47

Aloitteessa esitetään, että kaikki Suomen maaperässä olevat kaivosmineraalit siirretään lakimuutoksin valtion omistukseen. Aloitteen mukaan Suomen valtio voisi ansaita tuloja huomattavasti nykyistä enemmän siten, että kaivosyhtiöt maksaisivat valtiolle lisenssimaksua hyödyntämistään mineraaleista.

Puoluehallitus toteaa, että Suomessa varallisuusoikeus maasta löydettyihin kaivosmineraaleihin on viimeiset parisataa vuotta kuulunut maanomistajalle. Kaivoslainsäädäntö rakentuu valtausjärjestelmälle. Siinä esiintymän löytäjä saa määrätyin edellytyksin oikeuden esiintymän hyödyntämiseen.

Puoluekokous 2012 totesi kaivosten verotuksesta seuraavaa: ”Oikein toteutettuna kiinteistövero on käyttökelpoinen vero palveluiden rahoittamiseksi. Kunnilla tulee olla riittävästi liikkumavaraa kiinteistöveroprosenttien päättämisessä. Maapohjan erottaminen omaksi kokonaisuudekseen kiinteistöverotuksessa on perusteltua, ja kiinteistövero ulotetaan myös kaivosten maapohjaan.”

Vuoden 2011 kaivoslainvalmisteluaineistossa todettiin, että maanomistajalle kuuluu periaatteellinen oikeus kaivosmineraaleihin. Tätä oikeutta rajoittaa kaivoslain menettelyssä muodostettava kaivoslupa. Valtio huolehtii alan lainsäädännöstä, viranomaiskoneistosta ja valvonnasta sekä yleisesti teollisen toiminnan edellytyksistä.

Kaivoslaissa pidettiin ennallaan tai vahvistettiin maanomistajalle maksettavia korvauksia. Perustuslain näkökulmasta mainitut korvaukset ilmentävät maanomistajan periaatteellista oikeudellista valtaa alueensa kaivosmineraaleihin. Kaivoslakia valmistellessa perustuslakivaliokunta katsoi, että uusi kaivoslaki yleisellä tasolla parantaa erityisesti kiinteistön omistajan oikeusasemaa. Vuoden 2011 kaivoslain eräät lunastussäännökset merkitsevät perustuslakivaliokunnan mukaan niin voimakasta puuttumista kiinteistön omistajan omaisuuden suojaan, että se tosiasiallisilta vaikutuksiltaan rinnastuu omaisuuden pakkolunastukseen. Maanomistajan asemaa kaivoksen perustamisessa arvioidaan siis omaisuuden suojan kannalta uudessa kaivoslaissa perusteellisesti.

Eduskunta on siis kaivoslain hyväksyessään 2011 katsonut, että kaivoksen perustamisessa on kyse maanomistajalle kuuluvan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen. Jos kaivosmineraalien omistusoikeuden katsottaisiin kuuluvan valtiolle, muutos edellyttäisi todennäköisesti eduskunnan määräenemmistöä, koska kyse olisi kajoamisesta maanomistajan perusoikeuksiin, eli omaisuuden suojaan. Samoin silloin kun alueen jo omistaa kaivosyhtiö.

Aloitteen mukaisen tavoitteen toteuttaminen merkitsisi siis varsin raskasta ja moniulotteista lainsäädäntöprosessia. Jos kaivostoiminnasta halutaan valtiolle lisää tuottoja, kuten aloitteessa todetaan, se lienee helpommin toteutettavissa muunlaisin maksuin tai veroin. Veron tai maksun maksuperuste olisi oltava yrityksen liikevaihdossa tai sen tuottamassa voitossa. Silloinkin joudutaan pohtimaan perusoikeuksia eli elinkeinon harjoittamisen vapautta ja yhdenvertaisuuskysymyksiä.

Puoluehallitus toteaa kaivostoimintaan liittyvän suuria odotuksia, mutta myös pelkoja peruuttamattomista muutoksista ja haitoista luonnolle ja muille elinkeinoille. Kaivannaisteollisuuden on oltava ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävää.

Kaivostoiminnalla on ollut haitallisia ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia. Toisaalta kaivannaisala ja siihen liittyvä jatkojalostus, teknologiateollisuus, tutkimus ja kehitys ovat merkittävä kasvun mahdollisuus ja niissä on tärkeää vientipotentiaalia. Nämä tehtävät työllistävät Suomessa lähes 30 000 ihmistä.

Suomen mineraalistrategian keskeiset tavoitteet ovat kotimaisen kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen, ratkaisujen tarjoaminen globaaleihin mineraaliketjun haasteisiin ja ympäristöhaittojen vähentäminen.

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla on 2013 käynnistetty Kestävän kaivannaisteollisuuden toimintaohjelma. Tavoitteena on nostaa Suomi johtavaksi luonnonvarojen ja materiaalien kestävän, taloudellisen ja innovatiivisen hyödyntämisen osaamisen maaksi.  Samalla halutaan kuitenkin turvata suojelualueiden ja kansallispuistojen luonnonarvojen koskemattomuus ja alueiden ylläpito ja se, että kaivostoiminnassa kunnioitetaan ekologista kestävyyttä ja alkuperäiskansojen oikeuksia.