Kaupungistuminen on globaali ilmiö, joka on kiihtynyt viime vuosikymmenten aikana. Suomen lähihistoria on suuren yhdyskunta- ja elinkeinorakenteen muutoksen historiaa. Koronavuodet toivat Suomen sisäiseen muuttoliikkeeseen monipuolisuutta, mutta kaupungistumisen trendi jatkuu edelleen. Monipaikkaisuus tuo mahdollisuuksia erilaisille alueille, mutta supistuva väestö muuttoliikkeen ja alhaisen syntyvyyden takia ovat monille kunnille todellisuutta. Vain muutamat eteläisimmät alueet ja niiden kasvukeskukset ovat onnistuneet kasvattamaan työpaikkojen määrää. Työ- ja opiskelupaikat lisäävät kaupunkiseutujen houkuttelevuutta. Samalla iso osa Suomesta on jäänyt muuttoliikkeessä tappiolle. Siksi alueelliseen eriarvoisuuteen on kiinnitettävä huomiota ja edistettävä kestävää aluekehitystä.
Elinkeinorakenteen muutos alkutuotannosta korkean teknologian työpaikkoihin on nostanut työn tuottavuutta. Digitalisaatio jatkaa samaa murrosta. Nämä korkeamman tuottavuuden työpaikat keskittyvät kasvaviin kaupunkeihin. Myös palvelualojen matalampipalkkaiset työpaikat keskittyvät vahvasti kaupunkeihin. Kaupungistumisen virrassa myös muut eri alueiden väliset sekä sisäiset erot kasvavat. Esimerkiksi yhä useamman alueen huoltosuhde muuttuu radikaalisti. Ennusteiden mukaan vuonna 2040 joka kolmannessa Suomen kunnassa on enemmän lapsia ja eläkeläisiä kuin työikäisiä.
Nopean kaupungistumisen haasteet näkyvät muuttoliikkeen molemmissa päissä. Yhdellä neliökilometrillä Helsingissä asuu enemmän ihmisiä kuin valtaosassa Suomen kuntia. Kasvavissa kaupungeissa asumisen kustannukset nousevat ja lisäksi lisääntyvä väkimäärä aiheuttaa haasteita kuntien maankäytölle ja julkisten palveluiden riittävyydelle. Työvoiman puute kaikilla toimialoilla on koko Suomen ongelma, mutta erityisesti muuttotappioalueet kärsivät työikäisen väestön puutteesta ja siitä johtuvasta verotulojen pienenemisestä. Tämä vaikeuttaa julkisten palvelujen tarjontaa. Muuttotappio aiheuttaa myös haasteita asuntomarkkinoiden toimivuudelle, mikä hidastaa asunnon omistavien poismuuttoa, vaikka työllisyysnäkymät alueella olisivat huonot.
Samalla kun mm. julkisin liikenneinvestoinnein tuetaan kasvukeskusten kehittymistä, asuntotuotanto on enenevässä määrin markkinoiden ja kansainvälisten sijoittajien ohjauksessa. Tämä tarkoittaa, että suurimpien kaupunkien parhaisiin osoitteisiin kyllä rakennetaan kovan rahan omistus- tai vuokra-asuntoja. Jotta tulevaisuudessa olisi saatavilla myös kohtuuhintaisia omistus- ja vuokra-asuntoja, valtion ja kuntien on eri keinoin otettava vahvempi ote niiden tuotannosta. Suomi tarvitsee tasapainoista ja kestävää aluekehitystä. Julkisella vallalla on vastuu koko Suomesta. Parhaimmillaan julkiset toimet mahdollistavat samanaikaisesti työvoiman liikkumisen, kaupungistumisen ja tasapainoisen aluekehityksen terveellä tavalla.
Kaupunki- ja aluekehityksen osana Suomen on pidettävä huolta infrastruktuurin kehittämisestä. Alueiden elinvoimaisuuden tärkeänä tekijänä on se, millaisten liikenneyhteyksien varaan ne rakentuvat. Suomen maantie- ja raideverkostoon, samoin kuin tieto- ja energiaverkkoihin, kohdistuu merkittävä uudisrakennus- ja korjaustarve jo nyt, ja tämä tarve kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Suhteessa kaupankäyntiin Suomi on kuin saari. Iso osa viennistä ja tuonnista tapahtuu meriteitse, kun muut pohjoismaat kytkeytyvät raide- ja maantieliikenteen kautta osaksi tiivistyvää Keski-Eurooppaa ja silkkitien jatkeeksi.
SDP EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KAUPUNGISTUMISTA JA TASAPAINOISTA ALUEKEHITYSTÄ, JOKA TARJOAA NIIN KAUPUNGEILLE, NIIDEN LÄHISEUDUILLE JA KOKO SUOMEN KAIKILLE ALUEILLE OMAN NÄKÖISIÄ MENESTYMISEN MAHDOLLISUUKSIA.
6.1. Elinkeino ja elinvoima
Elinkeinopolitiikka
Onnistunut elinkeinopolitiikka tukee suomalaisten yritysten ja elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia menestyä ja sopeutua toimintaympäristön muuttumiseen. Elinkeinopolitiikan ohjaavina periaatteina tulee olla yhteiskunnan strategisiin haasteisiin vastaaminen. Näitä ovat ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, tarve irrottautua fossiilisesta tuontienergiasta, yhteiskunnan kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden vahvistaminen, sähköisen ja energiainfrastruktuurin lujittaminen sekä tarve löytää uusia, kestävämpiä tapoja käyttää hupenevia luonnonvaroja. Yleisesti ottaen elinkeinopolitiikan vireen on oltava uudistava, tutkimusta, tuotekehitystä ja uusien teknologioiden lanseeraamista kannustava.
Kansainvälisen toimintaympäristön blokkiutuminen uhkaa Suomen kaltaisten pienten, vientivetoisten kansantalouksien vapaakauppaan, globaaleja tuotantoketjuja ja talouskasvua. Muuttuva geopoliittinen tilanne edellyttää elinkeinopolitiikan uudelleenajattelua. Puolustusbudjetit kasvavat ja tarve turvata kriittisten raaka-aineiden ja komponenttien saatavuus pakottavat valtiot arvioimaan uudelleen myös teollisuuspolitiikkaansa. EU ja Suomi joutuvat tarkkaan etsimään oikeaa tasapainoa EU-maiden etua edistävän protektionismin ja toisaalta mantereelle välttämättömän avoimen kaupan välillä. Suomen tulisi ottaa aktiivinen rooli näiden ratkaisujen löytämisessä. Teollisuuspolitiikan valintojen tulee edistää vihreää siirtymää ja talouden uudistumista koko Euroopassa.
Suomi ei maana kilpaile matalilla palkoilla vaan korkeatasoisella osaamisella ja laadulla. Tavoitteena on taloudellista toimeliaisuutta lisäävä, korkeaan osaamiseen ja pitkälle jalostettuihin tuotteisiin pohjautuva teknologiavetoinen sekä suomalaisia ratkaisuja tuottava energia-, teollisuus-, ilmasto- ja innovaatiopolitiikka, joka tukee suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä, menestymistä ja uudistumista. Suomen on oltava rakentava ja aktiivinen toimija eurooppalaisen elinkeinopolitiikan edistäjänä.
Suomen elinvoimaisuutta vahvistetaan eri toimijoiden yhteistyöllä. Julkisen sektorin on käytävä säännöllistä ja avointa vuoropuhelua elinkeinoelämän kanssa. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin.
Julkinen sektori hankkii tavaroita ja palveluita useilla kymmenillä miljardeilla euroilla vuosittain. Laadukkailla ja innovatiivisilla hankinnoilla on mahdollista luoda kansalaisille parempia palveluita, kuten terveellisempiä päiväkoti- ja koulutiloja sekä toimivampaa julkista liikennettä. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluissa rohkeilla ja vastuullisilla hankinnoilla pystytään osaltaan tarjoamaan parempia palveluita kansalaisille sekä hillitsemään kustannusten kasvua. Julkisten hankintayksiköiden on osattava hyödyntää monipuolisesti hankintalainsäädännön mahdollisuuksia tarjoten mahdollisuuksia kotimaiselle elinkeinoelämälle. Vuorovaikutus erilaisten palveluntarjoajien kanssa on oltava johdonmukaista ja yhteistyötä korostavaa. Valtion on myös kehitettävä johdonmukaisesti hankintaosaamista kaikilla julkisen hallinnon tasoilla. Selvitetään kansallinen liikkumavara tavoitteena poistaa julkisia avustuksia saavilta järjestöiltä julkisen hankintayksikön asema.
Elinvoimaa on rakennettava toiminnallisten kokonaisuuksien pohjalle. Yhteisenä tavoitteena on luoda yrityksille ja yhteisöille sekä asiakkaille ja kansalaisille toimiva ja sujuva toimintaympäristö, jossa erilaistuminen ja erikoistuminen ovat keinoja menestyä. Panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen, teollisuuteen, palveluelinkeinoihin ja työntekijöiden osaamiseen pitävät huolen siitä, että Suomessa riittää korkean tuottavuuden työpaikkoja.
Elinkeinoelämälle hyvän toimintaympäristön kulmakiviä ovat vakaa ja ennustettava yhteiskunta, jossa ei esiinny korruptiota ja jonka toimintaprosessit ovat avoimia ja nopeita. Suomen on houkuteltava vahvuuksillaan entistä enemmän myös kansainvälisiä yrityksiä tuomaan ja perustamaan toimintojaan tänne. Lisääntyvä taloudellinen aktiviteetti ja kansainvälinen kanssakäyminen tukee kotimaisen elinkeinorakenteen monipuolistumista.
Osa hyvää toimintaympäristöä ovat sujuvat ja ennakoitavat lupaprosessit. Tämä edellyttää luvittavien viranomaisten parempaa resursointia ja keskinäisen koordinaation parantamista. Tavoitteena tulee olla investointihankkeiden lupahakemusten käsittely kokonaisuutena ja yksi valituskelpoinen päätös. Lupaprosessin on oltava luotettava siten, ettei lupaan jää ilmeisiä valitusperusteita eikä muille viranomaisille muodostu valitustarvetta. Viranomaisen myöntämän luvan tulee kestää valituksesta seuraava juridinen tarkastelu, jos hakija noudattaa lupaehtoja.
2030-luvulla Suomen on oltava houkutteleva investointien kohde. Tähän päästään kestävää kehitystä, oikeudenmukaisuutta ja menestystä ja työtä arvostavan toimintaympäristön kehittämisellä. Suomen on toteutettava kestävää ja kunnianhimoista energia- ja ilmastopolitiikkaa aktiivisen teollisuuspolitiikan osana, huolehtien suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä ja kilpailukyvystä. Valtion on omalta osaltaan tuettava teollisuuden prosessien kehittämistä päästöttömäksi. Suomen on oltava maailman johtava maa luonnonvarojen kestävässä hyödyntämisessä.
Yhteiskunnan on mahdollistettava yrityksien ja yrittäjien kannattava toiminta sekä menestys yhdessä demokraattisesti sovitun sääntelyn pohjalta. Sääntelyn tulee huolehtia kansainvälisesti kilpailukykyisistä ja oikeudenmukaisista toimintaedellytyksistä, kestävästä kehityksestä ja toimivista markkinoista.
Avoin ja reiluin pelisäännöin markkinoilla tapahtuva kilpailu on paras tapa tulevaisuudessakin ratkaista mitkä yritykset menestyvät. Poliittisilla ratkaisuilla on luotava mahdollisuudet terveelle kilpailulle ja uuden yritystoiminnan syntymiselle. Kilpailuedun hankkiminen lakeja, sopimuksia tai saatuja lupaehtoja rikkomalla ei ole hyväksyttävää ja se on torjuttava riittävällä valvonnalla ja sanktioilla. Toimiva markkinatalous edellyttää toimivia tapoja valvoa pelisääntöjä.
Tulevaisuudessakin valtion on oltava mahdollista osallistua ajoittain suoraan talouden toimintaan keskeisillä toimialoilla esimerkiksi tukemalla uuden toimialan syntymistä tai vaikkapa luomalla ilmastonmuutoksen hillitsemisestä liiketoimintaa. Valtion osaomistus keskeisissä yrityksissä tuo vakautta suomalaiseen yrityskenttään. Valtion on osoitettava johtajuutta ja vastuullisuutta käyttämällä osa valtionyhtiöiden osinkotuotosta tuotannollisiin investointeihin kotimaassa.
Käynnissä olevan globaalin talouden murroksen suunta on yhä epäselvä. Suuret kauppakumppanimme Saksa ja Ranska EU:ssa ja Yhdysvallat ja Kiina Euroopan ulkopuolella tukevat määrätietoisesti omaa teollisuuttaan. Ilman elinkeinopolitiikassaan aktiivisempaa ja strategisemmin toimivaa valtiota tulevaisuudessa suomalaisten yritysten ja toimialojen asema suhteessa talouden murrokseen heikkenee. Valtion ei kuitenkaan tule ohjata talouden murrosta keskusjohtoisesti, vaan koordinoida yhteisen strategian rakentamista demokraattisessa vuoropuhelussa yritysten, ammattiyhdistysliikkeen, tiede- ja koulutusyhteisöjen kanssa.
Teollisuus ja palvelut kasvavat käsi kädessä
Politiikalla on huolehdittava siitä, että monipuolinen teollisuus on 2030-luvullakin yksi Suomen kivijaloista. Politiikalla on huolehdittava teollisen toiminnan, investointien, uudistumisen ja kasvun edellytyksistä. Tavoitteena on, että Suomi tunnetaan maana, jossa tuotanto kasvaa samaan aikaan, kun raaka-aineiden kulutus vähenee ja ilmastovaikutukset poistuvat. Samalla teollisuuden jalostusastetta pyritään selvästi nostamaan ja palveluista kasvattamaan tärkeä osa-alue teollisuuden rinnalle. Molempia osa-alueita on kehitettävä siten, että ne pystyvät toimimaan rinnakkain kasvua ja kehittymistä tukien. Tämä edellyttää teollisuuden työvoimapulan ratkaisemista ja palvelusektorin tuottavuuden nostamista supistuvan työvoiman oloissa. Tavoitteena on, että suomalaiset toimijat ovat vuonna 2030 nykyistä merkittävämpiä tekijöitä myös kuluttajamarkkinoilla.
Suomen teollisuus- ja palvelusektoreiden globaalia kädenjälkeä voidaan kasvattaa aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Tavoitteena on luoda uusia tuotteita ja palveluita, joiden avulla uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä on onnistuttu globaalisti vähentämään.
Yhteiskunnan vakaus, korkea osaamistaso ja infrastruktuurin toimivuus ovat keskeisiä tekijöitä elinvoimaisen talouden ylläpitämiseksi. Väyläverkon korjausvelan kurominen umpeen, uudet ratayhteydet, tieverkon pääväylien kehittäminen, toimiva merilogistiikka sekä nykyaikaiset lentokentät pitävät huolen siitä, että logistiikkakustannukset pysyvät kansainvälisesti kilpailukykyisinä. Saastuttamattomien raaka-aineiden ja päästöttömän energian hyvä saatavuus ja kohtuullinen hinta takaavat sen, että teollisuuden toimintakyky ja kehittymisen edellytykset on turvattu myös jatkossa. Suomesta on mahdollista tulla kansainvälisen tietoliikenteen solmukohta, joka luo pohjaa digitaalisen liiketoiminnan kehittämiselle Suomessa. Maailman korkeatasoisin tietoturva on keskeinen osa toimivaa infraa ja sen rooli korostuu kaikilla yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Digitalisaatio yleistyy ja arkipäiväistyy yrityksissä ja julkisella sektorilla. Samalla digitaalisten alustojen ja niiden tarjoamien kansainvälisten markkinoiden painoarvo kasvaa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa ne ovat sekä tietoturvan että toimintavarmuuden näkökulmasta luonteva toimintaympäristö myös suomalaisille toimijoille. Oikein toteutettuna digitalisaatio tukee Suomea myös ikääntymisen haasteisiin vastaamisessa mahdollistaen palveluiden nopean saatavuuden, itsenäisen toimintakyvyn vahvistamisen ja työurien pidentämisen. Väestön ikääntyminen on globaali trendi, joten onnistunut vastaaminen tähän muutoshaasteeseen olisi Suomelle merkittävä kilpailuetu. Ohjelmistojen, alustojen ja kerätyn datan immateriaalioikeuksiin, yksilönsuojaan ja yrityssalaisuuksiin liittyvät lait pitää luoda siten, että digitalisaatio synnyttää Suomeen liiketoimintaa, työpaikkoja ja verotuloja.
Uutta kasvua on onnistuttu luomaan monin keinoin
Tulevaisuudessa yritystukien pitää perustua vaikuttavuusarvioihin ja niiden on oltava pääsääntöisesti määräaikaisia. Yritystukien on uudistettava ja monipuolistettava elinkeinorakennetta sekä tuettava valtion näkökulmasta strategisia tavoitteita. Elinkeinotukien tulee keskittyä erityisesti uuden teknologian demonstraatiohankkeiden ja investointihankkeiden tukemiseen. Tällä hetkellä elinkeinotuista suuri osa perustuu toimialan tukemiseen ympäristössä, jossa keskeiset kilpailijamaat käyttävät vastaavia tukia. Tällaisten tukimuotojen purkaminen EU:n yhteisen elinkeinopolitiikan ohjauksen kautta takaa suomalaiselle teollisuudelle tasapuolisen kohtelun ja toimintaedellytysten säilymisen.
Palveluliiketoiminnan ja kuluttajaliiketoiminnan erityispiirteet on huomioitava TKI-toiminnassa muun muassa tunnistamalla aineettoman omaisuuden investoinnit. Valtion on tuettava kansainvälisille markkinoille suuntautuvien vientiyritysten kasvua toimimalla aktiivisesti mahdollistajana ja tarvittaessa myös yritysten yhteen kokoavana alustana kansainvälisillä markkinoilla.
Yritystoiminnan aloittaminen, yrityksen kasvu sekä mahdollinen omistajanvaihdos tai yrityskauppa on nähtävä yrityksen luonnollisena elinkaarena ja osana elinvoiman säilymistä sekä rakentumista. Yhteiskunnan on varmistettava, että tarjolla on tarkoituksenmukaisia palveluja koko yrityksen elinkaarelle. Kasvuyritysten tuen on muodostettava eheä ketju alkuvaiheen pilotoinneista tuotekehityksen kautta kansainvälistymiseen. Näin Suomeen syntyy uudenlaisia menestystarinoita.
Elinkeinoelämän investointeja toteutetaan myös perinteisten omistusmuotojen avulla, kuten osuuskuntien ja rahastojen kautta. Osuuskunnat ovat osoittautuneet tehokkuudeltaan ja voitonjaon tasapuolisuudeltaan kilpailukykyisiksi tai ylivertaisiksi alustataloustyyppisessä toiminnassa. Elinkeinonharjoittajalähtöistä osuustoimintaa on lainsäädännöllisin toimin edistettävä Suomessa. Suomeen on kehitettävä myös uusia rahoituksen muotoja ja rahoitusinstrumentteja ratkomaan kasvuyritysten kiivaan kasvuvaiheen rahoituksen pullonkauloja. Näin mahdollistetaan uusien teollisuus- ja palveluyritysten nousu ja kasvu suureksi yritykseksi. Samalla niihin syntyy kotimaista omistajuutta.
Tavoitteitamme
Suomen on oltava maa, joka ei kilpaile matalilla palkoilla vaan korkeatasoisella osaamisella ja laadulla.
2030-luvulla Suomen on oltava houkutteleva investointien kohde.
Tavoitteena on taloudellista toimeliaisuutta lisäävä, korkeaan osaamiseen ja pitkälle jalostettuihin tuotteisiin pohjautuva teknologiavetoinen sekä suomalaisia ratkaisuja tuottava energia-, teollisuus-, ilmasto- ja innovaatiopolitiikka, joka tukee suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä, menestymistä ja uudistumista.
Yhteiskunnan on mahdollistettava yrityksien ja yrittäjien kannattava toiminta sekä menestys yhdessä demokraattisesti sovitun sääntelyn pohjalta.
Tulevaisuudessa yritystukien pitää perustua vaikuttavuusarvioihin ja niiden on oltava pääsääntöisesti määräaikaisia. Yritystukien on uudistettava ja monipuolistettava elinkeinorakennetta sekä tuettava valtion näkökulmasta strategisia tavoitteita.
Elinkeinotukien tulee keskittyä erityisesti uuden teknologian demonstraatiohankkeiden ja investointihankkeiden tukemiseen.
6.2. Kunnat ja alueet
Sujuvan arjen, osallisuuden ja elinvoiman kunnat
Kunta- ja aluekentällä on hyvinvointialueuudistuksen myötä tapahtunut suurin julkisen hallinnon mullistus sataan vuoteen. On varmistettava, että kunnat pystyvät edelleen huolehtimaan asukkaidensa arjen palveluista, hyvinvoinnista, lähidemokratian toteuttamisesta ja elinvoiman edistämisestä. Hyvinvointialueuudistuksen jälkeenkin kunnilla säilyy hyvinvoinnin edistämisen velvoite, jota edistetään yhteistyössä alueiden kanssa.
Valtion on huolehdittava siitä, että kuntien tehtävät ovat tarkoituksenmukaisia ja niiden hoitamiseen osoitetaan riittävät resurssit. Kuntien keskeisin rahoitus koostuu kunnan omasta verorahoituksesta. Kuntien veropohjan laajentaminen esimerkiksi pääomaverotusta ja kiinteistöverotusta tarkastelemalla tulee selvittää. Hyvinvointialueuudistuksen myötä myös valtionosuuksien vaikutusta kuntien rahoitukseen on seurattava ja kyettävä arvioimaan. Valtion hankerahoituksella tapahtuvan palveluiden kehittämisen sijaan on panostettava kuntien perusrahoituksen riittävyyteen. Kuntien taloudellisen tilanteen parantamiseksi on myös tehtävä toimenpiteitä, joilla julkisten palveluiden tuottavuutta voidaan parantaa ja palveluiden kustannusten nousupainetta tasata. Kuntakentässä on säilyttävä kyky investoida. Valtion on oltava mukana tukemassa ja mahdollistamassa keskeisiä, yhteiskunnallisesti merkittäviä investointeja. Valtion tulee jatkossakin vastata kuntien tulopohjan tasaamisesta.
Suuren hallinnollisen uudistuksen jälkeen kunnille on turvattava lähivuosiksi työrauha toiminnan pitkäjänteiseen rakentamiseen ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Uusia, merkittäviä tehtäväkokonaisuuksia ei tule siirtää kunnilta pois. Kuntien välistä yhteistyötä palveluiden järjestämiseksi on kehitettävä edelleen. Myös kuntaliitoksia on järkevää edelleen tukea. Kuntarakenteen ja kuntien velvoitteiden kehittämistä voidaan selvittää ja edistää erilaisilla kokeiluilla.
Kuntien järjestämien TE-palveluiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja saumatonta asiakaspalvelua sekä työnhakijoille että työnantajille yhden luukun periaatteella. Uuteen malliin siirretään kuntien ja TE-palveluiden osaava henkilöstö ja parhaat käytännöt. Olennaisia ovat myös yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa tuotetut palvelut. Tärkeää on, että kunnissa olemassa olevat palvelut kuten koulutuspalvelut ja kuntien ekosysteemi ovat käytössä työllisyyden edistämiseen ja elinvoiman vahvistamiseen. Kuntien kannusteista vaikuttavaan työllistämiseen ja elinvoiman kehittämiseen on huolehdittava.
Yhdyskuntarakenteen kehittämisen painopisteenä ovat segregaation estäminen, lähidemokratian kehittäminen, ihmisten liikkumisen helpottaminen, täydennysrakentaminen, viihtyisyys ja turvallisuus. Hyvien liikenneyhteyksien ja riittävän kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäksi datayhteyksien on toimittava kaikkialla. Kuntien rooli on keskeinen kestävän kehityksen edistämisessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Segregaatiokehitystä on estettävä oikeilla asuntopoliittisilla ratkaisuilla ja toimivan palveluverkon varmistamisella. Uudisrakentamisen rinnalla korjausrakentamisen on aina oltava vakavasti otettava vaihtoehto.
Hyvinvointialueet vakiinnuttavat toimintansa
Vuoden 2023 alusta lähtien sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisvastuu on siirtynyt hyvinvointialueille. Alueiden rahoitus on turvattava valtion rahoitusta kehittämällä. Rahoituspohjan kestävyyden ja alueiden itsehallinnon vahvistamisen vuoksi myös alueiden verotusoikeutta tulee valmistella. Kestävällä rahoitusmallilla turvataan palveluiden järjestämisen lisäksi todellinen mahdollisuus laadukkaan oman palvelutuotannon ylläpitämiseen ja kehittämiseen ja turvataan alueiden todellinen itsehallinto.
Aluepäättäjät valitaan suorilla vaaleilla. Demokratian ja osallisuuden kulttuuria hyvinvointialueilla rakennetaan ja kehitetään. Kuntien ohella hyvinvointialueet ovat keskeinen ja läheisin mahdollisuus palveluiden käyttäjien osallisuuteen. Kuntien, alueiden ja valtion välille on saatava aluerajat ylittävää tavoitteellista yhteistyötä, jossa siirretään palveluiden painopistettä hyvinvoinnin rakentamiseen pahoinvoinnin korjaamisen sijaan.
Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista ja niiden ohjauksesta sekä valvonnasta. Ympäristöterveydenhuollon siirtoa alueille valmistellaan, mutta SDP ei kannata hyvinvointialueille siirrettävän lähivuosina muita merkittäviä tehtäviä.
Valtion, kuntien ja alueiden välille rakennetaan kumppanuutta
Alueiden ja kuntien yhteistyön työkaluja valtion kanssa on kehitettävä. Erityisesti suurien hankkeiden kohdalla on luotava yhteistyökanavia, joissa alueet voivat käydä suoraa ja kokonaiskuvan tunnistavaa valtion virastojen ja ministeriöiden kanssa. MAL-sopimusten rinnalle tuodaan uusia tapoja alueiden ja kaupunkiseutujen sekä valtion kumppanuuteen. Eri ministeriöissä tehtävää aluepoliittista työtä on koottava selkeäksi kokonaisuudeksi, jotta eri alueiden asema tunnistetaan paremmin ja niiden kehittymisen edellytyksiä vahvistetaan.
Valtion eri ministeriöiden päätöksien alueelliset vaikutukset tulee pystyä arvioimaan nykyistä paremmin. Alueellisia vaikutuksia sisältäviä päätöksiä tehdessä valtion tulee sitoutua tekemään kaupunkivaikutusten ja aluevaikutusten arviointi.
Valtion palveluja tulee olla tarjolla yhden katon alta eri alueilla. Palveluita on oltava tarjolla valtion virastojen yhteisissä palvelupisteissä teknologiaa ja joustavampia asiointitapoja hyödyntäen. Alueellisia palvelupisteitä ylläpidetään yhdessä kuntien ja muiden julkisten toimijoiden kanssa. Palveluissa asioinnin tulee muodostaa joustava jatkumo täysin digitaalisesta asioinnista käyntiasiointiin kansalaisten tarpeiden mukaan.
Kaupungit kasvun vetureina
Suomen kasvu nojaa kaupunkeihin ja kasvaviin kaupunkiseutuihin, joilla on kyky tukea innovaatioiden syntyä sekä elinvoimaa.Kaupunkien menestys perustuu monipuolisuuteen ja vahvoihin kumppanuuksiin muiden paikallisten toimijoiden, kuten korkeakoulujen ja elinkeinoelämän, kanssa. Kaupunkien laaja itsehallinto ja monipuoliset, vapaaehtoiset tehtävät ovat osa maamme kilpailukyvyn perustaa. Kaupungit ovat tärkeitä kasvun vetureita, joiden merkitys on suuri paitsi alueellisesti myös valtakunnallisesti. Kaupunkien kyky vastata väestön kasvun edellyttämistä investoinneista ja palveluiden järjestämisestä täytyy turvata valtionosuuksien ja veropolitiikan keinoin.
Työvoiman saatavuus on haaste koko Suomessa, mutta määrissä mitattuna työvoimapula on akuutein suurissa kasvukeskuksissa. Julkisen sektorin osaajapulaa voi luonnehtia kriisiksi. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sote-alan ammattilaisista on pulaa jo siinä määrin, että kaupunkien kyky järjestää lakisääteisiä palveluita on uhattuna. Koulutuspolitiikka, työllisyystoimenpiteet ja työperäinen maahanmuutto ovat keinoja, jolla osaajapulaan vastataan.
Kasvavat kaupungit kansainvälistyvät nopealla tahdilla ja niissä monikulttuurisuus ja –kielisyys on arkipäivää. Myös maahanmuutto kohdistuu voimakkaasti kaupunkeihin, joiden onnistuminen kotouttamisessa on osaltaan ratkaisevaa koko yhteiskunnallisen kehityksen suhteen ja siihen on osoitettava riittävät resurssit. Erityisesti kielikoulutuksen saamiseen tulee panostaa.
Suomen suurissa kaupungeissa alueellinen segregaatio on torjuttava muun muassa maankäytön, asuntopolitiikan ja koulutuksen sekä sote-rakenteiden keinoin yhteistyössä valtion ja kaupunkien kesken. Segregaation torjuminen pitää huomioida kaikilla politiikkasektoreilla ja siihen on suunnattava täsmärahoitusta. Feministinen kaupunkisuunnittelu, joka ottaa huomioon erilaisten asukkaiden tarpeet iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, toimintakyvystä tai sosioekonomisesta taustasta riippumatta, on otettava osaksi kaupunkiseutujen kehittämistä.
Valtakunnallisessa kaupunkipolitiikassa tarvitaan vahvaa ja tasavertaista kaupunkien, alueiden ja valtion välistä kumppanuutta ja suoraa vuoropuhelua. Elinvoimaiset kaupunkiseudut rakentuvat järkevän maankäytön, toimivan liikenteen ja erityisesti riittävän ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon varaan. Näiden varaan rakentuu elämisen laatu, hyvä työllisyyspolitiikka ja yrittämisen edellytykset. Kunnat ja valtio ovat jatkossakin neuvotteluosapuolet MAL-sopimuksissa. MAL-sopimuksen puitteissa tehdään myös vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa. MAL-sopimusten rinnalle tuodaan uusia tapoja etenkin keskisuurten kaupunkiseutujen ja valtion kumppanuuteen.
Alueiden kehittäminen
SDP:n aluepolitiikan tavoitteena on alueiden välisen ja kuntien sisäisen eriytymisen vähentäminen. Voimavarat ja elinvoimaisuus vaihtelevat alueiden välillä ja sisällä. Palvelurakenne, teollisuus ja paikalliset työmarkkinat sekä kansalaisten sosiaaliset ja terveydelliset voimavarat tulee ottaa huomioon alueisiin vaikuttavissa päätöksissä.
Myös väestöään menettävien kuntien on kyettävä rakentamaan elinvoimaisuuttaan omista lähtökohdistaan käsin. Alueiden elinvoimaisuuden ydintä ovat työnantajien ja yritysten työvoiman saantiin ja koulutettuun työvoimaan liittyvät kysymykset. Alueilla eri ammattialoja vaivaavaan työvoimapulaan vastataan kokonaisvaltaisesti huolehtimalla koulutuksesta, palveluista sekä työpaikkojen ja osaajien kohtaamisesta. Paikallisesti on haettava järkeviä ja toimintaa uudistavia ratkaisuja sekä tekemään yhteistyötä muiden kuntien, hyvinvointialueiden sekä muiden julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin.
Elinvoiman vahvistaminen edellyttää elinkeinoelämän ja teollisuuden vaatimien kuljetusten turvaamista. Suomea on kehitettävä kokonaisuutena. SDP on sitoutunut siihen, että eri alueiden erityispiirteet huomioidaan ja kuntien rahoitus turvataan. Aluekehitystä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Myös EU-rahoituksen saaminen Suomeen kaupunkien ja alueiden hankkeisiin on onnistuttava nykyistä paremmin.
Uudenlainen aluepolitiikka tarkoittaa sitä, että pelkästään valtion virastojen sijoittelun sijasta tarkastellaan laajemmin ihmisten palvelutarvetta ja viranomaisten läsnäoloa kaikkialla maassa. Ole-massa olevien valtion työpaikkojen alueellistamisesta kuljetaan kohti paikkariippumatonta ja monipaikkaista työtä, jossa digitalisaation avulla mahdollistetaan työskentely ja asuminen entistä joustavammin kaikkialla Suomessa. Palvelujen siirtyessä verkkoon riittävät käyntiasiointimahdollisuudet on turvattava. Toimivat ja turvalliset tietoverkot ovat tässä ehdoton edellytys.
Etenkin digitalisaation ja kestävän kehityksen edistäminen, ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden torjunta sekä osaamisen vahvistaminen ovat asioita, joiden tulee olla aluekehittämisen ytimessä.
Tavoitteitamme
Jokaisella kunnalla on oltava aito mahdollisuus alueensa elinvoiman ja palveluiden kehittämiseen.
Valtion on huolehdittava siitä, että kuntien tehtävät ovat tarkoituksenmukaisia ja niiden hoitamiseen osoitetaan riittävät resurssit.
Kunnille annetaan lähivuosiksi työrauha eikä kuntarakenteeseen liittyviä suuria uudistuksia suunnitella.
Työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien vastuulle 2025 on onnistuttava.
Yhdyskuntarakenteen kehittämisen painopisteenä ovat segregaation estäminen, lähidemokratian kehittäminen, ihmisten liikkumisen helpottaminen, täydennysrakentaminen, viihtyisyys ja turvallisuus.
Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista ja niiden ohjauksesta sekä valvonnasta. Hyvinvointialueille ei siirretä muita merkittäviä tehtäviä.
Kaupunkipoliittisen päätöksenteon on huomioitava kaupunkien ja alueiden erilaiset lähtökohdat, tarpeet ja haasteet monipuolisesti.
Julkisen sektorin osaajakriisin ratkaisu on oleellista, jotta voidaan turvata palveluiden järjestäminen.
Suomeen tarvitaan valtakunnallista kaupunkipolitiikkaa. Eri ministeriöissä tehtävää kaupunkipolitiikan työtä on koottava nykyistä selkeämmin kokonaisuudeksi, jotta kaupunkien erityinen asema tunnistetaan paremmin.
Valtion päätöksien alueelliset vaikutukset tulee pystyä arvioimaan nykyistä paremmin esimerkiksi kaupunkivaikutusten ja aluevaikutusten arvioinnilla.
MAL-sopimusten rinnalle tuodaan uusia tapoja etenkin keskisuurten kaupunkiseutujen ja valtion kumppanuuteen.
Digitalisaation, paikkariippumattoman ja monipaikkaisen työn mahdollisuuksien ja kestävän kehityksen edistämisen, ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden torjunnan sekä osaamisen vahvistamisen tulee olla aluekehittämisen ytimessä.
6.3. Liikenne
Suomen liikenneinfrastruktuurissa on paljon korjausvelkaa, joka on kertynyt vuosikymmenten aikana. Uusien liikennehankkeiden rakentamisen lisäksi on tärkeää olemassa olevien teiden, ratojen, sisävesiliikenteen ja meriväylien kunnossapito. On tärkeää, että kustannusten noustessa etenkin perusväylänpidon rahoitus turvataan myös jatkossa Liikenne 12 -suunnitelman mukaisesti sekä sitomalla rahoitus kustannusindeksiin.
Liikenneturvallisuutta ja viranomaisvalvontaa on lisättävä kaikissa liikennemuodoissa valtakunnallisen liikenneturvallisuusstrategian kirjausten mukaisesti.
Liikenne tuottaa noin viidenneksen Suomen CO2-päästöistä. Liikenteen päästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Suomeen on vuonna 2021 laadittu fossiilittoman liikenteen tiekartta, joka esittää toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi. Näitä toimenpiteitä on jatkettava uutta tietoa keräten ja hyödyntäen. Ulkomaisia fossiilisia polttoaineita korvataan, vähäpäästöisten kulkumuotojen kulkutapaosuutta lisätään sekä älykkäämpiä logistiikan kuljetusketjuja kehitetään. On pyrittävä muuttamaan ihmisten liikkumisen käyttäytymismalleja siellä missä se on mahdollista.
Samalla tulee käydä avointa keskustelua liikenteen murroksesta, myös sen taloudellisesta hyödystä, sillä Suomessa on merkittävää vientipotentiaalia kestävän liikenteen palvelujen ja tuotteiden kehittämisessä.
Toimivat ja nopeat yhteydet kaikille
Suomeen on laadittu 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jossa on parlamentaarisesti määritelty valtakunnalliset tavoitteet liikennejärjestelmän kehittämiselle. Valtion budjettirahoituksen rajallisuuden takia on tärkeää, että hankkeiden toteuttamiselle on neljää vuotta pidempi aikajänne sekä valtakunnallinen tarkastelutaso. Meidän tulee määrätietoisesti jatkaa suunnitelman toteuttamista ja varmistaa sen vaatima rahoitus sekä päivittää sitä hallituskausittain. Pitkäjänteinen ja johdonmukainen avoin valmistelu sekä rahoitus parantavat EU-tukien saantia liikennehankkeidemme edistämiseksi. Liikenne 12 -työlle on annettava tarvittavat resurssit tietopohjaisen päätöksenteon kehittämiseksi.
Raideliikenteen kehittämiseksi on koko maassa lyhyellä aikavälillä ensisijaisesti huolehdittava olemassa olevan rataverkon kunnossapidosta ja kehittämisestä häiriöherkkyyden vähentämiseksi sekä junaliikenteen toimintavarmuuden ja täsmällisyyden parantamiseksi ja nopeuden nostamiseksi. Yksiraiteisten rataosuuksien muuttamista kaksiraiteiseksi on edistettävä liikenteen toimintavarmuuden lisäämiseksi ja välityskyvyn parantamiseksi. Olemassa olevan rataverkon parantamisen ei kuitenkaan tule sulkea pois pidemmän aikavälin kehittämishankkeiden suunnittelua.
Kolmen tunnin saavutettavuustavoitteen toteutumisesta huolehditaan turvaamalla maakuntalentojen jatkuvuus sekä olemassa olevan lentokenttäverkoston toiminta. Samalla huomioidaan myös tulevaisuuden vähäpäästöisen lentoliikenteen, kuten sähköisen lentämisen, tarpeet.
Suurilla kaupunkiseuduilla tavoitteena on lisätä kohtuuhintaista asuntotuotantoa, luoda kestävää yhdyskuntarakennetta ja vähentää liikenteen päästöjä, etenkin lisäämällä julkista liikennettä ja kävelyä sekä pyöräilyä. Julkisen liikenteen toimintamahdollisuudet turvataan riittävällä valtion ja kuntien rahoituksella. Nykyistä MAL-järjestelmää on kehitettävä ja vahvistettava valtion ja kaupunkien välisen yhteistyön periaatteita. Maakuntakeskuksille luodaan oma yhteistyön malli kaupunkiseudun ja valtion välille.
Toimivat, turvalliset ja nopeat liikenne- ja tietoliikenneyhteydet varmistavat ihmisten sujuvan arjen ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuudet. Hyvien yhteyksien ansiosta työssäkäyntialueet laajenevat ja asuinpaikan voi valita entistä vapaammin.
Liikenteen päästöjen vähentäminen
Fossiilittoman liikenteen tiekartta on Suomen suunnitelma liikenteen päästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä. Se esittää toimet ja tietopohjan päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Tiekartta ja koko ajan päivittyvä tietopohja ohjaavat päätöksentekoa muuttuvassa maailmassa. Liikenteen päästöjen vähentäminen on tehtävä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. Liikkumisen vihreä ja oikeudenmukainen siirtymä toteutetaan tavalla, joka mahdollistaa kaikille liikkumisen työn perässä kohtuuhintaisesti ja turvaa elinkeinoelämän kilpailukyvyn.
Teknologianeutraali lähestymistapa antaa elinkeinoelämälle mahdollisuuden kehittää useita vaihtoehtoisia tapoja vähäpäästöisyyteen. Uusien vähäpäästöisten käyttövoimien yleistymiseksi ja siirtymän aikaansaamiseksi on huolehdittava jakeluinfran toimivuudesta ja niihin liittyvän lainsäädännön ajantasaisuudesta.
Pysyäksemme kansainvälisessä kehityksessä mukana Suomen on investoitava esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämiseen ja päästöjen vähentämiseen. Ratkaisut tuovat mukanaan teollisuudelle uusia korkean tuottavuuden liiketoimintamahdollisuuksia, jotka palvelevat koko Suomen talouskasvua.
Vähäpäästöisemmän teknologian lisäksi liikenteen päästöjä vähennetään ohjaamalla liikennettä henkilöautoilusta joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn. Tämä vaatii panostuksia kattavaan, houkuttelevaan ja ekologiseen julkiseen joukkoliikenteeseen sekä pyöräily- ja jalankulkuinfrastruktuuriin. Erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla tämä tarkoittaa muun muassa joukkoliikenteen priorisointia liikenteessä, kävelykeskustojen laajentamista ja kattavampaa pyöräväylien verkostoa.
Kansainvälisessä lento- ja meriliikenteessä päästöjä vähennetään kansainvälisen yhteistyön kautta. Suomi on edelläkävijä, kuten tähänkin asti viemässä kansainvälisiä sopimuksia ja EU-lainsäädäntöä kohti vähäpäästöisempää liikennettä huomioiden oman kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden.
Nopeana joukkoliikenteen muotona raideliikenne sähköistää liikennettä suuressa mittakaavassa, millä on suuri rooli päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Tähän sisältyy niin henkilöliikenne kuin tavaraliikenne. Jotta raideliikenne on varteenotettava vaihtoehto henkilö- sekä tavaraliikenteelle, on raideverkon kuntoon ja palveluihin panostettava ja verkkoa kehitettävä alueelliset tarpeet huomioiden. Raideliikenteen kilpailun avaamisessa on edettävä open access -periaatteen mukaisesti operaattoreiden omin kalustoin.
Liikenteen palvelut
Ihminen on asetettava liikennejärjestelmän ja -palveluiden etusijalle. Liikennepalveluiden käyttämisen on oltava yhtä helppoa, mukavaa ja houkuttelevaa kuin yksityisautoilun. Liikenteen palveluistuminen on yksi ratkaisu liikenteen sujuvoittamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.
Liikenteen palveluiden mahdollistaminen tulee kuitenkin toteuttaa horjuttamatta PSA-suojaa eli joukkoliikenteen järjestäjän monopolia yhteiskunnan tukemalle joukkoliikenteelle. Näin varmistetaan julkisen vallan tarkoituksenmukainen ja toimintakykyinen rooli palveluiden järjestäjänä.
Pitkät välimatkat Suomen sisällä ja monille vientimarkkinoille edellyttävät meiltä kilpailukykyä, jota ei useinkaan tavoiteta pelkällä hinnalla, vaan Suomen on kilpailtava tekemällä asiat kilpailijoita paremmin. Pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia korkeita kuljetuskustannuksia harvaan asutuilla alueilla korvaavaa alueellista kuljetustukea on kehitettävä erityisesti pk-yritysten toimintamahdollisuuksia parantavaksi.
Uusien palveluiden ja teknologian kehittäminen parantaa Suomen kilpailukykyä ja luo vientimahdollisuuksia. Kehittyvä teknologia tulee tuomaan aivan uudenlaisen tason logistiikan ohjauksen kehittämiseen dataa hyödyntämällä. Uuden teknologian käyttöönotto vaatii investointeja myös kiinteisiin valokuituyhteyksiin. Digitalisaatioon ja datatalouteen tulee panostaa nykyistä enemmän. Tiedon hyödyntämiseksi tarvitaan yhteisiä data-avaruuksia ja kokeiluympäristöjä. Reaaliaikatalouteen siirtyminen tuo automatisaatiolle uusia mahdollisuuksia.
Taksiliikenteen korjaussarjaa jatketaan tarpeen mukaan. Taksien saatavuutta ja turvallisuutta pitää parantaa ja kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen edelleen kohentaa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi harvemmin asutettujen alueiden päivystyskäytäntöjen palauttamista.
Tavoitteitamme
On varmistettava suunnitelmien, kuten 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja Fossiilittoman liikenteen tiekartan toimeenpanon jatkuvuus ja sen vaatima rahoitus. Erityistä huomiota tulee kiinnittää huoltovarmuuteen maalla merellä ja ilmassa.
Liikennehankkeiden rakentamisen lisäksi on tärkeää olemassa olevien teiden, ratojen, sisävesiliikenteen ja meriväylien kunnossapito. Korjausvelka käännetään laskuun.
Liikenneturvallisuutta ja viranomaisvalvontaa on lisättävä kaikissa liikennemuodoissa valtakunnallisen liikenneturvallisuusstrategian kirjausten mukaisesti.
Raideliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen vaatii pitkäjänteistä kehitystyötä yhteistyössä alan toimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa.
Suurten kaupunkiseutujen MAL-sopimusten lisäksi maakuntakeskuksille luodaan oma yhteistyön malli kaupunkiseudun ja valtion välille.
Liikenteen päästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä.
Liikenteen päästöjen vähentäminen on tehtävä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti.
Liikennepalveluiden käyttämisen on oltava yhtä helppoa, mukavaa ja houkuttelevaa kuin yksityisautoilun.
Taksiliikenteen korjaussarjaa tulee jatkaa tarpeen mukaan. Taksi- ja ammattiliikenteen turvallisuudesta, valvonnasta sekä työoloista on huolehdittava samalla pitäen huolta siitä, että alalle tulon kynnys ei nouse liiaksi ja että ala koetaan houkuttelevana.