Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 50-62[1]

 

Aloitteissa kannetaan huolta eläkeläisten toimeentulosta ja edellytetään SDP:ltä toimia eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi sekä muutoksia työeläkkeiden indeksijärjestelmään.

Aloitteessa 50 Vanda Svenska Socialdemokrater rf, aloitteessa 52 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf, aloitteessa 53 Lovisa Svenska Socialdemokratiska Förening r.f,  aloitteessa 58 Ekenäs Socialdemokrater – Tammisaaren Sosialidemokraatit rf sekä aloitteessa 60 Vasa Svenska Socialdemokrater rf esittävät, että puolue laatii toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi mm. korottamalla kansaneläkkeen tasoa ja siirtymällä työeläkkeiden indeksikorotuksissa osittain euromääräisiin korotuksiin EKL:n esittämän mallin pohjalta. Myös aloitteessa 62 Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry esittää osittain euromääräisiä indeksitarkistuksia ja aloitteessa 51 Helsingin Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry esittää toimenpiteiksi edellä mainittujen lisäksi indeksin palkkapainotuksen nostamista – jos rahoitusjärjestelmä sen kestää – ja eläketulon verotuksen kehittämistä. Samoin aloitteessa 54 Porvoon Työväenyhdistys ry esittää työeläkkeisiin osittain euromääräistä korotusta sekä indeksin palkkapainotuksen nostamista, jos rahoitusjärjestelmä sen kestää.

Aloitteessa 55 Joensuun Työväenyhdistys ry esittää, että SDP valmistelee eläkeläisköyhyyden torjumiseksi oman eläkemallinsa, joka huomioi myös muuttuvien työmarkkinoiden vaikutuksen eläkekertymään.

Aloitteissa 56 ja 57 Markku J. Jääskeläinen edellyttää etenkin pientä työeläkettä saavien eläkkeensaajien huomioimista eläkeläisköyhyyden torjumisessa sekä työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyden turvaamista myös tuleville sukupolville.

Aloitteessa 59 Kimmo Kiljunen ym. esittää, että SDP tavoittelisi palkkaindeksin tai palkkapainotteisemman indeksin palauttamista työeläkkeisiin.

Aloitteessa 61 Kokkolan Sosialidemokraatit ry esittää, että SDP vaikuttaisi indeksijärjestelmän kehittämiseen niin, että se paremmin varmistaisi työeläkeläisten vanhuuden turvaa ja ehkäisisi eläkeläisköyhyyden lisääntymistä.

Puoluehallitus yhtyy aloitteissa esitettyyn huoleen eläkkeensaajien toimeentulosta ja eläkeläisköyhyydestä.

 

SDP:n aiemmat linjaukset asiassa

Puoluekokoukselle 2014 tehtiin aloite eläkkeiden vuosittaisesta euromääräisestä tasotarkistuksesta. Puoluekokous ei yhtynyt aloitteeseen. Puoluekokoukselle tehtiin myös aloite eläkejärjestelmän remontoimisesta ja eläkkeiden tason turvaamisesta työeläkejärjestelmää uusittaessa. Päätöksessään puoluekokous piti keskeisenä mm. hyvää työllisyyttä eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta. Lisäksi puoluekokous linjasi, että elinaikakerrointa tulee seurata sekä tehdä siihen tarvittavat korjaukset, mikäli kerroin pienentää eläkettä merkittävästi enemmän kuin tavoitteeksi on alun perin asetettu.

Puoluekokoukselle 2012 tehtiin aloite puoliväli-indeksin palauttamisesta työeläkkeisiin. Puoluekokous piti vastauksessaan tärkeänä suomalaisen eläkejärjestelmän perusteiden turvaamista ja maksurasituksen ja etuuksien oikeudenmukaista ja kestävää jakautumista sekä piti välttämättömänä eläkemaksujen korottamista ja työllisyysasteen parantamista. Puoluekokous katsoi, että eläkejärjestelmän kestävyys ja oikeudenmukaisuus on turvattava laaja-alaisella valmistelulla. Valmistelun yhteydessä tulee selvittää, miten pienten työeläkkeiden ostovoiman kehitys turvataan kestävällä tavalla.

Puoluekokouksessa 2010 linjattiin, ettei indeksiturvan muuttaminen yksittäisenä toimenpiteenä ilman yhteyttä muuhun eläketurvaan ole perusteltua. Puoluekokous päätti, että työeläkkeiden ostovoiman turvaamiseksi selvitetään mahdollisuudet kehittää indeksijärjestelmää ja todettiin, että tarpeelliset selvitykset ja niiden johdosta mahdollisesti tehtävät muutokset tulee tehdä työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan kolmikantaneuvotteluin.

Katsaus eläkejärjestelmään vuonna 2015

Suomessa maksettiin vuonna 2015 eläkkeitä kaikkiaan 28,9 miljardia euroa, josta lakisääteisten eläkkeiden osuus oli 28,3 miljardia euroa. Lakisääteinen eläkemeno koostuu vuoden aikana maksetuista työeläkkeistä (25,3 mrd. €), Kelan maksamista eläkkeistä (2,5 mrd. €) sekä liikennevakuutus-, tapaturmavakuutus-, sotilasvamma- ja sotilastapaturmalakien mukaan maksetuista ns. SOLITA-eläkkeistä (0,5 mrd. €). Vuonna 2015 lakisääteisen eläkemenon suhde bruttokansantuotteeseen oli 13,7 prosenttia.

Työeläkevarojen kokonaismäärä vuoden lopussa oli 180,7 miljardia euroa, mikä oli 87 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Varat kasvoivat hieman edellistä vuotta hitaammin, mutta keskimäärin samaa tahtia kuin viimeisen kymmenvuotiskauden aikana. Työeläkelaitosten sijoitustoiminnan keskimääräinen tuotto käyvin arvoin jäi 5,0 prosenttiin. Se oli muutamaa edellistä vuotta matalampi, mutta esimerkiksi pitemmällä aikavälillä 1998–2015 keskituotto oli 5,6 prosenttia. Työeläkesijoituksista lähes puolet kohdistuivat osakkeisiin ja osaketyyppisiin sijoituksiin ja joukkovelkakirjojen osuus oli runsas kolmannes sijoituskannasta. Sijoituksista hieman yli neljännes oli Suomessa, vajaa neljännes muualla euroalueella ja puolet kaikista varoista näiden ulkopuolella. Julkisalojen eläkevakuuttajilla kotimaahan tehtyjen sijoitusten osuus oli noin viidennes ja eläkevakuutusyhtiöillä kolmannes kannasta.

Kevan ja Valtion Eläkerahaston sijoitusten kokonaistuotot ovat yleensä olleet työeläkeyhtiöiden vastaavia tuottoja korkeampia lukuun ottamatta vuotta 2015. Eroa selittää sijoitusjakauman suurempi osakepainotteisuus ja se, ettei Kevaa ja Valtion Eläkerahastoa sido yksityisalojen toimijoille säädetyt vakavaraisuusvaatimukset. Yksityisalojen työeläkevakuuttajien varojen, vakavaraisuuden ja riskinkantokyvyn on oltava sillä tasolla, että ne pystyvät kantamaan vastuunsa rahastoiduista eläkkeistä.

Eläkkeiden rahoitus

Lakisääteinen työeläketurva rahoitetaan Suomessa työnantajien ja työntekijöiden maksamilla eläkemaksuilla sekä kertyneillä eläkevaroilla ja niille saaduilla tuotoilla. Työntekijät ja työnantajat maksavat yhdessä työeläkevakuutusmaksua, joka lasketaan prosentteina työntekijän palkasta. Yrittäjät maksavat työeläkevakuutusmaksua työtulonsa perusteella. Vuonna 2016 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen maksu on yhteensä 24,0 prosenttia palkasta, josta työnantajan maksama osuus on keskimäärin 18,00 prosenttia. Työntekijältä perittävä maksuosuus vaihtelee iän mukaan; alle 53-vuotiaiden työntekijöiden maksama maksu on 5,70 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneiden 7,20 prosenttia. Suurin osa perityistä työeläkemaksuista käytetään saman tien jo eläkkeellä olevien eläkkeisiin. Osa maksuista rahastoidaan myöhempää käyttöä varten eläkelaki- ja eläkelaitoskohtaisin perustein.

Varoja voi käyttää vain lakisääteisen eläketurvan rahoittamiseen. Varoilla turvataan sekä nykyisten että tulevien eläkkeensaajien eläkkeet. Yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeet maksetaan ilman ennakkorahastointia kunkin vuoden vakuutusmaksuilla valtion tuen turvin. Valtio rahoittaa myös osan merimieseläkkeistä ja korvaa eläkelaitoksille työeläkkeisiin liittyviä opiskelu- ja lastenhoitoajoilta kertyviä etuuksia. Työttömyysvakuutusrahasto kustantaa työttömyyspäivärahojen ja vuorottelukorvausten perusteella karttuvan eläketurvan.

Vuonna 2015 maksutulo oli kaikki osuudet mukaan lukien yhteensä 24,9 miljardia euroa ja eläkemeno 25,2 miljardia euroa. Maksuista 21,4 miljardia euroa kului saman vuoden eläkkeisiin. Tulevia eläkkeitä varten rahastoitiin 3,0 miljardia euroa ja jo rahastoituja varoja käytettiin eläkkeiden maksamiseen 3,8 miljardia euroa eli lähes miljardi enemmän kuin vuonna 2014.

Työeläkemaksujen taso riippuu maksettavista eläke-eduista, voimassa olevista eläkkeiden rahastointi- ja rahoitusperiaatteista sekä eläkevaroille saaduista sijoitustuotoista. Kansantalouden kehitys, työllisyys ja työansiot sekä keskieläkkeet ja eläkeläisten määrä vaikuttavat eläkemaksujen tarpeeseen. Suurten ikäluokkien eläkkeisiin varauduttiin etukäteen työeläkerahastoja kasvattamalla. Samoin pyritään tasoittamaan tulevien sukupolvien eläkemaksuja.

Suomen työeläkejärjestelmä on siis osittain rahastoiva. Tästä johtuen työeläkejärjestelmän piiriin ensimmäisinä päässeet sukupolvet ovat maksaneet selkeästi matalampaa maksua kuin myöhemmät sukupolvet. Esimerkiksi: 1935 syntyneen koko työuran eläkemaksu (työnantajan maksama ja itse maksettu) on laskelmien mukaan keskimäärin 11,5 % palkasta, 1945 syntyneen 16,0 % ja 1975 syntyneen 24,6 %. Koko elinajan eläketulot suhteessa maksettuihin maksuihin ovat 1935 syntyneellä 3,4-kertaiset, 1945 syntyneellä 2,8-kertaiset ja 1975 syntyneellä 1,5-kertaiset.

Kilpailukykysopimuksen vaikutus eläkemaksuihin

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen keväällä 2016 solmiman kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja. Sopimukseen sisältyy myös työeläkevakuutusmaksun jakosuhteen muuttaminen työnantajan ja työntekijän kesken. Työntekijän työeläkevakuutusmaksua korotetaan vuonna 2017 0,20 prosenttiyksikköä, vuonna 2018 0,20 prosenttiyksikköä, vuonna 2019 0,40 prosenttiyksikköä ja vuonna 2020 0,40 prosenttiyksikköä. Korotukset tehdään kumulatiivisesti, joten vuonna 2020 työntekijän työeläkevakuutusmaksua on korotettu yhteensä 1,20 prosenttiyksikköä. Työnantajan maksua alennetaan vastaavalla määrällä. Esitys, joka on hyväksytty eduskunnassa lokakuussa 2016 tarkoittaa työntekijöiden maksaman työeläkevakuutusmaksun nousua vuonna 2017 noin 160 miljoonaa euroa, vuonna 2018 noin 320 miljoonaa euroa, vuonna 2019 noin 670 miljoonaa euroa ja siirtymäajan loputtua vuonna 2020 noin 1030 miljoonaa euroa.

Eläkeuudistus 2017

Työmarkkinajärjestöt sopivat syksyllä 2014 työeläkeuudistuksesta, joka tulee voimaan vuonna 2017. Sopimuksen – ja syksyllä 2015 eduskunnassa hyväksytyn hallituksen esityksen – mukaan alin vanhuuseläkeikä nousee portaittain vuodesta 2017 lähtien ja myöhemmin se sidotaan elinajanodotteen muutokseen siten, että eläkeajan ja työssäoloajan välinen suhde pysyy samalla tasolla kuin se on vuonna 2025. Suhteen säilyttämiseksi seurataan työssäoloaikaan vaikuttavia tekijöitä ja työeläkejärjestelmän taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä kolmikantaisesti STM:n johdolla 5 vuoden välein.

Edelleen päätettiin, että perittävä työeläkevakuutusmaksu on 24,4 prosenttia työansioista vuosina 2017—2019. Tämän maksutason arvioidaan riittävän 2060-luvun puoliväliin asti.

Lisäksi päätettiin, että elinaikakerroin säilyy, mutta kerrointa lievennetään siten, että sen alkavaa eläkettä pienentävä vaikutus vähenee. Eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuodessa työntekijän työansioiden perusteella, myös eläkeaikaisesta työstä. Eläke alkaa karttua jo 17 ikävuodesta lähtien, ja sitä karttuu myös työeläkevakuutusmaksun osuudelta. Lykkäyskorotus korvaa nykyisen kannustinkarttuman, osa-aikaeläkkeen korvaa osittainen varhennettu vanhuuseläke. Uutena eläkemuotona otetaan käyttöön työuraeläke.

Uudistus on kokonaisuus, joka kattaa kaikki työeläke‐etuudet ja niiden määräytymisperusteet sekä rahoituksen. Uudistuksen jälkeen työeläkejärjestelmä on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa nykyinen maksutaso riittää etuuksien rahoittamiseen pitkällä aikavälillä. Tämä on erityisen tärkeää nuorten eläkelupauksen kannalta.

Eläkkeensaajat

Työ- tai Kelan eläkettä sai vuoden 2015 lopussa kaikkiaan 1 541 000 henkilöä. Naisten osuus kaikista eläkkeensaajista oli 55 prosenttia. Vanhuuseläkettä sai vuoden 2015 lopussa 1 270 000 henkilöä eli runsas neljä viidesosaa kaikista eläkkeensaajista. Vanhuuseläkettä saavia naisia oli 713 000 ja miehiä 557 000.

Kaikista eläkkeensaajista 58 prosenttia sai vain työeläkettä vuoden 2015 lopussa. Työeläkkeen ohella Kelan eläkettä sai runsas kolmannes ja pelkkää Kelan eläkettä sai 7 prosenttia.

Eläkeläisten tulot

Vanhuuseläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke vuonna 2015 oli 1 699 euroa kuukaudessa, työkyvyttömyyseläkkeensaajilla 1 121 euroa ja maatalouden erityiseläkettä saavilla 1 122 euroa kuukaudessa. Keskiansioon suhteutettuna vanhuuseläke oli 54 prosenttia ja työkyvyttömyyseläke 35 prosenttia vuoden 2015 keskiansiosta. Miesten ja naisten keskimääräisen kokonaiseläkkeen erotus vuonna 2015 oli 395 euroa. Ilman perhe-eläkkeen osuutta erotus oli 537 eli perhe-eläke supistaa eroa 142 eurolla.

Vuoden 2015 lopussa vanhuuseläkettä sai työeläkejärjestelmästä kaikkiaan 1 218 000 henkilöä ja heidän keskimääräinen eläkkeensä oli 1 486 euroa kuukaudessa. Vuoden aikana vanhuuseläkkeelle siirtyi 55 000 henkilöä ja heidän eläkkeensä oli 1 797 euroa kuukaudessa (miesten 2 083 €/kk, naisten 1 515 €/kk).

Erot miesten ja naisten keskimääräisissä työeläkkeissä ovat verrattain suuret. Naisten keskimääräinen työeläke oli 1 167 euroa kuukaudessa ja miesten 1 750 euroa kuukaudessa. Ero johtuu pääosin naisten lyhyemmistä työurista sekä keskimäärin alhaisemmasta palkkatasosta. Kokonaiseläkettä tarkasteltaessa ero siis pienenee n. 400 euroon (edellä).

Vuonna 2014 eläkkeen osuus eläkeläisten bruttotulosta oli keskimäärin 62 prosenttia.  Bruttotuloista yli 20 prosenttia on omaisuustuloa, josta yli puolet koostuu omassa asunnossa asumisen arvoa kuvaavasta nettoasuntotulosta. Eläkkeensaajakotitalouksista noin 80 prosenttia asuu omistamassaan asunnossa. Lopun tulo-osuudesta muodostavat työ- ja yrittäjätulot sekä muut tulonsiirrot, kuten eläkkeensaajan asumistuki sekä erilaiset hoitotuet.

Eläkkeensaajan asumistukea maksettiin vuonna 2015 n. 202 000 henkilölle yhteensä n. 532 miljoonan euron edestä. Tuen saajista vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa asui 94 000 ja valtion lainoittamassa asunnossa vajaa 45 000 henkilöä. Palveluasuntoihin tukea maksettiin runsaalle 36 000 asukkaalle. Omistusasujia tuen saajista oli vajaa 17 000 henkilöä. Keskimääräinen asumistuki oli 222 euroa kuukaudessa.

Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan 65–74-vuotiaiden pienituloisuusaste (alle 60 % mediaanitulosta) pienentyi 16,6 prosentista 8,1 prosenttiin vuodesta 2007 vuoteen 2014. Myös 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste supistui merkittävästi, mutta oli edelleen korkea, 22,2 prosenttia vuonna 2014. Samoin muuta kuin työeläkettä (pääasiassa kansaneläke ja perhe-eläke) saavien joukossa pienituloisuusaste on korkea, 29 prosenttia. Pienituloisista 65 vuotta täyttäneistä henkilöistä hieman yli kolmannes on työntekijäammateista eläkkeelle jääneitä, neljännes entisiä alempia toimihenkilöitä ja vajaa neljännes entisiä maatalousyrittäjiä.

Uusimman tulonjakotilaston mukaan eläkeläisten pienituloisuus on 15 prosenttia, eli joka kuudes eläkeläinen on tuloköyhä. Eläkkeensaajien joukossa erottuvat alle 55-vuotiaat työkyvyttömyyseläkeläiset, joiden köyhyys on selvästi yleisempää kuin vanhuuseläkkeellä olevien.

Pienituloisista eläkeläisistä noin 40 prosenttia on 75 vuotta täyttäneitä naisia. Kuitenkin väestöennusteen mukainen miesten elinajan piteneminen tarkoittaa, että pienempi osa ikääntyneistä asuu jatkossa yksin. Yksinasumisen vähentyessä etenkin eläkeläisnaisten pienituloisuusriskin voi olettaa pienenevän. Tutkimusten mukaan myös sukupuolten toimeentuloerot ovat kaventuneet kahdenkymmenen vuoden aikana. Yhä useammin naisenkin eläketulo muodostuu työeläkkeestä. Naisten työeläke tullee myös tulevaisuudessa kuromaan kiinni miesten eläkkeitä, sillä naisten työllisyys on kehittynyt miehiä myönteisemmin.

Eläkkeiden indeksiturva

Eläkkeiden indeksiturvan tavoitteena on varmistaa eläkkeelle siirtyvän henkilön aktiiviaikaiseen tulotasoon nähden kohtuullinen eläkkeen alkumäärä ja sen jälkeen maksussa olevan eläkkeen ostovoiman säilyminen.

Kansaneläkejärjestelmän etuuksia tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä. Se määrätään vuosittain elinkustannusindeksin perusteella eli se seuraa hintakehitystä.

Kela tarkistaa maksussa olevat kansaneläkkeet vuosittain tammikuun alussa kansaneläkeindeksin muutoksen mukaan. Indeksointi säilyttää kansaneläkkeiden ostovoiman suhteessa kuluttajahintatason muutokseen. Eläkkeen ostovoima säilyy ennallaan, kun eläkettä tarkistetaan yhtä paljon kuin hintataso nousee.

Kansaneläkkeen tasoa turvataan myös poliittisin päätöksin tasokorotuksilla. Kansaneläkkeeseen tehtiin useita korotuksia 2000-luvulla, mutta vuonna 2011 käyttöön otetun ns. takuueläkkeen jälkeen kansaneläkettä ei ole korotettu. Takuueläke takaa kansaneläkkeen saajalle 766,85 euron suuruisen kuukausieläkkeen.

Työeläkettä määrätessään eläkelaitos tarkistaa vakuutetun työuran aikaiset palkat ja työtulot palkkakertoimella eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa ansiotason muutoksen vaikutus on 80 ja kuluttajahintojen muutoksen vaikutus 20 prosenttia. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen maksussa oleva työeläke tarkistetaan kunkin vuoden alussa työeläkeindeksin mukaan, jossa ansiotason paino on 20 prosenttia ja kuluttajahintojen 80 prosenttia. Ennen vuotta 1996 käytössä oli ns. puoliväli-indeksi, jossa ansioiden ja kuluttajahintojen painot olivat 50 ja tätä ennen ansiotason kehitystä täysin seuraava ansiotasoindeksi, josta luovuttiin vuonna 1977.  Indeksointi työeläkeindeksillä turvaa eläkkeen ostovoiman säilymisen ja jopa parantaa sitä.

Kansainvälisessä vertailussa maksussa olevien eläkkeiden tarkistuksiin sovelletaan usein erilaisia hintojen- ja palkkojen yhdistelmäindeksejä tai hintojen kehitykseen liittyviä indeksejä. Puhtaasti palkkojen kehitykseen perustuvien indeksien käyttö on harvinaista. Alankomaissa ja Tanskassa on käytössä palkkaindeksi kansaneläkkeissä. Useassa maassa, kuten Saksassa ja Ruotsissa on käytössä muita menettelyjä, jossa tarkistukset ovat yhteydessä myös eläkejärjestelmän taloudelliseen tasapainoon tai koko maan talouden kehitykseen.

Eläkeläisten toimeentulo ja siihen vaikuttavat toimenpiteet

Eläkeläisen toimeentulo muodostuu kokonaisuudesta, johon kuuluvat mm. eläke- ja muut tulot, muut etuudet, verotus, erilaiset maksut ja palvelut.

Vuonna 2016 kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet laskivat miinusmerkkisen indeksin vuoksi 0,4 prosenttia. SDP:n vaihtoehtobudjetissa edellytettiin, että indeksi jäädytetään, jotta etuuksien taso ei laskisi. Vuoden 2017 budjettiin hallitus on esittänyt 0,85 prosentin leikkausta kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin sekä indeksin jäädyttämistä tälle alemmalle tasolle vuoteen 2019 saakka. SDP esittää vaihtoehtobudjetissaan myös näiden leikkausten perumista. Indeksileikkausten vaikutukset näkyvät pienituloisten arjessa esim. niin, että tänä vuonna takuueläkkeeseen tehty yli 20 euron korotus sulaa pois parissa vuodessa ja kansaneläkeläisen tulosta leikataan 5,45 euroa kuukaudessa vuonna 2017.

SDP esitti myös vuoden 2016 vaihtoehtobudjetissaan, että eläkeläisten verotus ei saa olla palkansaajien verotusta kireämpää. Esityksemme mukaan eläkkeensaajan käteen jäävä vuositulo olisi n. 250 euroa nykyistä korkeampi. Hallitus on myös tullut SDP:n linjalle ja on esittänyt tekevänsä oikeudenmukaisen korjauksen vuoden 2017 verotukseen. Kuitenkin eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan, kun huomioidaan 1. henkilöverotukseen kohdistuvat muutokset 2. sosiaalivakuutusmaksujen muutokset 3. indeksiin sidottujen etuusperusteiden leikkaus 0,85 prosentilla 4. arvioitu 0,7 prosentin korotus työeläkeindeksiin sekä 5. inflaatiokehitys, huomataan että vuonna 2017 takuueläkeläisen ostovoima putoaa 2 %, 1000 euron työeläkettä saavan ostovoima putoaa 1,2 % ja 2000 euron työeläkettä saavan ostovoima putoaa 0,2 %. Hallituksen toimenpiteet tasaavat eläkeläisten ostovoiman tämän vuoden tasolle, jos työeläke on 2500 euroa kuukaudessa. Vasta tämän tulotason jälkeen ostovoima alkaa nousta prosentin kymmenyksillä.

Eläkeläisten toimeentulo on kokonaisuus, jossa yksi parannuskeino ei voi korjata jokaista ongelmaa. Kansaneläkeindeksiin tehtävät heikennykset ja jäädytykset vaikuttavat suoraan ostovoimaan, koska etuudet eivät enää seuraa hintakehitystä. Tätä ei voi kompensoida verotuksella, etenkin koska pienimmistä eläkkeistä, joihin myös kel-indeksit eniten vaikuttavat, ei makseta veroja lainkaan.

Kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien asemaan voidaan parhaiten vaikuttaa takuueläkettä korottamalla. Toinen pienituloisten eläkkeiden parantamiseen parhaiten toimiva keino on kansaneläkkeiden tason parantaminen.

Kansaneläkkeen korotuksessa kustannukset nousevat helposti korkeiksi. 30 euron korotus kansaneläkkeessä heikentäisi verot huomioiden julkisen sektorin rahoitusasemaa 365 miljoonalla eurolla. Pienten eläkkeiden tason korottamiseksi voidaan myös muuttaa kansaneläkkeen laskennassa käytettyä rajatuloa. Esimerkiksi vastaava 30 euron korotus kokonaiseläkkeeseen, kun työeläke on välillä 160-1360 euroa, saavutetaan kaksinkertaistamalla nykyinen rajatulo (55,95 €/kk).

Eläke‐etuuksien lisäksi pieni‐ ja keskituloisten eläkeläisten toimeentuloon vaikuttavat palvelujen käyttöön liittyvät maksut ja muut etuudet, kuten asumistuki, lääkekorvaukset ja eläkkeensaajan hoitotuki. Erityisesti eläkkeensaajien asumistuen merkitys on suuri, sillä siinä otetaan huomioon asumiskustannusten lisäksi mm. pääomatulot ja puolison tulot.

Eläkkeensaajien asumistuen merkitys on pienituloisille eläkeläisille suuri etenkin suuremmissa kaupungeissa. Hallitus joutui syksyllä 2015 perumaan suunnittelemansa eläkkeensaajan asumistuen lakkauttamisesta opposition ja kansalaisten painostuksen alla. Suunnitelma olisi ajanut tuhansia eläkkeensaajia toimeentulotuen asiakkaaksi tai pois omasta kodistaan. Hallitus päätyi kuitenkin jäädyttämään eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenot, mikä tarkoittaa, että jo n. 55 000 eläkkeensaajan asumistuen saajista ylittää enimmäismenot. Eläkkeensaajien asumistuen enimmäismenojen nostaminen on yksi keino helpottaa pienituloisimpien, korkeita vuokria maksavien arkea. Kestävä ratkaisu jatkuvasti nouseviin asumiskustannuksiin pitää löytää järkevällä asuntopolitiikalla ja kaavoituksella.

Eläkkeensaajien toimeentuloon vaikuttavat tulojen ohella merkittävästi menot, jotka muodostuvat heidän tarvitsemistaan palveluista ja hyödykkeistä. Näiden hintoihin tehtävät muutokset ovat tehokas keino vaikuttaa pienituloisten eläkkeensaajien arjen toimeentuloon. Esimerkiksi viime hallituskaudella laadittu raportti kunnan järjestämisvastuulla olevan palveluasumisen ja kotiin vietävien palveluiden asiakasmaksujen uudistamisesta antaa hyvä pohjan oikeudenmukaisen maksupolitiikan kehittämiselle. Myös nykyisen asiakasmaksulain 11 §:n soveltamista maksualennuksista ja -vapautuksista pitäisi voimakkaasti edistää kunnissa. Palvelujen tarve on suurin useimmiten kaikkein vaikeimmassa asemassa olevilla eläkeläisillä. Palvelujen oikea‐aikainen ja sujuva saatavuus on arjessa erityisen tärkeää.

Myös hyvällä työllisyydellä ja palkkapolitiikalla on merkittävä vaikutus tuleviin eläkkeisiin. Eläkeläisistä pienituloisimpia ovat työeläkettä vailla olevat eläkeläiset. Naisten eläkkeet jäävät miesten eläkkeistä jälkeen paitsi matalamman palkan, myös sirpaleisemman työuran vuoksi. Työuran pituuteen ja kertyvään eläketurvaan voidaan vaikuttaa hyvällä työllisyydellä ja työelämällä, laadukkaalla koulutuksella, oikeudenmukaisella palkkapolitiikalla, laadukkaalla työterveyshuollolla sekä perhevapaiden tasaisemmalla jakamisella. Aloitteessa 55 edellytetään, että eläkeläisköyhyyttä torjutaan myös huomioimalla nykyistä paremmin muuttunut työelämä ja sirpaleiset työsuhteet. Työeläketurvaa kertyykin nykyisin erilaisista työsuhteista ja myös työttömyyden, perhevapaiden ja opiskelujen ajalta.

SDP on sitoutunut kehittämään reilua työelämää ja työehtoja sekä eläkejärjestelmän kestävyyttä niin, että työstä saatava palkka on säällinen elämiseen ja turvaa myös tulevan eläkkeen tason. SDP pitää tärkeänä, että työeläkkeitä koskevista päätöksistä sovitaan kolmikantaisesti.

Indeksin muuttaminen

Työeläkkeen kohtuullinen alkumäärä suhteessa työaikaisiin ansioihin taataan indeksoimalla työuran aikaiset ansiot eläkkeellesiirtymisajankohdan tasoon. Ilman indeksointia 2 % inflaatio söisi eläkkeen ostovoimasta noin 40 % 25 vuodessa. Kuitenkin henkilö, jonka toimeentulon taso on alhainen eläkkeelle siirtyessä, on suurella todennäköisyydellä pienituloinen myös eläkkeellä ollessaan. Pienituloisuuden uhkaa lisää merkittävästi myös yksin asuminen.

Pienituloisen eläkeläisen merkittävin toimeentulon lähde on usein kansaneläke ja vuodesta 2011 lähtien myös takuueläke. Alemmilla tulotasoilla, joihin kuuluvia eläkeläisiä pienituloisuus tai pienituloiseksi tulon uhka eniten koskettaa, työeläkeindeksin merkitys toimeentuloon on merkittävästi pienempi kuin korkeimmilla tulotasoilla. Pelkkää kansaneläkettä saavien toimeentuloon se ei vaikuta lainkaan.

Yhden prosentin korotus työeläkeindeksissä tarkoittaa

– 1 000 euron eläkkeessä – josta 330 euroa on kansaneläkettä – korotusta vajaa 7 euroa eli 0,67 %

– 3 000 euron eläkkeessä korotus on 30 euroa

– 12 000 euron kuukausieläkkeessä korotus on 120 euroa

Prosenttikorotukset lisäävät euromääräisiä tuloeroja: mitä suurempi on eläke, sitä suurempi on myös korotus.

Eläkeläisköyhyyttä ei voi ratkaista työeläkeindeksin palkkapainotteisuutta lisäämällä (aloite 59) ja se on myös hyvin huonosti vaikuttava apu pienituloisten eläkeläisten tilanteeseen. Mikäli tavoitteena on eläkeläisköyhyyden vähentäminen, edellä kuvatut vähimmäisturvan ja asumistuen parantaminen sekä palveluiden ja niiden maksupolitiikan kehittäminen ovat parempia keinoja.

Jos indeksitarkistuksia muuttamalla halutaan tasata eläkeläisten välisiä toimeentuloeroja tai parantaa pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa, useassa aloitteessa esitetty ns. sekamalli, jossa osa indeksikorotuksesta olisi kaikille työeläkkeensaajille euromääräinen, olisi teoriassa toimivampi ratkaisu.

Eläkkeensaajien keskusliitto EKL on esittänyt tällaista sekamallia, jossa työmarkkinaratkaisuista tutulla mallilla osa korotuksesta annettaisiin samana euromääränä kaikille ja sen päälle mahdollisesti tuleva osa sisältäisi prosentuaalisen korotusosuuden.

Tämä malli muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää. Työeläke on aikanaan päätetty toteuttaa ansiosidonnaisella mallilla. Se perustuu ajatukseen, että eläkeajan hyvinvointi rakentuu työn tekemisestä, ja työeläke perustuu ansaittuun palkkaan, kaikille yhdenvertaisesti samojen periaatteiden mukaan. Tämä on suomalaisen työeläkejärjestelmän pohjalla oleva arvovalinta.

Jos eläkemaksua maksetaan prosentuaalisesti ja eläkkeen määrää muutettaisiin tasakorotuksin työeläkkeen perusajatus muuttuisi. Työeläke ei enää kertyisi kaikille samoin ehdoin, vaan eläkemaksu toimisi ikään kuin ylimääräisenä verona suurituloisemmille henkilöille. Työeläkejärjestelmän tehtävänä ei kuitenkaan ole toimia verotusjärjestelmänä.

Etenkin pidemmällä aikavälillä on todennäköistä, että suurituloisempien sitoutuminen yhteisen työeläkejärjestelmän rahoittamiseen vähenisi. Tämä uhkaisi koko työeläkejärjestelmän tulevaisuutta.

EKL:n esittämä malli eittämättä tasaisi tuloja eläkejärjestelmän sisällä. Mutta se, miten malli vaikuttaisi koko eläkejärjestelmän tulevaisuuteen ja hyväksyttävyyteen, on syytä arvioida tarkasti.

Viimeksi työeläkkeiden indeksijärjestelmän muuttamista on arvioitu STM:n asettamassa työryhmässä, joka jätti loppuraporttinsa tammikuussa 2013. Ryhmä arvioi mm. työeläkeindeksin ansio-osan painon nostamista tai työeläkeindeksin sitomista vain kuluttajahintaindeksiin ja palkkakertoimen ansio-osan alentamista. Arvioon ei sisältynyt nyt esillä olevaa sekamallia.

Eläkejärjestelmän kestävyys ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus

Työeläkejärjestelmä on eläkeuudistuksen yhteydessä tehdyillä päätöksillä rahoituksellisesti tasapainossa.

Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan ansiotasoindeksiin siirtyminen tarkoittaisi eläkemenojen 6 prosenttiyksikön kasvua suhteessa palkkasummaan. Korkeampien eläkemenojen rahoittaminen vaatisi saman suuruisen eläkemaksun korotuksen (24 prosentista 30 prosenttiin). Mikäli kasvava eläkemeno rahoitettaisiin maksukorotuksen sijaan rahastoja purkamalla, rahastot loppuisivat 2060-luvulla, jolloin maksutaso olisi nostettava eläkemenojen tasolle (yli 35 % suhteessa palkkasummaan). Rahoitusta ei voi laskelmien mukaan hoitaa varojen tuotolla.

Toisin sanoen rahoitukseen vaikuttavat muutokset tulisivat nyt töissä olevien maksettaviksi, joko maksukorotuksin tai eläkeheikennyksin. Mitä nuoremmasta työntekijästä on kyse, sitä suurempi taakka olisi. Yhä ahtaimmille työmarkkinoille pyrkiville nuorille se olisi erityisen haitallista.

Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan parhaan tuoton eläkemaksuilleen saavat jo eläkkeellä olevat sukupolvet. Sisäinen tuotto laskee tuon laskelman mukaan vuonna 1940 syntyneiden 6,5 prosentista 1970-luvulla syntyneiden 2,3 prosenttiin, jonka jälkeen taso vakiintuu. Tuottoero johtuu pääosin siitä, että menneisyydessä työeläkemaksu oli nykyistä matalampi. Työeläkemaksussa 10 %:n taso ylitettiin 1977, 15 %:n taso 1990 ja 20 %:n taso 1995. Tänä vuonna maksu on 24,0 % ja 2017 eteenpäin 24,4 %. Korkeammat eläkemaksut menneisyydessä olisivat mahdollistaneet matalamman eläkemaksun nyt. Hintana olisi ollut matalampi elintaso 60- ja 70-luvuilla.

Eläkeuudistuksen yhteydessä eläkeläiset olivat ainoa ryhmä, jonka etuuksiin ei puututtu, sillä indeksiturva säilytettiin entisenä. Eläkeiän nousu ja muut eläkemuutokset koskevat vain nyt töissä olevia ihmisiä.

Vaikka nuorten ja keski-ikäisten vanhuuseläkeikä nousee uudistuksen seurauksena merkittävästi, ovat nuorisojärjestöt sitoutuneet uudistukseen. Ne, kuten palkansaajajärjestötkin ovat pitäneet erittäin hyvänä sitä, että eläkkeiden rahoitus on turvattu uudistuksen avulla pitkällä aikavälillä.

 

Yhteenveto

Edellä olevan perusteella puoluehallitus yhtyy aloitteiden 50, 52, 53, 58 ja 60 esitykseen, että puolue laatii toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Osana kokonaisuutta selvitetään mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi. Toimenpideohjelmassa huomioidaan myös verotuksen kehittäminen (aloite 51) ja muuttuvat työmarkkinat (aloite 55) sekä pientä työeläkettä saavat ja rahoituksen turvaaminen tuleville sukupolville kuten esitetään aloitteissa 56-57 ja osittain aloitteessa 61.

Puoluehallitus ei esitä, että puolue tavoittelisi palkkaindeksiä tai palkkapainotteisempaa indeksiä työeläkkeisiin kuten aloitteessa 59 esitetään.

 

[1] Lähteet:

Eläketurvakeskuksen tilastot, ennusteet ja tutkijoiden kirjoitukset. Eläketurvakeskus on työntekijän eläkelain (395/2006) 3 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 1–6 kohdassa mainituissa työeläkelaeissa tarkoitetun työeläketurvan toimeenpanon ja kehittämisen yhteiselin.

Tilastokeskuksen Tulonjakotilasto 2014.

TELA

 

Partistyrelsens utlåtande om motionerna 50-62[1]

I motionerna uttrycks det oro över pensionärernas försörjningsmöjligheter och det förutsätts att SDP vidtar åtgärder för att minska och undanröja fattigdomen bland pensionärerna och för att initiera ändringar i indexsystemet för arbetspensioner.

I motion 50 föreslår Vanda Svenska Socialdemokrater rf, likaså i motion 52 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf, i motion 53 Lovisa Svenska Socialdemokratiska Förening r.f., i motion 58 Ekenäs Socialdemokrater – Tammisaaren Sosialidemokraatit rf och i motion 60 Vasa Svenska Socialdemokrater rf att partiet utarbetar ett åtgärdsprogram för att minska fattigdomen bland pensionärerna. Åtgärder som föreslås är bland annat att folkpensionen höjs och att indexhöjningen av arbetspensionerna delvis är en höjning av pensionsbeloppet enligt en modell från Pensionstagarnas Centralförbund PCF. Också Leppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry föreslår i motion 62 att indexjusteringarna delvis ska vara en höjning av pensionsbeloppet. I motion 51 föreslår Helsingin Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry dels att samma typ av indexjustering införs, dels att viktningen av lönen höjs, förutsatt att det är hållbart med avseende på det finansiella systemet. Vidare föreslår föreningen att beskattningen av pensionsinkomst utvecklas. Porvoon Työväenyhdistys ry föreslår i motion 54 att arbetspensionsbeloppen delvis höjs och att också viktningen av lönen höjs i indexet, förutsatt att det är hållbart med avseende på det finansiella systemet.

I motion 55 föreslår Joensuun Työväenyhdistys ry att SDP tar fram en egen modell för att bekämpa fattigdomen bland pensionärerna. Modellen ska ta hänsyn till hur intjäningen av pension påverkas av en föränderlig arbetsmarknad.

I motion 56 och 57 förutsätter Markku J. Jääskeläinen att framför allt pensionstagare med liten arbetspension beaktas i åtgärderna för att bekämpa fattigdomen bland pensionärer och att en hållbar finansiering av arbetspensionssystemet säkerställs också för kommande generationer.

I motion 59 föreslår Kimmo Kiljunen m.fl. att SDP ska arbeta för att löneindexet eller ett mer lönerelaterat index återinförs för arbetspensionerna.

I motion 61 föreslår Kokkolan Sosialidemokraatit ry att SDP ska medverka till att utveckla indexsystemet så att det bättre garanterar trygghet på ålderdomen för personer med arbetspension och förhindrar att fattigdomen bland pensionärer ökar.

Partistyrelsen instämmer i den oro för pensionstagarnas försörjningsmöjligheter och fattigdomen bland pensionärerna som kommer till uttryck i motionerna.

 

SDP:s tidigare ståndpunkter i frågan

På partikongressen 2014 lades det fram en motion om att pensionerna årligen ska justeras med ett visst belopp. Partikongressen ställde sig inte bakom motionen. Det lades också fram en motion om en översyn av pensionssystemet och åtgärder för att säkerställa att nivån på pensionerna bibehålls, när arbetspensionssystemet revideras. I sitt beslut ansåg partikongressen bland annat att hög sysselsättning är av central betydelse för ett hållbart pensionssystem. Vidare framhöll partikongressen att livslängdskoefficienten bör följas upp och nödvändiga justeringar göras, om koefficienten sänker pensionen betydligt mer än det som ursprungligen var målet.

På partikongressen 2012 lades det fram en motion om att återinföra halvvägsindexet för arbetspensionerna. I sitt svar ansåg partikongressen det viktigt att säkerställa grundvalarna för vårt finländska pensionssystem, att betalningsbördan och förmånerna fördelas rättvist och hållbart och att pensionsavgifterna måste höjas och sysselsättningen förbättras. Vidare ansåg partikongressen att ett rättvist och hållbart pensionssystem ska säkerställas genom en brett sammansatt beredning. I arbetet skulle det utredas hur man kan säkerställa att köpkraften för små arbetspensioner utvecklas på ett hållbart sätt.

På partikongressen 2010 enades man om att det inte är befogat att ändra indexskyddet som enskild åtgärd utan koppling till pensionsskyddet i övrigt. Partikongressen beslutade att det utreds om indexsystemet kan ses över för att trygga köpkraften i arbetspensionerna. Dessutom konstaterade partikongressen att nödvändiga utredningar och eventuella ändringar till följd av dem bör göras i trepartssamarbete mellan arbetsmarknadens organisationer och statsmakten.

Översikt över pensionssystemet 2015

År 2015 betalades sammanlagt 28,9 miljarder euro ut i pensioner i Finland. De lagstadgade pensionerna uppgick till 28,3 miljarder euro. Den lagstadgade pensionsutgiften består av utbetalda arbetspensioner under året (25,5 miljarder euro), pensioner som betalas ut av FPA (2,5 miljarder euro) och s.k. SOLITA-pensioner, det vill säga pensioner som betalas ut på grundval av trafikförsäkringslagen, lagen om olycksfallsförsäkring, lagen om skada, ådragen i militärtjänst och lagen om olycksfall i militär tjänst (0,5 miljarder euro). År 2015 utgjorde den lagstadgade pensionsutgiften 13,7 procent av bnp.

I slutet av året uppgick arbetspensionstillgångarna till totalt 180,7 miljarder euro, vilket var 87 procent av Finlands bnp. Tillgångarna ökade en aning långsammare än året innan, men i snitt i samma takt som under den senaste tioårsperioden. Den genomsnittliga avkastningen av arbetspensionsanstalternas placeringar låg på 5,0 procent mätt i verkligt värde. Det var en lägre nivå än vad som hade uppnåtts under några år tidigare, men exempelvis i ett längre perspektiv 1998–2015 var den genomsnittliga avkastningen 5,6 procent. Inemot hälften av arbetspensionsplaceringarna låg i aktier och aktieliknande placeringar, medan obligationer (s.k. masskuldebrevslån) stod för drygt en tredjedel av placeringarna. Något mer än en fjärdedel av placeringarna fanns i Finland, en knapp fjärdedel någon annanstans i euroområdet och hälften av alla tillgångar utanför euroområdet. Pensionsförsäkrarna inom den offentliga sektorn placerade ungefär en femtedel och pensionsförsäkringsbolagen en tredjedel av sina tillgångar i Finland.

Den totala avkastningen av Kevas och Statens Pensionsfonds placeringar har vanligen varit högre än den avkastning arbetspensionsbolagen fått, men 2015 var ett undantag. Skillnaden kan förklaras med att Keva och Statens Pensionsfond i större omfattning placerade i aktier och att de inte är bundna av samma solvenskrav som aktörer inom den privata sektorn. Bland arbetspensionsförsäkrarna inom den privata sektorn ska tillgångar, solvens och risktäckningskapacitet ligga på så hög nivå att de kan ta ansvar för fonderade pensioner.

Finansiering av pensionerna

I Finland finansieras det lagstadgade pensionsskyddet dels med pensionsavgifter som betalas av arbetsgivare och arbetstagare, dels med pensionstillgångar och avkastningen på dem. Arbetstagarna och arbetsgivarna betalar tillsammans en arbetspensionsförsäkringsavgift, som räknas ut i procent på arbetstagarens lön. Företagare betalar en arbetspensionsförsäkringsavgift som grundar sig på deras arbetsinkomst. År 2016 var den genomsnittliga avgiften enligt lagen om pension för arbetstagare 24,0 procent av lönen och arbetsgivarens andel är i snitt 18,0 procent. Den avgift som tas ut av arbetstagare varierar efter ålder. Arbetstagare under 53 år betalar 5,70 procent i avgift och personer som är 53 år och äldre betalar 7,20 procent. Största delen av arbetspensionsavgifterna går direkt till pensioner för de nuvarande pensionärerna. En del av avgifterna fonderas för att senare användas i överensstämmelse med pensionslagarna och bestämmelserna om enskilda pensionsanstalter.

Tillgångarna får bara användas till att finansiera lagstadgat pensionsskydd. Med medlen säkerställer man att både nuvarande och kommande pensionstagare får pension. Företagares och lantbruksföretagares pensioner betalas ut utan fondering i förväg med försäkringsavgifterna för respektive år med stöd från staten. Staten bekostar också en del av sjömanspensionerna och ersätter pensionsanstalterna för förmåner som är kopplade till arbetspensionerna och tjänas in under studietiden och perioder med familjeförmåner. Arbetslöshetsförsäkringsfonden bekostar det pensionsskydd som uppkommer på grundval av arbetslöshetsdagpenningar och alterneringsersättningar.

År 2015 var inkomsten från avgifterna, inklusive alla andelar, sammanlagt 24,9 miljarder euro, medan pensionsutgiften låg på 25,2 miljarder euro. Av avgifterna gick 21,4 miljarder euro till pensioner som betalades ut samma år. För kommande pensioner fonderades 3,0 miljarder euro. Av redan fonderade medel användes 3,8 miljarder euro till pensionsutbetalningar, vilket var nästan en miljard mer än 2014.

Hur stora arbetspensionsavgifterna är beror på pensionsförmånerna, på gällande principer för fondering och finansiering av pensioner och på avkastningen av placerade pensionstillgångar. Behovet av pensionsavgifter påverkas av utvecklingen i samhällsekonomin, sysselsättningsläget, arbetsinkomsterna, de genomsnittliga pensionerna och antalet pensionstagare. Samhället garderade sig för pensionsavgångarna i de stora årskullarna genom att höja tillgångarna i arbetspensionsfonderna. Samma princip tillämpas i syfte att jämna ut kommande generationers pensionsavgifter.

Vårt finländska arbetspensionssystem bygger alltså delvis på fondering. Följaktligen har de generationer som först inträdde i systemet betalat avsevärt lägre avgifter än senare generationer. Ett exempel: för en person född 1935 beräknas pensionsavgiften för hela arbetsliv (arbetsgivarens andel och personens egen andel) i snitt vara 11,5 procent av lönen. För en person född 1945 är andelen 16,0 procent och för en person född 1970 hela 24,6 procent. För en person född 1935 är pensionsinkomsten för hela livslängden 3,4 gånger så stor som avgifterna, för en person född 1945 är den 2,8 gånger och för en person född 1975 är den 1,5 gånger så stor som avgifterna.

Hur påverkas pensionsavgifterna av konkurrenskraftsavtalet?

Våren 2016 ingick de centrala arbetsmarknadsorganisationerna ett konkurrenskraftsavtal med målet att förbättra konkurrenskraften för finländskt arbete och finländska företag, öka den ekonomiska tillväxten och skapa nya arbetstillfällen. I avtalet ingår också en överenskommelse om att ändra fördelningen av arbetspensionsförsäkringsavgifterna mellan arbetsgivare och arbetstagare. Arbetstagares arbetspensionsförsäkringsavgift höjs 2017 med 0,20 procentenheter, 2018 med 0,20 procentenheter, 2019 med 0,40 procentenheter och 2020 med 0,40 procentenheter. Höjningarna införs kumulativt, vilket innebär att arbetstagares arbetspensionsförsäkringsavgift 2020 har höjts med sammanlagt 1,20 procentenheter. Samtidigt sänks arbetsgivares avgift med lika mycket. I oktober 2016 antog riksdagen en lag som betyder att arbetstagares arbetspensionsförsäkringsavgift 2017 stiger med omkring 160 miljoner euro, 2018 med cirka 320 miljoner, 2019 med runt 670 miljoner euro och 2020 när övergångsperioden tar slut med omkring 1 030 miljoner euro.

Pensionsreformen 2017

Hösten 2014 kom arbetsmarknadens organisationer överens om en arbetspensionsreform som träder i kraft 2017. Enligt överenskommelsen och en regeringsproposition som riksdagen godkände hösten 2015 stiger den lägsta åldern för ålderspension gradvis från och med 2017. Senare kopplas den till förändringen i den förväntade livslängden på så sätt att förhållandet mellan pensionstid och tid i arbetslivet ligger på samma nivå som det är 2025. För att förhållandet ska bibehållas kommer det i trepartssamarbete under ledning av social- och hälsovårdsministeriet att följas upp vilka faktorer som påverkar tiden i arbetslivet och hur hållbart arbetspensionssystemet är i ekonomiskt och socialt hänseende. Översynen görs med fem års mellanrum.

Vidare beslutade parterna att arbetspensionsförsäkringsavgiften ska vara 24,4 procent av arbetsinkomsterna 2017–2019. Den avgiftsnivån beräknas räcka till fram till mitten av 2060-talet.

Dessutom kom parterna överens om att ha kvar livslängdskoefficienten, men att den ses över för att den inte ska minska nya pensioner lika mycket som tidigare. Pensionsintjäningen är 1,5 procent om året utifrån arbetstagarens arbetsinkomster, också på arbete som utförs efter pensionering. Pension börjar tjänas in redan från och med sjutton års ålder och den tjänas in också på den andel av lönen som utgör arbetspensionsförsäkringsavgift. En uppskovsförhöjning ersätter den nuvarande bonustillväxten och partiell förtida ålderspension ersätter den nuvarande deltidspensionen. Samtidigt införs en ny pensionsform, nämligen arbetslivspension.

Reformen är genomgripande och den täcker in alla arbetspensionsförmåner inklusive bestämningsgrunder och finansiering. Efter reformen befinner sig vårt arbetspensionssystem första gången i ett läge när den nuvarande avgiftsnivån räcker till för att finansiera förmånerna långsiktigt. Detta är extra viktigt med tanke på pensionslöftet till de unga.

Pensionstagare

I slutet av 2015 fick totalt 1 541 000 personer antingen arbetspension eller FPA-pension. Kvinnorna utgjorde 55 procent av alla pensionstagare. Vid samma tidpunkt fick 1 270 000 personer ålderspension, alltså drygt fyra femtedelar av alla pensionstagare. Av dem var 713 000 kvinnor och 557 000 män.

Av alla pensionstagare fick 58 procent bara arbetspension i slutet av 2015. Drygt en tredjedel fick FPA-pension vid sidan arbetspension och 7 procent fick bara FPA-pension.

Inkomster av pensionstagarna

År 2015 hade personer med ålderspension en genomsnittlig total pension på 1 699 euro i månaden, personer med sjukpension (invalidpension) 1 121 euro och personer med specialpension inom lantbruk 1 122 euro i månaden. I relation till medelinkomsten var ålderspensionen 54 procent och sjukpensionen (invalidpension) 35 procent 2015. Skillnaden mellan mäns och kvinnors genomsnittliga totala pension var 395 euro samma år. Utan andelen familjepension var skillnaden 537 euro; familjepensionen knappar alltså in skillnaden med 142 euro.

I slutet av 2015 fick 1 218 000 personer ålderspension via arbetspensionssystemet och deras genomsnittliga pension var 1 486 euro i månaden. Under året avgick 55 000 personer med ålderspension och deras pension var 1 797 euro i månaden (män 2 083 euro i månaden, kvinnor 1 515 euro i månaden).

Skillnaden mellan mäns och kvinnors arbetspensioner är relativt stor. Kvinnor hade i snitt en arbetspension på 1 167 euro i månaden och män 1 750 euro i månaden. Skillnaden beror huvudsakligen på att kvinnorna varit kortare tid i arbetslivet och i snitt haft lägre lön. Ser man till den totala pensionen sjunker alltså skillnaden till cirka 400 euro (se ovan).

År 2014 utgjorde pensionen i snitt 62 procent av pensionstagarnas bruttoinkomster. Drygt 20 procent av bruttoinkomsterna består av inkomst från förmögenhet, och drygt hälften av den är nettobostadsinkomst som anger värdet av att bo i egen bostad. I Finland bor ungefär 80 procent av pensionstagarhushållen i en bostad som de själva äger. Resten av inkomsterna består av löne- och företagarinkomst samt av inkomstöverföringar, bland annat bostadsbidrag för pensionstagare och olika typer av vårdbidrag.

År 2015 fick omkring 202 000 personer bostadsbidrag för pensionstagare och beloppet uppgick totalt till cirka 532 miljoner euro. Av bidragstagarna bodde 94 000 i fritt finansierade hyresbostäder och knappa 45 000 i bostäder byggda med statliga lån. Drygt 36 000 som fick bostadsbidraget bodde i servicebostad och knappa 17 000 i ägarbostad. I snitt var bostadsbidraget för pensionstagare 222 euro i månaden.

Inkomstfördelningsstatistik från Statistikcentralen visar att låginkomstgraden (under 60 procent av medianinkomsten) bland personer i åldrarna 65–74 år minskade från 16,6 till 8,1 procent mellan 2007 och 2014. Också bland personer som fyllt 75 år minskade låginkomstgraden avsevärt, men den var trots det fortfarande hög, 22,2 procent 2014. Också bland dem som hade någon annan pension än arbetspension (främst folkpension och familjepension) är låginkomstgraden hög, nämligen 29 procent. Något över en tredjedel av låginkomsttagare som fyllt 65 år har pensionerat sig från arbetaryrken, en fjärdedel har varit lägre tjänstemän och något under en fjärdedel är tidigare lantbruksföretagare.

Den nyaste statistiken över inkomstfördelningen visar att 15 procent av pensionstagarna har låga inkomster, det vill säga var sjätte pensionstagare är inkomstfattig. En grupp som sticker ut är sjukpensionärer under 55 år eftersom fattigdom är betydligt vanligare bland dem än bland personer med ålderspension.

Ungefär 40 procent av pensionstagarna med låga inkomster är kvinnor som fyllt 75 år. Den förlängda livslängd som befolkningsprognosen förutser för män innebär emellertid att färre äldre kommer att vara ensamboende i fortsättningen. När andelen ensamboende minskar kan man anta att låginkomstrisken minskar, inte minst bland pensionerade kvinnor. Också skillnaderna i försörjningsmöjligheter har minskat mellan könen de senaste tio åren, visar studier. Allt fler kvinnor får således sin pensionsinkomst från arbetspension. Också i framtiden kommer kvinnors arbetspension sannolikt i kapp mäns arbetspensioner eftersom sysselsättningen bland kvinnor har utvecklats i mer positiv riktning än bland män.

Indexskydd för pensioner

Syftet med indexskyddet för pensioner är att säkerställa att nyblivna pensionstagare får en skälig pension jämfört med inkomstnivån under tiden i arbetslivet och att den pension som därefter betalas ut behåller sin köpkraft.

Förmånerna inom folkpensionssystemet justeras årligen med folkpensionsindex. Indexet läggs årligen fast på grundval av levnadskostnadsindex, det vill säga det följer prisutvecklingen.

Årligen i början av januari justerar FPA löpande folkpensioner utifrån förändringen i folkpensionsindex. Tack vare indexbindningen behåller folkpensionerna köpkraften i relation till förändringen i konsumentpriset. Pensionen behåller sin köpkraft när den justeras lika mycket som prisnivån stiger.

Nivån på folkpensionen säkerställs också med nivåhöjningar som kommer till genom politiska beslut. På 2000-talet höjdes folkpensionen flera gånger, men den har inte höjts en enda gång sedan den så kallade garantipensionen infördes 2011. Garantipensionen är en garanti för att folkpensionärerna får 766,85 euro i pension i månaden.

När pensionsanstalten beräknar arbetspensionen justerar den de löner och de arbetsinkomster som den försäkrade har haft under tiden i arbetslivet med en lönekoefficient och får då fram pensionsnivån för det första året. I lönekoefficienten utgör förändringen i inkomstnivån 80 procent och förändringen i konsumentpriserna 20 procent. Efter pensioneringen justeras den löpande arbetspensionen i början av respektive år efter arbetspensionsindex. I arbetspensionsindexet är inkomstnivån viktad med 20 procent och konsumentpriserna med 80 procent. Före 1996 tillämpades ett så kallat halvvägsindex, där inkomster och konsumentpriser viktades med 50 procent vardera. Före det fanns det ett förtjänstnivåindex som helt och hållet följde utvecklingen i inkomstnivån. Förtjänstnivåindexet avskaffades 1977. Bindningen till arbetspensionsindex säkerställer att pensionen behåller sin köpkraft, och i vissa fall kan köpkraften rentav förbättras.

I en internationell jämförelse är justeringar av löpande pensioner ofta bundna till kombinationer av pris- och löneindex eller till ett flertal prisutvecklingsindex. Det förekommer dock sällan att pensionerna är helt och hållet bundna till löneutvecklingsindex. Nederländerna och Danmark tillämpar ett löneindex på folkpensionerna. Flera länder, bland annat Tyskland och Sverige, har andra modeller, som innebär att justeringarna också är relaterade till den ekonomiska balansen i pensionssystemet eller till den ekonomiska utvecklingen i hela landet.

Pensionstagares försörjning och åtgärder för att påverka den

Pensionstagares samlade försörjning består bland annat av pension och övriga inkomster, andra förmåner, beskattning, avgifter och tjänster.

År 2016 sjönk de förmåner som är bundna till folkpensionsindex med 0,4 procent, eftersom indexet låg under noll. I skuggbudgeten i riksdagen förutsatte SDP att indexet fryses för att förmånerna inte ska sjunka. I budgetförslaget för 2017 föreslår regeringen att förmåner bundna till folkpensionsindex sänks med 0,85 procent och att indexet ligger kvar på den sänkta nivån fram till 2019. I skuggbudgeten föreslår vi att regeringen återtar nedskärningarna. Sänkningarna i indexet har återverkningar i låginkomsttagarnas vardag. Bland annat smälter den höjning på 20 euro av garantipensionen som infördes i år bort på två, tre år. Dessutom får folkpensionärerna sina inkomster sänkta med 5,45 euro i månaden 2017.

I skuggbudgeten framhöll vi också att pensionstagare inte får beskattas strängare än löntagare. Med vårt förslag skulle pensionstagare få ungefär 250 euro mer i nettoinkomster per år. I själva verket har regeringen styrt in på SDP:s linje och har utfäst sig att införa en rättvis justering i beskattningen för 2017. Ändå visar kalkyler från riksdagens utredningstjänst följande förändringar 2017: personer med garantipension tappar 2 procent i köpkraft, personer med en arbetspension på 1 000 euro i månaden tappar 1,2 procent i köpkraft och personer med en arbetspension på 2 000 euro i månaden tappar 0,2 procent i köpkraft. De åtgärder som regeringen vidtar gör att pensionstagarnas köpkraft ligger på samma nivå som i år, om arbetspensionen är 2 500 euro i månaden. Först efter den pensionsnivån kan ökningen i köpkraften räknas i tiondels procent. Utredningstjänster beaktar följande faktorer i sina kalkyler: 1) förändringar i beskattningen av fysiska personer, 2) förändringar i socialförsäkringsavgifterna, 3) sänkningen med 0,85 procent av indexbundna förmåner, 4) en beräknad höjning med 0,7 procent av arbetspensionsindex och 5) inflationsutvecklingen.

Pensionstagarnas försörjning måste ses som en helhet där en enda förbättring inte kan avhjälpa samtliga problem. När folkpensionsindex försämras och fryses har det direkta konsekvenser för köpkraften, eftersom förmånerna inte längre är kopplade till prisutvecklingen. Detta kan inte kompenseras med beskattningen, i synnerhet inte när de som har de lägsta pensionerna inte betalar någon skatt alls – och det är de pensionerna som påverkas mest av folkpensionsindex.

Det bästa sättet att påverka situationen för pensionstagare med de allra lägsta inkomsterna är att höja garantipensionen. En annan åtgärd som fungerar mycket bra på låginkomsttagares pensioner är att höja folkpensionerna.

När folkpensionen höjs är det lätt hänt att kostnaderna skjuter i höjden. Om folkpensionen höjs med 30 euro i månaden minskar saldot i de offentliga finanserna med 365 miljoner euro. Om man vill höja små pensioner, kan man också ändra den inkomstgräns som tillämpas vid uträkningen av folkpension. Vill man alltså höja den totala folkpensionen med 30 euro i månaden när arbetspensionen är 160–1 360 euro i månaden, måste den nuvarande inkomstgränsen (55,95 euro i månaden) fördubblas.

När det gäller pensionstagare i gruppen låg- och medelinkomsttagare påverkas försörjningen inte bara av pensionsförmånerna, utan också av avgifter för tjänster och av andra förmåner, exempelvis bostadsbidrag, läkemedelsersättningar och vårdbidrag för pensionstagare. Framför allt bostadsbidraget för pensionstagare spelar en stor roll eftersom både boendekostnader och bland annat kapitalinkomster och makens eller makans inkomster vägs in i bidragsbeslutet.

I synnerhet i de större städerna spelar bostadsbidraget för pensionstagare en stor roll för pensionärer med låga inkomster. Hösten 2015 var regeringen tvungen att backa i sina planer på att slopa bostadsbidraget för pensionstagare efter påtryckningar från oppositionen och allmänheten. Om planerna hade blivit verklighet, hade tusentals pensionärer blivit tvungna att ansöka om utkomststöd eller flytta ut ur sina hem. Regeringen gick trots det in för att frysa de godtagbara boendeutgifterna i kriterierna för bostadsbidraget och det betyder att omkring 55 000 pensionärer som får bidraget redan nu överskrider gränsen för godtagbara boendeutgifter. Ett sätt att underlätta situationen för pensionärer med lägre inkomster och höga hyror är att höja gränsen för godtagbara boendeutgifter. Men en hållbar lösning på de ständigt stigande boendekostnaderna måste sökas i en vettig bostadspolitik och funktionell planläggning.

Pensionstagarnas försörjning påverkas inte bara av deras inkomster, utan också varor och tjänster som de behöver ger upphov till betydande utgifter. Prisändringar är därför ett effektivt sätt att förbättra vardagsekonomin för pensionärer med små inkomster. Under förra regeringsperioden kom en rapport om möjligheterna att se över klientavgifterna för den typen av serviceboende och service i hemmet, som kommunerna ska ordna med. Rapporten kan med fördel tjäna som underlag för en mer rättvis avgiftspolitik. Dessutom bör kommunerna kraftfullt gå in för att tillämpa 11 § om efterskänkande och nedsättning av avgifter i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården. Oftast är det de mest utsatta pensionärerna som har det största behovet av service och insatser. Då är det extra viktigt att tillgängligheten till service är smidig och att servicen sätts in vid rätt tidpunkt.

För de framtida pensionerna spelar det också en framträdande roll att vi har hög sysselsättning och bra lönepolitik. Bland pensionärerna är det de som inte har någon arbetspension som måste leva på de lägsta inkomsterna. Kvinnornas pensioner släpar efter männens pensioner, och det beror dels på att kvinnor har lägre löner, dels på att kvinnors arbetsliv är mer fragmenterat. Längre arbetsliv och bättre pensionsskydd kan uppnås med hög sysselsättning, ett gott arbetsliv, högkvalitativ utbildning, rättvis lönepolitik, företagshälsovård av hög kvalitet och jämnare fördelning av familjeledigheterna. I motion 55 förutsätts det att fattigdomen bland pensionärer också bekämpas genom att större fokus riktas på förändringarna i arbetslivet och de fragmenterade anställningarna. I dag tjänar människor in arbetspension via många olika typer av anställningar och dessutom också vid arbetslöshet, familjeledighet och studier.

SDP har förbundit sig att arbeta för ett rättvist arbetsliv och rättvisa anställningsvillkor och främja ett hållbart pensionssystem för att människor ska få en rimlig lön som de kan leva och som tryggar deras framtida pension. För SDP är det viktigt att besluten om arbetspensioner fattas i trepartssamarbete.

Förslaget om indexändringar

För att nya arbetspensioner ska vara rimliga i relation till inkomsterna under arbetslivet indexeras inkomsterna från arbetslivet upp till den nivå de har vid tidpunkten för pensioneringen. Utan indexering skulle en inflation på två procent sluka ungefär 40 procent av pensionens köpkraft på 25 år. Trots det kommer den som har låga inkomster vid pensioneringen med stor sannolikhet ha låga inkomster också som pensionär. Risken ökar dessutom avsevärt om man är ensamboende.

Pensionärer med låga inkomster försörjer sig ofta huvudsakligen på folkpension och sedan 2011 också på garantipension. I de lägre inkomstklasserna spelar arbetspensionsindex en avsevärt mindre roll för försörjningen än i de högsta inkomstklasserna. Och det är de pensionärer som ingår i de lägre inkomstgrupperna som har små inkomster eller löper störst risk att bli låginkomsttagare. Däremot påverkas inte de som bara har folkpension alls av arbetspensionsindex.

När arbetspensionsindex höjs med en procent, sker följande:

– Pensionen är 1 000 euro i månaden, varav folkpensionen 330 euro: pensionen stiger med knappa 7 euro, vilket är 0,67 procent.

– Pensionen är 3 000 euro i månaden: pensionen stiger med 30 euro.

– Pensionen är 12 000 euro i månaden: pensionen stiger med 120 euro.

Procentuella höjningar gör att inkomstskillnaderna ökar: ju större pension desto större höjning.

Fattigdomen bland pensionärer kan inte avskaffas genom att lönen får större vikt i arbetspensionsindex (motion 59) och en sådan lösning är inte till någon större hjälp för pensionärer med låga inkomster. Vill man minska fattigdomen bland pensionärerna, ger det bättre effekt om man satsar på att förbättra minimiskyddet och bostadsbidraget och att utveckla tjänsterna till äldre och den anknytande avgiftspolitiken.

Om man med ändrade indexjusteringar eftersträvar en utjämning av skillnaderna i försörjningsmöjligheter mellan pensionärerna eller bättre försörjningsmöjligheter för pensionärer med låga inkomster, är det i teorin en mer fungerande lösning att satsa på den så kallade blandmodell som läggs fram i flera av motionerna, det vill säga att en del av indexhöjningen är en höjning av beloppet för alla som får arbetspension.

Pensionstagarnas Centralförbund PCF har lagt fram en sådan blandmodell. Den bygger på den modell som funnits i arbetsmarknadsuppgörelserna och innebär att en del av höjningen består av ett belopp som är detsamma för alla och att den eventuellt kompletteras med en procentuell höjning.

Modellen vore en stor omställning i det nuvarande systemet. När arbetspensionen infördes, bestämdes det att den ska följa en inkomstrelaterad modell. Det grundar sig på tanken att välfärden under pensioneringen bygger på arbete och att arbetspensionen baserar sig på intjänad lön på lika villkor och enligt likvärdiga principer för alla. Det är den värdegrund som vårt finländska arbetspensionssystem vilar på.

Om pensionsavgiften är procentuell och pensionsbeloppet justeras med höjda nivåer, ändras den bärande principen bakom arbetspensionen. Då skulle inte alla längre tjäna in arbetspension på samma villkor. I stället skulle pensionsavgiften fungera som en extra skatt för personer med högre inkomster. Syftet med arbetspensionssystemet är dock inte att det ska vara ett beskattningssystem.

I synnerhet på längre sikt är det sannolikt att intresset för att finansiera det gemensamma arbetspensionssystemet skulle minska bland personer med högre inkomster. Därmed skulle framtiden för det samlade arbetspensionssystemet sättas på spel. Den modell PCF föreslår jämnar utan tvivel ut inkomsterna inom själva pensionssystemet. Däremot finns det all anledning att noggrant fundera över vilka konsekvenser modellen kan ha för det framtida pensionssystemet och acceptansen för systemet.

Senast ändringar av indexsystemet för arbetspensionerna behandlades, var i en arbetsgrupp tillsatt av social- och hälsovårdsministeriet, som lämnade sin slutrapport i januari 2013. Gruppen tog bland annat ställning till att höja viktningen av inkomstdelen i arbetspensionsindex alternativt att bara binda indexet till konsumentprisindex och sänka inkomstdelen i lönekoefficienten. Blandmodellen ingick inte i bedömningen.

Ett hållbart pensionssystem och rättvisa mellan generationerna

Tack vare pensionsreformen råder det finansiellt sett jämvikt i arbetspensionssystemet. Kalkyler från Pensionsskyddscentralen visar att pensionsutgifterna skulle stiga med 6 procentenheter i relation till lönesumman om ett inkomstnivåindex införs. För att finansiera högre pensionsutgifter krävs det att pensionsavgiften höjs med lika mycket (från 24 till 30 procent). Fonderna skulle vara förbrukade på 2060-talet, om den ökande pensionsutgiften finansieras med upplösning av fonderna i stället för med högre avgifter. Då måste avgiften höjas till samma nivå som pensionsutgiften (mer än 35 procent i relation till lönesumman). Åtgärden låter sig inte finansieras med avkastning av tillgångarna, visar kalkyler.

Med andra ord måste ändringar som påverkar finansieringen bekostas av dem som i dag är i arbetslivet – antingen med högre avgifter eller med sämre pensioner. Ju yngre arbetstagaren är desto större blir bördan. Detta vore extra skadligt för alla de unga som försöker ta sig in på en arbetsmarknad där det råder allt större trängsel.

De generationer som i dag är pensionerade får den bästa avkastningen på sina pensionsavgifter, visar kalkyler från Pensionsskyddscentralen. Den interna avkastningen sjunker från 6,5 procent för personer födda 1940 till 2,3 procent för personer födda på 1970-talet. Därefter stabiliseras nivån. Skillnaden beror huvudsakligen på att arbetspensionsavgiften tidigare var lägre än idag. Tioprocentsgränsen överskreds 1977 och avgiften var uppe i 15 procent 1990 för att stiga till 20 procent 1995. I år ligger avgiften på 24 procent och från och med 2017 på 24,4 procent. Om pensionsavgifterna hade varit högre under tidigare år, hade vi idag haft lägre avgifter. Priset hade varit lägre levnadsstandard på 1960- och 1970-talet.

När pensionsreformen utstakades var pensionärerna den enda gruppen som fick behålla sina förmåner oförändrade, eftersom indexskyddet inte ruckades. Högre pensionsålder och andra ändringar i pensionerna gäller bara de som idag är i arbetslivet.

Ungdomsorganisationerna har ställt som bakom reformen trots att åldersgränsen för ålderspension stiger för de som är unga eller i medelåldern. Precis som löntagarorganisationerna ser de positivt på att reformen tryggar finansieringen av pensionerna på lång sikt.

 

Sammanfattning

Mot bakgrund av det ovan anförda instämmer partistyrelsen i förslaget framfört i motionerna 50, 52, 53, 58 och 60 om att partiet utarbetar ett åtgärdsprogram för att minska fattigdomen bland pensionärerna.  Som en del av helheten utreds bl.a. möjligheten att göra en nivåförhöjning av folkpensionen. I åtgärdsprogrammet beaktas även utvecklingen av beskattningen (motion 51) och den föränderliga arbetsmarknaden (motion 55) samt personer med liten arbetspension och tryggandet av finansieringen för kommande generationer i enlighet med motionerna 56-57, och delvis motion 61.

Partistyrelsen föreslår inte att man ska arbeta för att löneindexet eller ett mer lönerelaterat index återinförs för arbetspensionerna i enlighet med motion 59.

 

[1] Källor:

Statistik, prognoser och artiklar från Pensionsskyddscentralen. Pensionsskyddscentralen är det samarbetsorgan med uppgift att verkställa och utveckla pensionsskyddet som avses i de arbetspensionslagar som räknas upp i 3 § 1 mom. och 2 mom. 1–6 punkten i lagen om pension för arbetstagare (395/2006).

Statistik över inkomstfördelningen 2014, Statistikcentralen.

Työeläkevakuuttajat TELA – Arbetspensionsförsäkrarna TELA ry.