Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen edistää eurooppalaista rajat ylittävään työntekoon liittyvää kanneoikeutta sekä kaikkia työelämän rikkomuksia koskevan kanneoikeuden säätämiseksi Suomessa.

Aloitteessa esitetään eurooppalaista rajat ylittävään työntekoon liittyvää kanneoikeutta sekä suomalaista kaikkia työtekijöitä kohtaan koskevia rikkomuksia kattavaa kanneoikeutta.

Puoluehallitus pitää tärkeänä, että työntekijöiden oikeudet turvataan ja niihin kohdistuviin rikkomuksiin puututaan tehokkaasti. Järjestöjen itsenäinen kanneoikeus, jota voisi käyttää ammattiliitto tai muu rekisteröity yhdistys, auttaisi työntekijää pitämään puolensa työmarkkinoilla. Kanteen voisi nostaa oikeudessa työsuhteisiin, tasa-arvoon tai muuhun yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa.

Usein työntekijää tietää, että hänen oikeuksiaan on poljettu, mutta työntekijä ei uskalla riitauttaa asiaa oikeudessa, koska pelkää saavansa hankalan maineen, joka vaikeuttaa jatkossa työnsaantia. Mutta aina työntekijät eivät edes tiedä oikeuksiaan poljetun.

Viranomaisten mahdollisuudet valvoa työehtoja on puutteellinen. Työpaikat ovat aiempaa pirstaleisempia ja odotettavissa on, että työpaikat syntyvät yhä pienempiin yrityksiin.

Yhteiskunnassa on siirrytty yhä enemmän niin sanottuun omavalvontaan. Reiluissa yrityksissä omavalvonta toimii, mutta joissakin yrityksissä se tarkoittaa sitä, että valvontaa ei käytännössä ole lainkaan.

Ammattiliiton kanneoikeus parantaisi liittojen edunvalvontaa. Useissa maissa on kollektiivinen kanneoikeus työsuhteisiin liittyvissä asioissa tai syrjintäasioissa. Suomessa kollektiivinen kanneoikeus on mahdollistettu jo nyt kuluttaja-asioiden lisäksi elinkeinonharjoittajille.

On perusteltua, että myös työntekijöillä olisi vastaavanlainen oikeus.

26 Kanneoikeus ammattiliitoille työntekijän turvaksi

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y:n aloite

Osa Suomen talousongelmaa on seurausta siitä, että työtä tehdään reilujen työmarkkinoiden ulkopuolella, joko pimeästi tai pimein työehdoin.

Euroopan unionin komissio on ehdottanut ammattiliittojen kanneoikeutta.  Kanneoikeudessa on kyse siitä, että ammattiliitot voisivat haastaa väärin toimivan työnantajan oikeuteen työntekijän puolesta. Komission esitys koskee työvoiman vapaan liikkuvuuden nimissä maasta toiseen siirtyviä työntekijöitä. Esityksen idea on, että ammattiliitto pystyy valvomaan sitä, että muista EU maista tulevia työntekijöitä kohdellaan samoin kuin suomalaisia työntekijöitä. Tämä ehkäisee ”kaksien työmarkkinoiden” syntyä.

Kansallisella tasolla kanneoikeus on saatava koskemaan kaikkia työlainsäädännön rikkomuksia ja työntekijän oikeuksien polkemisia. Liian usein väärin kohdeltu työntekijä ei uskalla lähteä peräämään oikeuksiaan. Ihmiset pelkäävät saavansa hankalan maineen, vaikka peräisivät vain lakisääteisiä oikeuksiaan. Maahanmuuttajataustaiset työntekijät eivät välttämättä edes tunne laillisia oikeuksiaan.

Eheän yhteiskunnan rikkoo se, että meillä on yhdet työmarkkinat työnantajavelvollisuutensa hoitaville työnantajille ja lainmukaisista työehdoista nauttiville työntekijöille sekä toiset työmarkkinat joilla työsuojelusta, veroista tai työaikalainsäädännöstä ei piitata.

Tästä ilmiöstä kärsivät molemmat: työntekijät ja velvoitteensa hoitavat työnantajat. Työntekijöitä kohdellaan kaltoin näillä jälkimmäisillä, harmailla työmarkkinoilla. Työnantajista taas rehelliset kärsivät kun kilpailijat hakevat etua riistäen työntekijöitä. Yhteiskunta kokonaisuudessaan kärsii, koska yhteisestä kassasta jää puuttumaan verotuloja ja sosiaaliturvaa rahoittavia maksuja. Ongelma on vakava.

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y. esittää, että

SDP toimii eurooppalaisen rajat ylittävään työntekoon liittyvän kanneoikeuden edistämiseksi sekä kaikkia työelämän rikkomuksia koskevan kanneoikeuden rakentamiseksi Suomessa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 43

  • Tammikuu 2017

    Kanneoikeutta ei ole kyetty yrityksistä huolimatta saavuttamaan.


Kommentoi

Tietosuoja