Puoluehallituksen esitys puoluekokoukselle 8.-10.5.2014

VAPAUS, SIVISTYS JA KRIITTISYYS

Sosialidemokraattinen sivistyspolitiikka tavoittelee ihmisten onnea ja iloa. Se tavoittelee maailmaa, jossa jokainen ihminen saa elää ainutkertaisen elämänsä vapaana kivusta, sorrosta, tietämättömyydestä ja köyhyydestä. Maailmaa, jossa jokainen ihminen saa elää rikkaan elämän ihmisenä, päämääränä itsessään.

Vapaus kasvaa tasa-arvosta

Sosialidemokratia uskoo vapaaseen ihmiseen. Sosialidemokraateille vapaus on toimintakykyä, mahdollisuutta asettaa omia tavoitteitaan ja toteuttaa itseään niissä rajoissa, jotka toisten ihmisten loukkaamattomuus ja yhteinen hyvä asettavat.

Vapaus kasvaa tasa-arvosta. Vapaus ilman tasa-arvoa loukkaa toisten ihmisten vapautta. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jokainen voi elää ja kasvaa yksilönä, toteuttaen omaa potentiaaliaan ja tavoitellen omia päämääriään niin pitkälle kuin tuon vapauden toteuttaminen ei rajoita muiden kansalaisten vapautta.

Yhteiskunnan tehtävä ja julkisen vallan velvollisuus on edistää jokaisen ihmisen vapauden toteutumista. Vapauteen kuuluu yksilön kasvu mahdollistaminen yhteisössä, jossa hänen osaamisensa, henkisyytensä ja kykynsä tasa-arvoisuuteen, solidaarisuuteen ja uusiutumiseen saa ilmaisunsa ja mielensä. Yksilö on aina osa sosiaalisia verkostoja ja maailmaa, joissa toimijaksi häntä tulee kasvattaa.

Vapauteen liittyy vastuu, jonka kantamiseen ihminen kasvaa vain vapaudessa. Kyky kantaa vastuuta syntyy luottamuksesta ihmiseen vapaana yksilönä. Sosialidemokraattien tavoitteena on, että jokainen lapsi saavuttaa mahdollisimman suuren vapauden ja saa tarvitsemansa tuen ja turvan kasvaessaan vapauteen ja vastuuseen.

Lapsi on perheensä, yhteiskuntaluokkansa tai etnisen ryhmänsä jäsen, mutta ennen kaikkea hän on ainutkertainen yksilö. Koulun ensisijainen tehtävä on edistää lapsen parasta, vastata lapsen tavoitteisiin sekä tukea kodin kasvatustehtävää ja auttaa lasta lapsen kasvussa vapaaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi. Sen tehtävä on puolustaa lapsia, sekä auttaa ja opettaa lapsia puolustamaan itseään. Koko koulu on lasten palveluksessa auttaessaan heitä kasvamaan mahdollisimman täyteen vapauteen.

Sosialidemokraateille tasa-arvo on laajaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, jossa tausta ei ennusta koulutusta tai elämänpolkua. Tasa-arvo ei tarkoita kaikkien samankaltaisuutta, vaan kaikkien yhtäläistä oikeutta oman ihmisyytensä ja persoonallisuutensa toteuttamiseen. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa yksilön tausta ei ole kahle, vaan voimavara. Koulutuspolitiikan tärkein tehtävä yhteiskunnassa on vapauttaa jokainen yksilö niistä kahleista, joilla yksilön tausta voi rajoittaa hänen mahdollisuuttaan elää todeksi oma lahjakkuutensa ja toteuttaa itseään omassa ainutkertaisessa elämässään.

Sivistys kasvaa jakamalla

Sosialidemokraattisen liikkeen tavoitteena on sivistynyt yhteiskunta ja sivistynyt ihminen. Sivistynyt, vapaa ihminen on viisas, vahva ja vastuullinen eettinen toimija. Hän ymmärtää yhteiskuntaa, maailmaa ja ihmisyyttä sekä kykenee asettumaan muiden ihmisten asemaan ja kantamaan sosiaalista vastuuta.

Sivistynyt ihminen tuntee omat vahvuutensa ja pystyy käyttämään laajasti omia kykyjään. Hän tunnistaa omat heikkoutensa ja ymmärtää inhimilliseen elämään väistämättä liittyvän heikkouden. Siksi sivistynyt ihminen on lempeä ja ymmärtäväinen sekä itseään että toisia kohtaan. Hän tunnistaa myös ihmisessä piilevän voiman ja vaatii itseltään ja muilta pyrkimistä hyvyyteen, totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Sivistys ei uhoa ja tuhoa, vaan parantaa ja rakentaa.

Sivistys kehittyy läpi koko elämän ja kaikkialla yhteiskunnassa. Sen synnyttää elämä itse. Myös läpi elämän voi tukea muiden sivistyspyrkimyksiä. Tiedon, osaamisen ja sivistyksen arvo ei ole vain siinä aineellisessa hyvässä, jonka se meille tuottaa, vaan siinä merkityksellisyydessä, ilossa ja onnessa, jonka se parhaimmillaan ihmiselle antaa. Ymmärryksen suurin palkkio on ymmärrys itse.

Sivistys kasvaa jakamalla. Sosialidemokratia uskoo jokaisen ihmisen sivistykseen, jossa kaikki voivat osallistua uuden sivistyksen luomiseen. Sivistyksen suurimmat hyödyt, hyvä ja inhimillinen elämä ja yhteiskunta, voidaan saavuttaa vain sivistyksen jakamisella. Sen tuottamat kokemukset, ymmärrys, ilo, riemu, innostus, empatia, mielekkyys ja kyky vastuuseen ovat arvokkaimmillaan silloin kun ne voi jakaa toisten ihmisten kanssa. Sivistykseen kuuluu huolehtiminen siitä, että hyvä elämä olisi mahdollista yli ajan, paikan ja aseman asettamien rajojen.

• sivistyspolitiikka tavoittelee elämänmittaista yksilöllistä ja yhteisöllistä sivistymistä

Kysymisen iloon

Työ on elämää varten, mutta elämä ei ole vain työtä varten. Ei tuotantokappaleena, eikä keinona johonkin päämäärään. Vain työllä ja sivistyksellä ihmiset voivat yhdessä vapautua niistä tietämättömyyden ja köyhyyden kahleista, jotka ihmisiä sitovat.

Sivistys on kysymistä. Se perustuu jatkuvaan kysymiseen, jolla etsitään totuutta, oikeutta ja hyvyyttä. Tämä mahdollisuus kysymiseen on saatava kaikille avoimeksi. Jokainen ihminen on opetettava esittämään kysymyksiä. Mitä vaikeampia kysymyksiä, sen parempi. Kriittinen kansalainen osaa ja uskaltaa muodostaa mielipiteitä ja puolustaa niitä, kyseenalaistaa auktoriteetit ja vallitsevat normit sekä esittää kriittisiä kysymyksiä. Kansanvallalle kriittisyys on mahdollisuus. Sorrolle, harvainvallalle ja passiivisuudelle se on uhka. Kansanvaltainen yhteiskunta perustuu siihen, että kansalainen ei hyväksy valmiita vastauksia kuten alamainen, vaan on kykenevä ja valmis kysymään itse.

Taito kysyä tarvitsee taidon arvioida löydettyjä ja saatuja vastauksia. Se opettaa myös, että tieto ja vastaukset ovat aina suhteellisia. Paraskin tietomme voi muuttua kun maailma muuttuu tai siitä paljastuu uusia asioita. Monimutkaisessa maailmassa koulutuksella on tärkeä merkitys vahvistaa arviointikykyä, johdonmukaisuutta ja kokonaisvaltaista ymmärrystä pinnallisen ja pirstaleisen tietotulvan keskelle.

Jokainen ihminen joutuu monessa asiassa olemaan muiden ihmisten keksimien vastausten varassa. Siksi on tärkeää, että ihminen itse osaa kysyä ja vakaasti harkiten valita, mihin maailmankuvansa perustaa. Informaatioyhteiskunnasta on päästävä tietoyhteiskuntaan, tietoyhteiskunnasta ymmärrysyhteiskuntaan.

Opettajan ja koulun tärkeimpiin tehtäviin kuuluu kaikella toiminnallaan opettaa, että valmiin vastauksen kyseenalaistaminen ja kriittinen arvioiminen on arvokasta ja arvostettavaa. Vastaukset vanhenevat kun tieto edistyy, mutta taito esittää kysymyksiä ja arvioida vastauksia ei vanhene.

• Oppimisen tavoitteena tulee olla taito esittää kysymyksiä ja arvioida vastauksia.

Ihmisyys on yhteistoimintaa

Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa ihminen ei ole alamainen vaan kansalainen. Kansalaista sitovat yhteiset säännöt, mutta kansalainen voi itse vaikuttaa yhteisiin sääntöihin. Kansalaisuus ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan toimintaa. Se on mielentila, halu ja kykyä toimia. Täysivaltaiseksi ja täysimittaiseksi kansalaiseksi ei synnytä, vaan kasvetaan.

Aktiivisen kansalaisen pitää osata kysyä, kyseenalaistaa ja kantaa vastuuta. Kansalaisen pitää olla rohkea ja peloton, mutta ei ylimielinen tai itseriittoinen. Kansalaisuus ja ihmisyys edellyttävät itsetuntemusta ja halua ottaa vastuuta itsestään ja muista ihmisistä. Mitä enemmän ihmisellä on valtaa, sitä tärkeämmäksi nousee eettinen harkinta ja jokaisen ihmisen ainutkertaisuuden kunnioittaminen. Ihmisyyttä ei saa katsella niin korkealta, ettei sitä enää erota.

Koulujärjestelmän tehtävä on kasvattaa kansanvaltaisen yhteiskunnan kaipaamia täysivaltaisia kansalaisia. Sosialidemokraattien tavoitteena on, että kaikki voivat olla täysivaltaisia kansalaisia ja kokea yhteiskunnan yhteisenä toimintakenttänä, johon he voivat vaikuttaa. Kasvatuksessa opetetaan jokaista ottamaan vastuuta ihmisenä ja kansalaisena.

Yhteiskunnan ja koulun toimintatapojen rakentaminen on osa kasvatusta ja sen pitää palvella inhimillisiä ja kasvatuksellisia päämääriä. Kysymiseen, kriittisyyteen ja kyseenalaistamiseen pyrkivä kasvatus ei voi rakentua kuuliaisuudelle, kyseenalaistamattomuudelle ja auktoriteetille. Kasvatuksen tulee noudattaa niitä ihanteita, joihin se kasvattaa.

Yhteistoiminnallisuus, kyky ratkoa asioita yhdessä, sopiminen, mahdollisuuksiin tarttuminen, kyky elää yhteisössä ja kantaa vastuuta eivät ole asioita, joita voi oppia vain kuulemalla niistä. Sama pätee kyseenalaistamiseen, kysymysten esittämiseen, ihmettelyyn ja tuttujen asioiden katsomiseen uudessa valossa. Parhaimmillaan koulu voi toimia paikkana, jossa erilaisista taustoista tulevat lapset, kansalaiset, ihmiset oppivat toimimaan yhdessä kansanvaltaisen yhteiskunnan säännöillä.

Yhtenä keinona kouluyhteisön kehittämiseen ja oppilaiden yhteistoiminnan opettamiseen voidaan käyttää eri-ikäisten oppilaiden yhteisopetusta, jossa vanhemmilla oppilailla on oma roolinsa nuorempien oppilaiden opettamisessa ja opastamisessa. Tällöin nuoremmat oppilaat voivat saada roolimalleja vanhemmista oppilaista ja vanhemmat sekä oppia vastuunkantoa, että hahmottaa paremmin oppimaansa. Toisen oppilaan oppimisprosessin tukeminen toimii omaakin oppimista vahvistavana ja syventävänä opetusmuotona.

Jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle tulee antaa aitoa päätösvaltaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan oppilaitos- ja kouluyhteisöönsä. Opiskelijoita yhteistoimintaan ohjaamalla ja antamalla valtaa päättää yhteisön toiminnasta sekä yhteisten asioiden järjestämisen tavoista vahvistetaan heidän kasvamistaan vastuuseen, yhteistoimintaan ja päätöksentekoon kehitysvaiheidensa mukaisesti. Oppilaiden demokraattisen yhteistoiminnan tulee alkaa viimeistään oppivelvollisuuden alkaessa ja oppilaskuntatoiminnan kaltaista yhteisöllistä päätöksentekoa tulee ikäkauden mukaisesti harjoitella varhaiskasvatuksessa jo ennen oppivelvollisuuden alkua. Oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnan tulee jatkua kattavasti toisella asteella ja korkea-asteella.

Jo varhaiskasvatuksessa lapset voivat yhteistyössä päättää esimerkiksi miten naulakot jaetaan eri ikäryhmien kesken, miten ulkoleikit ajoitetaan suhteessa ruokailuun tai miten eri toiminnot ajoitetaan hoitopäivän aikana. Kuten kaikessa toiminnassa, myös tässä toimintaa ei voida järjestää miten tahansa, vaan lastenkin vapaata päätöksentekoa rajoittavat asiat, jotka tekevät joistakin vaihtoehdoista mahdottomia ja joistakin valinnoista toisensa poissulkevia. Tämän oppiminen on eräs tärkeimmistä yhteiseen päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyvistä opeista.

Myös yhteisön sisäisiä ristiriitoja pitää ratkoa lasten yhteistoiminnassa jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Epäoikeudenmukaisuuden ja sorron, estäminen on yksi tärkeimpiä kaikkien yhteisöjen tehtäviä, olipa kyse oppilaitosyhteisöstä, työpaikasta tai yhteiskunnasta. Yhteisen vastuunkannon kannalta on haitallista, jos järjestyksen ylläpitäminen ja välittäminen ajatellaan kokonaan jonkin yläpuolella olevan tahon toiminnaksi, josta yksilöillä ei ole lainkaan vastuuta. Ratkoessaan yhdessä yhteisön ristiriitoja ja kiusaamista lapset oppivat, että tältäkin osin kaikkia koskevat säännöt ovat myös yhdessä päätettyjä ja niiden ylläpito on yhteistä toimintaa, vaikka mukana onkin erityisiä tahoja, joiden vastuulla ristiriitojen ratkaiseminen on.

• Kaikissa oppilaitoksissa on oppilas- tai opiskelijakunta.
• Kaikissa oppilaitoksissa oppilaat ja opiskelijat saavat ikäkautensa mukaisen mahdollisuuden vaikuttaa oman yhteisönsä toimintaan ja yhteisiin pelisääntöihin.

Vapaaseen ja vastuulliseen ihmisyyteen

Kieli on kysymys

Kaikilla lapsilla, taustastaan riippumatta, pitää olla mahdollisuus kasvaa rikkaassa ja monipuolisessa kieli- ja kulttuuriympäristössä. Mikään maa tai alue ei ole koskaan yksikulttuurinen. Maailmassa, jossa rajat ylittävä vuorovaikutus lisääntyy, ja jossa eri kulttuurit ovat yhä enemmän läsnä jokapäiväisessä arjessa, on kielten ja kulttuurien opetuksen asemaa olennaisesti vahvistettava. On yhä tärkeämpää, että lapset voivat varhaiskasvatuksesta saakka paitsi oppia syvällisesti omaa kieltään ja tutustua omaan kulttuuriinsa, myös oppia vieraita kieliä ja tutustua vieraisiin kulttuureihin.

Tasa-arvon lisäämisen kannalta on olennaista se, että alemman koulutustason perheistä tulevat lapset saavat päiväkodissa ja koulussa samanlaiset edellytykset rikkaan kielitaidon kehittymiselle, jonka koulutettujen vanhempien kotitausta usein tarjoaa. Niin oman äidinkielen kuin vieraiden kielten opiskelussa tarvitaan uudenlaista ajattelua, jossa hyödynnetään lapsen ja nuoren kielellisiä herkkyyskausia ja monipuolistetaan vieraiden kielten osaamista.

Osana kysymisen taidon opettamista tulee tiedekasvatus integroida koko oppivelvollisuuskoulutukseen. Tiedekasvatuksen tulee läpäisyperiaatteella sisältyä kaikkeen yleissivistävään opetukseen, jotta oppilaat tottuisivat ja oppisivat tieteellisen ajattelun eri muotoihin kaikilla elämän alueilla.

Tiedekasvatukseen tulee sisältyä myös eri alojen tutkijoiden ja tutkimuksen säännöllinen esittely osana kasvatuksesta aina varhaiskasvatuksesta lähtien. Tutkijavierailujen avulla voidaan oppilaille antaa siemeniä oman oppimisen ilonsa ja oman elämänpolkunsa löytämiseen. Harva tutkija osaa puhua omasta tutkimuksestaan ilman, että silmät alkavat loistaa. Sen näkemällä lapsi oppii, että totuuden etsintä ei koskaan pääty, eikä löytämisen ilo milloinkaan lopu.

Taito elää ja toimia

Oman maailmankatsomuksen muodostaminen on keskeinen osa ihmiseksi ja kansalaiseksi kasvamista. Oman maailmankatsomuksen muodostamiseksi on opittava tunnistamaan ja arvioimaan maailmankatsomuksellisia kysymyksiä ja muodostamaan niistä perusteltuja kantoja. Kuten yhteiskunnallisessa kasvatuksessa, myöskään maailmankasvatuksellisessa kasvatuksessa tavoite ei saa olla se, että lapsi omaksuu vanhempiensa poliittiset, yhteiskunnalliset, filosofiset tai uskonnolliset käsitykset. Kasvatuksen tavoitteena on, että lapsi kasvaa kykeneväksi muodostamaan oman maailmankatsomuksensa vapaasti ilman minkäänlaista painostamista tai pakottamista.

Opetuksessa tulee antaa oppilaille keinoja kriittisesti arvioida myös yhteiskunnassa ja eri yhteisöissä vallitsevia normeja esimerkiksi vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, sukupuolesta, etnisyydestä ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä tukea ymmärrystä siitä, että vallitsevat normit muuttuvat ajassa ja niitä voidaan muuttaa aktiivisella toiminnalla.

Yhden kaikille yhteisen maailmankatsomusaineen, elämäntaidon, tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria muodostamaan perusteltuja käsityksiä filosofisista, uskonnollisista, maailmankatsomuksellisista, eettisistä ja yhteiskunnallisista asioista. Ylemmillä peruskoululuokilla elämäntaito korvautuu filosofialla ja uskontotiedolla.

Yhteiskunnallisesti oppilaidemme tiedolliset ja taidolliset valmiudet ovat hyviä, mutta heidän edellytyksensä ja halunsa vaikuttaa yhteiskunnan ja oman elinympäristönsä asioihin ovat heikot. Kansalaisuus ei kuitenkaan ole katsomolaji. Siksi lapsia on alusta saakka kasvatettava toimimaan kansanvaltaisessa yhteiskunnassa. Tämä oppiminen vaatii sekä tiedollista kasvatusta että tekemällä oppimista.

Yhteiskunnallisen kasvatuksen tiedollinen pohja tulee antaa jokaiselle uudessa oppiaineessa, kansalaistaidossa. Monet yhteisöt ymmärtävät, kuinka tärkeää on jo varhaisessa iässä oppia oman yhteisön yhteisiin toimintatapoihin ja pelisääntöihin. Tämän ymmärryksen tulee näkyä myös lasten kasvattamisessa aktiiviseen kansalaisuuteen. Kansalaistaidon ja elämäntaidon toiminnallisen opetuksen tulee alkaa varhaiskasvatuksessa.

Kasvattaminen aktiiviseen kansalaisuuteen ei pääty koskaan. Ihmisyys tai kansalaisuus ei ole koskaan valmis. Niinpä muun muassa vapaalla sivistystyöllä on tärkeä tehtävä lisätä luottamustehtävissä olevien henkilöiden kykyä toimia päättäjinä. Jokaisessa elämänvaiheessa ihmisellä pitää olla mahdollisuus saada helposti tietoa yhteiskunnallisista asioista ja hankkia itselleen välineitä, joilla ymmärtää yhteiskuntaa ja toimia aktiivisena kansalaisena, äänestäjänä, luottamushenkilönä.

• Elämäntaidon opetus korvaa oman uskonnon opetuksen ja tuo filosofian myös lasten ulottuville.
• Varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen sisällytetään kansalaistaidon opetusta.
• Kaikissa elämänvaiheissa on mahdollista hankkia tietoja ja taitoja, joilla toimia aktiivisena kansalaisena ja luottamushenkilönä.

Luo ja tee

Suomalaisen koulutusjärjestelmän perinne on korostanut tiedollisen oppimisen merkitystä. Taito- ja taideaineiden, kädentaitojen ja liikunnan oppiminen on jäänyt koulutusjärjestelmän kehittämistyössä vähemmälle. Taidolla ja taiteella on kuitenkin tärkeä paikkansa niin ihmisyydessä kuin kaikkien lasten ja nuorten oppimisessa.

Taide on myös totuuden ja hyvyyden etsimistä inhimillisen luovuuden keinoin. Taide synnyttää tekijälleen ja kokijalleen uusia oivalluksia, ymmärrystä, iloa ja erilaisia tunteita. Yhteiskunnassa taide vahvistaa terveyttä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Taide avaa mielen ja opettaa valppautta. Taidekasvatukseen kuuluu pedagoginen asenne, joka tukee oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua ihmisyyteen ja vapauteen. Taidekasvatuksessa ei tule syrjäyttää joukosta ketään, vaan auttaa näkemään jokaisessa ainutlaatuista lahjakkuutta, luovuutta ja näkemystä.

Laajasti ymmärretyn taidekasvatuksen pitää alkaa jo varhaiskasvatuksen alussa, kattaa nykyiset taideaineet ja tutustuttaa lapsi laajasti esteettisen kulttuurin ilmiöihin ja historiaan. Taidekasvatuksen pääasia on kuitenkin taiteen tekemisen ilo. Myös sanataiteen opetuksen tulee olla tiiviissä yhteydessä laajaan taidekasvatukseen, ei ainoastaan äidinkielen opetukseen.

Kädentaidot antavat konkreettisella tavalla mahdollisuuden tekemiseen ja uuden luomiseen. Tekemällä oppiminen on keskeinen oppimisen muoto ja joillekin oppijoille ehdoton edellytys uuden omaksumiselle. Tämän vuoksi tekemällä oppimisen ei tulisi rajoittua vain taitoaineiden, kuten käsityön opetukseen, vaan kaikessa perusopetuksessa tulisi vahvistaa tekemällä oppimista. Taitoaineiden pedagogisten menetelmien käyttäminen esimerkiksi luonnontieteellisiä oppiaineita opetettaessa vahvistaisi oppimistuloksia ja kiinnostusta näitä oppiaineita kohtaan.

Lapsia ja nuoria kasvatetaan aktiiviseen liikunnalliseen elämään. Liikkuminen ja oman kehon tuntemus ovat tärkeä osa ihmisyyttä ja niihin kasvetaan asteittain varhaiskasvatuksesta alkaen. Jokaisen koulu- ja opiskelupäivän tulee tarjota mahdollisuuksia liikkumiseen. Koululiikunnan tulee antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus löytää liikunnan riemu ja itselleen sopiva liikunnallinen elämäntapa. Liikuntatuntien lisäksi liikunnallista elämää edistää turvallinen mahdollisuus liikuntaan koulumatkalla ja pitkillä välitunneilla sekä liikkumisen elementtien lisääminen muihin aineisiin ja toiminnallisuutta tukevilla pihoilla. Kaikilla koulutusasteilla oppilaiden ja opiskelijoiden omaehtoista liikkumista edistetään oppilaitosten tiiviillä yhteistyöllä liikuntapaikkojen ja –järjestöjen kanssa.

Aamu- ja iltapäivätoiminta antavat puitteet, joissa jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle voidaan tarjota mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, kädentaitoja ja kulttuuria. Ne tarjoavat koululle mahdollisuuden avata omaa toimintaansa kansalaisyhteiskuntaan ja ympäröivään yhteiskuntaan.

• Laaja taidekasvatuskokonaisuus tähtää taiteen iloon.
• Tekemällä oppimista lisätään.
• Taiteen ja tekemällä oppimisen pitää olla myös kaikkien aikuisten ulottuvilla.
• Liikunnasta tehdään osa jokaista koulupäivää.

Huominen nousee osaamisesa

Osaamista vaativassa työelämässä ja yhteiskunnassa matala koulutus syrjäyttää ihmisen helposti niin työmarkkinoilta kuin yhteiskunnastakin. Talouden ja hyvinvoinnin kasvun ainoa kestävä lähde on tuottavuuden kasvu. Tuottavuuden kasvu tulee yhä enemmän osaamisesta.

Maailmanlaajuisessa työnjaossa asemamme perustuu kasvavassa määrin osaamiseen. Halvasta työstä, raaka-aineista tai energiasta ei ole Suomelle strategiseksi valinnaksi. Osaaminen luo oman markkinansa ja oman kysyntänsä. Se luo uutta ajattelua, uusia ratkaisuja, uutta yrittäjyyttä ja kokonaan uusia taloudellisen toiminnan aloja. Siksi ihmisiä ei pidä kouluttaa huomista, vaan tulevaa vuosisataa varten.

Tällä hetkellä liian suuri osuus työvoimasta on pelkän perusasteen koulutuksen varassa ja suurin vajaus on korkeakoulutetun työvoiman määrässä. Ammatillisen koulutuksen suorittaneen työvoiman tarve laskee. Ammatillinenkaan koulutus ei tuota yksilölle enää palkkahyötyä, mutta pienentää yhä työttömyysriskiä. Parhaillakin aloilla ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työllisyysasteet ovat heikkoja suhteessa korkeasti koulutettuihin ryhmiin. Reilussa 20 vuodessa perusasteen varassa työelämässä olevien määrä on vähentynyt yli puolella miljoonalla. Samanaikaisesti Suomeen on syntynyt yli puoli miljoonaa työpaikkaa, joista suurin osa sellaisiin työtehtäviin, joiden edellytyksenä on ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto.

Yhteiskunnan tulee varmistaa, että jokainen kansalainen hankkii sekä yleissivistävät että ammatilliset taidot ja valmiudet, joita täysipainoinen osallistuminen työmarkkinoille ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan edellyttää. Riittävän laajan osaamisen varmistamiseksi oppivelvollisuuden pidentämisen ja täydentävien toimien avulla koko ikäluokalle pitää varmistaa toisen asteen tutkinto ja työmarkkinoille tähtäävä tutkinto.

Suomessa korkeakoulutuksen laajentuminen on pääosin tarkoittanut opistoasteen koulutuksen korvautumista ammattikorkeakoulutuksella. Aloituspaikkalisäykset yliopistoissa ja osin ammattikorkeakouluissa ovat valtaosin lisänneet moninkertaista koulutusta, eivät tutkinnon suorittavien osuutta. Siksi korkeakoulututkinnon suorittaneiden väestöosuus ei ole kasvanut tavoitteiden mukaisesti.

Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten nuorten koulutustason on 20 vuodessa pudonnut maailman kärjestä kehittyneiden maiden keskikastiin. Koko työikäisen väestön koulutustason osalta vertailu on synkempi. Suomalaisen työvoiman koulutustason nousu tulee pysähtymään 2010-luvun loppupuolella, 20 vuotta ennen muita kehittyneitä maita. Yhteiskunnalla, joka haluaa perustaa tulevaisuutensa osaamiselle, ei ole tähän varaa. Jotta suomalaiset voidaan nostaa maailman koulutetuimmaksi kansaksi, täytyy korkeakoulutuksessa opintonsa aloittavien määrä nostaa vuositasolla 40 000 aloittajaan. Hakijasuman purkamiseksi korkeakoulutuksen tarjontaa tulee lisätä myös määräaikaisella ohjelmalla.

Pitkälle menevään työnjakoon ja korkeaan osaamiseen perustuvassa yhteiskunnassa osaamisen yhä tehokkaammalla tuottamisella, hyödyntämisellä ja soveltamisella on yhä suurempi merkitys. Osaamistason nousua ja osaamiseen perustuvaa kasvua tukee työelämässä ja muualla koulutuksen ulkopuolella tapahtuvan osaamisen kasvun ruokkiminen sekä osaamisen parempi tunnistaminen ja tunnustaminen sekä hyväksi lukeminen.

Ammatilliset aikuiskoulutuksen tutkinnot ovat alusta alkaen rakentuneet siten, että niiden suorittaminen on osaamisen hankkimistavasta riippumatonta. Se, mitä kautta osaaminen on hankittu, on yhdentekevää. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa näyttötutkintojärjestelmää ja siihen kuuluvia tutkintoja on kehitetty tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa ja ammatillisia tutkintoja arvostetaan työelämässä. Myös työssä tai työn ohessa hankittu osaaminen on niillä mahdollista tunnistaa ja tunnustaa.

Osaamisperusteisen tutkinnon myöntämisen tulee koskettaa mahdollisimman monia tutkintoja. Osaamisperustaisuuden tärkein tehtävä on varmistaa, että tutkinto tuottaa laadukkaan osaamisen. Mitä laajempi ja monipuolisempi tutkinto on, sitä laajempaa näyttöä sen suorittaminen vaatii. Ei kuitenkaan ole osaamista, jota ei voitaisi arvioida erillään siitä tavasta, jolla osaaminen on hankittu.

Näytöllä suorittamisen mahdollisuus tarkoittaa, että opiskelijalla tulee koulutuksessa olla mahdollisuus saada aiemmin ja muualla hankittu osaamisensa tunnistetuksi ja tunnustetuksi myös silloin kun hän osallistuu koulutukseen. Esimerkiksi vapaan sivistystyön piirissä, ulkomaisissa opinnoissa, työelämässä tai harrastustoiminnassa hankittu osaaminen tulee voida hyväksi lukea kaikessa koulutuksessa koulutuksen tavoitteiden mukaisesti

Osaamisperusteinen tutkinto ei kerro osallistumisesta koulutukseen, vaan osaamisen osoittamisesta. Se tuo elinikäisen oppimisen ja hankkimistavasta riippumattomuuden kaikkiin tutkintoihin. Kaiken oppimisen tekemistä näkyväksi tukee kansallinen todennetun osaamisen rekisteri, johon koottaisiin kaikki kansalaisen hankkima osaaminen.

• Mahdollisimman monet tutkinnot on mahdollisimman pian mahdollista suorittaa näytöllä.
• Suomalaisen työvoiman pitää olla vuonna 2030 maailman koulutetuinta.
• Oppivelvollisuus tulee säätää päättymään kun toisen asteen tutkinto on suoritettu.
• Korkeakoulutuksen aloittavien määrä tulee nostaa 40 000 uuteen aloittajaan.

Opin polku

Koulutusjatkumo

Koulutus varhaiskasvatuksen alusta toisen asteen tutkintoon saakka on rakennettava yhtenäiseksi jatkumoksi. Voidakseen saada vahvan ja kestävän sisäsyntyisen motivaation, oppilaalla pitäisi jo hyvin varhaisessa vaiheessa opintojaan olla mahdollisuus hahmottaa kokonaisuutena omaa opinpolkuaan, sen tavoitteita ja vaiheita sekä omaa etenemistään tuolla opin polulla myös myöhempinä vuosina. Polun kokonaisuuden tarkastelu ei saa tarkoittaa varhaisia valintoja erilaisille opin poluille tai oppilaan mahdollisuuksien rajaamista. Oppilaan omien vahvuuksien kehittymistä tulee tukea antamalla mahdollisuus harrastuneisuuden osoittamiseen ja toteuttamiseen, ei jättämällä muut sivistyksen ja persoonan kehittymisen osa-alueet huomiotta.

Oppimisen jatkumon ymmärtäminen antaa oppilaalle tärkeitä taitoja, joita nuori tarvitsee kun koulutusuran vaiheessa tulee perusopetuksen päättyessä aika valita oman keskittymisen ja erikoistumisen suuntaa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa koulutus ei voi lähteä siitä, että nuori valitsee varhain oman elämänsä suunnan. Kapeisiin valintoihin pakottamisen sijaan pitää nuorelle antaa vankka ja laaja pohja, jonka varaan elämän ja työuran voi rakentaa, vaikka maailma muuttuukin.

Erityisesti luonnontieteiden, matematiikan ja kielten kaltaisissa oppiaineissa, joissa osaaminen rakentuu vahvasti aiemmin opitun varaan, ja jossa keskeisessä roolissa on aineen perustaitojen vahvan hallinnan hankkiminen, on erityisen tärkeää, että aiemmin opittua kerrataan säännöllisesti, jotta perusosaaminen vahvistuu ja osaamista voidaan syventää. Eri ikäryhmiä yhdistävät opetusmuodot tukevat tämän välttämättömän kertaamisen rakentamista tiiviiksi osaksi koko koulutusjatkumoa mielekkäällä ja osaamista syventävällä tavalla.

• Koko oppivelvollisuuskoulutuksen aikainen opintopolku ja sen jälkeiset vaihtoehdot tehdään oppilaalle näkyväksi jo opintojen alussa. Opintojen etenemistä opintopolulla seurataan oppilaan kanssa koko opintojen ajan.
• Eri ikäryhmien yhteisopetusta ja yhteistoiminnallista opetusta lisätään koko oppivelvollisuuskoulutuksessa.

Tasa-arvoa varhaisella kasvatuksella

Sosiaalisesta taustasta johtuvat erot ihmisten välillä muodostuvat hyvin varhaisessa vaiheessa elämää. Kun lapsi aloittaa koulunkäynnin, voi toisella yksilöllä olla käytössään satoja sanoja, toisella tuhansia. Koulutuksen tehtävänä on auttaa ja edistää lasta kasvamaan omaan potentiaaliinsa. Mitä varhemmin organisoitu kasvatus alkaa, sitä paremmin taustasta johtuvia eroja voidaan kaventaa. Mitä myöhemmin varhaiskasvatus alkaa sitä enemmän tausta vaikuttaa ja sitä vaikeampaa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttaminen on.

Jokaisella lapsella on varhaislapsuudesta saakka oikeus tarvitsemaansa hengen ravintoon ja tukeen omassa henkisessä kasvussaan. Jotta jokainen lapsi pääsisi kasvatuksen piiriin riittävän varhain, on varhaiskasvatus tehtävä velvoittavaksi 4-vuotiaasta alkaen. Saattamalla koko ikäluokka yhtenäisen varhaiskasvatuksen piiriin, luodaan edellytykset sujuvalle yhteiselle oppimiselle perusopetuksessa. Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon ryhmäkokojen pitää tukea yhteistä oppimista ja ryhmäkoko tulee tarvittaessa määritellä lainsäädännöllä.

Varhaiskasvatuksella sosialidemokraatit eivät tarkoita koulumaista opetusta vaan kaikkea päivähoidon yhteydessä tapahtuvaa oppimista, jonka tärkeä osa on lapsen toimiminen yhdessä ikätovereidensa sekä vanhempien ja nuorempien lasten kanssa. Lapsen ja perheen tarpeita ymmärtävä varhaiskasvatus edistää lasten turvallista kasvua ja luo pohjan tasa-arvoisille koulutusmahdollisuuksille. Tähän varhaiskasvatukseen jokaisella lapsella tulee olla täysi, subjektiivinen oikeus. Kuten perusopetuksen, pitää myös varhaiskasvatuksen olla maksutonta, eikä pääsy kasvatukseen saa riippua perheen taloudellisesta tilanteesta.

Ensimmäinen vieras kieli tulee aloittaa jo varhaisopetuksessa kielikylvynomaisena oppimista ja leikkiä yhdistävänä kokonaisuutena. Jo varhaiskasvatuksessa on aloitettava niin kansalaistaidon kuin elämäntaidonkin toiminnallinen opettaminen. Jo varhaiskasvatuksessa lapsella on oikeus oppia aktiiviseen ja kriittiseen ajatteluun, oman maailmankuvansa rakentamiseen ja yhteistoimintaan kanssaihmistensä kanssa.

• Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen pitää olla maksutonta
• Varhaiskasvatus tehdään velvoittavaksi 4-vuotiaasta lähtien.
• Lisätään varhaiskasvattajien koulutusta, jotta he opetuksena ja ohjaamisensa yhteydessä tunnistavat lasten erityisiä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia.

Kaikille yhteinen koulu

Peruskoulun menestys on rakentunut toimivan lähikoulun ja kaikille yhteisen opetuksen varaan. Yhteiskunnallisten erojen kasvaessa ovat asuinalueet eriytyneet erityisesti suurissa kaupungeissa, mikä on lisännyt koulujen välisiä eroja oppilaiden sosiaalisessa taustassa. Vapaan kouluvalinnan lisääntyminen ja koulujen profiloituminen ovat kasvattaneet näitä eroja entisestään. Koulujen sisäinen jakautuminen ja tasoryhmäopetuksen lisääntyminen on lisännyt koulujen sosiaalista eriytymistä. Koulujen välisten erojen kaventamisella on myös tärkeä roolinsa kuntien sisäisen eriytymisen estämisessä.

Tiivis yhteys koulutuksellisen eriarvoisuuden ja saavutettujen oppimistulosten välillä näkyy selvästi suomalaisessa koulussa. Sosiaalisen taustan yhteys oppimistuloksiin on kasvanut ja yleinen osaaminen pudonnut Suomea nopeammin vain harvoissa kehittyneissä maissa. Osaamistasoa ovat onnistuneet nostamaan ennen kaikkea maat, joissa sosiaalisen taustan yhteyttä oppimistuloksiin on onnistuttu vähentämään ja tulokset ovat heikentyneet maissa, joissa taustan vaikutus on kasvanut.

Eriarvoisuuden ja koulujen välisten erojen kaventamiseksi niissä kouluissa, joissa oppilaat tarvitsevat enemmän tukea, täytyy koulun antaa tuo muualta puuttuva tuki. Opettajan tulee voida antaa enemmän aikaa niille lapsille, jotka sitä enemmän tarvitsevat. Koulun täytyy voida myös palkita runsaammin ne opettajat, jotka opettavat enemmän tukea tarvitsevia.

Koulun pitää pystyä antamaan tarvittava tuki. Valtakunnallisesti ja paikallisesti koulun rahoituksen tulee ottaa huomioon oppilasjoukon tausta ja tarvitsema tuki. Tärkeimmät oppilaiden tuen tarpeesta kertovat tuen mittarit ovat vanhempien koulutustaso, työmarkkina-asema sekä maahanmuuttajuus.

Kun resurssit vastaavat tuen tarvetta, voi suurempi tuen tarve tällöin näkyä opetusryhmien koossa, tarjolla olevan tuen määrässä sekä opettajien käytössä olevissa resursseissa ja opettajien palkitsemisessa. Samalla haasteellisemmassa ympäristössä toimivien koulujen houkuttelevuuden parantamiseksi voidaan esimerkiksi laajentaa niiden tarjoamaa kielivalikoimaa.

Varhaiskasvatuksessa aloitetun ensimmäisen vieraan kielen tai toisen kotimaisen kielen rinnalla tulee peruskoulun toisella luokalla toinen pakollinen vieras kieli, jonka opetuksessa panostettaisiin siihen että tarjolla olisi laaja valikoima lähialueen ja maailman kieliä. Erityisesti tulisi panostaa venäjän, kiinan ja muiden vähän opiskeltujen maailmankielten opetukseen. Toisen kotimaisen kielen oppimäärä alkaa viimeistään viidennellä luokalla. Vähimmäistavoite on, että jokainen oppii vähintään kolmea vierasta kieltä sellaisella tasolla, että voi käyttää kieltä omassa arjessaan. Arjen kielitaidon oppimista edistetään integroimalla kieltenopetusta myös muiden oppiaineiden opetukseen.

Yleissivistystä ja ammattitaitoa

Työmarkkinat vaativat nyt ja tulevaisuudessa sekä yleissivistystä ja yleisiä oppimisvalmiuksia sekä täsmällisempää ammattiin ja alaan liittyvää osaamista. Kapea-alainen ammatillinen osaaminen ei mahdollista ammatillista kehittymistä eikä turvaa työllistymistä työmarkkinoiden osaamistarpeiden muuttuessa. Elinikäiset työelämätaidot syntyvät kriittisistä vuorovaikutuksen, tiedonhaun ja analysoinnin valmiuksista, luovista ongelmanratkaisutaidoista sekä riittävän vahvasta pohjasta kielellistä ja matemaattista osaamista.

Työelämässä tarvittavien taitojen omaksumisen ja oppimisen näkökulmasta jako teoreettisiin opintoihin ja käytännön taitojen opintoihin on auttamattomasti vanhanaikainen. Ammattilaiset tarvitsevat myös taitojen pohjalla olevan teoreettisen viitekehyksen ja tiedon, kuten riittävät taidot matematiikassa ja fysiikassa sekä hyvää äidinkielen osaamista tukena kaikelle oppimiselle ja osallistumiselle. Matemaattisten, kielellisten sekä luovan ongelmanratkaisun taitojen opettaminen tulee nivoa entistä tiiviimmin osaksi ammatillisten taitojen opettamista. Ongelma näiden taitojen opettamisessa on pedagogiassa, ei taitojen tarpeettomuudessa. Ammatillisen koulutuksen ainoa tarkoitus ei voi, eikä saa olla kasvattaa työvoimaa kansantalouden tarpeisiin. Myös ammatillinen koulutus kasvattaa täysipainoisia ihmisiä ja kansalaisia.

Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa nuorten koulutuksen tavoite on kokonaisen tutkinnon suorittaminen. Työelämän ja ammattikuvien jatkuvaan muutokseen voidaan vastata vain laaja-alaisella koulutuksella, joka antaa opiskelijalle riittävät edellytykset oman osaamisensa ja ammattitaitonsa jatkuvaan päivittämiseen ja kehittämiseen. Opiskelijan vapautta suorittaa omien tavoitteidensa mukainen toisen asteen koulutus pitää lisätä ja mahdollistaa ammatillisten ja yleissivistävien aineiden yhdistäminen. Yleissivistävien aineiden ja yleisen oppimisvalmiuden takaaminen ammatillisessa koulutuksessa lisää myös ammattiin opiskelevien mahdollisuutta hakeutua jatko-opintoihin ja kehittää omaa osaamistaan koko työuransa ajan.

Aikuisilla keskeinen ammatilliseen tutkintoon johtava väylä on näyttötutkinto, jonka näytöt annetaan pääsääntöisesti työpaikoilla aidoissa työtehtävissä ja osaaminen voidaan tunnistaa ja tunnustaa hankkimistavasta riippumatta. Myös näyttötutkintojärjestelmässä on vahvistettava yleisten työelämätaitojen merkitystä. Kymmenyksellä aikuisväestöstä on vakavia puutteita lukutaidossa, numerotaidossa ja viidesosalla tietoteknisissä ongelmanratkaisutaidoissa. Yleisten työelämätaitojen puutteet kasautuvat ja monesti puutteellisin yleistaidoin työskentelevät työntekijätason tehtävissä tai ovat kokonaan työelämän ulkopuolella. Tämä edellyttää myös näyttötutkintojärjestelmän tutkintojen sisältöjen uudelleenarviointia.

Yhteistyötä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kesken tulee syventää kaikilla tasoilla. Nopeimmin voitaisiin edetä hallinnon, toimitilojen ja hallinnon tasoilla. Nuorisoikäluokkien pienentyessä oppilaitosten välisten etäisyyksien pitäminen kohtuullisina on mahdollista vain yhtenäisistä toisen asteen oppilaitoksista koostuvassa järjestelmässä. Rinnakkaisten oppilaitosten järjestelmä johtaa moninkertaiseen koulutukseen ja työmarkkinoille siirtymisen hidastumiseen. Yhtenäisessä järjestelmässä opiskelijan suunnitelmien ja opiskeluorientaation tarkentuminen tai muutos ei johda moninkertaiseen koulutukseen. Raja-aitoja tulee purkaa myös ammatillisen koulutuksen eri muotojen välillä. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus siirtyä joustavasti opetussuunnitelmaperusteisesta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen tai toisin päin oman elämäntilanteensa ja tarpeidensa mukaisesti.

Yhtenäisellä toisella asteella nykyinen ylioppilastutkinto, ammatilliset tutkinnot ja useamman tutkinnon suorittaminen niin sanottuna yhdistelmätutkintona säilyvät. Tutkintokohtaiset opintovaatimukset säilyvät nykyisessä muodossaan. Opiskelijan on mahdollista suorittaa osia tutkinnosta ilman koko tutkinnon suorittamista. Pakolliset opinnot riippuvat nuoren suorittamasta tutkinnosta. Yksilöllisen tutkinnon rakentamista tuetaan koulutuksen rakenteilla ja opintojen ohjauksella.

Lukiokoulutuksessa koulutuksen yleissivistävä luonne turvataan varmistamalla lukion pakollisilla opinnoilla sekä ylioppilastutkinnon rakenteella, että lukiokoulutus tuottaa monipuolisen yleissivistyksen joka mahdollistaa siirtymisen korkeakouluopintoihin. Kaikille yhteisissä lukio-opinnoissa täytyy ylittää oppiaineiden väliset rajat ja integroida eri oppiaineiden sisältöjä kokonaisuuksiksi, jotka auttavat opiskelijoita ymmärtämään eri tieteenalojen väliset yhteydet ja soveltamaan eri alojen tuottamaa tietoa myös yli tieteenala- ja oppiainerajojen.

Lukion pitää taata laaja yleissivistys, joka ei rajoita myöhempiä opintoalavalintoja. Ylioppilastutkinnossa lukiokoulutuksen yleissivistävää luonnetta vahvistaa lukion minimioppimäärää mittaava yleissivistyskoe, joka mittaa laajasti kaikille yhteisiä lukion oppisisältöjä sekä opiskelijan kykyä eri oppiaineiden tiedollisen aineksen integraatioon ja vertailuun.

Käytännön ammattitaidon oppiminen ammatillisessa koulutuksessa edellyttää, että opiskelijalla on opintojen aikana mahdollisuus tutustua ja oppia käytännön työtehtäviin myös työpaikalla. Työelämäharjoitteluiden laajentaminen ei saa tarkoittaa harjoittelijoiden ja työssäoppijoiden käyttämistä korvaavana työvoimana. Tutkintoon johtavan koulutuksen harjoittelun tulee olla aina tutkinnon tavoitteiden mukaista ja suunnitelmallista työssä oppimista.

Laaja työssäoppiminen edellyttää laatukriteereitä, joilla varmistutaan siitä, että tutkinnon suorittaminen on laadukasta eikä esimerkiksi jatko-opintokelpoisuus vaarannu. Laajennettuun työssäoppimiseen tarvitaan selkeät pelisäännöt sen osalta, milloin työssäoppiminen on ei-työsuhteista ja milloin oppisopimussuhteista. Joustavassa koulutusjärjestelmässä tämä tarkoittaa parhaimmillaan myös mahdollisuutta siirtyä joustavasti toisen asteen opetussuunnitelmaperusteisesta ammatillisesta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen.

• Lukiokoulutuksessa painotetaan laaja-alaista yleissivistystä ja tiedollisen aineksen vertailua.
• Ammatillisessa koulutuksessa varmistetaan laaja-alainen ammatillinen osaaminen ja yleissivistys.
• Mahdollistetaan lukion ja ammatillisen koulutuksen sisältöjen joustava yhdistäminen.
• Kootaan yhteen lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaitosverkkoa
• Työssäoppimiselle ja työharjoittelulle luodaan pedagogiset laatukriteerit.
• Yleiset työelämätaidot nostetaan näyttötutkintojärjestelmän kehittämisen keskiöön

Korkea oppi ja totuuden etsiminen

Suomalainen korkeakoulutus on onnistunut tavoitteessaan tarjota kattavasti sekä teoreettisemmin että käytännöllisemmin suuntautuneita, työelämätarpeeseen vastaavia koulutusohjelmia. Koulutusohjelmien tavoitteisiin liittyvät erot eivät riitä perustelemaan kahden rinnakkaisen korkeakoulujärjestelmän ylläpitämistä. Sekä yliopistokoulutuksessa että ammattikorkeakoulutuksessa tavoitteenasettelu sisältää ammatissa toimimiseen liittyviä tavoitteita ja molemmissa opetus perustuu tutkimustietoon. Yliopistoissa eri alojen sisällä on hyvin suuria eroja opintojen tieteellisen ja ammatillisen suuntautumisen suhteen.

Eri tavoin suuntautuneilla koulutuksilla vastataan erilaisiin työmarkkinatarpeisiin ja yhtenäinen rakenne mahdollistaa ohjelmien selkeät erilaiset profiilit ja toimivan työnjaon koulutusohjelmien välillä. Kun tieteellisesti ja ammatillisesti painotettu koulutustarjonta järjestetään yhtenäisissä oppilaitoksissa, voidaan toimintaa kehittää opetustoimintaa integroimalla, koulutuksen sisällöllisiä päällekkäisyyksiä vähentämällä, tukipalveluja yhdistämällä sekä yhteisillä oppimisympäristöillä. Korkeakoulutus tulee koota yhteiseen lainsäädäntöön sekä yhtenäisiin korkea-asteen oppilaitoksiin, joissa on nykyistä yliopistollista ja ammattikorkeakoulutusta vastaavasti tavoitteenasettelultaan erilaisia koulutusohjelmia.

Korkeakouluyhteisön tulee olla kansainvälinen. Kansainvälisyys tutkimuksessa ja opiskelussa syventää saavutettavaa osaamista ja antaa opiskelijoille työelämässä ja tiedemaailmassa kasvavassa määrin tarvittavia tietoja ja taitoja. Jokaisen opiskelijan pitää voida suorittaa osa opinnoistaan ulkomaisessa korkeakoulussa ja kohdata ulkomaalaisia tutkijoita ja opiskelijoita päivittäisessä toiminnassaan kotikorkeakoulussaan.

Korkeakoulujen opiskelijavalinta tulee järjestää siten, että pääasiallinen valintaväylä varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Korkeakoulujen pitää järjestää opiskelijoille joustava mahdollisuus alanvaihtoon myös opintojen aloittamisen jälkeen. Toisen asteen koulutuksen suorittaneille on turvattava jatkokoulutus myös joustavien koulutusväylien kautta. Korkeakoulutukseen hakeutumisen esteenä ei kelpoisilla ihmisillä saa olla teknisiä umpiperiä.

Korkeakouluopinnot järjestetään mahdollisuuksien mukaan niin, että jokainen opiskelija osallistuu osana opintojaan, koko opintojensa ajan, vähintään yhden oman alansa tutkimusprojektin tekemään tutkimukseen. Tavoitteena on vahvistaa tieteellisen ajattelun ja tieteellisen menetelmän hallinnan painoa opinnoissa ja vähentää puhtaasti tiedollisten sisältöjen merkitystä.

Opintojen alkuvaiheessa opiskelijoiden rooli tutkimusprojektissa on väistämättä hyvin rajattu, mutta opintojen edetessä ja osaamisen kasvaessa tehtävät voivat muuttua jatkuvasti vaativammiksi ja tutkimusprojekti tarjota aiheita ja materiaalia myös opinnäytetöitä varten. Taiteellisesti tai käytännön ammattitaitoon tähtäävässä koulutuksessa opintojen yhtenäisen selkärangan luovat projektit rakennettaisiin vastaamaan koulutuksen käytännöllisiä ja taiteellisia tavoitteita.

Tieteellisen ajattelun kehittymistä korkeakouluopinnoissa tuetaan lisäämällä tieteelliseen tutkimukseen suuntautuneissa koulutusohjelmissa nykyistä laaja-alaisempaa perehtymistä oman koulutusalan muihin tieteenaloihin, mutta myös tieteellisen tutkimuksen perusteisiin muilla tieteenaloilla.

Korkea-asteen opintoja tulee voida suorittaa korkeakoulujen ohjelmien mukaisesti avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Korkea-asteen koulutuksen alueellinen saatavuus turvataan myös kansanopistojen ja kansalaisopistojen koulutuksen tuella. Myös kesäyliopistojärjestelmä tuottaa korkeakouluopintoja laajasti koko maassa.

Korkeakouluissa tehtävää tutkimusta ja siihen liittyvää tutkijakoulutusta tulee tarkastella laajasti koulutuksellisena kokonaisuutena. Riittävä tutkijakoulutuksen määrä sekä tohtorikoulutuksessa että post-doc tasolla on välttämätön edellytys suomalaisen tutkimuksen ja talouselämän menestymiselle. Tämä mahdollistaa eturivin tutkimuksen hyödyntämisen sekä verkostoitumisen parhaisiin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin.

Kaikilla tutkimuksen alueilla tarvitaan sekä pitkäjänteistä, turvattua ja vakaasti rahoitettua perustutkimusta, käytännöllisemmin suuntautunutta soveltavaa tutkimusta sekä suoriin kaupallisiin tai teknisiin sovelluksiin tähtäävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yliopistossa harjoitetaan kaikkia näitä tutkimuksen muotoja ja ammattikorkeakouluissa muuta kuin perustutkimusta.

Yhtenäisessä korkeakoululaitoksessa olisi myös paremmat edellytykset vahvistaa tasapainoa vapaan perustutkimuksen ja kohdennetun tuotekehitystä tai strategisia tavoitteita palvelevan tutkimuksen välillä. Laaja-alaista perustutkimusta rahoitetaan kansallisesti ja pitkäjänteisesti, jonka puitteissa kehitetään uutta ja verkostoidutaan maailman johtavien tutkimusyliopistojen kanssa. Tämän perustutkimuksen suuntaamisesta vastaavat itsenäiset korkeakoulut. Myös pitkäjänteinen perustutkimus tarvitsee tuekseen tiukasti kilpailtua rahoitusta, jonka avulla perustutkimuksessa syntyviä hedelmällisiä uusia tutkimuskysymyksiä voidaan tutkia riittävin resurssein ja tutkimusresurssit voidaan suunnata tieteellisin kriteerein korkeatasoisimmaksi arvioituun tutkimukseen.

Yhteiskuntaa palveleva tutkimus- ja kehittämistoiminta jalostaa perustutkimusta niin elinkeinoelämän kuin julkisen sektorin tarpeisiin uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi sekä olemassa olevien parantamiseksi.

• Korkeakoulutus kootaan yhtenäisiin korkeakouluihin, jotka tarjoavat sekä tieteellisesti että ammatillisesti suuntautuneita tutkintoja.
• Korkeakoulutuksen opiskelijavalinta järjestetään siten, että opintoalaa vaihtavien tai toista tutkintoa suorittavien valinta tapahtuu joustavilla valintaväylillä.
• Tieteellisesti suuntautuneet korkeakouluopinnot järjestetään niin, että opiskelu tapahtuu suurelta osin osallistumalla oman alan tutkimusprojektin toimintaan.
• Korkea-asteen opintojen alueellinen ja tasa-arvoinen saatavuus turvataan.

Aikuisena oppiminen

Koulutuksella on hyvin tärkeä merkitys uuden osaamisen tuottajana myös aikuisiässä, mutta vielä tärkeämpää on tarkastella työtä ja muuta arkea myös uuden oppimisen ja osaamisen lisäämisen näkökulmasta.

Ihminen oppii kaikessa toiminnassaan. Työntekijä kehittyy tehtävissään ja oppii uusia tai tehokkaampia tapoja tehdä työtään. Työtehtävien organisoimista, työnjakoa ja työkiertoa tulee tarkastella osaamisen kehittymisen näkökulmasta. Työtehtäviä ei saa organisoida niin, että osaaminen ei voi suppeassa tehtävässä kehittyä ja työntekijän osaaminen vanhenee yhdessä työvälineiden ja työtapojen kanssa.

Hyvä työnantaja arvostaa työntekijöidensä osaamisen kehittämistä investointina. Hän tukee työntekijän osaamisen kehittymistä ja kannustaa työntekijää tunnistamaan oman osaamisensa ja hyödyntämään sitä työpaikalla. Työtehtävät järjestetään niin, että osaaminen saadaan työssä täysimääräisesti käyttöön ja osaaminen voi työssä jatkuvasti syventyä, kehittyä ja laajentua. Hyvässä työyhteisössä osaamista käsitellään koko työyhteisön osaamisena, joka on enemmän kuin yksittäisten työntekijöiden osaamisen summa. Tällaisissa työyhteisössä organisaation rakenteet, sopimisen kulttuuri, työn organisointi, johtaminen ja palkitsemisjärjestelmät kannustavat yhdessä tekemiseen ja yhdessä oppimiseen.

Jokainen työntekijä tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa osaamisen kehittämistä. Työntekijän pitää pystyä tunnistamaan oma osaamisensa ja kehittämään sitä tarpeiden mukaan. Työnantajien pitää tukea työntekijöitä ja antaa mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen koko työuran ajan. Jokaisella työntekijällä sukupuoleen, ikään ja työtehtäviin ja työn tekemispaikkaan katsomatta pitää olla tasavertaiset ja tosiasialliset mahdollisuudet kehittää osaamistaan. Osaamista pitää kehittää koulutuksella silloin kun työssä ja työyhteisössä tapahtuva oppiminen eivät riitä halutun osaamisen tuottamiseen.

Aikuiskoulutuksen rahoitus ja ohjaus pitää järjestää niin, että jokaiselle aikuiselle on mahdollisuus osallistua omaa työuraansa ja työmarkkinakelpoisuuttaan edistävään koulutukseen. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien aikuisten asema on erityisen vaikea ja heidän työmarkkina-asemansa parantaminen edellyttää, että ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osuutta nostetaan paitsi nuorissa ikäluokissa, myös aikuisissa. Aikuisten koulutustason nostamiseksi on käynnistettävä uusi aikuisten osaamisen nostamishanke, jonka avulla 200 000 pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevaa aikuista suorittaa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Matalasti koulutettujen aikuisten koulutustason nostamisessa hyödynnetään laajasti työvoimapoliittista koulutusta.

Jokaiselle kansalaiselle tulee antaa mahdollisuus osallistua aikuiskoulutukseen taloudellisesta ja ammatillisesta asemasta riippumatta. Tällainen mahdollisuus (esimerkiksi henkilökohtainen koulutustili) tulee toteuttaa niin, että tuetaan voimakkaammin ja lisätään erityisesti vähän koulutettujen ja aikuiskoulutuksessa aliedustettujen ryhmien osallistumista koulutukseen sekä kannustetaan oppilaitoksia hakevaan toimintaan näiden haasteellisten kohderyhmien tavoittamiseksi. Kohdennetuilla avustuksilla ohjataan koulutustarjontaa yhteiskunnallisesti tärkeinä pidettyihin koulutussisältöihin.

Kuten kulttuuri, myös koulutus ja osaaminen näkyvät yksilön terveydessä, eliniässä, henkisessä hyvinvoinnissa ja kokemuksessa omasta elämänhallinnastaan. Osaamista ja koulutusta ei pidäkään kaventaa pelkän tuottavuuden kasvattamisen palvelemiseen.

Vapaalla sivistystyöllä ja yleisellä kirjastolaitoksella on tärkeä rooli elinikäisessä oppimisessa. Historiansa puolesta vapaalla sivistystyöllä on ollut myös erityinen tehtävä koulutusmahdollisuuksien tuomisesta niidenkin ulottuville, jotka eivät nuoruudessaan ole saaneet koulutuksesta nauttia. Vapaan sivistystyön vahvuus joustavuuden ohella on parhaimmillaan se, että koulutuksella on mahdollista tavoittaa kaikki ikä- ja sosioekonomiset ryhmät ja myös matalamman koulutuksen omaavat kansalaiset eri puolilla maata. Kirjastolaitos on tärkein tapa tarjota myös vähävaraisille kansalaisille mahdollisuus seurata aktiivisesti ja laajasti niin lehdistöä kuin kauno- ja tietokirjallisuutta. Uuden ajan kirjasto sähköisine palveluineen on yhä keskeisemmin kaikkien kansalaisten väylä yhteiseen ja yhdenvertaiseen tietoyhteiskuntaan.

Vapaan sivistystyön koulutus ulottuu järjestöjen opinto- ja koulutustoiminnasta lasten taiteen perusopetukseen, työelämän vaatimiin tietotaitoihin, nuorten yleis- ja ammattisivistävään koulutukseen, avoimeen korkeakouluun sekä aikuisten harrastustavoitteiseen koulutukseen. Sen koulujärjestelmää joustavasti tukeva toimintatapa tukee opiskelijaa kehittymisessään sekä edistää yksilön kasvua elämän erilaisissa nivelvaiheissa nuoruudesta eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja laaja-alaisen sivistyksen kannalta on yhä merkityksellisempää, että vapaa sivistystyö hoitaa menestyksellä tehtäväänsä saattaa sivistystä kaikkien ulottuville myös koko aikuisiän ajan ja sen piirissä saavutettu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan. Vapaan sivistystyön eräs keskeinen tehtävä on jatkossakin tukea demokraattisen yhteiskunnan toimintaa vahvistamalla kansalaisjärjestöissä ja julkisissa luottamustehtävissä toimivia henkilöitä koulutuksellisin keinoin.

• Osaamiseen perustuvassa työelämässä työvoimaa ei käytetä niin, että työntekijän osaaminen vanhenee yhdessä työvälineiden kanssa.
• Työnantaja vastaa työntekijän riittävästä työhön liittyvästä koulutuksesta.
• Hankemuotoisesti järjestetään 200 000 pelkän perusteen varassa olevalle aikuiselle toisen asteen ammatillinen koulutus.
• Yksilön asemaa vahvistavat koulutustilit toteutetaan niin, että ne vahvistavat kaikkien oikeutta osaamisen kehittämiseen.
• Yksilön valintamahdollisuuksia lisätään siten, että aikuiskoulutustuki kattaa myös laajat työelämävalmiudet.
• Vapaata sivistystyötä vahvistetaan koulutuksellisesti aliedustettujen ryhmien tavoittamisen välineenä.

Opettajuus ja oppimateriaali

Opettajuus on yhteiskunnan kehityksen ja digitaalisten materiaalien kehittymisen myötä suuressa murroksessa. Samaan aikaan, kun suuri opetettavien joukko pystyy hakemaan materiaalia paljon entistä heterogeenisemmistä lähteistä, osa oppijoista syrjäytyy entistä pahemmin, kun se ei pysty käyttämään näitä moderneja tietolähteitä.

Opettajien on pystyttävä tarjoamaan apuaan niin tiedon jäsentämisen, sen etsimisen kuin aivan perustaitojenkin opettamiseen kaikilla koulutusasteilla. Tämä tarkoittaa, että opettajasta tulee entistä enemmän oppijoiden tukija, joka pystyy heterogeenisessä yhteisössä tarjoamaan jokaiselle parhaan mahdollisen tavan oppia uutta.

Opettajuutta ei ole koskaan voinut sitoa vain oppitunteihin. Monitoimintaisuus tarkoittaa sitä, että opettajien palkkausjärjestelmiä on uudistettava, jotta heidän todellisuudesta tekemästään työstä maksetaan. Opettajien autonomian ja yhteiskunnan muutoksen vuoksi myötä on kehitettävä sovellus kokonaistyöajasta, joka sopeutuu opettajan ammatin tarpeisiin kaikilla koulutusasteilla.

Tulevaisuuden koulu hyödyntää digitaalisia mahdollisuuksia kaikin mahdollisin tavoin ja sitoo sen niin osaksi lähiopetusta kuin hyödyntää sen tuomia mahdollisuuksia etäopiskelussa. Tuomalla digitaalisuuden osaksi koko koulutusketjuamme luomme uusia mahdollisuuksia kaikille oppijoille varallisuuteen tai asuinpaikkaan riippumatta.

Aktiivista oppimiskäsitystä vahvistavaa opetusta tulee tukea joukkoistetulla ja yhteisöllisellä oppimateriaalituotannolla. Kaikille avoin, maksuton, digitaalinen oppimateriaali tuotetaan kaikkeen koulutukseen varhaiskasvatuksesta, perusopetukseen, lukioon ja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen sekä vapaaseen sivistystyöhön.

Joukkoistetussa oppimateriaalituotannossa opettajat, tutkijat ja muut toimijat voivat halutessaan jakaa keskenään itse tuottamaansa oppimateriaalia. Vapaasti käytettävä ja muokattava materiaali tukee opettajien aktiivista yhteistoimintaa oman opetuksensa ja koko suomalaisen koulutuksen kehittämisessä. Yhteiskunnan pitää vuosittain palkita parhaita materiaaleja ja niiden kehittämisessä aktiivisia opettajia ja tutkijoita. Näin kannustetaan opettajia materiaalin jatkuvaan kehittämiseen niin, että se vastaa uusinta tutkimustietoa sekä hyödyntää uusinta pedagogista tietoa ja tekniikan antamia mahdollisuuksia.

Korkeakoulutuksessa syntyvä oppimateriaali avataan mahdollisimman laajasti kaikkien saataville. Oppimateriaalit, luennot ja harjoitukset tuodaan kaikkien kansalaisten ulottuville, jotta jokaisella on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja nauttia alansa parhaiden asiantuntijoiden tiedosta. Avoimen korkeakouluopintojen tarjoajien tehtäviin liitetään avoimen oppimateriaalin oppimisen tuki.

• Opettajien osaamista kaikenlaisten oppijoiden mentorina vahvistetaan.
• Kannustetaan yhteisöllistä ja joukkoistettua oppimateriaalituotantoa

Valtakunnalliseen yhdenvertaisuuteen

Kuntien järjestämisvastuulle perustuvassa koulutusjärjestelmässä rahoituksen monikanavaisuus estää koulutuksen tehokkaan ohjauksen ja tekee järjestelmän alttiiksi pienten, mutta organisoituneiden ryhmien painostukselle. Kun koulutuksen kustannukset koituvat eri taholle kuin koulutuksen hyödyt, näyttävät yhteiskunnan kannalta kannattavat investoinnit koulutukseen kannattamattomilta koulutuksen rahoittajille. Sosialidemokratia on kuntien demokraattisen itsehallinnon vankka tukija, mutta koulutuksellisen tasa-arvon periaate on syytä asettaa kunnallisen itsehallinnon edelle, tilanteissa, joissa nämä periaatteet ovat keskenään ristiriidassa.

Päivähoidossa rahoitusjärjestelmä kannustaa kuntia suosimaan lasten hoitamista kotona, koska osa kustannuksista siirtyy valtion katettaviksi ja verotulojen menetys vaikuttaa kuntiin vain osittain. Kuntien on jopa kannattanut maksaa erillistä kuntalisää kotihoidon tukeen ja ohjata näin pääasiassa äitejä jäämään kotiin lasta hoitamaan. Rahoituksen monikanavaisuus on tehnyt kannattavaksi vaikeuttaa näin naisten työmarkkina-asemaa, kasvattaa sukupuolten palkkaeroja ja heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kansantalouden kestävyyden kannalta haitallista on ollut parhaassa työiässä olevan väestön ohjaaminen pois työelämästä.

Peruskoulussa rahoitusjärjestelmän ongelma näkyy myös koulujen voimakkaassa eriarvoistumiskehityksessä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla koulujen väliset oppimiserot ovat jo niin suuria, että pääkaupunkiseutua voidaan verrata erojen näkökulmasta pikemminkin Euroopan luokkayhteiskuntiin kuin muuhun Suomeen. Tätä voidaan pitää kunnallisen koulutusjärjestelmän osan epäonnistumisena taata kaikille nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ei anna valtiovallalle, joka viime kädessä vastaa kansalaisten sivistyksellisen yhdenvertaisuuden toteutumisesta, mahdollisuutta puuttua tilanteeseen.

Koulutusjärjestelmän rahoitus voitaisiin uudistaa siten, että varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa rahoitusvastuu siirretään valtiolle. Kunnat toimisivat jatkossakin koulutuksen tuottavina opetuksen järjestäjinä ja opetuksen järjestämistä sitoisivat rahoitukselle asetetut ehdot niistä tavoitteista, jotka koulutuksen pitää saavuttaa. Siirtymällä yksikanavaiseen rahoitukseen varmistettaisiin valtakunnallisten koulutuspoliittisten tavoitteiden ja rahoituksen yhteys. Sosialidemokraattisesta näkökulmasta tarkasteltuna rahoitusjärjestelmä asettaisi kansalaisten yhdenvertaiset palvelut kunnallisen itsehallinnon edelle, mutta säilyttäisi kuntien keskeisen roolin koulutuksen järjestäjinä. Samoista syistä myös toisen asteen oppilaitosten rahoitusvastuu siirrettäisiin valtiolle.

Yleiskatteiseen valtionosuuteen perustuvassa kuntien rahoituksessa samaa tavoitetta voitaisiin tavoitella asettamalla opetuksen ja koulutuksen järjestämiselle kuntia sitovia tavoitteita esimerkiksi koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen osalta. Tavoitteiden sitovuus edellyttää, että tavoitteiden saavuttamattomuus vaikuttaa koulutuksen järjestäjän taloudelliseen asemaan ja tarvittaessa jopa oikeuteen järjestää koulutusta. Myös kansalaisella pitää olla oikeus tehokkaaseen ja nopeaan kansalaisen kuluttajansuojaan kun oikeus lailla taattuihin palveluihin tai yhdenvertaiseen kohteluun ei toteudu.

Siirtämällä valtiolle rahoitusvastuu koko koulutusjärjestelmän toteuttamisesta, voitaisiin koulutustavoitteita ryhtyä aidosti suunnittelemaan ja toteuttamaan kansallisista lähtökohdista käsin. Tällaisessa rahoitusjärjestelmässä olisi helpompaa ottaa huomioon yksilön siirtyminen koulutusasteelta toiselle ja rakentaa kansalaiselle aidosti henkilökohtainen koulutuspolku kaikkine tukipalveluineen. Perusopetuksen osalta valtion rahoitusjärjestelmän kautta voitaisiin ohjata nykyistä järjestelmää voimakkaammin lisäresursseja koulujen välisten oppimistuloserojen kaventamiseen paitsi kuntien välillä myös kuntien sisällä.

• Valtion asemaa koulutuksen rahoituksessa vahvistetaan.
• Koulutuksen rahoituksella ja sääntelyllä vahvistetaan kansalaisen oikeutta valtakunnallisesti yhdenvertaiseen koulutukseen.

Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen rahoitus

Suomalaista koulutusjärjestelmää on rakennettu sosialidemokraattien johdolla peruskoulu-uudistuksesta lähtien kaikille avoimen koulutuksen ja koko ikäluokalle yhteisen perusopetuksen perustalle. Mahdollisuudet tutkinnon suorittamiseen on pyritty tekemään tasa-arvoiseksi tohtorin tutkintoon asti maksuttomalla koulutuksella sekä laaja-alaisella opintososiaalisten etujen järjestelmillä.

Koulutuksen maksuttomuudella on kaksi tärkeää perustetta. Ilman maksuttomuutta opiskelu saattaisi jäädä niin vähäiseksi, ettei työmarkkinoille riittäisi niiden tarvitsemaa osaamista. Toisaalta maksullinen koulutus saattaisi jättää ulkopuolelle ne, joilla ei ole varaa maksaa koulutuksestaan. Maksuttomuudella tavoitellaan siis riittävää osaamista sekä koulutusta, jossa sosiaalinen tausta ei vaikuta koulutukseen osallistumiseen.

Näiden periaatteiden mukaan koulutuksen maksuttomuus on sitä perustellumpaa, mitä välttämättömämpää koulutus on ja mitä suurempi sen vaikutus on koulutuksen periytyvyyteen. Sekä välttämättömyydessä että vaikutuksessa periytyvyyteen varhaisemmat koulutusasteet ovat myöhempiä keskeisempiä. Maksuttomuus onkin tärkeintä varhaiskasvatuksessa ja maksullisuus on hyväksytty laajoissa osissa aikuiskoulutusta.

Kaikessa koulutuksessa koulutuksen maksuttomuus opintojen aikana on ollut keskeinen tapa edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja vähentää koulutuksen periytyvyyttä. Periytyvyyden väheneminen on kuitenkin ollut hidasta ja 2000-luvulla tasa-arvoistumiskehitys on pysähtynyt ja merkkejä on periytyvyyden kääntymisestä kasvuun. Erityisen periytyviä ovat sellaiset korkeakoulutuksen alat, kuten lääketieteellinen ja oikeustieteellinen, joissa koulutuksesta yksilölle koituva taloudellinen hyöty on suurin.

Olennaista koulutuksen periytyvyyden ehkäisemisessä on ollut korkeakoulutuksen saatavuuden laajentaminen. Jotta koulutuksen periytyvyyttä voidaan vähentää ja osaamistarpeen kasvuun vastata, pitää korkeakoulutuksen tarjontaa lisätä.

Suomessa opiskelevien ulkomaalaisten tulee osallistua oman koulutuksensa kustannuksiin. Oikein toteutettu ja oikeudenmukainen koulutusvienti voi muodostaa merkittävän uuden vientialan, joka tuottaa kaivattuja lisätuloja koulutusjärjestelmään ja koko kansantalouteen. Se mahdollistaa kansainvälisen korkeakouluyhteisön saavuttamisen ilman merkittäviä kustannuksia sellaisten opiskelijoiden kouluttamisesta, jotka työllistyvät Suomen ulkopuolelle opintojensa jälkeen.

Ammatillisen koulutuksen kansainväliset markkinat ovat pienemmät kuin korkeakoulutuksen. Toisaalta markkinat ovat vähemmän kilpaillut, kasvussa ja suomalaista järjestelmäosaamista arvostetaan. Kilpailua estävät lainsäädännölliset esteet tulee poistaa ja edistää koulutuksen tarjoajien ryhmäpoolin tyyppistä koulutusvientiä.

Ennen kaikkea suomalaisessa koulutusjärjestelmässä monia maita kiinnostaa järjestelmäosaaminen. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat vaikkapa aikuiskoulutuksen näyttötutkintojärjestelmä aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisjärjestelmineen sekä korkeatasoinen opettajankoulutus. Koulutusjärjestelmäviennin haasteena on järjestelmäosaamisen tuotteistaminen ja sopivan myyjäorganisaation löytäminen.

• Koulutuksen rahoituksen tulee tukea koulutuksellisen tasa-arvon saavuttamista.
• Tilauskoulutus tulee mahdollistaa kaikille koulutustasoille.
• Koulutusjärjestelmäosaamisen vientiin tarvitaan kansallisen tason toimija toteuttamaan ja koordinoimaan koulutusvientiä.

Yhtenäinen opintotukijärjestelmä

Riittävillä ja kannustavilla opintososiaalisilla etuuksilla on ratkaiseva merkitys erilaisista taustoista tulevien mahdollisuuksille hakeutua koulutukseen sekä opintojen etenemisellä. Opintososiaalisia etuuksia tulee kehittää tukemaan elinikäistä oppimista ja mahdollisuutta työuran aikaiseen uudelleenkouluttautumiseen. Tämä edellyttää, että opintososiaaliset etuudet sovitetaan yhtenäiseksi opintotukijärjestelmäksi, joka koostuu riittävistä minimietuuksista sekä aikuisopiskelun mahdollistavasta ansiosidonnaisesta etuudesta.

Kaikkien kansalaisten tarvitseman yhden toisen asteen koulutuksen osalta opiskelijan toimeentulon tulee perustua riittävään rahamuotoiseen tukeen, joka ei riipu vanhempien tuloista. Korkea-asteella opintotuen tulee taata kaikille mahdollisuus täysipäiväiseen opiskeluun.

Opintovapaata ja opintotukijärjestelmää tulee kehittää lähtökohdasta, jossa yhä useampi suomalainen suorittaa aikuisiällä uuden tutkinnon. Aikuisiällä opiskelevan elämäntilanne edellyttää usein ansioihin sidottua tukijärjestelmää, jotta aikuisopiskelu olisi taloudellisesti mahdollista. Työelämässä oleville suunnattuja sosiaalisia etuuksia pitää kehittää järjestelmällisesti ja luonnollisena osana yhtenäistä opintotukijärjestelmää. Opintovapaan pitää olla aidosti käytettävissä kaikilla työpaikoilla. Kaikilla aikuisilla tulisi olla työuransa aikana mahdollisuus myös pidempiaikaiseen opiskeluun esimerkiksi alan vaihdon yhteydessä.

• Opintotukijärjestelmä yhtenäistetään yhdeksi kokonaisuudeksi, joka tukee elinikäistä oppimista.
• Koulutusjärjestelmää kehitetään niin, että aikuinen voi joustavasti aikuiskoulutustukia käyttäen opiskella uuden tutkinnon tai sen osia.