Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen sosiaalisen palkinnon osalta, mutta velvoittaa puoluehallitusta, resurssien niin salliessa, järjestämään yhdessä TSL:n kanssa viestintä-koulutusta. Muilta osin puoluekokous viittaa järjestöuudistusasiakirjaan.

Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen sosiaalisen palkinnon osalta, mutta velvoittaa puoluehallitusta, resurssien niin salliessa, järjestämään yhdessä TSL:n kanssa viestintäkoulutusta.

Aloitteessa esitetään, että SDP:lle perustetaan vuosittain jaettava Työelämän sosiaalinen teko –palkinto. Aloitteessa esitetään myös, että SDP satsaa myös muuten viestinnässään positiivisuuteen, panostaa viestinnän osaamiseen sekä kehittää puolueviestintää määrätietoisesti vastaamaan sosiaalisen median aikakauden tarpeita.

SDP:ssä jaetaan mm. vuoden puolueosastopalkinto, ympäristötekopalkinto sekä Rafael Paasio- ja Ursin-mitalit ansioituneille yhteisöille tai henkilöille. Aloitteessa esitetty työelämän sosiaalinen teko –palkinto on idealtaan hyvä, mutta ei sellaisenaan puolueen tehtäväkenttää.

Viestinnän osaamisen kehittämistä esitetään myös aloitteessa numero 146. Samoin kun siihenkin aloitteeseen vastattiin, toteaa puoluehallitus, että viestinnän osaamisen lisääminen on erittäin tärkeää toimintaa. Puolueen tuleekin kartoittaa omansa ja TSL:n mahdollisuudet viestintäkoulutuksen lisäämiseen. Jos resursseja löytyy, käynnistää puolue viestintään liittyvän koulutuksen yhdessä TSL:n ja puoluepiirin kanssa.

149 SDP kannustamaan työntekijöiden hyvinvointiin panostamista

Someron Työväenyhdistys ry:n aloite

SDP:n julkinen imago ei ole paras mahdollinen. Paikoin vaikuttaa siltä, että puolue pikemminkin luo ristiriitoja kuin ratkaisee niitä. Puolueviestintä nojaa muutoinkin vanhoihin toimintatapoihin, jotka eivät enää sosiaalisen median aikakaudella toimi. Tämä näkyy puolueen kannatuksessa ja vaikeuksissa tavoittaa mm. nuoria.

Nykyaikainen julkikuvan luominen on monisäikeinen prosessi, joka vaatii osaamista. Puolueen julkikuvanhallintaa ei voi ulkoistaa mainostoimistolle. Mikään taho ei voi sosiaalisen median aikakaudella hallita julkikuvaansa täydellisesti. Ratkaisevaksi nouseekin positiivisten viestien tuottaminen ja jakaminen mahdollisimman laajalle. Tässä tarvitaan kaikkia puolueen toimijoita.

Positiivinen viesti huomataan. Pääsääntöisesti poliittinen viestintä on ongelmiin ja epäkohtiin puuttumista. Etenkin hankalina aikoina uutiset ovat täynnä esimerkiksi työelämää koskevaa ahdistavaa ja negatiivista sisältöä. Samaan aikaan Suomessa on kuitenkin paljon positiivista toimintaa, joka jää piiloon.

Meillä on työnantajia, jotka haluavat vapaaehtoisesti panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin. Nostamalla näitä positiivisia esimerkkejä esiin, hyvien käytäntöjen levittäminen muihinkin yrityksiin ja yhteisöihin on mahdollista.

Hyvä tapa nostaa esiin positiivisia esimerkkitapauksia on perustaa vuosittainen palkinto- tai vastaava huomioimisjärjestelmä. Hyvin lanseerattu vuosittainen palkinto takaa laajan julkisen huomion paitsi palkitulle myös palkinnon jakajalle.

Someron Työväenyhdistys ry esittää, että

puoluekokous päättää perustaa SDP:lle vuosittaisen Työelämän sosiaalinen teko –palkinnon, joka luovutetaan työntekijän asemaa vapaaehtoisesti kehittäneelle työnantajalle. Puoluekokous edellyttää myös, että SDP satsaa myös muuten viestinnässään positiivisuuteen, panostaa viestinnän osaamiseen sekä kehittää puolueviestintää määrätietoisesti vastaamaan sosiaalisen median aikakauden tarpeita.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 201


Kommentoi

Tietosuoja