Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Puoluehallitus kiittää aloitteen tekijöitä tärkeän asian esille nostamisesta; Hyvinvointialueiden rahoitus on pitkälti nollasummapeliä, jossa valtio jakaa kiinteän, tarveperustaisen potin. Tarveperusteisuuden määritelmän laatiminen keskenään erilaisille alueille ei ole helppoa, mutta perusperiaate, jossa tarveperustan määrittäminen pohjautuu dataan ja vertailtaviin tietoihin, on oikea.
Jos jonkin alueen rahoitus kasvaa laskennallisten kriteerien (kuten sairastavuus) muutoksessa, se on konkreettisesti pois toiselta alueelta kun sotepalveluiden rahoituksen määrä valtiolta on joustamaton. Tämä on ymmärrettävästi johtanut vaatimuksiin rahoitusmallin korjaamisesta eriarvoistumisen estämiseksi. Hyvinvointialueiden rahoituksen korjaamiseksi on tehtävä toimenpiteitä ja tutkailtavaksi tulevat ainakin hyvinvointialueiden oman tulonmuodostuksen vahvistaminen sekä valtion rahoituksen riittävyyden arviointi. Puoluehallitus korostaa, että hyvinvointialueen rahoitusta on kehitettävä kokonaisuutena.
Hyvinvointialueet ovat pyytäneet lisäaikaa alijäämien kattamiseen useasti ja SDP on myös vaatinut tätä Orpon hallitukselta. Kyseessä ovat kansalaisten hengen ja elämän kannalta tärkeimmät palvelut ja niiden toiminta on turvattava myös niissä tilanteissa, kun hyvinvointialue joutuu sopeuttamaan talouttaan. Hyvinvointialueiden on kuitenkin huolehdittava itse siitä, että niiden talous on tasapainossa.
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry – Lappeenrannan Työväenyhdistys ry
Suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kriisissä. Kohtuuttomat säästötoimet ovat ajaneet hyvinvointialueet mittaviin leikkauksiin, jotka uhkaavat palvelujen saatavuutta, yhdenvertaisuutta ja henkilöstön saatavuutta. Orpo–Purran hallitus on jättänyt rahoituksen rakenteelliset ongelmat korjaamatta ja ohjaa julkisia varoja yksityisten palveluiden vahvistamiseen julkisen järjestelmän kustannuksella.
Nykyinen hyvinvointialueiden rahoitusmalli on epäoikeudenmukainen, sillä se perustuu diagnoosirekistereihin, joiden tiedot ovat osoittautuneet merkittävästi vinoutuneiksi. THL:n tilastoihin siirtyvien pitkäaikaisdiagnoosien määrä voi vaihdella alueiden välillä jopa kuusinkertaisesti, ei todellisen sairastavuuden, vaan potilastietojärjestelmien teknisten erojen ja kirjauskulttuurien vuoksi. Kun rahoitus perustuu rekisteritietoon, joka ei kuvaa todellista palvelutarvetta, tarveperustaisuus ei toteudu ja järjestelmä jakaa resursseja sattumanvaraisesti.
Tämä vinoutuma asettaa hyvinvointialueet – ja sitä kautta kansalaiset – epätasa-arvoiseen asemaan. Alueet, joilla diagnooseja kirjautuu vähemmän, ovat pysyvästi alirahoitettuja, vaikka palvelutarve olisi suurempi. Nykyinen malli ei ohjaa rahoitusta sinne, missä tarve on todellinen, eikä se tue yhdenvertaista palvelujen saatavuutta. Se myös palkitsee diagnoosien kirjaamista, ei väestön hyvinvoinnin edistämistä tai ennaltaehkäisyä.
Rahoitusjärjestelmä on muutettava vakaaksi ja ennustettavaksi. Sen on perustuttava mittareihin, jotka eivät ole altistettavissa teknisille manipuloinneille ja jotka heijastavat todellista palvelutarvetta. Esimerkiksi THL:n omat analyysit osoittavat, että demografiaan perustuva malli ennakoi terveydenhuollon kustannuksia aluetasolla paremmin kuin diagnoosipohjainen järjestelmä. Lisäksi se on vaikeasti manipuloitavissa, kannustaa ennaltaehkäiseviin toimiin ja kohdentaa resursseja sinne, missä tarve tosiasiassa on.
Nykyisen rahoitusmallin seuraukset näkyvät jo vakavana alirahoituksena. Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa yli 1,3 miljardin euroa alijäämäisenä, ja alijäämät ovat kasvaneet sen jälkeen ilman, että palvelutarve olisi vähentynyt. Ongelma ei johdu tuhlaamisesta, vaan rakenteellisesta ja järjestelmällisestä alirahoituksesta. Alueita velvoittava alijäämien kattamisvelvoitteen (HvL 115 §) noudattaminen pakottaa leikkauksiin myös niissä palveluissa, jotka ovat välttämättömiä asukkaiden perusoikeuksien toteuttamiseksi. Velvoitteesta tulee luopua siltä osin kuin alijäämät ovat syntyneet viallisen rahoitusjärjestelmän seurauksena.
Rahoituksen vinoumat ja nollasummaperiaate pahentavat ongelmaa entisestään. Kun yhden alueen rahoitus kasvaa teknisten tekijöiden vuoksi, vastaava summa vähennetään muilta, vaikka palvelutarpeessa ei olisi tapahtunut muutoksia. Tämä syventää alueellista eriarvoisuutta, rapauttaa lakisääteisten palvelujen saatavuutta ja uhkaa perustuslain takaamaa oikeutta yhdenvertaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry – Lappeenrannan Työväenyhdistys ry esittää, että
SDP laatii perusteellisen suunnitelman hyvinvointialueiden rahoitusmallin korjaamiseksi ja hallitusvastuuseen päästessään ryhtyy välittömiin toimiin:
1. korjaa diagnooseihin perustuvan rahoitusmallin ennustettavaksi ja vakaaksi järjestelmäksi, joka ei ole altis manipuloinnille ja jossa rahoitus perustuu todelliseen palvelutarpeeseen;
2. luopuu alijäämien kattamisvelvoitteesta niiltä osin, kuin alijäämät ovat syntyneet viallisen rahoitusmallin aikana;
3. turvaa hyvinvointialueille rahoituksen, joka mahdollistaa lakisääteisten palvelujen yhdenvertaisen toteuttamisen koko maassa.