisten liikuttajana. Liikuntamuotojen moninaistuminen, rahoituksen hajautuminen ja liikuntapalveluiden laaja toimijakenttä asettavat haasteensa liikkumisen yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumiselle. Liikunnassa ja urheilussa on huomioitava entistä paremmin eritaustaisten sekä ikääntyvien tarpeet, ja lapsille ja nuorille on oltava riittävästi tarjolla ei-kaupallisia vapaa-ajan vieton ja harrastamisen tiloja. Myös ilmastonmuutos tulee haastamaan liikuntasektorin toimintaa monella tapaa, ja siihen on varauduttava. Vihreä siirtymä ja hiilineutraalisuustavoite on huomioitava liikuntaolosuhteiden valmisteluissa. 

Vaikka digitaalisten palveluiden ja laitteiden käyttö on kasvanut, mikä on yksi merkittävä tekijä paikallaan olon lisääntymisessä, tarjoaa digitalisaatio liikuntaan ja liikkujille myös mahdollisuuksia liikunnan lisäämiseen, tulosten mittaamiseen ja oman kehityksen seuraamiseen. Liikkumiseen kannustavilla ja tukevilla sovelluksilla on parhaimmillaan mahdollisuus ehkäistä sairastamisen kuluja. Pelillistäminen ja palkitseminen lisäävät liikettä kuin huomaamatta. Yhteisöllisyyttä voidaan myös lisätä erilaisilla liikuntaan liittyvillä sovelluksilla, jotka luovat ryhmiä ja yhdistävät liikkujia harrastusten pariin.

Suomessa on luotu monia loistavia käytäntöjä, jotka ovat lisänneet liikettä ympäri Suomen. Yksi näistä on Harrastamisen Suomen malli, joka mahdollistaa matalan kynnyksen ja edullisen harrastamisen monille lapsille ja nuorille. Harrastamisen Suomen mallin toteuttamista on sujuvoitettava niin, että nuorisolain alla tapahtuvassa harrastustoiminnassa voidaan huomioida nykyistä paremmin perusopetuslain alaisuudessa tapahtuvan toiminnan tarpeet. Sujuvoittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Harrastamisen Suomen mallin toimintaa on voitava järjestää koulupäivän aikana ja koulukuljetukset on voitava toteuttaa niin, että koulukuljetuksen piirissä olevilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulupäivän jälkeen tapahtuvaan Harrastamisen Suomen mallin toimintaan. Harrastamisen Suomen malli on laajennettava myös toiselle asteelle. 

5.6 Kulttuuri kuuluu jokaiselle kaikkialla Suomessa

Elinvoimainen ja kehittyvä taide- ja kulttuurielämä ovat sivistyksemme ja hyvinvointivaltiomme kivijalka. Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, eikä kulttuuripolitiikassa ole kysymys hyväntekeväisyydestä. Kulttuurin kokeminen lisää hyvinvointia, ja sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten yksinäisyyteen, segregaatioon ja mielenterveyden ongelmiin. Suomalaisuus rakentuu yhteisen kulttuuriperintömme varaan, ja sen vaaliminen on velvollisuutemme osana historiallista jatkumoa.

Kulttuuripolitiikan lähtökohtana on oltava arvostus kotimaisia kieliä, kulttuuria ja sen tekijöitä kohtaan. On luotava puitteet kulttuurin elinvoimaisuudelle ja kasvulle sekä mahdollistettava kulttuuriosallistuminen kaikille esimerkiksi taloudellisesta asemasta, asuinpaikasta, iästä tai toimintakyvystä riippumatta ja kaksikielisyys huomioiden. Lasten ja nuorten mahdollisuuksia sekä kokea että luoda kulttuuria on vahvistettava.

Myös muiden Suomen kotoperäisten vähemmistökielten eli saamen, romanin ja karjalan kielten sekä suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen asemaa on vahvistettava. Saamelaisten oikeutta oman kielen ja kulttuurin kehittämiseen ja ylläpitämiseen on vahvistettava, ja saamelaisten perinteisten elinkeinojen toimintaedellytyksistä on huolehdittava. Osana kulttuuripolitiikkaa on edistettävä lisäksi pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä ja vuorovaikutusta kansalaisjärjestöjen kesken.

Kulttuurin arvostuksen on näyttävä riittävänä julkisena rahoituksena, lainsäädännön toimivuutena ja tekijöiden oikeutena korvaukseen omasta työstään. Tekijänoikeuspiratismiin puuttumiseen on löydettävä tehokkaita keinoja. Tavoitteena on oltava kulttuurin rahoitusosuuden nostaminen yhteen prosenttiin valtion budjetista.

Kulttuuripolitiikka on luonteeltaan moniulotteista, ja se läpileikkaa yhteiskuntapolitiikan ja hallinnon eri tasoja. Näin ollen kulttuuripoliittisten päätösten poikkihallinnollisuutta ja strategista yhteistyötä eri hallinnonalojen, -tasojen sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä on parannettava. Hyvinvointialueiden ja kuntien rahoitusjärjestelmää on kehitettävä tunnistamaan nykyistä paremmin kulttuurin ennaltaehkäisevä rooli sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Luovalla alalla on huomattava potentiaali taloudellisen kasvun ja innovaatioiden näkökulmasta. Luovan alan kansainvälistymistä, kulttuurivientiä ja Suomen maakuvatyötä on vahvistettava. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on kaksinkertaistaa luovan talouden osuus bruttokansantuotteesta.

Kulttuuri kuuluu jokaiselle kaikkialla Suomessa. Kulttuuripalveluiden saavutettavuuden näkökulmasta on tärkeää panostaa alueellisiin rakenteisiin, kuten kirjastoverkkoon ja alueellisiin taidelaitoksiin eli teattereihin, museoihin ja orkestereihin.

5.7 Oikeus nauttia lähiluonnosta ja velvollisuus huolehtia siitä

Lähiluonto on tärkeä ihmisten hyvinvoinnille ja virkistäytymiselle. Lähiluonto vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja tukee lajien säilymistä myös taajamissa. Kaikilla on oltava mahdollisuus arjen luontokokemuksiin lähellä kotia, ja jokaisenoikeudet luovat tälle vahvan perustan. Mahdollisuuksia säännölliseen ulkoiluun on lisättävä myös heille, joiden toimintakyky on rajoittunut. Lähiluonnon arvot on tunnistettava selkeänä osana kestävää kehitystä.

Kasvavassa kunnassa on oltava tilaa sekä lähiluonnolle että uudelle rakentamiselle. Ne voidaan useimmiten sovittaa yhteen, kun suunnittelussa toimitaan harkitusti ja pitkäjänteisesti. Lähiluonnon suojelu on tärkeä osa kaavoitusta. Luonnonsuojelun lisäksi kuntien on pyrittävä lisäämään kaupunkivihreää ja latvuspeittoa huomioiden samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautuminen. Lähiluontoa ovat myös eläimet, joiden elinympäristöihin on kiinnitettävä huomiota.

Meillä jokaisella on lisäksi velvollisuus huolehtia lähiluonnosta. On tärkeä huolehtia siitä, että päiväkodeissa ja kouluissa lapsilla ja oppilailla on mahdollisuus liikkua luonnossa osana opetusta. Tämä on keino tukea luontosuhteen muodostumista.

5.8 Ihmisillä on keskeinen rooli eläinten hyvinvoinnin mahdollistajina

Eläimiä on kohdeltava kunnioittavasti, eettisesti ja läpinäkyvästi. Eläinten hyvinvointi on turvattava vahvalla lainsäädännöllä, tehokkaalla valvonnalla ja uusimpaan tutkimustietoon perustuvalla sääntelyn kehittämisellä. Lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuudet on turvattava niin tuotanto-, harraste- kuin lemmikkieläimille, ja eläimille kipua tai stressiä aiheuttavia käytäntöjä on vähennettävä.

Suomalaisen eläintuotannon on oltava kestävää ja eettisesti korkeatasoista. Samalla on huolehdittava eläimistä vastuuta kantavien ihmisten jaksamisesta, kuten maataloustuottajien riittävistä lomituspalveluista. Eläinsuojelurikoksiin, pentutehtailuun ja hyvinvointia heikentävään jalostukseen on puututtava nykyistä tehokkaammin. Valvontaeläinlääkärien resursseista on huolehdittava kautta maan.

Turkistarhaus on eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta kestämätön elinkeino, josta on luovuttava hallitusti oikeudenmukaisen siirtymän keinoin Suomessa ja koko EU-alueella. Myös eläinkokeita on vähennettävä, ja vaihtoehtoisten menetelmien käyttöönottoa on edistettävä.

Petopolitiikassa on tärkeää suojelun sosiaalinen hyväksyttävyys ja hyvä keskusteluyhteys eri tahojen, kuten viranomaisten, paikallisväestön, metsästäjien ja luonnonsuojelujärjestöjen, välillä. Villieläinten hyvinvoinnissa keskeistä on elinympäristöjen suojelu sekä kärsimystä vähentävät käytännöt metsästyksessä, kalastuksessa ja eläinmatkailussa. Sääntelyn, koulutuksen ja valvonnan on tuettava eläinten hyvinvointia kaikessa ihmisen toiminnassa.