Suomi on rakentunut vaikeista lähtökohdista huolimatta vakaaksi demokraattiseksi yhteiskunnaksi. Kansalaisten vapausoikeuksia kunnioitetaan, oikeusvaltioperiaatetta noudatetaan, parlamentaarinen järjestelmä toimii ja sen instituutioiden väliset valtasuhteet ovat kunnossa. Suomessa lehdistön vapautta arvostetaan ja kansalaisten oikeutta saada aitoa tietoa yhteiskunnan toiminnasta pidetään tärkeänä.
Kansalaisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan on kuitenkin jakautunut. Suomalaisten luottamus yhteiskuntaa kohtaan on edelleen kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla, mutta Suomessakin osa kokee epäluottamusta eduskuntaa, puolueita, virkamiehiä, mediaa tai oikeuslaitosta kohtaan. Yhtenä indikaattorina luottamuksesta yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan on kansallisissa vaaleissa äänestäminen. Äänestysaktiivisuus on pysynyt kohtuullisen vakaana 2000-luvulla, mutta selvästi alhaisempana kuin aiempina vuosikymmeninä.
Tietoyhteiskuntakehitys ja sivistystason nousu mahdollistavat yhä uusia demokraattisen osallistumisen muotoja. Valitettavasti keinojen lisääntyminen ei ole johtanut samassa määrin osallistumisen yhdenvertaisuuden vahvistumiseen, vaan polarisoituminen on pikemmin lisääntynyt myös koulutuksen osalta. Yhteiskunnan toimintoihin osallistuminen ja vaikutusvalta sekä positiivinen kehittäminen kasautuvat jo ennestään aktiivisille tahoille. Tämä ei tarkoita, että uusien demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen kanavien kehittämisestä tulee luopua, vaan niiden kehittämisessä on otettava entistä enemmän huomioon osallistumisen yhdenvertaisuus. Samalla on huomioitava eri tapojen yhteys demokraattiseen päätöksentekoon.
Äänestäminen on vain yksi mittari osallistuvan demokratian vahvuudelle ja polarisaatiolle. Ongelmana on, että osallistuminen ja osallistumattomuus kasautuvat. Samat ryhmät, jotka käyttävät äänioikeuttaan, ovat aktiivisia myös yhdistystoiminnassa, suoran demokratian osallistujina ja erilaisissa kansalaisverkostoissa. Parhaiten koulutetut ja varakkaimmat äänestävät aktiivisemmin kuin vähemmän koulutetut ja vähävaraiset. Iäkkäiden äänestysaktiivisuus on myös nuoria korkeampi. Tarvitsemme laaja-alaisia toimenpiteitä äänestysaktiivisuuden nostamiseksi.
Edustuksellisen demokratian ohella myös perinteiseen kansalaisyhteiskuntaan kohdistuu rapauttavia muutossuuntia. Kansalaisjärjestöjen tulee uudistua kyetäkseen tarjoamaan uskottavia osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Järjestöjen etuna vapaamuotoiseen kansalaistoimintaan nähden on pitkäjänteisyys ja esimerkiksi taloudelliset vastuurakenteet. Kansalaisjärjestötoiminnan yksi kriittinen menestystekijä voikin olla kyky yhteistyöhön epämuodollisten kansalaisverkostojen ja -liikkeiden, ns. neljännen sektorin kanssa, ja osaltaan niiden toiminnan mahdollistaminen ja tukeminen.
Kansalaisten käyttäytymisen ja odotusten ohella myös itse järjestelmä haastaa kansalaisyhteiskuntaa. Järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta, ns. kolmas sektori, on kaventumassa ja pusertumassa julkisen ja yksityisen sektorin väliin. On tärkeää, että julkinen valta arvioi omaa suhdettaan kansalaisyhteiskuntaan ja linjauksissaan vaalii kansalaisyhteiskunnan autonomiaa ja elinvoimaisuutta julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla.
Demokraattinen yhteiskunta vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja osallisuuden vahvistamista. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna monin paikoin demokratiakehitys on ottanut valitettavasti takapakkia ja itsevaltaisesti johdettujen valtioiden määrä on kasvanut. Globaalit tapahtumat ovat myös osoittaneet demokraattisten yhteiskuntien heikot kohdat. Esimerkiksi terrori-iskut ja iskujen uhka ovat johtaneet turvattomuuden tunteen kasvuun. Sisäisen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää tarkkaa tasapainoilua kansalaisten yksityisyyden suojan ja terrori-iskujen ehkäisemisen välillä.
Tietoturvan ja yksityisyyden painoarvo digitaalisen ajan politiikan kysymyksinä kasvaa entisestään, kun kaikista laitteista tulee osa tietoverkkoa. Tämä luo sekä mahdollisuuksia että uhkia, riippuen siitä, mihin tarkoituksiin kasvavaa tietomassaa käytetään. Kasvava tietomassa mahdollistaa muun muassa parempien ja oikea-aikaisten palvelujen luonnin, tehokkaammat vaikutusarvioinnit ja sitä kautta paremman taloudellisen ja lainsäädännöllisen toiminnan. Kerättyä tietoa on toki mahdollista käyttää myös muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseen. Tietojen kerääminen ja väärinkäyttäminen voi johtaa yksittäisten ihmisten tai ihmisjoukkojen manipulointiin. Tiedon omistaminen on myös tuottavaa ja tulevaisuudessa onkin pohdittava laajasti sitä, kenellä on oikeus tehdä suuria voittoja toisten tietojen keräämisen ja hallinnoinnin kautta. Suuryritysten ja viranomaisten tapaa käsitellä hallussaan olevia yksilöiden tietoja edellyttää yhteiskunnan sääntelyä sekä valvontaa.
Populistiset liikkeet Suomessa ja muualla saavat käyttövoimansa ihmisten kokemasta epätasa-arvosta, osattomuudesta ja turvattomuuden tunteesta. Ihmisten kokema huoli omasta ja lähimmäisten tulevaisuudesta ja toimeentulosta luo käyttövoimaa populisteille, jotka pyrkivät kanavoimaan huolen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastaisuuteen. EU:n lähialueilla käytävien sotien ja kriisien johdosta Eurooppaan on tullut paljon pakolaisia ja muita maahanmuuttajia, mitä populistiset toimijat käyttävät huolen ja epävarmuuden levittämiseen. Näin poliittinen ilmapiiri on kiristynyt ja polarisoitunut, mikä aiheuttaa haasteita demokratioille ja poliittiselle keskustelulle. Suomeenkin on syntynyt poliittisia järjestöjä, jotka kieltävät joiltain ihmisryhmiltä ihmisarvon. Demokraattisten yhteiskuntien toiminta perustuu YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritetylle jokaiselle ihmiselle kuuluvalle ihmisarvolle. SDP ei hyväksy muukalaisvihamielisyyttä, rasismia eikä syrjintää missään muodossa.
Demokraattisten yhteiskuntien haasteena on, että osa populistisista liikkeistä käyttää järjestäytymisen oikeutta ja sananvapautta pyrkiessään kumoamaan demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Vihapuhe kaventaa demokratiaa ja vähentää halukkuutta osallistua päätöksentekoon. Häirintä kaventaa erityisesti tyttöjen ja naisten vapautta ja mahdollisuuksia osallistua ja toimia yhteiskunnassa. Häirintä, vihapuhe ja maalittaminen eivät kuulu demokratiaan, ne kaventavat näkökulmia sekä keskusteluun osallistujien määrää.
Tiedotusvälineiden asema on muuttunut Suomessa. Internet on muuttanut median ansaintalogiikkaa. Sanomalehtien ja muun median omistus on keskittynyt ja ketjuuntunut. Alueiden ykköslehtiä on lopetettu ja yhdistetty toisiin lehtiin. Perinteiset toimijat ovat saaneet rinnalleen erilaisin pelisäännöin toimivia kilpailijoita. Säätely onkin tulevaisuudessa kohdistettava yhä enemmän sisältöihin julkaisualustan sijaan.
Journalistisen median oheneminen antaa osaltaan tilaa disinformaatiolle ja heikentää kansalaisten mahdollisuutta seurata vallankäyttöä. Tämä kaventaa faktoihin perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua. Yleisradion ja sen aluetoiminnan merkitys ja tarve korostuvat. Journalistisen median menestyminen on tärkeää ja keinoja sen tukemiseksi ja uutiserämaiden syntymisen ehkäisemiseksi on etsittävä ennakkoluulottomasti.
Suomi pyrkii pitkäjänteisesti vahvistamaan valmiuksiaan hybridiuhkien torjumiseksi. Keskeisenä osana on kyky tunnistaa disinformaatiota ja muuta informaatiovaikuttamista sekä torjua näiden kielteisiä vaikutuksia. EU-tason yhteistyö hybridiuhkia vastaan tukee kansalaisten kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistamista.
SDP TOIMII SEN PUOLESTA, ETTÄ SUOMI ON MAAILMAN TURVALLISIN MAA JA PARAS OIKEUSVALTIO, JOSSA DEMOKRATIA, KANSALAISVAPAUDET JA IHMISOIKEUDET KUKOISTAVAT.
3.1. Osallistuminen demokraattiseen päätöksentekoon
SDP puolustaa päättäväisesti kansanvallan elinvoimaisuutta. Demokratian uskottavuus ja elinvoima edellyttävät, että kansanvallan toteutumista tarkastellaan kriittisesti. Tämä tarkoittaa edustuksellisen demokratian rakenteiden ja toimintatapojen kehittämistä, kansalaisyhteiskunnan edellytysten turvaamista ja monipuolisia osallistumisen keinoja. Demokratian ja osallisuuden vahvistamisella ylläpidetään myös yhteiskuntarauhaa. Demokratian tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että kansanvaltaisuus ulottuu paikallistasolta Euroopan unionin ja globaalitason päätöksentekoon asti.
Jokaisella pitää olla yhtäläinen mahdollisuus osallistua demokraattiseen päätöksentekoon. Erityistä huomiota on kiinnitettävä heikommassa asemassa olevien ihmisten, kaikkien erityisryhmien sekä lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksiin samoin kuin demokraattisen päätöksenteon keinoihin työelämässä.
Kielelliset oikeudet ovat perustuslain turvaamia oikeuksia. Parhaiten niiden toteutuminen varmistetaan lisäämällä kansalliskielten elinvoimaisuutta toimeenpanemalla kansalliskielistrategiaa suunnitelmallisesti.
Lasten ja nuorten kasvuympäristöjä ja kouluopetusta tulee kehittää tukemaan lasten ja nuorten valmiuksia vaikuttaa omassa lähiympäristössään ja laajemmin yhteiskunnassa. Demokratiakasvatus tulee laajentaa koskemaan koko kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa oman koulu- ja asuinyhteisönsä päätöksiin on lisättävä. Näin jokainen oppii, miten oman kouluyhteisön sekä yhteiskunnan yhteisten asioiden hoito ja päätöksentekoprosessit toimivat.
Vaalijärjestelmän ja muiden edustuksellisen demokratian rakenteiden tulee tukea kansalaisten yhdenvertaisia vaikutusmahdollisuuksia ja demokratiaa kohtaan koettua luottamusta. Vaalien lukumäärää, äänestys- ja vaalikelpoisuusikärajaa ja vaalipiirijakoa sekä niiden mahdollisia muutoksia on aina pohdittava tästä lähtökohdasta. Osallistumisen vaaleihin on oltava esteetöntä fyysisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Julkisten päätösten valmisteluaineiston on oltava kielellisesti ymmärrettävää ja ennakkoon helposti nähtävillä. Kansanvallan laajentamiseksi hyödynnetään tietoverkkoja ja avointa dataa sekä erilaisia suoran demokratian menetelmiä kuten kansalaisraateja, kuntalaishaastatteluja tai osallistuvaa budjetointia. Deliberatiivisen demokratian keinoja tulee edistää aktiivisesti edustuksellisen demokratian rinnalla.
Mahdollisuus neuvoa-antaviin kansanäänestyksiin ja kansalaisaloitteisiin on tärkeä osa demokratian keinovalikoimaa niin valtiollisella kuin paikallisella tasolla. Kannatuskynnyksen ylittäneiden kansalaisaloitteiden ei tule raueta vaalikausien välissä. Hyväksytyt aloitteet tulee aina käsitellä eduskunnassa. Edustuksellista demokratiaa on tuotava lähemmäs ihmistä ottamalla käyttöön niin sanottu keskustelualoite kunta-, maakunta-, eduskunta- ja EU-tasolla. Keskustelualoitteessa kansalaisilla on säädetyn kannattajamäärän kerättyään mahdollisuus saada viipymättä asia tai kysymys päätöksentekijöiden ajankohtaiskeskusteluun eikä sen tarvitse sisältää valmista lainsäädäntöehdotusta kansalaisaloitteen tapaan.
Samalla kun yksilötasoinen kansalaisaktiivisuus on kasvussa, kansalaisjärjestöt muodostavat edelleen kansalaisyhteiskunnan ytimen. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset ja rahoitus tulee turvata ja niiden autonomiaa on syytä vahvistaa uudistamalla, selkeyttämällä ja yhdenmukaistamalla julkisen vallan avustuskäytäntöjä valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Yhdistyslakiuudistuksen toimivuutta on arvioita ja uudistusta on jatkettava uusia toimintatapoja tukevaan suuntaan.
Tavoitteitamme
Vahvistetaan kansalaisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta panostamalla ymmärrettävään julkiseen kielenkäyttöön.
Kansalliskielistrategian tavoitteet ja toimenpiteet toteutetaan.
Edustuksellisen demokratian rakenteita ja toimintatapoja pitää kehittää, kansalaisyhteiskunnan edellytykset pitää turvata ja monipuolisia osallistumisen keinoja tulee ylläpitää.
Jokaisella äänioikeutetulla pitää olla yhtäläinen mahdollisuus osallistua demokraattiseen päätöksentekoon ja myös ilman äänioikeutta olevien osallisuutta yhteiskuntaan tulee tukea.
Vammaisilla henkilöillä tulee olla oikeus osallistua yhteiskunnallisiin asioihin ja päätöksen tekoon.
Edustuksellista demokratiaa tulee tuoda lähemmäs arkea ottamalla käyttöön keskustelualoite kunta-, maakunta-, eduskunta- ja EU-tasolla.
Yhdistyslakiuudistuksen toimivuutta on arvioita ja uudistusta on jatkettava uusia toimintatapoja tukevaan suuntaan.
3.2. Oikeusvaltion kehittäminen
Oikeusvaltio edellyttää perus- ja ihmisoikeuksien ja oikeusturvan yhdenvertaista toteutumista, eri väestöryhmien välisiä hyviä suhteita sekä osallisuuden ja osallistumisoikeuksien vahvistamista. Näin ylläpidetään yhteiskuntarauhaa ja kansalaisten luottamusta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien turvaamiseen.
Lainvalmistelun tasoa on johdonmukaisesti vahvistettava asiantuntija- ja tutkimustiedon pohjalta. Tämä vaatii myös entistä parempaa yhteistyötä eri tahojen välillä, jotta eri muutosten vaikutukset voidaan arvioida perusteellisesti. Perustuslain asemaa ja sen tulkinnan riippumattomuutta on kunnioitettava ja vahvistettava.
Oikeudenhoidon resursseja on lisättävä ja oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennettävä. Oikeudenkäyntejä voidaan sujuvoittaa ja kustannuksia alentaa muun muassa digitalisaation avulla. Samalla voidaan vahvistaa oikeudenalakohtaista erityisosaamista tuomioistuimissa. Rikosasioiden käsittelyä on nopeutettava varmistamalla parempi yhteistyö syyttäjän ja poliisien kesken. Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäiseminen, koulutukseen panostaminen ja kiinnijäämisriskin nostaminen ovat tärkeimpiä rikollisuutta ehkäiseviä toimia.
Kriminaalipolitiikan on tähdättävä kokonais- ja uusintarikollisuuden vähentämiseen, vaikuttavan kuntouttavan toiminnan vahvistamiseen sekä rikosseuraamusviranomaisten ja muiden sektoreiden välisen yhteistyön lisäämiseen.
Rikoksen uhrin ja henkirikoksen uhrin omaisen tuki ja mahdollisuus saada korvauksia on turvattava. Matalan kynnyksen ilmoitusmahdollisuuksia ja viranomaiskäytäntöjä on vahvistettava.
Rikosten rangaistavuutta on arvioitava ja muutettava niin, että rangaistukset ovat oikealla tasolla sekä suhteessa teon vahingollisuuteen että muista rikoksista langetettaviin rangaistuksiin. Vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä on syytä aina arvioida perusteellisesti ja tapauskohtaisesti.
Rikosten selvittämiseen ja torjuntaan, ml. talous- ja verorikollisuus, on taattava riittävät resurssit. Lainsäädännön ja viranomaisten toiminnan on puututtava nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun, vihapuheeseen ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä.
Väkivallaton elämä on ihmisoikeus. Lähisuhdeväkivalta on yhä liian yleistä Suomessa ja lähisuhdeväkivallan sovittelu on kiellettävä. Myös lainsäädäntöä tulee tarkentaa väkivallan ja häirinnän määritelmien osalta. Väkivallan ennaltaehkäisyyn ja sen estämiseen sekä turvakoteihin tulee panostaa. Turvakotien sijoittaminen tehdään niin, että ne ovat aidosti saavutettavia, turvallisia, esteettömiä ja tavoitettavissa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ennaltaehkäisevälle työlle tulee osoittaa riittävät resurssit. Suomen tulee toimeenpanna Istanbulin sopimus kokonaan.
Tavoitteitamme
On kiinnitettävä erityistä huomiota heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien turvaamiseen.
Oikeudenhoidon resursseja on lisättävä ja oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennettävä.
Kriminaalipolitiikan on tähdättävä kokonais- ja uusintarikollisuuden vähentämiseen.
Rangaistusten on oltava oikealla tasolla sekä suhteessa teon vahingollisuuteen että muista rikoksista langetettaviin rangaistuksiin.
Lainsäädännön ja viranomaisten toiminnan on puututtava nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun, vihapuheeseen ja maalittamiseen.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ennaltaehkäisevälle työlle osoitetaan riittävät resurssit. Lähisuhdeväkivallan sovittelu on kiellettävä. Väkivallan ennaltaehkäisyyn ja sen estämiseen sekä turvakoteihin tulee panostaa.
3.3. Sisäinen turvallisuus
Turvallisuus on ihmisen perustavimpia tarpeita ja yksi julkisen vallan ydintehtävistä.
Turvallisuuden tunne syntyy luottamuksesta yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin, osallisuuden kokemuksesta, elämän hallinnasta ja ennustettavuudesta sekä oikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Turvattomuuden tunteen lisääntyminen on valitettavasti ollut pitempiaikainen trendi niin Suomessa kuin laajemmin länsimaissa. Tunne turvallisuudesta on itsessään osa turvallisuutta ja lisääntyvä turvattomuuden kokemus voi vaarantaa yhteiskuntaa ja viranomaisia kohtaan tunnetun luottamuksen.
Tällä hetkellä Venäjän Euroopassa aloittama laiton sota heijastuu Suomen ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen sekä ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Varautumisen ja huoltovarmuuden kriittinen läpikäynti on tullut tarpeeseen ja sitä on jatkettava, jotta Suomi on kykenevä turvaamaan asukkaansa arvaamattomissakin tilanteissa. Myös yhteiskunnan henkisestä resilienssistä on huolehdittava. Vihamielinen vaikuttaminen pyrkii rakentamaan ja vahvistamaan sisäisiä jakolinjoja ja polarisaatiota, sekä nakertamaan luottamusta yhteiskunnan instituutioihin. Mitä vahvempi keskinäinen luottamus Suomessa vallitsee, sitä vaikeampi sitä on horjuttaa.
Kestävän sisäisen turvallisuuden perusta luodaan politiikalla, joka vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa ja vahvistaa kansalaisten osallisuutta. Huono-osaisuus ja syrjäytyneisyys eivät lisää ainoastaan todennäköisyyttä ajautua rikoksiin, ne lisäävät myös todennäköisyyttä joutua niin rikosten kuin onnettomuuksien uhriksi. Tämän vuoksi esimerkiksi sosiaalitoimella, lastensuojelulla ja terveydenhuollolla on suuri merkitys yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämisessä.
Yksilön turvallisuus lähtee hänen elinympäristöstään. Kodin on oltava kaikille turvallinen paikka. Perheitä on tuettava ja lähisuhdeväkivaltaan on kyettävä puuttumaan tiukasti samalla huolehtien turvakotien ja muiden uhrien palveluiden riittävyydestä. Kouluissa tulee olla tarvittavat keinoa ylläpitää järjestystä ja torjua niin kiusaamista kuin väkivaltaa. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja häiriöttömään oppimisympäristöön, eikä esimerkiksi inkluusio sinänsä kannatettavana tavoitteena saa milloinkaan mennä tämän edelle taloudellisista säästötavoitteista puhumattakaan. Nuorten syrjäytymiseen, rikollisuuteen ja väkivaltaan tulee puuttua moniammatillisella yhteistyöllä niin, että keinovalikoima ulottuu aina perheiden ennaltaehkäisevästä tukemisesta riittäviin rikosoikeudellisiin rangaistuksiin. Ennaltaehkäisevin toimin ja oireilevia nuoria auttamalla edistetään sitä, ettei arjen turvattomuus muutu jengiytymisen ja rikollisuuden kasvualustaksi. Rajojen asettaminen viime kädessä yhteiskunnan toimesta on välttämätöntä ja luo turvallisuutta myös oirehtivalle nuorelle itselleen. Olennaista on, että yhteiskunta ei koskaan saa jäädä keinottomaksi. Erityisen tärkeää on kuitenkin suojella haavoittuvassa asemassa olevia nuoria heihin kohdistuvalta rikollisuudelta ja hyväksikäytöltä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen elinympäristöön ja nuorten uudenlaisten väkivaltailmiöiden luoma turvattomuus koskettaa ensimmäisenä lapsia ja nuoria itseään.
Työpaikkojen tulee olla turvallisia kaikille. Tämä tarkoittaa paitsi fyysistä ja henkistä työsuojelua, niin häirintään ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumista sekä kaikkinaisen työhön perustuvan hyväksikäytön ja väärinkäytösten aktiivista torjumista.
Maamme sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen edellyttää turvallisuudesta vastaavien viranomaisten tosiasiallisen toimintakyvyn turvaamista kaikissa tilanteissa. Tehokas ja riittävällä tavalla resursoitu viranomaistoiminta on välttämätöntä, jotta turvallisuuden tasa-arvo yhteiskunnassa voi toteutua. Esimerkiksi poliisin ja pelastustoimen toimintaedellytykset toiminnan ajantasaisuus ja riittävät voimavarat on varmistettava koko maassa. Samalla lainsäädännön on mahdollistettava viranomaisille parhaat ja tarkoituksenmukaiset keinot oman toimintansa hoitamiseen. On myös huolehdittava siitä, että työ turvallisuusviranomaisissa on mielekästä ja houkuttelevaa niin, että näihin tehtäviin riittää kyvykkäitä ja soveltuvia hakijoita. Vapaaehtoiseen henkilöstöön perustuvien sopimuspalokuntien toiminta on tärkeää kansalaisten turvallisuudelle ja niiden taloudellisia toimintaedellytyksiä on vahvistettava.
Rikosten selvittämiseen ja torjuntaan on taattava riittävät resurssit koko rikosprosessiketjussa. Vakavien rikoksien torjuminen edellyttää riittäviä keinoja, ajantasaista lainsäädäntöä ja tehokasta viranomaisyhteistyötä. Vakavan järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan keskeinen keino on estää rikollisia saamasta rikoksistaan tavoittelemaansa taloudellista hyötyä. Harmaan talouden ja talousrikosten torjuminen edellyttää myös kykyä puuttua tehokkaammin voimakkaasti yleistyneisiin kyberrikoksiin ja petoksiin.
Suomalaisten kansainvälisesti verrattuna korkea luottamus viranomaisiin on itsessään tärkeää ja siitä on pidettävä kiinni. Luottamuksella on suuri rooli yhteiskunnallisen turvallisuuden ylläpitämisessä. Avainasemassa ovat viranomaistoiminnan laatu, läpinäkyvyys ja julkisuus sekä toisaalta valmius tunnistaa tarkoituksellisia yrityksiä horjuttaa kansalaisten luottamusta viranomaisiin tai yhteiskunnan instituutioihin. Turvallisuusviranomaisten yhteistyö niin muiden viranomaisten kuin esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kanssa vahvistaa yhteyksiä kaikkialle yhteiskuntaan.
Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen eli PTR-yhteistyön avulla pystytään edistämään viranomaisten laaja-alaista yhteistoimintaa erityisesti vakavan, järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden ehkäisemiseksi. Erityisesti Rajavartiolaitoksen monialaisen tehtäväkentän merkitys on korostunut viime vuosien nopeasti eskaloituneissa tilanteissa rajalla. On ensiarvoisen tärkeää turvata Rajavartiolaitoksen kyky hoitaa paitsi akuutteja tilanteita rajalla, mutta myös esimerkiksi toimia tehokkaasti ihmiskaupan ja laittoman maahanmuuton torjunnassa.
Kyber- ja tietoturvauhat, sekä verkossa tapahtuva häirintä, uhkailu ja ahdistelu, ovat jatkuvasti merkitykseltään kasvava tekijä turvallisuuden ylläpitämisessä. Yhteiskunnan toimiessa yhä vahvemmin digitaalisesti syntyy myös uusia haavoittuvuuksia, joita voivat käyttää hyväkseen niin rikolliset kuin vihamieliset valtiolliset toimijat. Suomella on vahvaa kansallista kyberturvallisuusosaamista, josta huolehtiminen on osa huoltovarmuutemme ylläpitämistä. Tietoturvan kohdalla on kyseessä jatkuvat tasapainoilu sen kanssa, että kansalaisten yksityisyys suojataan, mutta ei samalla estetä tarkoituksenmukaista tiedonvaihtoa ja datan käyttämistä.
Tavoitteitamme
Turvallisuus nojaa hyvinvointiyhteiskunnan perusteisiin: demokratiaan tasa-arvoon ja osallisuuteen. Näistä tulee huolehtia niin rauhallisempina kuin rauhattominakin aikoina.
Kokonaisturvallisuuden perusta luodaan määrätietoisella politiikalla, jossa kansalaisten turvallisuuden tunnetta ja kriisinkestävyyttä vahvistetaan, turvallisuusviranomaisten henkilöstöresurssit ja muut voimavarat turvataan ja suomalaisten korkeaa luottamusta viranomaisiin ylläpidetään.
Poliisin, tullin ja rajavartioston välistä PTR-yhteistyötä vahvistetaan ja kehitetään.
Jengirikollisuutta torjutaan laajalla moniammatillisella yhteistyöllä, jossa painopisteenä nuorten syrjäytymisen ehkäisy, mutta mukana myös kovemmat rikosoikeudelliset toimenpiteet.
Kyberturvallisuuteen tehtyjä panostuksia jatketaan ja Suomen omaa kyberkyvykkyyttä sekä kyberturvallisuuden kansallista johtamista vahvistetaan.
3.4. Maahanmuutto
Globaali keskinäisriippuvuus lisääntyy jatkuvasti ja ihmiset liikkuvat yhä enemmän yli valtiorajojen. Maahanmuutto on kattotermi, jonka alle mahtuu hyvin monen kaltaisia ilmiötä. Suomeen muutetaan niin työn, opiskelun tai perheen vuoksi kuin myös humanitäärisistä syistä. Kestävä lähestymistapa maahanmuuttoon edellyttää eri syihin perustuvan maahanmuuton tarkastelua eri tulokulmista ja eri tavoittein. Humanitääristä maahanmuuttopolitiikkaa tulee arvioida sen perusteella, miten se vastaa globaaliin pakolaistilanteeseen ja kriisialueiden humanitääriseen hätään, kun taas työperäisen maahanmuuttopolitiikan tarkoitus on vahvistaa Suomen taloutta ja sen onnistumista mitataan sen vaikutuksilla julkiseen talouteen ja työmarkkinoihin.
Maahanmuuttopolitiikka kytkeytyy vahvasti muuhun yhteiskuntapolitiikkaan. Maahanmuuton tulee olla hallittua ja kestävää sekä yhteiskunnallisesti että inhimillisesti. Maahanmuuton pitäminen hallittuna edellyttää sitä, että maahanmuuttopolitiikka on pitkäjänteistä ja ennakoivaa sekä kansainväliseen yhteistyöhön ja toimivaan lainsäädäntöön perustuvaa. Yhteiskunnallinen kestävyys edellyttää, että maahanmuuton vaikutuksia yhteiskunnassa arvioidaan kokonaisuutena osana maahanmuuttopolitiikkaa koskevia päätöksiä ja maahanmuuttopolitiisen linjan tulee tukea yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta. Inhimillinen kestävyys tarkoittaa kohtuullisuutta, syrjimättömyyttä ja yhdenvertaista kohtelua ja sitä, että oleskeluluvan saaneiden on päästävä tasa-arvoisina ja aktiivisina toimijoina osaksi yhteiskuntaa. Sitoutuminen kansainvälisiin sopimuksiin sekä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen muodostavat perustan inhimillisesti kestävälle maahanmuuttopolitiikalle.
Kotoutumisen tulee olla jokaisen maahanmuuttajan oikeus ja velvollisuus, jota yhteiskunta tukee kaikilla hallinnontasoilla. Kotoutuminen tarkoittaa yhteiskunnan sääntöjen ja toimintatapojen syvällistä sisäistämistä ja osallistumista kykyjensä mukaan yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä. Aktiivisilla ja riittävästi resursoiduilla kotoutumispalveluilla tuetaan Suomeen asettumista ja erityisesti kielen oppimiseen ja opettamiseen on panostettava. Aktiivisella yhteiskuntapolitiikalla estetään sitä, ettei Suomeen muodostuisi etnistä tai kulttuurista segregaatiota sen enempää asuinalueiden, työmarkkinoiden kuin muun yhteiskunnallisen osallistumisen tasoilla. Kulttuurisiin kunniakäsityksiin perustuva maahanmuuttajayhteisöjen sisällä tapahtuva väkivalta, painostus ja rajoittaminen on torjuttava yksiselitteisesti. Kaikilta Suomessa asuvilta on edellytettävä yhteiskuntamme perustaviin arvoihin ja toimintatapoihin sitoutumista.
Suomen eduskunnan ja hallituksen sekä viranomaisten on toimillaan aktiivisesti tuettava ja ohjattava kuntia kotouttamispolitiikassaan. Kotouttamista ja sen vaikutuksia sekä esimerkiksi maahanmuuttajien työllistymistä on seurattava ja tuettava.
EU tarvitsee yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa
Maahanmuuttopolitiikkaa on kehitettävä ja sovitettava yhteen Euroopan unionin sekä muiden Pohjoismaiden kanssa. Sisärajattoman Euroopan unionin ulkorajoja on valvottava tehokkaasti sekä kattavasti. Unionille on luotava yhtenäisempi maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka, joka luo yhtenäisemmät kriteerit, jakaa vastuuta oikeudenmukaisesti ja turvaa ihmisoikeudet. Suomen on aktiivisesti ja aloitteellisesti kehitettävä tätä politiikkaa ja sen käytänteitä. Näin ohjataan jäsenvaltioiden ratkaisuja suhteessa maahanmuuton kansallisiin käytänteisiin ja periaatteisiin. Jokaisen jäsenvaltion on sitouduttava yhteisiin pelisääntöihin ja kannettava vastuunsa.
Eurooppa kärsii laajasti osaajapulasta ja tarvitsee myös tulevaisuudessa työperäistä maahanmuuttoa. Tarvitaan yhtenäisiä käytäntöjä ja yhteistä politiikkaa, jotta unionin jäsenmaat eivät ajaudu kilpailemaan keskenään osaajista koko unionin yhteisen edun vastaisesti.
Yhteistyöllä kolmansien maiden kanssa Euroopan unioni pystyy vaikuttamaan pakolaisuuteen laajemmin. Tulevaisuudessa Euroopan pakolaispolitiikan ytimessä tulee olla globaalin pakolaistilanteen hallinta ja helpottaminen sen sijaan, että vain reagoidaan Euroopan rajoille saapuviin turvapaikanhakijoihin.
Suomen on kannettava oma vastuunsa pakolaisuuden osalta. Muuttoliikkeitä aiheuttavia kriisejä on pyrittävä ennaltaehkäisemään kehitysyhteistyön, siviilikriisinhallinnan, ilmastopolitiikan ja rauhanpolitiikan keinoin, sekä lähtömaiden demokratiakehitystä tukien. Vaikuttavinta humanitääristä pakolaistyötä on pakolaisten aseman parantaminen kriisialueen lähimaissa, joihin pakolaiset ensimmäisiksi saapuvat ja joihin pakolaisten enemmistö jää. Kiintiöpakolaisjärjestelmän on oltava ensisijainen humanitäärisen maahanmuuton väylä ja Suomen on edistettävä sen käytön laajentamista maailmalla. Kansainvälistä suojelua tulisi voida hakea ja hakemuksen perusteita tutkia mahdollisimman lähellä lähtöalueita, jolloin vastaavasti turvapaikan tarpeessa olevia voidaan ottaa Eurooppaan haavoittuvassa asemassa olevia priorisoiden ja kiinnittäen erityisesti huomiota naisiin ja lapsiin. Suomen tulee myös jatkossa edistää kansainvälistä suojelua koskevien hakemuksien yhdenmukaisempaa arviointia Euroopassa. Ihmissalakuljetukseen sekä laittomaan maahantuloon ja maassa oleskeluun on puututtava tehokkaasti. Hallittu ja kestävä turvapaikkajärjestelmä nojaa siihen, että myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneet kotoutetaan ja kielteisen päätöksen saaneet palautetaan.
Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa
Työperäisen maahanmuuton lisääminen on tärkeä keino työvoimapulaan vastaamisessa. Se myös vahvistaa maamme taloudellista huoltosuhdetta. Tarvitsemme maailmalta eri alojen erityisosaajia ja ammattilaisia. Suomen on oltava yhteiskuntana houkutteleva ja kiinnostava maa saapua tekemään töitä ja yrittämään. Suomen tulee toteuttaa johdonmukaista työperäisen maahanmuuton ohjelmaa, jolla varmistetaan työvoiman saatavuus. Samalla on huolehdittava työehtojen noudattamisesta ja jokaisen työntekijän työsuhdeturvan toteutumisesta. Väärinkäytöksiä on ehkäistävä aktiivisesti ja väärinkäytöksille on oltava riittävät rangaistukset. Poliisilla on oltava erikoistunutta tutkintaosaamista ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön. Työnantajan vastuuta työvoiman hyväksikäyttötapauksissa sekä näiden tekojen rangaistavuutta on tiukennettava.
Ihmiskaupan uhrien asema on turvattava myös työperäisen maahanmuuton osalta viranomaisten osaamista ja resursseja on vahvistamalla. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinta on hyvä työväline, mutta se tarvitsee tuekseen nykyistä parempaa valvontaa ja tuntuvampia sanktioita. Saatavuusharkintaa on jatkuvasti kehitettävä vastaamaan kulloisiakin työvoimapoliittisia tarpeita. Samalla lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että jo maassa olevan työntekijän asema ei ole liian riippuvainen työnantajasta siten, ettei hän esimerkiksi kykenisi hakemaan apua hyväksikäyttötilanteissa.
Myös työperäisille maahanmuuttajille tulee olla tarjolla kotoutumisen tukea ja palveluita, jotka auttavat heitä tulemaan yhä vahvemmin täysivaltaisiksi jäseniksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomessa opiskelleiden ulkomaalaisten jäämistä suomalaisille työmarkkinoille on yhä helpotettava.
Tavoitteitamme
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa ja siksi sen säännöt on oltava selkeät, ennakoitavat ja reilut kaikille.
Muuttoliikkeitä aiheuttavia kriisejä on pyrittävä ennaltaehkäisemään kehitysyhteistyön, ilmastopolitiikan ja rauhanpolitiikan keinoin. Vaikuttavinta humanitääristä työtä on pakolaisten aseman parantaminen kriisialueen lähimaissa, joihin pakolaisten enemmistö aina jää.
EU:n yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa on kehitettävä ja Suomen on oltava tässä työssä aktiivinen ja aloitteellinen.
Aktiivisilla kotoutumispalveluilla luodaan perustaa toimivalle maahanmuuttopolitiikalle, joka ehkäisee segregaatiota.
Määrätietoisia toimia työperäisten maahanmuuttajien hyväksikäytön estämiseksi on jatkettava ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää on kehitettävä.
Ihmissalakuljetukseen sekä laittomaan maahantuloon ja maassa oleskeluun on puututtava tehokkaasti.
3.5. Kulttuuri, liikunta ja nuoriso
Kulttuurin arvostaminen ja luovien alojen arvostaminen
Kulttuuri muodostaa laajasti ymmärrettynä yhteisöjen ja koko yhteiskunnan perustan. Se kuitenkin muuttuu ja muovautuu jatkuvasti niin uusien sukupolvien, vaikutteiden, ideoiden, arkisen vuorovaikutuksen kuin tietoisen muutostyön myötä. Koska kulttuuri on henkilökohtaisten ja jaettujen identiteettien kenties tärkein rakennusaine, sen on oltava kaikkien saavutettavissa. Oikeus kulttuuriin kuuluu kaikille: asuinpaikasta, tulotasosta, fyysisistä ominaisuuksista tai kielitaidosta riippumatta.
Yhteiskunnan tulee tukea kulttuuritoimintaa niin monipuolisesti, että jokaisella on mahdollisuus nauttia kulttuurista sekä kokijana että tekijänä tai harrastajana. Tämä edellyttää niin kulttuuri-instituutioiden ja harrastusmahdollisuuksien ylläpitämistä kuin tapahtumien ja taiteilijoiden tukemista. Tuki voi olla myös tiloja tai neuvontaa. Kulttuurin saavutettavuus edellyttää esteettömyyttä. Julkisella rahoituksella tulee ohjata kulttuuritoimijoita saavutettavuuden laajaan huomioimiseen.
Tarvitsemme nykyistä suunnitelmallisempaa toimintaa niiden tavoittamiseen, jotka jäävät palveluiden ulkopuolelle. Erilaisten hoitopaikkojen sekä oppilaitosten arkeen tulee tuoda järjestelmällisemmin taide- ja kulttuuritoimintaa. Vammaisten henkilöiden osallistuminen kulttuuripalveluihin edellyttää muun muassa toimivia kuljetus- ja tulkkauspalveluita, apuvälineitä ja avustajien vapaata pääsyä.
Kulttuuri on niin kokemuksia – katsojana, kuulijana tai kokijana – kuin tekemistäkin. Mahdollisuudet kulttuurin harrastamiseen ovat kulttuuripoliittisesti yhtä tärkeitä kuin kulttuurin seuraaminen. Erilaiset harrastusmuodot matalankynnyksen kokeiluista pitkäjänteiseen taiteen perusopetukseen on pidettävä osana kuntien ja muun kulttuuri- ja sivistyshallinnon kokonaisuutta. Kun lapset oppivat kulttuuriharrastuksiin, he jatkavat harrastusta myös vanhempana.
Kulttuuripalveluiden saatavuuden suurin este on rahan puute. Eurot vaikuttavat jokaisen paikkakunnan kulttuuritarjontaan, hintaan ja harrastusmahdollisuuksiin niin harrastajan kuin toteuttajan näkökulmasta. Voimavarat vaikuttavat suoraan teattereiden, orkestereiden ja museoiden tarjontaan. Taiteen, kulttuurin ja tapahtumien arvo yhteiskunnalle, yhteenkuuluvuudelle ja hyvinvoinnille on kuitenkin kiistaton. Siksi tavoitteena pitää olla kulttuurin riittävä rahoitus, joka painottaa saavutettavuutta ja kaikkien kulttuurillisia oikeuksia. Tavoitteenamme on, että valtion budjetista vähintään yksi prosentti kohdennetaan kulttuurin rahoitukseen.
Taiteen vapaus on tärkeä itseisarvo. Ei ole poliitikkojen, virkamiesten tai muiden rahoittajien tehtävä määritellä taiteen sisältöjä tai tavoitteita. Julkisen vallan tehtävänä on mahdollistaa taiteen tekeminen, kulttuurin toimintaedellytykset ja ohjata kulttuuripalvelujen tuottajia huolehtimaan kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta, vaarantamatta taiteen vapautta.
Julkista rahoitusjärjestelmää onkin kehitettävä edelleen niin, että se kohtelee eri taidemuotoja ja -toimijoita yhdenvertaisemmin. Uusien taiteenlajien on päästävä nykyistä paremmin julkisen tuen piiriin ja rahoitusjärjestelmien tavoitteita on ohjattava kohti taiteen vapauden ja monimuotoisuuden tukemista.
Lainsäädännön turvaamalla rahapelimonopolilla on oltava tulevaisuudessakin vahva asema kulttuurin, liikunnan ja urheilun, nuorisotyön ja tieteen rahoittamisessa. Tästä syystä on pidettävä huolta ja kehitettävä rahapelimonopolin toimintaedellytyksiä.
Työllisyyden näkökulmasta luovien alojen merkitys korostuu nopeassa teknologisessa muutoksessa. Luovuus ja luovat alat ovat elinehto innovaatioiden ja uusien menestystekijöiden syntymiselle (vrt. peliala). Luoviin aloihin ja luovan osaamisen hyödyntämiseen on panostettava Suomessa.
Jokaisella on oikeus liikuntaan ja fyysistä aktiivisuutta tukevaan elinympäristöön
Tavoitteena on, että kaikki suomalaiset liikkuvat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävästi. Elinympäristön on tuettava rakenteellisesti ja sosiaalisesti fyysistä aktiivisuutta. Näin liikunta ja urheilu rakentavat yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä lisäävät kiinnittymistä ja osallistumista yhteiskuntaan.
SDP:n liikuntapolitiikan ytimessä on kaikkien yhdenvertainen mahdollisuus liikkua terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävästi. Kaikilla on oltava mahdollisuus liikkua ja ketään ei jätetä ulkopuolelle. Liikuntapaikkojen ja -tilojen tulee olla esteettömiä, digiesteettömiä ja saavutettavia. Kaikille ikä- ja ihmisryhmille on oltava tarjolla mielekästä liikuntaa. Kunnilla tulee olla mahdollisuus tarjota liikunnan apuvälineitä käyttöön vammaisten, pitkäaikaissairaiden sekä henkilöiden, joiden toimintakyky on alentunut, liikunnan harrastamisen tukemiseksi. Kuntien tulee järjestää liikuntapalveluita asukkailleen kohtuuhintaisesti tai maksutta. Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja kestävä kehitys tulee nostaa tärkeäksi osaksi myös liikuntakulttuuria.
Valtion ja kuntien on tuettava liikuntatoimintaa pitkäjänteisesti ja liikunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tunnistettava. Liikunnan ja toimintakyvyn edistämisen poikkihallinnollista kehittämistä tulee edistää valtion tasolla laaja-alaisella terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimenpideohjelmalla. Poikkihallinnolliselle toiminnalle ja liikuntavaikutusten arviointiin on varattava riittävät resurssit.
Aktiivisella yhteistyöllä kunnan, kansalaisjärjestöjen ja yritysten välillä on mahdollisuus tuottaa laadukkaita liikuntapalveluja, jotka edistävät hyvinvointia ja terveyttä. Hyte-rahoituksen kautta tulee varmistaa, että kunnilla on jatkossakin kannustimia ja intressi käyttää rahaa liikuntaan ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen.
Yhteiskunnan on tuettava liikuntaa osana ihmisten arkea elämänkulun ja elämänkaaren eri vaiheissa riittävällä liikunnan poikkihallinnollisella rahoituksella. Kaupunkisuunnittelussa on huomioitava lihasvoimin tapahtuvan liikkumisen edistäminen. Teknologisilla innovaatioilla on mahdollista tukea yksilön liikkumista ja tietoisuutta terveyden kannalta riittävästä liikunnasta.
Liikunnassa ja liikuntapaikkarakentamisessa tulee huomioida kestävämmät ja ympäristöystävällisemmät valinnat. Resursseja liikuntaan ja rakentamiseen tarvitaan jatkossakin, mutta tulevaisuudessa toteuttamistapojen ja infran kestävään kehitykseen ja pitkäikäisyyteen tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.
Elintapaohjausta on oltava tarjolla riittävästi. Liikuntaneuvonnan palveluketjujen on oltava kunnossa kuntien ja hyvinvointialueiden liikunta- ja sote-toimijoiden, työterveyden, järjestöjen ja yksityisten toimijoiden välillä. Liikunnan palvelusetelien, liikuntalähetteiden ja -reseptien kehittämistyötä ja käyttöönottoa on lisättävä.
Kasvavilla liikuntapalvelujen kysynnällä on myös työllisyyttä ja yhteiskunnan elinvoimaa lisäävä vaikutus. Tavoitteena on, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, liikunnan osaamisen kehittämisestä sekä hyvinvointi- ja terveysteknologiasta syntyy Suomeen uusia vientituotteita. EU-tasolla Suomen tulee vaikuttaa siihen, että Suomi saa kehittämisavustuksia ja hankerahaa liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Seurojen ja yhdistysten toiminta on ihmisten omista tarpeista ja innosta kumpuavaa. Yhdistystoiminnalla on myös demokratiaa vahvistava vaikutus, koska se kehittää olennaisia voimavaroja: vuorovaikutustaitoja, organisointitaitoa, verkostoja ja verkostoitumistaitoja. Kansalaisjärjestöjen edellytyksiä järjestää monipuolista, osallistavaa ja eettisesti kestävää toimintaa kaiken tasoisille liikkujille ja urheilijoille parannetaan.
Urheilu tuottaa ihmisille elämyksiä ja lisää kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Menestyvät urheilijat toimivat kannustavina roolimalleina nuorille ja kuntourheilijoille. Huippu-urheilijaksi tähtääminen ammatinvalintana tulee tunnustaa. Huipulle tähtäävillä urheilijoilla tulee olla erityisesti uran alkupolulla taloudelliset resurssit kehittyä valitsemassaan ammatissa. Urheilijoiden mahdollisuuksia pärjätä huippu-urheilussa on parannettava. Huippu-urheilun on oltava ihmisoikeuksien mukaista ja eettisesti kestävää, jonka vuoksi kilpailun on oltava puhdasta sekä ja eri kilpailupaikkoja myönnettäessä ja järjestettäessä tulee huomioida sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävät valinnat.
Lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta edistettävä
Valtaosalla nuorista menee hyvin, mutta nykyisten arvioiden mukaan 10–15 prosenttia nuorista voi huonosti. Esimerkiksi nuorten syrjäytyminen, mielenterveysongelmat ja vähemmistöihin kohdistuva syrjintä aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja yhteiskunnallisia kustannuksia. Lapset ja nuoret ovat kärsineet valtavasti koronan aiheuttamasta poikkeustilasta, ja siksi koronakriisin jälkihoidossa lasten, nuorten ja opiskelijoiden tarpeet on asetettava etusijalle.
Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon lähiyhteisöissään ja laajemmin yhteiskunnassa. Yhteiskunnallinen osallistuminen vaatii tietoa ja taitoa. Lapsille ja nuorille tulee tarjota monikanavaisesti tietoa vaikuttamismahdollisuuksista ja heidän osallisuutensa vahvistamiseen tulee varata resurssit. Mahdollisuus olla osallisena ja vaikuttaa itseä koskeviin päätöksiin on tärkeää ihmisen identiteetin kehittymisen kannalta. Tämän vuoksi on tärkeää, että lasten ja nuorten mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon omista ja elinpiirinsä asioista kehitetään.
Kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen edellyttää sekä hyvinvointia edistäviä ja ongelmia ehkäiseviä toimia, että palveluiden kehittämistä. Hyvinvoinnin edistämiseksi nuorisotyötä ja muita nuorten kasvua tukevia palveluita on kehitettävä. Lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän harrastus-, liikunta- ja muita palveluita parantamaan henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan. Erilaiset lasten ja nuorten harrastamisen mahdollisuudet lisäävät hyvinvointia sekä tuovat arkeen tekemistä, kavereita ja ystäviä. Erityisesti kuntien on huolehdittava siitä, että lapsilla ja nuorilla on jatkossakin edullisia tai maksuttomia harrastamisen mahdollisuuksia. Järjestöjen rooli lapsille ja nuorille suunnatussa matalankynnyksen ennaltaehkäisevässä työssä on tärkeää. On tärkeää, että kuntia ja hyvinvointialueita kannustetaan monialaiseen yhteistyöhön oikea-aikaisten ja toimivien palveluiden kehittämisessä. Kaikkien eri palvelumuotojen tulee olla nuorista itsestään lähteviä ja kannustavassa ilmapiirissä toimivia. Näin ne tukevat nuorten kasvua ja itsenäistymistä sekä kehittävät nuoren elinympäristöä kasvua tukevaksi. Nuorten parissa työskentelevillä aikuisilla on oltava riittävät valmiudet olla tukemassa nuoren kasvua ja hyvinvointia. Panostamalla resursseja ennakoivaan nuorisotyöhön pystytään tarttumaan nuorten haasteisiin ja huoliin heti niiden havaitsemisen jälkeen.
Suomessa noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii mielenterveyden häiriöstä. Hoitoon pääsy kestää kohtuuttoman kauan ja ongelmat ehtivät kasvaa ja kasaantua. Nopealla hoitoon pääsyllä päästäisiin pureutumaan juurisyihin. Laadukkaita tukipalveluita, kuten psykologi- ja kuraattoripalveluita, tulee olla saatavilla kynnyksettömästi. Perustason apua on tarjottava myös ilman diagnoosia tai lähetettä, jotta esimerkiksi erilaisissa muutostilanteissa ja kriiseissä kohdatut haasteet eivät syvene. OECD on arvioinut mielenterveyshäiriöiden yleisesti maksavan Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa työkyvyttömyyden ja palveluiden käytön muodossa. Nuorten mielenterveyspalveluiden suurimmat ongelmat ovat palvelujen saatavuus ja järjestelmän pirstaleisuus.
Jokaiselle palveluun hakeutuvalle on taattava hyvä, oikea-aikainen ja toimiva hoitopolku. Lasten ja nuorten erikoistason mielenterveyspalveluiden saatavuuteen on satsattava ja itsemurhien ehkäisytyötä jatkettava. Nuorten tarpeeton pompottelu mielenterveys- ja päihdepalveluiden välillä pitää lopettaa. Järjestöjen rooli nuorillekin suunnatussa matalankynnyksen ennaltaehkäisevässä työssä on tärkeä. On tärkeää, että kuntia ja hyvinvointialueita kannustetaan monialaiseen yhteistyöhön oikea-aikaisten ja toimivien palveluiden kehittämisessä.
Palveluiden tulee olla siellä, missä nuoret ovat. Mielenterveysstrategia 2030 toimeenpanoa on jatkettava ja erityiseksi painopisteeksi on nostettava lasten ja nuorten mielenterveyden rakentuminen arjessa. Strategia on linkitettävä muihin ikäkausistrategioihin ja -ohjelmiin.
Päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista tulee muodostaa lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointikeskuksia, jotka toimivat moniammatillisesti tukena kasvulle ja oppimiselle koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Mielenterveys- ja tunnetaidot luontevana osana varhaiskasvatusta ja opetusta tukevat hyvinvointia. Monialaisella yhteistyöllä varmistetaan, että jokaisen oppilaan saatavilla on riittävä sosiaalinen, pedagoginen, psyykkinen ja terveydellinen tuki. Palveluiden kokonaisvaltaisuus varmistaa, että koronan jälkihoidossa kiinnitetään erityisesti huomiota niihin lapsiin, nuoriin ja perheisiin, jotka ovat vaarassa jäädä syrjään.
Hoitosuunnitelman mukaisten terapioiden ja muiden hoitomuotojen saatavuus on turvattava koko maassa. Opintojen ja työn ulkopuolella oleville nuorille palveluita on oltava saatavilla esimerkiksi Ohjaamoissa tai muiden palveluiden yhteydessä. Matalan kynnyksen keskusteluapua arjessa tulee olla tarjolla nykyistä huomattavasti enemmän ja helpommin. Mielenterveysvaikutusten arviointia on kehitettävä osana päätösten vaikutusarviointia kaikilla päätöksenteon tasoilla.
Yhdenvertainen, saavutettava ja korkealaatuinen koulutus varhaiskasvatuksesta korkeakouluun on avain tulevaisuuden työhön, innovaatioihin ja Suomen menestykseen kansainvälisessä kilpailussa. Se luo jokaiselle Suomessa asuvalle ihmiselle mahdollisuuksia riippumatta taustasta, asuinpaikasta tai taloudellisesta tilanteesta. Esimerkiksi oppimisvaikeudet on tunnistettava mahdollisimman varhain. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen, mahdollistaa oppimista tukevan ja syrjäytymistä ehkäisevän kasvu- ja oppimispolun rakentamisen jokaiselle. Suomalaisten luku- ja kirjoitustaito eriytyvät jo perusopetuksen aikana ja heikosti lukevien määrä on erityisesti nuorten keskuudessa lisääntynyt. Tämän kehityksen kääntämiseksi Kansallinen lukutaitostrategian 2030 tavoitteisiin on pyrittävä määrätietoisesti.
Harrastamisen Suomen mallin juurruttamista tulee jatkaa ja sen toteutuminen kaikissa Suomen kunnissa on turvattava. Harrastamisen mallissa on kuultava lasten ja nuorten, myös erityistä tukea tarvitsevien sekä vammaisten lasten ja nuorten omia toiveita ja näiden toiveiden on johdettava toiminnan kehittymiseen. Mallia voidaan vahvistaa edelleen liittämällä siihen nuorisotyöntekijät mukaan. Nuorten elinoloja edistävässä politiikassa on keskityttävä järjestöjen ja kuntien toteuttamaan pitkäjänteiseen perustyöhön. Nuorisotyötä ja nuorten palveluita tuottavien kuntien ja järjestöjen toimintaedellytykset on saatava yhteiskunnallisen tarpeen edellyttämälle tasolle.
Tavoitteitamme
Oikeus kulttuuriin kuuluu kaikille: asuinpaikasta, tulotasosta, fyysisistä ominaisuuksista, iästä tai kielitaidosta riippumatta.
Taide ja kulttuuri ovat tärkeä voimavara ja taiteen riippumattomuus ja vapaus tulee turvata.
2030-luvulla kaikki suomalaiset liikkuvat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävästi.
Nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen edellyttää sekä hyvinvointia edistäviä ja ongelmia ehkäiseviä toimia että palveluiden kehittämistä.
Hyvinvointialueiden on varmistettava, että palveluketjut ovat toimivia ja että koko hyvinvointialueella nuorille suunnatut mielenterveyspalvelut ovat yhdenvertaisia kaikille nuorille.
Hyvinvointialueiden tulee varmistaa, että kunnista siirtyvät kouluterveydenhoito ja oppilashuollon erilaiset palvelut toimivat edelleen niissä ympäristöissä, joissa koululaiset ja opiskelijat ovat.
Meidän tulee taata jokaiselle nuorelle oikeus harrastaa. Harrastamisen Suomen mallia on vahvistettava niin, että harrastamattomat lapset ja nuoret tavoitetaan paremmin.
Meidän tulee vahvistaa lapsivaikutusten arviointia, lasten, nuorten ja vanhempien kuulemista sekä systemaattista tiedon keräämistä ja tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.
Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita tulee olla saatavilla siellä, missä avun tarvitsijakin on.
Nuorten hyvinvoinnille tulee asettaa selkeät tavoitteet. Meidän tulee luoda hallituskauden ylittävä suunnitelma niiden saavuttamiseksi.
3.6. Ihmisten välinen yhdenvertaisuus
Tasa-arvoisessa ja yhdenvertaisessa yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus toimia ja toteuttaa omia unelmiaan. Ihmisellä kuuluu olla oikeus määrittää, mitä hänen hyvä elämänsä on. Tasa-arvo takaa parhaiten sen, että kaikkien ihmisten lahjakkuus, luovuus ja ahkeruus ovat mukana sivistyksen ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Jokaiselle kuuluu oikeus vaikuttaa omaan elämänkulkuunsa, riippumatta esimerkiksi syntyperästä tai sukupuolesta. Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että yhteiskunta mahdollistaa kaikille samat mahdollisuudet yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Epätasa-arvo, syrjäytyminen ja syrjintä ovat väärin yksilöä kohtaan ja heikentävät koko yhteiskuntaa. Kaikenlaiselle kiusaamiselle ja häirinnälle tulee olla nollatoleranssi.
Hyvät oppimisympäristöt ovat mukautettavissa ja ne tukevat erilaisia oppijoita. Yksilöiden erilaiset tarpeet huomioiva kasvatus ja koulutus auttavat ihmisiä etenemään kohti täyttä potentiaaliaan taustasta riippumatta. Kasvatuksessa ei saa siirtää syrjiviä ennakkoluuloja seuraaville sukupolville.
Yhteiskunnan rakenteita ja lainsäädäntöä on uudistettava monipuolisesti tasa-arvoa edistäen. Kaikenlaisen syrjinnän poistaminen antaa jokaiselle parhaat mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan täysipainoisesti. Näin päästään eroon yksittäisten ihmisten epäreiluista etuoikeuksista ja toisten osattomuudesta. Vanhempien sosioekonominen tausta ei saa määrittää lasten tulevaisuutta.
Kaikille on tarjottava tilaisuus tehdä töitä ja ansaita oma elantonsa. Samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava samaa palkkaa. Työstä saatavalla palkalla on saavutettava myös säällinen toimeentulo. Tätä tavoitetta tukee sosiaaliturvan kokonaisuudistus Yleisturvan mukaisesti. Maahanmuuttajien, vammaisten, osatyökykyisten ja muiden vähemmistöjen mahdollisuuksia päästä työelämään parannetaan esimerkiksi koulutuspalveluilla ja työelämän käytänteitä kehittämällä. Työnantajia on kannustettava työllistämään monenlaisia ihmisiä. Näiden tavoitteiden edistämiseksi on lisättävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltaa ja voimavaroja.
Oman kielen merkitys identiteetille on valtava. Kieli on avain sivistykseen, kulttuuriin ja itseilmaisuun. Kulttuurien rikkaus on tärkeää myös valtion sisällä. Kansallisten kielten lisäksi myös vähemmistöjen ja maahanmuuttajien kielitaito tulee nähdä tärkeänä osana suomalaista kielivarantoa. Ihmisellä tulee olla oikeus käyttää omaa kieltään.
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, ihmissuhdemuoto tai sukupuoli-identiteetti eivät saa määrittää ihmistä ulkopuolelta. Kasvatuksessa ja opetuksessa tulee tehdä määrätietoista tasa-arvotyötä ja puhua seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Kaikissa palveluissa tulee taata ihmisen oikeus olla oma itsensä. Lainsäädännön on kunnioitettava sukupuoltaan korjaavan ihmisen oikeuksia sekä tunnustettava juridisesti myös muunsukupuoliset. Erityisesti julkisissa palveluissa työskenteleviä ihmisiä on koulutettava kohtaamaan erilaisia ihmisiä yhdenvertaisina yksilöinä.
Pörssiyritysten hallituksiin tarvitaan sukupuolikiintiöt turvaamaan eri sukupuolten edustus päätöksenteossa. Feministiset ihanteet, sosialidemokraattiset arvot ja kansainväliset sopimukset velvoittavat päättäväisemmin puuttumaan naisiin kohdistuvaan häirintään ja väkivaltaan. Ulkopolitiikassa ja kehityspolitiikassa painopisteen tulee olla naisten ja lasten hyvinvoinnin edistäminen. Kehitysyhteistyöllä tuetaan naisten ja tyttöjen koulutusta, toimeentuloa ja oikeutta päättää omasta elämästään ja kehostaan.
Sukupuolten välistä terveyden tasa-arvoa tulee edistää. Terveyden tasa-arvon saavuttaminen edellyttää terveyttä edistävien toimenpiteiden tehostamista ja hoitoon pääsyn turvaamista. Myös poikien koulumenestystä tulee tukea ja nuorten miesten syrjäytymistä ehkäistä tehokkaasti. Isän mahdollisuuksia osallistua lasten kasvatukseen ja hoivaan on parannettava.
Tavoitteitamme
Jokaisella ihmisellä kuuluu olla oikeus määrittää, mitä hänen hyvä elämänsä on.
Vanhempien sosioekonominen tausta ei saa määrittää lasten tulevaisuutta.
Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, ihmissuhdemuoto tai sukupuoli-identiteetti eivät saa määrittää ihmistä ulkopuolelta.
Poikien koulumenestystä tulee tukea ja nuorten miesten syrjäytymistä ehkäistä tehokkaasti.
Lainsäädännön on kunnioitettava sukupuoltaan korjaavan ihmisen oikeuksia sekä tunnustettava juridisesti myös muunsukupuoliset.
Pörssiyritysten hallituksiin tarvitaan sukupuolikiintiöt turvaamaan eri sukupuolten edustus päätöksenteossa.
Ulkopolitiikassa ja kehityspolitiikassa painopisteen tulee olla naisten ja lasten hyvinvoinnin edistäminen.
Yhteiskunnan rakenteita ja lainsäädäntöä on uudistettava monipuolisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen.