Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, vaan korostaa nykyisten suojaosien säilyttämisen tärkeyttä.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, vaan korostaa nykyisten suojaosien säilyttämisen tärkeyttä.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Aloitteessa esitetään, että sosiaaliturvan kannustinloukkuja purettaisiin siirtymällä ansiotulojen seurannassa koko vuoden tulojen tarkasteluun.
Marinin hallituksen asettamassa sosiaaliturvakomiteassa on käsitelty sosiaaliturvajärjestelmän kannustin- ja byrokratialoukkuja ja todettu, että kannustinloukuista ei käytännössä voi päästä kokonaan eroon, mutta politiikalla pystytään vaikuttamaan siihen, missä kohtaa ne sijaitsevat. Komitean välimietinnön mukaan työllistymisen kannustimet eivät Suomessa ole kansainvälisesti vertailtuna keskimääräistä heikommat ja varsinkin työttömän kannustimet ottaa vastaan osa-aikatyötä sovitellun päivärahan tukemana ovat varsin hyvät.
Aloitteessa viitataan työttömyysturvan 300 euron suojaosaan, jonka alittavalta osalta ansiotulot eivät vaikuta työttömyysetuuteen. Suojaosan ylittyessä etuus ei kuitenkaan aina leikkaudu kokonaan pois. Jos henkilö työllistyy työhön, jonka työaika on enintään 80 % kokoaikatyön ajasta tai jos kyse on enintään kaksi viikkoa kestävästä kokoaikatyöstä, työttömyysetuus maksetaan soviteltuna, jolloin pääsääntöisesti jokainen palkkaeuro vähentää työttömyysetuutta 50 senttiä. Aloitteessa kuvatussa tilanteessa, jossa työtön työnhakija pääsisi tekemään osa-aikaisia tai muutaman päivän pituisia töitä, työn vastaanottaminen on työttömyysturvan näkökulmasta nykyjärjestelmässä siten yleensä kannattavaa eikä suojaosan merkittävä korottaminen ole tässä mielessä tarpeellista. Sen sijaan malli, jossa tuloraja asetettaisiin tietylle tasolle, jonka ylittyessä etuus jätettäisiin kokonaan maksamatta tai se perittäisiin takaisin, olisi kannustimien kannalta hyvin ongelmallinen.
Toimeentulotuki puolestaan on viimesijainen taloudellinen tuki, jota voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Toimeentulotuen ns. tulorajan nostaminen olisi merkittävä periaatteellinen muutos, joka lisäisi tuen saajien määrää ja mahdollistaisi viimesijaisen etuuden käyttämisen eräänlaisena palkkatukena. Tätä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena.
Poliittisessa ohjelmassa on linjattu, että Suomen sosiaaliturva on uudistettava yksinkertaistaen ja automatisoiden SDP:n Yleisturva-mallin pohjalta. Myös Yleisturvassa tarkoituksena on, että etuoikeutetun tulon rajan (=suojaosan) ylittävät tulot vähentävät etuutta ennakoitavasti ja siten, että käteen jäävä tulo kasvaa aina ansiotulojen kasvaessa.
Uudenmaan Sosialidemokraatit esittää
Tämän hetken tukijärjestelmä sisältää suuren kannustinloukun, jonka vuoksi tukien varassa olevien on vaikea työllistyä tai lähteä töihin, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Ottamalla muutaman päivän työn vastaan, saatat pahimmassa tapauksessa kärsiä tappiota, kun raja siihen, paljonko voit tienata menettämättä tukia ylittyy. Toimeentulotuessa raja on 150 euroa kuukaudessa, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että töitä ei kannata tehdä. Työttömyystuen osalta raja on 300 euroa kuukaudessa. Rajan ollessa näin vähäinen, ei se käytännössä mahdollista työntekoa.
Työntekemisen pitäisi olla kannustavaa ja työtä kannattaisi kaikissa tapauksissa ottaa vastaan. Tuen rajat eivät saisi olla esteenä sille, kannattaako töitä ottaa vastaan. Mikäli pääset tekemään muutamankin päivän kuukaudessa töitä, pitäisi sen ainoastaan olla tulotasoa lisäävä elementti, ilman, että siitä rangaistaisiin. Järjestelmään tulisi tehdä sellainen muutos, jolla tehtäisiin työnteosta kannattavaa. Muutos ei tarkoittaisi heikennyksiä sosiaalitukiin, vaan muutos kohdistettaisiin tukien tulorajoihin.
Tällä hetkellä opintotuki on hyvä esimerkki myönteisistä tulorajoista, joissa katsotaan koko vuotta. Tämä voisi olla yhtenä vaihtoehtona myös toimeentulotuen ja työttömyystuen tukirajoille. Kuukausikohtaisena rajana maksimissaan voitaisiin pitää tuhatta euroa, jolloin jos katsotaan koko vuoden syklillä, saadakseen koko vuoden ajan toimeentulo- ja työttömyystukea, voisi henkilö tienata vuodessa yhteensä 12 000 euroa. Mikäli tukikuukausien määrät laskevat, nousisi vastaavasti vuosikohtainen tuloraja aina tuhannella eurolla per kuukausi. Tällä mahdollistettaisiin myös se, että yhden kuukauden ajan tukien varassa oleminen ei aiheuttaisi takaisinmaksua, mikäli saa hyväpalkkaisen työn.
Samalla kun tämä muutos vähentäisi kannustinloukkuja, vähentäisi se myös toimeentulotukipäätöksiin liittyvää byrokratiaa. Byrokratiaa vähentämällä saataisiin myös säästöjä, kun päätöstä tehtäessä ei olisi tarvetta tutkia tiliotteita, vaan tulot voisi tarkistaa tulorekisteristä. Verotulotkin nousisivat, kun saataisiin enemmän ihmisiä töihin, vaikka vaan muutamaksikin päiväksi. Nämä muutaman päivän työt voisivat parhaimmassa tapauksessa poikia tekijälleen myös pidempiaikaisia työtehtäviä ja jopa vakituisen työpaikan, jolloin hänen tarpeensa toimeentulo- ja työttömyystukiasiakkaana päättyisi. Silloin tuen saajatkin vähenisivät, joka toisi osaltaan säästöjä.
Tällä hetkellä vapaaehtoistyö voi olla esteenä työttömyystuen saamiselle tai sen vuoksi se saatetaan periä takaisin. Tällainen ei ole hyväksyttävää. Vapaaehtoistyötä täytyy pystyä tekemään ilman, että menettää työttömyys- tai toimeentulotuen. Parhaimmillaan vapaaehtoisena toimiminen tuo tarvittavaa kokemusta, josta voi olla jopa hyötyä työnhaussa ja auttaa työllistymiseen.
Uudenmaan Sosialidemokraatit esittää, että
tukijärjestelmässämme on kannustinloukkuja, jotka estävät työnvastaanottamisen. Taloutemme on saatava kasvuun ja ihmiset on saatava töihin, jotta heidän tarvitsisi elää tukien varassa. Kuitenkin osa tarjolla olevista töistä on vain osa-aikaisia, jopa muutaman päivän mittaisia ja nykyinen tukijärjestelmä ei taivu tällaisiin. Ihmiset eivät voi ottaa tällaisia pätkiä vastaan, koska heti talous sakkaa tukien lähtiessä. Siksi meidän on uudistettava tukijärjestelmää siten, että tällaisten yhden tai kahden päivän työkeikkojen vastaanottaminen olisi kannattavaa, koska niistä voi olla tulevaisuudessa hyötyä pidempien työrupeamien saamiseksi. Työhön kannustavampi tukijärjestelmä olisi sellainen, jossa rajat olisivat vuositasolla, kuten opintotuessakin.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 89
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta korostaa nykyisten suojaosien säilyttämisen tärkeyttä.
Lisäksi tukijärjestelmää kehitettäessä tulee huomioida, että kognitiivisen ja kielellisen saavutettavuuden lisääminen helpottaa tukijärjestelmän oikeaa käyttöä ja siten vähentää kannustinloukkuja.