Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puoluekokous pitää selvitysten tekemisen sijaan tärkeämpänä ryhtyä riittäviin toimiin kohtuuhintaisten asumisratkaisujen saatavuuden parantamiseksi etenkin metropolialueella esimerkiksi varmistamalla riittävä tonttivaranto.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puoluekokous pitää selvitysten tekemisen sijaan tärkeämpänä ryhtyä riittäviin toimiin kohtuuhintaisten asumisratkaisujen saatavuuden parantamiseksi etenkin metropolialueella esimerkiksi varmistamalla riittävä tonttivaranto.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puoluekokous pitää selvitysten tekemisen sijaan tärkeämpänä ryhtyä riittäviin toimiin kohtuuhintaisten asumisratkaisujen saatavuuden parantamista etenkin metropolialueella.
Aloitteessa ollaan huolissaan asumisen kalleudesta. Aloitteessa esitetään, että puolue tekisi selvityksen kohtuuhintaisen vuokra- ja omistusasumisen takaamiseksi pieni- ja keskituloisille pääkaupunkiseudulla.
Kaavoitus ei pääkaupunkiseudulla toimi kunnolla, kokonaisuus huomioiden. Tämä johtaa osaoptimointiin kunnissa. Etenkin suuret kaupungit metropolialueella kaavoittavat liian vähän, mikä johtaa tonttimaan kalleuteen, kun tonttien tarjonta ei vastaa niiden kysyntää. Tämä paitsi nostaa asumisen hintaa, se myös vaikeuttaa työmarkkinoiden toimivuutta ja hidastaa talouskasvua.
Muualla metropolialueella puolestaan on keskitytty liikaa rakentamisen sallimiseen haja-asutusalueelle, mikä ei palvele toimivaa ja tiivistä yhdyskuntarakennetta. Kunnilla on vastuu huolehtia siitä, että raakamaata saadaan kaavoitettua riittävästi asuntotuotantoon, myös kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon. Kaavoituksessa tulee luonnollisesti huolehtia myös asuinalueiden sosiaalisesta eheydestä. Tämä voidaan turvata monipuolisella asuntorakenteella.
Hallitus on valmistelemassa lakia metropolihallintoa koskevasta lainsäädännöstä. Metropolihallinnon yhdeksi tehtäväksi ollaan kaavailemassa myös maankäyttöä ja kaavoitusta. Puoluehallitus kannattaa metropolialueen kaavoituksen järjestämistä metropolihallinnossa. Se mahdollistaisi alueen maapolitiikan ja yhdyskuntarakenteen paremman suunnittelun sekä turvaisi tonttituotannon nykyistä, kunkin kunnan vastuulla olevaa mallia paremmin.
Vuosina 2008–2012 metropolialueella on jäänyt rakentamatta vuosittain keskimäärin kolmannes sovitusta 12 000-13 000 uudesta asunnosta. Tämä on merkinnyt noin 20 000 asunnon vajetta, vaikka esimerkiksi 2012 päästiin lähelle sovittua tasoa. Sovitusta vähintään 13 000 asunnon vuosittaisesta kaavoituksesta metropolialueen kunnat ovat jääneet jälkeen viidessä vuodessa noin 17 000 asunnon verran. Tonttimaan niukkuus on myös omiaan rajoittamaan rakennusalan kilpailua ja siten vaikuttamaan metropolialueen muuta maata korkeampiin rakennuskustannuksiin.
Tonttikustannus muodostaa keskimäärin noin neljänneksen osuuden kohtuuhintaisen asumisen kustannuksista. Kunnat vastaavat kaavoituksesta, jolla mahdollistetaan täydennys- ja uusien asuntoalueiden rakentaminen. Kun kaavoitus ja kunnan oma aktiivinen maapolitiikka toimivat kunnolla, on kunnissa riittävästi kaavoitettua maata rakentamiseen. Tämä puolestaan auttaa pitämään maan hinnan kohtuullisena.
Hallituksen marraskuussa 2013 hyväksymässä rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanossa edellytetään monin eri keinoin kuntien tehostavan kaavoitustaan, etenkin metropolialueella. Ohjelman mukaan kuntien tulee edistää kaavoitusta tiivistämällä jo rakennettuja alueita, lisätä rakennusten korkeutta erityisesti lähellä keskustaa ja rakentamalla alueille, joiden sijainti on hyvä. Edelleen ohjelmassa todetaan, että valtio arvioi infrastruktuuri- ja palveluinvestointejaan kuntien kaavoituksen tulosten perusteella ja edellyttää, että kunnissa on käyttöön otettavissa jatkuvasti vähintään noin viiden vuoden asuntotuotantotavoitetta vastaava tonttivaranto.
Puoluehallitus katsoo, että emme tarvitse niinkään lisää selvityksiä, vaan asuntoja. Hallitus hyväksyi keväällä 2013 asuntopoliittisen uudistuspaketin, jonka tarkoituksena on parantaa valtion tukeman asuntotuotannon edellytyksiä etenkin metropolialueella. Uudistuspaketissa on lukuisia toimia, joilla pyritään aktivoimaan kohtuuhintaista, valtion tukemaa asuntotuotantoa. Näitä toimia ovat muun muassa käynnistysavustus ja korkotukilainoituksen omavastuukorkojen alentaminen. Hallituksen aktiivisten toimien ansiosta kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotanto onkin elpymään päin.
Matinkylän Sosialidemokraatit ry:n aloite
Eri tahot ovat tehneet asuntopoliittisia linjauksiaan viimeisen vuoden aikana keräten eräänlaista toiveiden tynnyriä ilman, että olisi todella syvennytty hakemaan ratkaisuja kasvavien alueiden vuokra- tai muiden kohtuuhintaisten asuntojen vajeeseen.
Varsinainen pullonkaula pääkaupunkiseudun vuokra-asuntorakennuttamiselle on tonttipula. Helsinkiä lukuun ottamatta maata ei ole riittävästi pääkaupunkiseudulla kuntien omistuksessa ja siitä johtuen kaavoituskoukerot vievät niin paljon aikaa kaikkine neuvotteluineen, ettei maata saada jalostettua rakennusvalmiiksi. Voi olla ettei sitä halutakaan pitää riittävästi tarjolla hintojen pitämiseksi korkealla. Tähän eivät kunnatkaan ole syyttömiä.
Helsingin seudun asumisen akuuttien ongelmien taustalla vaikuttaa asuntokannan pienuus ja kannan hidas kasvu suhteessa asumiskysynnän kasvuun. Tämä heijastuu erityisesti asuntomarkkinoiden väliinputoajaryhmiin, joille mahdolliset asumisvaihtoehdot ovat ARA-asunnot.
Edullisimmat vapaarahoitteiset vuokra-asunnot sijoittuvat etäälle huonojen liikenneyhteyksien ja kalliin liikkumisen alueille. Asuntomarkkinoiden pullonkaulat heijastuvat työmarkkinoille – monilla palvelualoilla on vaikeuksia saada työvoimaa, koska palkkataso ei mahdollista kohtuullista asumista tai kynnys muuttaa alueelle on liian korkea.
Kuitenkaan asuntotuotannon lisäys (jos olisi realistista) ei yksin ratkaisisi ongelmaa, sillä kasvavan suurkaupunkialueen asuntomarkkinoiden tunnusomainen piirre on, että kohtuulaatuisen asumisen markkinahinta on korkea. Tämän taustalla on korkea maan hinta, koska monet toiminnot kilpailevat niukoista maaresursseista.
Väliinputoajia varten tarvitaan suoraa asumistukea sekä monipuolisia yhteiskunnan tukemia asumisvaihtoehtoja, jotka tarjoavat kohtuuhintaisia asuntoja myös pienituloisille työssä käyville sekä asunto- ja työmarkkinoille tuleville.
Asuntomarkkinoiden kireyden ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden helpottamiseksi Helsingin seudun asuntotuotanto tulisi nostaa MAL-aiesopimuksen mukaiselle 12 000-13 000 asunnon vuosituotannon tasolle.
Tonttitarjonnan ongelmat rajoittavat vuokra-asuntotuotantoa. Kerrostalotonttien varanto on niukka, vastaa noin kolmen vuoden rakentamistarvetta. ARA-tuotanto kärsii tonttien saatavuusongelmasta. Helsingin ja Espoon kalleimpien tonttihintojen alueella tonttien markkinahinnat ylittävät huomattavasti ARA-hintarajan. Tämä edellyttää voimakasta tonttihintojen subventointia. Kehyskunnilla ei ole suurta tahtoa osoittaa tontteja ARA-tuotantoon edes keskustaajamista, vaikka kysyntää olisi.
ARA-tuotanto tulisi sijoittaa hyvin saavutettaviin joukkoliikennekäytäviin ja palveluiden lähelle. Lisäksi tulisi tarjota mahdollisuuksia vapaarahoitteiselle vuokra-asuntotuotannolle ARA-tuotannon rinnalla. Tämän vuoksi kerrostaloalueiden ja tiiviiden kaupunkimaisten pientaloalueiden kaavoitusta tulisi lisätä pitkäjänteisesti. Pienten asuntojen rakentamista tulisi lisätä alueellisesti monipuolisesti vastaamaan yksinasuvien kysyntään.
Tarvitaan Helsingin seudun yhteistä maankäytön suunnittelua, johon sisältyy yhteinen asuntostrategia, merkittävien rakentamisalueiden kaavoituksen ja toteutuksen seudullinen ohjaus, maankäytön suunnittelun ja liikennesuunnittelun toteuttaminen kokonaisuutena.
Kysyntään nähden liian pieni asuntotuotanto näkyy hintakehityksessä. Pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet paljon nopeammin kuin muualla maassa, samoin nopeammin kuin ansiotaso tai rakennuskustannukset.
Matinkylän Sosialidemokraatit ry esittää, että
puolue tekee selvityksen siitä, miten kohtuuhintainen vuokra- ja omistusasuminen pääkaupunkiseudulla taataan pieni- ja keskituloisille.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 167