Puoluekokous pitää tärkeänä edistää kansalaisten mahdollisuuksia sijoittaa myös paikallisyhteisön hyvinvointia, julkisia hyvinvointipalveluita ja työllisyyttä edistäviin rahastoihin. SDP:n tulee edistää eettistä sijoittamista ja näitä tavoitteita tukevien rahastojen luomista.
Puoluekokous pitää tärkeänä edistää kansalaisten mahdollisuuksia sijoittaa myös paikallisyhteisön hyvinvointia, julkisia hyvinvointipalveluita ja työllisyyttä edistäviin rahastoihin. SDP:n tulee edistää eettistä sijoittamista ja näitä tavoitteita tukevien rahastojen luomista.
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen, jonka mukaan kansalaisille olisi voitava tarjota paikalliseen elinkeinoelämään ja työllisyyteen sijoittavia rahasto-osuuksia. Asiaa on selvitettävä mm. Kuntaliiton kanssa yhteistyössä.
Työllisyyskehitys on ollut viime vuodet Suomessa vaatimatonta. Tähän keskeinen syy on kansainvälisen talouden heikko tilanne.
Panostukset työllisyydenhoitoon, pitkäaikaistyöttömille rakennetut uudet palvelut sekä nuorisotakuu ovat osaltaan toimineet vastinparina vaatimattomalle talouskehitykselle. SDP on edellyttänyt lisävoimavaroja työllisyydenhoitoon läpi vaalikauden.
Uusien rahoitusinstrumenttien avulla voitaisiin vahvistaa pk-sektorin rahoitusta ja tätä kautta työllisyyttä. Lisäksi on hyvä selvittää vaihtoehtoja, joilla kansalaille tarjottaisiin mahdollisuutta sijoittaa uusiin, paikallista työllisyyttä eri tavoin tukeviin rahastoihin.
Tapanilan Työväenyhdistys ry:n aloite
Eurooppa kamppailee nyt markkinaliberalismin luomien rakenteiden ja odotusarvojen kuristusotteessa. Vaihtoehtoa haetaan edelleen EU:n elinten ja EKP:n johdolla pankkien rahoittamisen kautta. Pyritään luomaan mahdollisuuksia uusiin talousimpulsseihin yritysten rahoituksen varmistamisella. Voidaan ajatella, että eurovaltiot maksavat reaalityöllä hankituilla varoilla mielikuvituksen ja uhkapeliasennoitumisen varaan rakennettua korttitaloa.
Reaalitalouteen rakentuvat julkiset palvelut eivät ole saaneet tuekseen oikeastaan mitään uusia rahoitusinstrumentteja. Hyvinvointivaltion turvaamiseksi myös julkista hallintoa on ryhdyttävä resursoimaan ja vahvistamaan. Uusia rahoitusinstrumentteja tarvitaan ja niitä voidaan kehittää. Tällainen instrumentti voisi olla esimerkiksi työllisyyteen suuntautuva kuntarahasto tai –bondi. Tällaisen varoista kiertyisi valtaosa takaisin palkkoihin, joista puolestaan kertyisi verotuottoja kunnalle. Rahaston raha kiertäisi pääosin työssäkäyntialueella ja tukisi erinomaisesti palvelurakennetta ja pienyrittäjyyttä. Juuri pienyritysten kannattaisikin sijoittaa reaalitalouteen, omalle työssäkäyntialueelle.
Julkisen sektorin rahoitusrakenteen vahvistaminen hyödyttäisi sekä palvelujen kehittämistä että muodostaisi turvallisen reaalitalouteen suuntautuvan sijoituskohteen niille, joilla syystä tai toisesta olisi sijoitettavaa. Kysymys olisi yhteisestä, sovitusta säästämisestä jolla katettaisiin muuten kansalaisen omalle kustannukselle jääviä tuotteita ja palveluita. Avointa, kansanvaltaista hallintoa ja sen palvelutuotantoa ei pidä enempää altistaa finanssipeleihin suuntautuvalle kaupalliselle kilpailulle.
Tapanilan Työväenyhdistys ry esittää, että
– Verotuksen ja palvelumaksujen ohella kansalaisille on tarjottava mahdollisuus sijoittaa pitkäjänteisesti kuntien hallinnoimiin, yhteistä hyvinvointirakennetta ja palveluja tukeviin rahastoihin.
– Lainsäädännöllä on mahdollistettava kuntien itsenäinen vastuunotto ja toiminta rahastopääomien hallinnassa ilman voitontavoitteluintressiä toimivia rahastuslaitoksia. Tämä vaatii myös Euroopan Unionissa käytössä olevien ns. velkajarrujen uudelleenarviointia.
– Sosialidemokratian tehtävänä on edistää Euroopan Unionissa ja Sosialistisen Internationaalin piirissä kansanvaltaiseen pohjoismaiseen hyvinvointiajatteluun perustuvia rakenneratkaisuja. Kansalaisten intressiin perustuvat, julkisen yhteisön hallinnoimat joukkovelkakirjalainat ovat yksi tällainen mahdollisuus.
– Euroopan Keskuspankkia on rohkaistava ostamaan valtion ja kuntien obligaatioita reaalitalouden elvyttämiseksi ja kansalaisten työn, toimeentulon ja yleisen hyvinvoinnin varmistamiseksi.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 26
Tammikuu 2017
Ei ole edennyt. Keskustelua asiasta on käyty, mutta julkisen sektorin ja kuntasektorin uudistaminen sekä tuleva aluehallintouudistus ovat hallinneet agendaa.