Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous toteaa, että voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa liikuntavammaisen henkilön kuntoutuksen ulkomailla.

Aloitteessa esitetään, että SDP ryhtyy toimiin luodakseen liikuntavammaisille mahdollisuuksia kohtuuhintaiseen kuntoutukseen tai palveluasumiseen Espanjassa.

Kuntoutuksen tavoitteena on edistää ihmisen toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä ja osallistumismahdollisuuksia, parantaa työkykyä ja turvata työurien jatkuvuutta. Kuntoutus jaetaan lääkinnälliseen, sosiaaliseen, ammatilliseen ja kasvatukselliseen kuntoutukseen. Nykyinen kuntoutuksen palvelujärjestelmä on monitahoinen ja -alainen kokonaisuus, joka sisältää useita erilaisia osajärjestelmiä.

Kuntoutusta järjestetään monen eri organisaation toimintana. Perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja opetustoimen, Kansaneläkelaitoksen, työhallinnon sekä vakuutus- ja eläkelaitosten kuntoutustehtävistä säädetään kunkin tahon omassa lainsäädännössä. Myös yksityiset palveluntuottajat ja kolmas sektori tuottavat kuntoutuspalveluja. Oikeudet kuntoutusetuuksiin määräytyvät eri tavoin eri osajärjestelmissä. Kunnat ovat velvollisia huolehtimaan kuntalaistensa lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Euroopan unionissa tuli vuonna 2011 voimaan potilasdirektiivi, jonka tarkoituksena on vahvistaa potilaan oikeuksia ja edellytyksiä saada hoitoa toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Direktiivin lähtökohtana on, että potilas saa hakea vapaasti terveyspalveluja toisesta EU- tai ETA-valtiosta ja Sveitsistä. Potilaalla on oikeus korvaukseen toisessa valtiossa saamastaan hoidosta samojen perusteiden mukaisesti kuin jos hoito olisi annettu potilaan kotimaassa.

Suomessa potilasdirektiivi toteutetaan 1.1.2014 voimaan tulleella rajat ylittävää terveydenhuolta koskevalla lailla. Lain mukaan potilaan hakeutuessa hoitoon EU- tai ETA-valtioon tai Sveitsiin, hän on oikeutettu saamaan hoitokustannuksista sairaanhoitokorvauksia (Kela-korvaus). Kustannuksista vastaa sairausvakuutusrahasto. Potilaan matkakustannukset korvataan kuten lähimpään kotimaan julkisen terveydenhuollon hoitopaikkaan, jossa vastaavaa hoitoa on tarjolla.

Korvauksen saanti edellyttää, että hoito ylipäätään kuuluu kustannuksista vastuussa olevan valtion lakisääteisen terveydenhuollon piiriin (palveluvalikoima). Terveydenhuollon palveluvalikoimaan kuuluvat lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti perusteltu sairauksien ennaltaehkäisy, sairauden toteamiseksi tehtävät tutkimukset sekä taudinmääritys, hoito ja kuntoutus.

Direktiiviä sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen terveydenhuoltoon riippumatta siitä, miten se on järjestetty, tarjottu tai rahoitettu, tai onko se julkista tai yksityistä. Tämä koskee paitsi potilaan hankkimaa hoitoa ja sen korvaamista, myös terveydenhuoltojärjestelmille asetettuja vaatimuksia sekä jäsenvaltioiden yhteistyötä. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät kuitenkin pitkäaikaishoito, kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset, työterveyshuolto, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä pääosa elinsiirtotoiminnasta.

Vaikeavammaisten osalta vastuu lääkinnällisestä kuntoutuksesta on Kelalla. Saadakseen Kelan lääkinnällistä kuntoutusta vammaisella henkilöllä pitää olla myönnettynä joko Kelan korotettu vammaistuki tai ylin vammaistuki tai eläkkeensaajien korotettu tuki tai erityistuki ja hoitavan tahon kirjoittama kuntoutussuunnitelma.

Kelan kuntoutusetuuksista annetun lain 16 §:ssä säädetään mahdollisuudesta kuntoutukseen ulkomailla. Vakuutetulla on oikeus korvaukseen toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa annetusta ammatillisesta kuntoutuksesta ja vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta aiheutuneista kustannuksista. Lääkinnällisen kuntoutuksen korvaaminen edellyttää, että kuntoutus perustuu julkisen terveydenhuollon yksikössä tai vastaavassa ulkomaisessa hoitoyksikössä laadittuun kuntoutussuunnitelmaan. Ulkomailla annetusta kuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset korvataan enintään siihen määrään, joka olisi korvattu, jos kuntoutusta olisi annettu vastaavasti Suomessa.

Puoluehallitus toteaa, että voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa liikuntavammaisen henkilön kuntoutuksen ulkomailla.

77 Kuntoutusta ja palveluasumista Espanjassa

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y:n aloite

Liikuntavammaisille talvi Suomessa on koettelemus liikkumista vaikeuttavan liukkauden ja sohjon vuoksi. Niinpä monet ”muuttolinnut” suuntaavat talveksi etelään, esimerkiksi Fuengirolaan Espanjan Aurinkorannikolle, jossa pyörätuolilla voi lähes esteettä liikkua talvellakin.

Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan ole taloudellisia mahdollisuuksia ja muita voimavaroja lähteä talveksi etelään. Kuitenkin siellä asuminen ja kuntoutuksen saaminen helpottaisi oleellisesti liikuntavammaisten ja -rajoitteisten elämää.

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y. esittää, että

puoluekokous velvoittaisi SDP:n ryhtymään toimenpiteisiin, jotta liikuntavammaisille luotaisiin mahdollisuuksia päästä talvisin kohtuuhintaiseen kuntoutukseen tai palveluasumiseen Espanjassa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 112


Kommentoi

Tietosuoja