Ilmastonmuutoksen hillitseminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ekosysteemien toimivuus ja luonnonvarojen kestävä käyttö ovat ihmiskunnan tulevaisuuden kohtalonkysymyksiä. Ympäristökriisin ratkaiseminen on mahdollista ja välttämätöntä. Muutos ekologisesti kestävään yhteiskuntaan on tehtävä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvion mukaan ilmaston lämpeneminen yli 1,5 celsiusasteen kiihdyttää lajien sukupuuttoa merkittävästi, muuttaa yhä useampia alueita asuinkelvottomiksi sekä uhkaa veden saatavuutta, ruuantuotantoa ja ekosysteemien toimivuutta. 

Elinympäristöjen kantokyvyn heikkeneminen yhdistettynä luonnonvarojen ylikulutukseen ja väestönkasvuun johtaa ekologiseen ja yhteiskunnalliseen romahdukseen. Ilmastonmuutos vaarantaa keskeisten perusarvojemme käytännön toteuttamisen. Köyhyyden vähentäminen, tasa-arvon lisääminen ja kestävä talouskasvu vaikeutuvat. 

Ilmastonmuutos ei ole pelkästään ympäristöongelma, vaan sillä on laajat taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset kaikkiin ihmisiin maapallolla. Seuraukset näkyvät esimerkiksi luonnontuhojen lisääntymisenä, ruuan hintojen nopeina muutoksina, sosiaalisena ja poliittisena epävakautena, konflikteina ja ilmastopakolaisuutena.

Luonnon monimuotoisuus on viimeisten vuosikymmenten aikana heikentynyt nopeasti, minkä vuoksi on perusteltua puhua lajien kuudennesta sukupuuttoaallosta. Tämä on seurausta ihmisen toiminnasta. Biodiversiteetin suojeleminen ei ole vain luonnon suojelemista vaan myös ihmiskunnan suojelemista. Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.  

Ekologisesti kestävät ratkaisut ovat löydettävissä ja osin jo olemassa. Ympäristökriisin ratkaiseminen edellyttää määrätietoista politiikkaa ja välittömiä toimia. Päästövähennystavoitteiden ohjauskeinojen yhdenmukaisuutta on vahvistettava ja toimeenpanoa on nopeutettava. Talouden rakenteita on uudistettava kestävää kasvua tukevaksi. Luonnonvarojen kulutus on saatava uusiutuvuuden ja monimuotoisuuden kannalta kestävälle tasolle ja kuljettava johdonmukaisesti kohti ilmastokestävää kiertotaloutta.

Suomella on hyvät mahdollisuudet vakaan yhteiskuntarakenteen, koulutetun väestön sekä korkean teknologiaosaamisen maana rakentaa ja ylläpitää hyvinvointia hiilinegatiivisena hyvinvointivaltiona. Suomi on kokoaan suurempi ilmasto- ja kestävyyshaasteen ratkaisija – meillä voi olla pieni jalanjälki, mutta suuri kädenjälki.

Kustannusten jakautuminen on koko ihmiskunnan yhteinen kysymys. Eurooppalaisilla ja muilla vanhoilla teollisuusmailla on tässä erityinen vastuunsa pitkälle kehittyneen osaamisen, vaurauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusteella.

”SDP toimii sen puolesta, että Suomi ottaa määrätietoisia askelia kohti ekologisesti kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa.”

Visio: Suomi on 2030-luvulla ekologisesti kestävä korkean työllisyyden, hyvinvoinnin ja osaamisen yhteiskunta.

2.1. Ilmasto- ja energiapolitiikka

Suomesta on tulossa maailman ensimmäinen fossiilisesta energiasta vapaa hyvinvointiyhteiskunta. Hyökkäys Ukrainaan ja tarve irrottautua Venäjän fossiilienergiasta nopeasti on osoittanut uusiutuviin, kotimaisiin ja vähäpäästöisiin energiamuotoihin perustuvan vihreän siirtymän ja energiaomavaraisuuden tavoittelun oikeaksi poliittiseksi linjaksi. Suomen ja Euroopan on katkaistava riippuvuutensa energiadiktatuureihin ilmastopoliittisten tavoitteiden lisäksi taloudellisista ja turvallisuuspoliittisista syistä mahdollisimman nopeasti. 

Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, korkea työllisyys, kasvava talous ja ihmisten lisääntyvä hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Suomella on tähän kaikki edellytykset. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on kaikkien yhteiskunnan toimijoiden yhteinen tehtävä – kaikki sektorit tarvitaan mukaan päästövähennystoimenpiteisiin.

Suomen tulee olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti tämän jälkeen. Hiilineutraalius tarkoittaa, että kasvihuonekaasupäästöt ovat yhtä suuret kuin metsien ja maaperän hiilinielut.

Ilmastopolitiikan keskeiset ohjauskeinot ovat taloudellisia. Niillä voidaan varmistaa ilmastotavoitteisiin pääseminen ja päästövähennysten kohdentuminen kustannustehokkaalla tavalla. Tehokkain vaikutus saadaan kansainvälisellä yhteistyöllä ja ylikansallisten välineiden, kuten päästökaupan, avulla. Niiden ohella päästöjen vähentämiseksi tarvitaan myös kansallisia toimia.

Päästökauppa-sektorin ulkopuolella korostuu verotuksen rooli taloudellisena ohjauskeinona. Energiaverotusta ja siihen liittyviä välineitä tulee uudistaa pitkäjänteisesti ja ennustettavasti siten, että se vauhdittaa siirtymää uusiin puhtaisiin teknologioihin, energian säästämiseen sekä energiatehokkuuden parantamiseen. Suomen on tehtävä ennakkoluulotonta politiikkaa, missä uuden teknologian käyttöönottoa vauhditetaan lainsäädännöllä sekä taloudellisin kannustein. Energia- ja resurssitehokkuus ja ympäristöteknologia ovat suomalaisen viestiteollisuuden keskeisiä kilpailuvaltteja ja laatutekijöitä.

Ilmastovaikutusten arviointi on osa normaalia lainvalmistelua. Merkittävimpien politiikkatoimien ja budjettipäätösten ilmastovaikutukset on selvitettävä ennen niiden hyväksymistä. Ekologinen kompensaatio on määritettävä lainsäädäntöön siten, että välttämättömän päätöksen aiheuttaman päästölisäyksen kompensoinnille on selkeät, yhteismitalliset edellytykset ja kriteerit. 

Päästövähennysten aikaansaamiseksi ja kotitalouksien energialaskujen pienentämiseksi on pureuduttava ennen kaikkea energiatehokkuuden parantamiseen erityisesti rakennuksissa ja asumisessa. Pieni- ja keskituloisia kotitalouksia on tuettava riittävästi suorilla avustuksilla ja energiaomavaraisuuslainoilla. Fossiilisten polttoaineiden kulutusta liikenteessä on vähennettävä, energiatuotannon ja teollisuustuotannon hiili-intensiivisyyttä on pienennettävä, metsien ja maaperän hiilensidontakykyä on vahvistettava sekä kannustettava kulutustottumusten muutoksiin. Suomessa on vuonna 2021 laadittu ja alettu toimeenpanemaan suunnitelmaa kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen johtavista konkreettisista toimista. Fossiilittoman liikenteen tiekartta esittää toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi liikenteen osalta. Suunnitelman uusi tietopohja tukee tietopohjaista päätöksentekoa. 

Tällä kaudella laadittu Ilmastolaki osaltaan varmistaa, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2035. 

Suomen Ilmastopaneelin asemaa, riippumattomuutta ja rahoitusta on vahvistettu tällä hallituskaudella. Paneelin toimintaa on kehitetty siten, että se kykenee tuottamaan nykyistä paremmin monitieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi ja arvioimaan tehtyjä toimia kriittisesti. Erityisesti talouden ja ekologisen kestävyyden välistä suhdetta on kyettävä tarkastelemaan laajemmin jatkossakin.

Suomen on lisättävä ilmastorahoitustaan osana kehitysrahoitustaan ja vahvistettava erityisesti ilmastosopimuksen alaisten ilmastorahastojen rahoitusta.

EU:n ilmastotavoitteet ja päästökauppajärjestelmän kehittäminen

Euroopan unionin ilmastopolitiikkaa on päivitettävä nykyistä kunnianhimoisemmaksi siten, että EU on hiilineutraali viimeistään vuonna 2050.

Heinäkuussa 2021 Euroopan komissio esitteli EU:n ilmastopaketin, niin sanotun 55-valmiuspaketin (Fit for 55), jonka avulla vuoden 2030 päästövähennystavoite saavutetaan. Suomi pitää tärkeänä, että EU:n ilmastotavoitteet saavutetaan ja että valmiuspaketin kunnianhimon taso kokonaisuudessaan varmistetaan.

Uudet tavoitteet on mahdollista saavuttaa ottamalla käyttöön parhaat mahdolliset teknologiat energiankulutuksen vähentämiseksi ja päästöttömien energialähteiden lisäämiseksi. EU:n puhtaan energian pakettiin sisältyvät energiatehokkuusdirektiivi, uusiutuvan energian direktiivi sekä hallintomallidirektiivi tarjoavat puitteet seuraavien vuosien ilmastotyölle. Mikäli ne yhdistetään jäsenmaiden sopimaan uuteen kunnianhimoiseen tavoitteeseen, EU voi kokonaisuutena päästä 1,5 asteen lämpenemistä vastaavalle tasolle. Kunnianhimoisen kansallisen päästötavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme päästökauppaa, jonka ohjausvaikutus on riittävä.  

Suomen on vaikutettava aktiivisesti EU:n päästökauppajärjestelmän kehittämiseen siten, että päästöoikeuksien hinta ohjaa tehokkaasti ja nopeasti energiajärjestelmän päästöjen vähentämiseen. Markkinoille tulevia päästöoikeuksia on vähennettävä vuosittain nykyistä enemmän, käyttämättä jääviä päästöoikeuksia on mitätöitävä. EU:n päästökauppakompensaatiota koskevaa direktiiviä on uudistettava siten, että se Suomen kansallisen teollisuuden sähköistämistuen tavoin edistää teollisuuden siirtymistä vähäpäästöiseen energiaan ja samalla laajentaa se kattamaan kaikki energiaintensiivisen teollisuuden sektorit. Näin esimerkiksi biomuoveja valmistava petrokemianteollisuus voisi siirtyä maakaasusta sähköllä toimiviin prosesseihin.

Tavoitteena tulee olla päästöjen kunnianhimoinen hinnoittelu koko EU:n alueella, mutta päästökaupan ongelmia voidaan ratkaista myös kansallisella tasolla esimerkiksi hiiliveron tai hiilen minimihinnan avulla. EU:n on otettava käyttöön tarkkaan suunniteltuja tullin kaltaisia toimia, kuten hiilirajamekanismi, EU:n ja sen ulkopuolisten maiden väliseen kauppaan. Näin hiilidioksidin hinta kohdistuu tasapuolisesti sekä EU:ssa että sen ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin. 

EU:ssa neuvottelut lisämekanismeista on loppusuoralla. Esimerkiksi tarkkaan suunnitellut hiilitullit, EU:n ja sen ulkopuolisten maiden väliseen kauppaan, jotta hiilidioksidin hinta kohdistuu tasapuolisesti sekä EU:ssa että sen ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin. Energiatehokkuuden ja valmistuksen vähähiilisyyden vaatimuksilla luodaan kannusteita investointi- ja kulutushyödykkeiden hiilijalanjäljen pienentämiseen myös EU:n ulkopuolisissa maissa. Vaikuttavaan ilmastopolitiikkaan kuuluu myös kulutuspäästöjen seuranta. Jätteiden syntymistä on vähennettävä ja huomioitava materiaalitehokkuus nykyistä paremmin ympäristöluvissa. 

EU:n tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta on kasvatettava ilmastoratkaisujen kehittämiseksi. EU:n tulee toimia aktiivisesti myös rajojensa ulkopuolella ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi. Erityisen tärkeää on kehittyvien maiden tukeminen niin ilmastotavoitteiden saavuttamisessa kuin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa. Suomen tulee myös jatkossa rahoittaa kehittyvien maiden ilmastonmuutokseen sopeutumista kehitysyhteistyövaroin eri instrumentein. Tämä tapahtuu esimerkiksi monenkeskisten ympäristö- ja ilmastorahastojen kahdenvälisen kehitysyhteistyön ja instituutioiden välisen kehitysyhteistyön instrumentin kautta. Ilmastokestävyyden tulee myös jatkossa olla isossa roolissa Suomen kehitysyhteistyössä.

Suomen tulee toimia aktiivisesti EU:n tavoitteiden määrittelyssä ja EU:n kunnianhimon tason nostossa, yhdessä muiden ilmastopolitiikassaan edistyksellisten jäsenmaiden kanssa.

Energiapolitiikan suunta

Oikeudenmukainen ja taloudellisesti kestävä siirtymä on SDP:n ilmastopolitiikan keskeinen ohjaava periaate. Ilmastotoimet tarvitsevat tuekseen mahdollisimman laajan kansalaisten hyväksynnän. Harjoitetun politiikan on oltava kustannustehokasta ja tasapuolista. Päätöksissä on huomioitava sosiaalinen ja alueellinen oikeudenmukaisuus. 

Suomi luopuu 2020-luvulla kivihiilen ja 2030-luvulla turpeen energiakäytöstä. Energiakäänne toteutetaan uusiutuvan energian ja ydinvoiman avulla, sekä energiatehokkuutta lisäämällä Johdonmukaisilla toimenpiteillä puhtaampaa energiantuotantoa kohti Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä ympäristöystävällisen teollisuuden ja energiapalettinsa vuoksi.

Energian saatavuus ja edullinen hinta olivat pitkään energiapolitikan keskeiset kulmakivet. Nyt niiden rinnalle on noussut tasapuolisina tavoitteina ympäristövaikutusten pienentäminen ja omavaraisuus. Ilmaston lämpenemisen estämiseksi tulevaisuuden energiapolitiikassa on onnistuttava yhdistämään kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen elinkeinopoliittisesti kestäviin ja huoltovarmuutta vahvistaviin ratkaisuihin. Fossiilisen energian tuet lopetetaan ja kaikille ilmastopäästöille asetetaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti oikeudenmukainen oikea hinta. 

Suomen pitää kyetä vähentämään tasaisesti päästöjä pitäen samalla huolta teollisuuden toimintakyvystä, energian riittävästä saatavuudesta ja kohtuullisesta hinnasta. Suomalainen teollisuus on ottanut ilmastotavoitteet ja energiatehokkuuden vahvasti omakseen. Tämä helpottaa energiakäänteen tekemistä sosiaalisesti kestävällä tavalla vahvistamalla samalla maamme työllisyyttä. Tavoitteena on, että Suomi ja EU ovat teknologiakehityksen kärjessä, ettemme jää riippuvaisiksi muista toimijoista. Tulevaisuuden dekarbonisaatiotekniikoiden kehittäminen vaatii merkittäviä investointeja yksityiseltä sektorilta.

Energia-alan ja teollisuuden lisäksi päästövähennyksiä on tehtävä niin liikenteessä, asumisessa ja rakentamisessa kuin maa- ja metsätaloudessa. Energiatehokkuus on keskeinen keino hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ja energian hinnan pitämisessä kohtuullisena. Suomen hiilinielu on pidettävä trenditarkastelussa kasvussa siten, että nielun kasvu edistää hiilineutraalisuuden saavuttamista ja ylittää päästöt vuoden 2035 jälkeen.

Energiantuotannon tulevaisuus

Suomen energiatuotannossa on kasvatettava päästöttömien energiamuotojen osuutta. Teollisuuden, liikenteen ja kotitalouksien energiankulutus painottuu jatkossa entistä enemmän sähköön. Tuuli- ja aurinkoenergian tuotannon lisääminen on välttämätöntä, mutta niiden tuotannon vaihtelu edellyttää energian varastointimahdollisuuksien parantamista sekä sähköverkkojen ja korvauskäytäntöjen kehittämistä.  Sähköjärjestelmän pohjana ovat uusiutuvat energiamuodot, ydinvoima, yhteistuotantolaitosten bioenergia sekä vesivoima. Lisäksi sähkönkulutuksen kasvaessa käyttöä pystytään optimoimaan vähentäen tarvetta perinteiselle säätövoimalle. Muutos on mahdollista toteuttaa älykästä kysyntäjoustoteknologiaa hyödyntämällä sekä kytkemällä entistä tiiviimmin yhteen lämmön- ja sähköntuotanto sekä liikenne. 

Muuttuvan tuotannon vuoksi sähköverkkojen kehitystä tulee ohjata siten, ettei verkkojen kehitys muodostu esteeksi vähähiiliseen kiertotalouteen siirtymiselle. Sähkö- ja energiamarkkinoiden integraatio on lähtökohtaisesti myönteinen asia, mutta toimijoilla on oltava samat pelisäännöt yhteisillä markkinoilla. Lisäksi pidetään huoli siitä, että Suomen tuontiriippuvuus sähkön osalta ei kasva.

Kivihiilestä, turpeesta ja pidemmällä aikavälillä fossiilisesta maakaasusta luopuminen vaikuttavat Suomen huoltovarmuuteen. Uutta asentoa on haettava ennakkoluulottomilla ratkaisuilla, kuten esimerkiksi mittavilla panostuksilla uusiutuviin energiamuotoihin, sekä energian jakeluverkkoon, varastointitapoihin ja älykkäisiin ohjausmenetelmiin.

Edellä mainitut toimet vahvistavat maamme omavaraisuutta liikenteen käyttövoiman ja lämmöntuotannon osalta. Liikenteen käyttövoiman lähteet ovat muuttumassa markkinavetoisesti kohti päästöttömyyttä, ja fossiilisista polttoaineista tullaan ajan myötä luopumaan. Suomen vaihtotase paranee tuntuvasti, kun tuontipolttoaineita korvataan muun muassa kotimaassa tuotetulla sähköllä ja biokaasulla.

Energiankulutuksen ja talouskasvun irtikytkentä

Energiatehokkuus on kustannustehokkain tapa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Koska energiatehokkuuteen kannustaminen korkean energian hinnan avulla voi heikentää kilpailukykyä, on käytettävä muita kannustimia.

Lämmityksen ja jäähdytyksen energiankulutusta on mahdollista vähentää huomattavasti. Rakennusten lämmitys- ja ilmanvaihtoteknologioiden käyttöönottoon on osoitettava kustannustehokkaita tukia ja muuta ohjaavaa lainsäädäntöä.

Seuraava askel on rajoittaa investointi- ja kulutushyödykkeiden synnyttämää hiilijalanjälkeä ja kiinnittää enemmän huomiota käyttöajan energiankulutukseen. Tällöin markkinoille tulevien tuotteiden ympäristöystävällisyys ja kestävyys korostuvat jo suunnitteluvaiheessa ja tuotantoprosessienkin vähäpäästöisyyteen kiinnitetään enemmän huomiota. Vain kokonaisvaltainen tuotannon ja lämmityksen vähähiilisyys mahdollistaa pitkällä aikavälillä energiankulutuksen ja talouskasvun yhteyden katkaisemisen.

Teollisuuden sivuvirtojen sisältämän energian hyödyntämistä laajennetaan ja kiertotalouden ratkaisuilla luodaan tiiviimpiä suljettuja materiaalivirtojen kiertoja.

Asumisen ja rakentamisen päästöjen vähentäminen

Asuin- ja liikekiinteistöjen energiankulutus on vastuussa merkittävästä osasta Suomen päästöjä. Energian loppukulutuksesta 26 prosenttia kuluu tällä hetkellä rakennusten lämmitykseen. Rakennusten käytön on arvioitu aiheuttavan noin 15 Mt C02-eqv kasvihuonekaasupäästöt vuosittain.

Lisäksi lämmitykseen kuluvan energian määrä on pysynyt käytännössä samana 1990-luvun puolivälistä, jolloin mittaukset aloitettiin.

Asumisen päästöjä on vähennettävä olemassa olevan rakennuskannan energiankulutusta pienentämällä nykyistä nopeammin ja siirtymällä elinkaaren aikaisilta kasvihuonekaasupäästöiltään minimoituun ja energiatehokkaaseen rakentamiseen viimeistään 2025 alkaen.

Asukkailla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman energialaskunsa ja hiilijalanjälkensä suuruuteen, ja oman kulutuksen seurantaan, mikä vaatii investointeja etäluettaviin älymittareihin ja -termostaatteihin. Vedenkulutuksen osalta tulee siirtyä kohti huoneistokohtaista laskutusta, sillä lämpimän käyttöveden kulutusta hillitsemällä voidaan myös vähentää kulutetun energian määrää.

Suomessa talot ovat pääosin hyvin eristettyjä. Lämpöhukkaa voidaan torjua parantamalla eristeitä erityisesti ovissa ja ikkunoissa, mutta esimerkiksi Motivan mukaan tärkein keino on lämmön talteenotto ilmanvaihdosta. Lämpöpumppuja ja poistoilman lämmön talteenottojärjestelmiä on suosittava rakennusten energiaremonteissa. Asumismukavuus kasvaa terveellisen ja energiatehokkaan rakennuskannan myötä. 

Lisäksi verotuksen keinoin tulee kannustaa investoimaan energiatehokkuustoimenpiteisiin tai energiajärjestelmien muutoksiin. Öljystä lämmityspolttoaineena tulee luopua viimeistään 2030-luvun alkupuolella. Tuetaan kiinteistöjen ja pientalojen energiaremontteja kotitalousvähennyksen sekä tarveharkintaisesti energiaremonttituen tukijärjestelmän ja energiaomavaraisuuslainojen kautta. Lisäksi selvitetään, miten voidaan tukea ja uudella tavalla rahoittaa laajamittaisia peruskorjaus- ja energiatehokkuushankkeita, joissa parannetaan kokonaisten kortteleiden, alueiden tai kaupunkien energiatehokkuutta.

Tukemalla T&K-toimintaa rakennusmateriaalien kehittämisessä voidaan nopeuttaa rakennusmateriaalien osuuden lisäystä päästövähennyksissä. Kiertotalousajattelusta on tultava tulevaisuudessa pääsääntö sekä korjaus- että uudisrakentamisessa, koska noin puolet kaikesta jätteestä syntyy rakennusalalla. Rakennus on suunniteltava alun perin niin, että se voidaan purkaa osiin, osat lajitellaan, otetaan talteen ja käytetään uudelleen. Lainsäädännön on mahdollistettava materiaalien uusiokäyttö.

Energian verotus ja tuotantotuet

Päästökaupan rinnalla tärkeimmät keinot saavuttaa tavoiteltuja tuloksia energiantuotannossa ovat vero-ohjaus sekä erilaiset tuotantotuet. Pidemmällä aikavälillä tukiin perustuva energiajärjestelmä ei ole kestävä ratkaisu. Referenssilaitosten sekä kokonaan uusien teknologioiden tukeminen alkuvaiheessa on monesti perusteltua.

Verotuksessa tulee siirtyä energian määrän verotuksesta sen tuotannon sekä kulutuksen haittojen verottamiseen. Sähkön tuotantotavasta johtuvat ympäristövaikutukset ovat keskeisin ongelma, ei yksin kulutus. Teollisuutta on ohjattava käyttämään vähäpäästöistä sähköä, eikä estää energiakäännettä puhtaasti tuotetun sähkön kulutuksen liiallisella verottamisella.

Eri energiankäyttäjiä pitäisi voida kohdella tapauskohtaisesti, ja niille tulee laatia yksityiskohtaisemmat ohjelmat, miten kutakin toimialaa tai kotitalouksia kannustetaan, tuetaan ja velvoitetaan sekä parhaiden olemassa olevien teknologioiden käyttöönottoon, että teknologian ja käytäntöjen kehittämiseen. Kansainvälisesti Suomen tulee kampanjoida vähähiilisten teknologioiden ja teollisuuden sähköistämiseen perustuvien prosessien edistämisen puolesta.

Hiilinielujen ja -varastojen vahvistaminen

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsien käyttö ovat ilmastopolitiikan ydintä, ja vuodesta 2020 lähtien osa EU:n ilmastopolitiikkaa. Hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 tarkoittaa, että päästöjen ja hiilinielujen tulee tuolloin olla tasapainossa. Siirtyminen hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan tarkoittaa, että metsien ja maaperän pitää sitoa ja varastoida enemmän hiiltä kuin päästämme ilmakehään. Tämä edellyttää toimia, joilla kasvatetaan Suomen nettonielua.

Maankäyttösektorin rooli ilmastotyössä koostuu erityisesti metsien hiilinielujen ylläpitämisestä ja vahvistamisesta, maataloussektorin ja maatalousmaan päästöjen vähentämisestä ja turvemaiden ojituksesta sekä raivaamisesta luopumisesta.

Suomen hiilinieluja tulee vahvistaa nykyisestä tasostaan. Tavoitteena on, että hiilinielut kasvavat ja luonnon monimuotoisuus turvataan samalla kun puuta käytetään entistä korkeamman jalostusasteen tuotteisiin. Hiilensidonnan ja varastoinnin tehostamiseksi ja siihen kannustamiseksi tarvitaan uusia keinoja, verotusta tai muuta taloudellista kannustetta maanomistajille. Maankäyttösektorin ilmastopolitiikka on huomioitava myös valtion omistamien metsien käytössä. 

Metsänomistajille luodaan taloudellinen kannustin pidentää metsän kiertoaikaa. Metsänhoidon suosituksia uudistetaan ja jatkuvaa kasvatusta edistetään. Metsähallituksen tulostavoitetta kohtuullistetaan siten, että luontoarvoltaan arvokkaat metsät säilyvät.

Maatalousmaa on mahdollista kääntää päästölähteestä nieluksi. Viljeltyjen maiden hiilivarasto on pienempi kuin luonnontilaisten, mutta viljelytekniikoita ja viljelykiertoa kehittämällä sekä maatalousmaata ennallistamalla on mahdollista vähentää maataloussektorin päästöjä.

Hiilensitominen viljelysmaahan tapahtuu viljelymenetelmiä monipuolistamalla, pitämällä pellot peitteisinä ympäri vuoden ja käyttämällä useampia kasvilajien samanaikaisesti. Myös ravinnepäästöt pienenevät ja satotasot kasvavat. Eri menetelmiä tulee pilotoida edelleen ja kohdentaa siihen rahoitusta. Hyviä käytänteitä tulee laajentaa ja ottaa niitä huomioon muun muassa ympäristötukea uudistettaessa. 

Maatalousmaan hiilensidontakyvyn parantamisessa tarvitaan myös uusia kannustimia. Yksi vaihtoehto on luoda rahoitusmalli metsittämiseen tai ennallistamiseen, jossa hiilinielun muut käyttäjät, esimerkiksi metsäteollisuus, osallistuisivat hiilinielun kasvattamiseen maataloussektorilla.

Suomen tulee kansallisin toimenpitein lopettaa uusien turvemaiden käyttöönotto. Osaltaan lisäpeltoalaa on tarvittu Suomessa eläintuotannon lannanlevitykseen. Mahdollisuuksien mukaan tulee siirtyä lannan käyttöön biokaasun tuotannossa nykyistä laajemmin. Jatketaan soidensuojeluohjelmaa ja soiden ennallistamista myös hiilensidonnan vahvistamiseksi.

Tavoitteitamme

• Suomi tulee olla maailman ensimmäinen fossiilisesta energiasta vapaa hyvinvointiyhteiskunta.
• Suomen tulee olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti tämän jälkeen.
• Energiaverotusta ja siihen liittyviä välineitä tulee uudistaa pitkäjänteisesti ja ennustettavasti siten, että se vauhdittaa siirtymää uusiin puhtaisiin teknologioihin, energian säästämiseen sekä energiatehokkuuden parantamiseen.
• Uuden teknologian käyttöönottoa lainsäädännöllä sekä taloudellisin kannustein tulee vauhdittaa.
• Luovutaan 2020-luvulla kivihiilen ja 2030-luvulla turpeen energiakäytöstä.
• Suomen hiilinieluja tulee vahvistaa.
• Suomen pitää kyetä vähentämään tasaisesti päästöjä pitäen samalla huolta teollisuuden toimintakyvystä, luoden työpaikkoja teollisuudessa ja uusilla innovaatioilla. 
• Suomen energiatuotannossa on kasvatettava päästöttömien energiamuotojen osuutta.
• EU:n on oltava hiilineutraali viimeistään vuonna 2050.
• EU:n päästökaupan tulee säilyä ohjaavana työkaluna. 
• EU:n ilmastotoimia tulee tehostaa esimerkiksi säätämällä tarkkaan suunniteltuja hiilitulleja EU:n ja sen ulkopuolisten maiden väliseen kauppaan, jotta hiilidioksidin hinta kohdistuu tasapuolisesti sekä EU:ssa että sen ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin.
• Suomen tulee myös jatkossa tukea kehittyviä maita niin ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, kuin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa. Suomi rahoittaa ilmastonmuutokseen sopeutumista eri kehitysyhteistyövarojen instrumentein.

2.2. Eettinen kuluttaminen ja kestävä ruoantuotanto

Luonnon monimuotoisuuden häviäminen täytyy pysäyttää ja ilmastonmuutosta hillitä. Tavoitteen onnistuminen vaatii kaikkia politiikan sektoreita koskevia toimia niin kansallisesti kuin globaalisti. Kuluttamista ohjataan eettisesti kestävään suuntaan verotuksella ja sääntelyllä. Verotuksella on mahdollista ohjata tehokkaasti kuluttamista eettisesti kestävään suuntaan. Yhteiskunnan on mahdollistettava helppo ja vaivaton eettinen kuluttaminen erityisesti liikkumisessa, syömisessä ja asumisessa, jotka vastaavat merkittävästä osasta ilmastopäästöjä. Kokonaiskulutuksen tavaramäärää on myös pienennettävä ja kuluttamista siirrettävä entistä enemmän jakamistalouteen ja palveluihin.

Pakkaussuunnittelun tulee tukea kestävämpää kulutusta. Muovijätteen vähentämiseksi mikromuovit ja huonosti kierrätettävissä olevat monimateriaalipakkaukset pääsääntöisesti kielletään. Kaikkiin kuluttajapakkauksiin tulee saada yhdenmukaiset, kuvalliset lajitteluohjeet. Muovijätteen kierrätysastetta on nostettava ja Euroopan unionissa on siirryttävä suomalaisen mallin mukaiseen yhtenäiseen pullonpalautusjärjestelmään. 2030-luvulla Suomen on oltava edelläkävijä siirtymisessä kohti muovitonta yhteiskuntaa. Vaatetuotannossa täytyy panostaa ekologisuuteen, eettisyyteen ja kestävyyteen.  

Yritystoiminnan eettisyys on keskeinen edellytys eettiselle kuluttamiselle. Yritysten valvontaviranomaisten resurssit on turvattava. Kuluttaja-asiamiehelle osoitetaan riittävät resurssit ja selkeä toimeksianto yritysvastuuväittämien todenperäisyyden valvontaan harhaanjohtavan markkinoinnin estämiseksi. Suomalaisen virhevastuujärjestelmän on korostettava edelleen tuotteiden mahdollisimman pitkää tuotekohtaista virhevastuuaikaa. Yritysten on otettava kattava maakohtainen veroraportointi käyttöön ja tietojen on oltava kaikille avoimia. Tietojen perusteella yrityksen sidosryhmät voivat arvioida, maksaako yritys vastuullisesti veroja sinne, missä yrityksen voitto ja arvo syntyvät. 

Fossiilisia polttoaineita käyttävien autojen osuus liikenteessä olevista ajoneuvoista tulee tulevaisuudessa vähenemään selvästi.  Autot kulkevat jatkossa pääsääntöisesti sähköllä, kotimaisella biokaasulla sekä nestemäisillä biopolttoaineilla. Myös raskaan liikenteen on entistä vahvemmin hyödynnettävä biopolttoaineita ja sähköä. Sähköisyys alkaa jo kevyemmissä raskaan kaluston ajoneuvoissa olla pikkuhiljaa jo jonkinlainen vaihtoehto ja vuoteen 2030 mennessä todellisuutta. Julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja kohtuuhintaista, jotta varsinkin suurimmissa kaupungeissa on mahdollista pärjätä ilman omaa autoa. Yhteiskäyttöautojen yleistyminen tarjoaa myös todellisen vaihtoehdon auton omistamiselle. Lentoliikenteessä käytettävän polttoaineen verovapaus puretaan. Nopean raideliikenteen edistämisellä pyritään korvaamaan tarvetta lyhyille Suomen sisäisille lennoille. 

Tavoitteena on, että 2030-luvulla tavarat ja tuotteet ovat käyttöiältään pidempiaikaisia ja korjattavissa. Tämä mahdollistaa kierrättämisen ja lainaamisen. Tavaroiden käyttöiän pidentämisen ympärille on mahdollista synnyttää uutta yritystoimintaa, jota voidaan tukea myös verotuksella. Tuottajavastuuta on syytä laajentaa koskemaan muun muassa vaatteita ja huonekaluja. Materiaalisten hyödykkeiden, kuten tekstiilien, tuotannolle tulee asettaa tiukat EU:n laajuiset standardit, jotka velvoittavat yritykset valmistavaan kulutusta kestäviä, ekologisia ja eettisiä hyödykkeitä. EU:n ja Suomen etunenässä, on tähdättävä ilmastollisesti kestämättömän tuotannon lopettamiseen. Kestävää tekstiilikierrätystä ja -tuotantoa kotimaassa tulee edistää. 

Kuluttajien pääsyä käsiksi kaikkeen olennaiseen tietoon eettisten kulutusvalintojensa tekemisen tueksi edistetään. Vaikka puhelinmyynnin säätelyä on jo Marinin hallituskaudella kiristetty, on sitä edelleen jatkettava ja on siirryttävä markkinointikiellosta etukäteen annettavaan markkinointilupaan. Kuluttajaluottojen ongelmiin on puututtava tiukentamalla mainonnan rajoituksia. Eettisessä kuluttamisessa kuluttaja asettaa tavoitteen kuten vesien tai eläinten suojelun ja pyrkii kuluttamaan tämän tavoitteen mukaisesti. Lähtökohtaisesti eettinen kuluttaminen tukee kestävän kehityksen edistymistä. Kuluttaja tarvitsee eettisen kuluttamisen tueksi sitä suosivia yhteiskunnallisia rakenteita.  

2030-luvulla ruoantuotannon on oltava kestävällä pohjalla. Merkittävin osa ruoan ilmastovaikutuksista syntyy maaperästä lannoitteiden käytön seurauksena tai suoraan tuotantoeläimistä. Ruoankulutuksen ilmastovaikutuksia vähennetään suosimalla mahdollisimman vähän kuormittavia ruokia. Ruokahävikki tiputetaan alle puoleen vuoden 2018 tasosta ja biojätteen kierrätysaste nostetaan 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Ruoan verotuksen tulee heijastella paremmin elintarvikkeiden ympäristö- ja terveysvaikutuksia.   Ruokaketjun on oltava oikeudenmukainen tuottajan, eläinten ja ympäristön kannalta. Kasvi- ja hyönteisproteiinit tulevat tulevaisuudessa korvaamaan osan eläinproteiineista, ja keinoliha voi korvata osan lihantuotantoa. 

Julkisissa ruokahankinnoissa tulee tukea ilmastoystävällistä ruokaa ja lisätä kasvipainotteisuutta. Hankinnoissa on suosittava kotimaista, luomua ja lähiruokaa, sekä mahdollisimman lyhyttä ruokaketjua. Tämä edellyttää kasviperäisen ruoantuotannon ja kasvipainotteisen ruokavalion edistämistä.

Tavoitteemme

• Verotuksella ohjataan kuluttamista eettisesti kestävään suuntaan.
• Yhteiskunnan on mahdollistettava helppo ja vaivaton eettinen kuluttaminen erityisesti liikkumisessa, syömisessä ja asumisessa.
• Pakkaussuunnittelun tulee tukea kestävämpää kulutusta. Muovijätteen vähentämiseksi mikromuovit ja huonosti kierrätettävissä olevat monimateriaalipakkaukset pääsääntöisesti kielletään. 
• Kaikkiin kuluttajapakkauksiin tulee saada yhdenmukaiset, kuvalliset lajitteluohjeet. 
• Yritysten on otettava maakohtainen veroraportointi käyttöön ja tietojen on oltava kaikille avoimia.
• Tuottajavastuuta laajennetaan koskemaan muun muassa vaatteita ja huonekaluja.
• Ruoantuotannon on oltava kestävällä pohjalla.
• Muovijätteen kierrätysastetta nostetaan ja Euroopan unionissa on siirryttävä suomalaisen mallin mukaiseen yhtenäiseen pullonpalautusjärjestelmään.
• Julkisen liikenteen on oltava toimivaa ja kohtuuhintaista, jotta varsinkin suurimmissa kaupungeissa on mahdollista pärjätä ilman omaa autoa.
• Ruoankulutuksen ilmastovaikutuksia tulee vähentää.
• Ruokaketjun on oltava oikeudenmukainen tuottajan, eläinten, ympäristön ja kuluttajien kannalta.

2.3. Ihmisen elinympäristö: kohti rakennetun ja luonnonympäristön tasapainoa

Tavoitteena on, että Suomessa on 2030-luvulla kestävä elinympäristö ja koko maan yhdyskuntarakenne sekä infrastruktuuri tukevat kestävän kehityksen toteutumista. Näin Suomi tarjoaa esimerkin toimintatavoista, joilla ilmastonmuutos ja eriarvoistuminen saadaan hallintaan samalla, kun luonnon monimuotoisuus turvataan. Suomesta on tehtävä osaamiseen perustuvan kiertotalouden kärkimaa, jossa kehitetään ja kokeillaan kestävän elinympäristön vaatimia rakenteita, tuotteita ja palveluita.

Päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla suurimmat kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajat ovat liikkuminen, asuminen, rakentaminen ja ruuantuotanto. Riittävät päästövähennykset saadaan aikaan vain yhdyskuntarakenteen ja elämäntapojen muutoksen kautta. 

Ihmisen elinympäristö ei muodostu vain asumisen, työn, palveluiden ja vapaa-ajan harrastusten vaatimista arjen ja juhlan tiloista vaan se on myös kulttuuriympäristö, jossa on useita historiallisia kerrostumia ja joka tuottaa elämyksiä. Julkinen kaupunkitila on kaikille avoin demokratian tila, jonka asukkaat voivat eri tavoin ottaa haltuunsa. Sosiaalisesti kestävä kaupunki on turvallinen elinympäristö, jossa luonto on lähellä. Se on myös viihtyisä paikka, joka tarjoaa aineettomia elämyksiä ja luo edellytykset kestävälle elämäntavalle.

Luonnon monimuotoisuus on itseisarvo ja elämän edellytys maapallolla. Luontoarvot on huomioitava kaikessa taloudellisessa ja sosiaalisessa toiminnassa lainsäädännöllä. Maankäytön muutoksissa on sovellettava ekologisen kompensaation periaatetta. Luontosuhde, mahdollisuus liikkua ja oikeus nauttia puhtaasta ympäristöstä kuuluvat kaikille.

Kestävät kaupungit ja rakenteet

Suomen tuleva menestys ratkaistaan kasvavilla kaupunkiseuduilla. Muidenkin kaupunkiseutujen ja eri alueiden aktiivisella kehittämisellä voidaan parhaiten lisätä elinvoimaa koko Suomeen ja hyödyntää jo olemassa olevia voimavaroja. 

Kaupunkiseutujen kehittäminen perustuu ensisijaisesti seudun kuntien kykyyn ja vastuuseen oman alueensa kehittämisestä. Kaupunkiseutujen kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin alueiden erityispiirteet tunnistavaa, sopimuspohjaista, molempia osapuolia sitovaa yhteistyötä valtion ja kaupunkien välillä. Näillä sopimuksilla voidaan vastata yhdessä ilmastomuutoksen, resurssien uudelleenjaon ja kiertotalouden haasteisiin.

Suomen yhdyskuntarakenteen ylläpidon ja kehittämisen tulee perustua resurssiviisauden periaatteelle. Uudesta yhdyskuntarakenteesta syntyvät hyödyt tulee käyttää ensisijaisesti yhteisten tarpeiden täyttämiseen. 

Kuntien ja maakuntien kaavoitukseen perustuva suunnittelujärjestelmä ja aktiivinen maapolitiikka mahdollistavat parhaiten yhteisten tavoitteiden toteuttamisen. Tällöin yhdyskuntarakenteen kehittäminen on pitkäjänteistä ja tekee hiilineutraalit ratkaisut mahdollisiksi niin rakentamisessa kuin liikenteessäkin. Kestävästi toteutettu yhteinen elinympäristö vetää parhaiten puoleensa myös yksityisiä investointeja. 

Maamme alueiden käytön suurimmat muutospaineet kohdistuvat kaupunkiseutujen kehittämiseen. Valtion erityisenä tehtävänä on taata valtakunnallisesti tärkeiden luonnon- ja kulttuuriympäristön kohteiden sekä valtakunnallisten rakennettujen verkostojen säilyminen ja resurssiviisas käyttö. Kaupunkiseutujen kehitys on ensisijaisesti alueen kuntien vastuulla, ja niille tulee osoittaa riittävät mahdollisuudet päättää ja kehittää omaa kaupunkiseutuaan. 

Resurssiviisaan yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi tarvitsemme suunnittelujärjestelmän, joka sovittaa yhteen yleisiä, kaikille yhteisiä, ja yksityisiä intressejä. Kuntien kaavoituskäytännössä tulee ottaa huomioon niin valtakunnalliset kuin paikalliset tarpeet. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteyteen liitetään ekologisen kompensaation periaate. Kuntien kaavoitusmonopoliin tukeutuvan päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja tehdä kansalaisten osallistuminen mahdolliseksi ja yhteiskunnan tulee myös valvoa yhteisen edun toteutumista tässä suunnittelutyössä.

Hiilineutraali Suomi tulee suurelta osin mahdolliseksi valtion ja kuntien yhteistyöllä. Kaupunkiseutujen kehittäminen edellyttää kaupunkien pitkäjänteistä päätöksentekoa resurssiviisaan yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi. Kaupungit ovat myös merkittäviä toimijoita alueellisten energiayhtiöiden omistajina. Valtion ja kuntien yhteistyö perustuu kaupunkien yhdessä tekemään suunnittelutyöhön ja sopimuksissa määriteltyihin valtion toimenpiteisiin etenkin asuntopolitiikan ja vähäpäästöisen liikenteen edistämiseksi.

Asuntopolitiikan on oltava pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Asuntopolitiikan lähtökohtana tulee olla kansalaisten hyvän asumisen tarpeet. Tarvitaan asuntokeinottelua rajoittavia toimenpiteitä. Julkisella vuokra-asuntotuotannolla puolestaan hillitään vuokrien nousua ja asuinalueiden segregaatiota.  

Omistusasumiseen on oltava tarjolla myös kohtuuhintainen, valtion tukema vaihtoehto. Yhteiskunnan tukema vuokra-asuminen on jatkossakin haluttu ja edullinen asumisvaihtoehto, jota asumisoikeusasuminen täydentää. Kasvukeskusalueilla on oltava tarjolla riittävästi kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja.

Pysyvään vuokra-asuntokäyttöön tulevaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa varten kasvukeskusten kuntien on sitouduttava osoittamaan tarvittavan määrän tontteja säädeltyyn hintaan. Korkotuki-lainoitusta ja käynnistysavustuksia myönnetään vain aidosti yleishyödyllisille ja omakustannusperiaatteella toimiville vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille.

Rakentamiseen tarvitaan myös historian tajua ja kiertotalousajattelua. Vanhan rakennuskannan kunnossapidolla ylläpidetään yhteiskunnan muistia sekä sosiaalista ja aineellista pääomaa. Mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä huolehtimaan historian jatkumosta kertovien yksittäisten rakennusten ja laajempien kokonaisuuksien säilymisestä tuleville sukupolville.

SDP kannattaa monipuolista asuntopolitiikkaa. Kohtuuhintaisten kerrostaloasuntojen rinnalle tarvitaan myös tiivistä ja matalaa rakentamista, keskitehokasta rakentamista, omakotitaloja, rivitaloja ja paritaloja. Puolue tukee myös yhteisöllistä rakentamista ja asumista. Tarvitaan myös elämänkaariajattelusta lähtevää korttelisuunnittelua, joka mahdollistaa eri ikäisten ihmisten asumisen ja kohtaamisen. Monipuolinen asuntopolitiikka ja sekoittunut asuntohallintajakauma takaavat parhaan lopputuloksen kaupunkikehityksen ja kaupunkien vetovoiman kannalta. Erityistuen tarvitseville ja vammaisille henkilöille on taattava itsenäistyminen niin, että tukiasuntoloita on riittävästi jokaisessa kunnassa. Lisäksi tukiasuntoloiden lisäksi tarvitaan muita tukipalveluita ja henkilöstöä ohjaamaan vammaisia henkilöitä.

Lähiöremontteja, joissa panostetaan myös energian kulutuksen vähentämiseen, tulee jatkaa määrätietoisesti. Lähiöissä on parannettava julkisten ja yksityisten lähipalvelujen saatavuutta sekä järjestettävä toimivat julkisen liikenteen palvelut ja panostettava myös asumisympäristön turvallisuuteen.

Rakentamisen laatu edellyttää, että pitkän tuotantoketjun joka vaiheessa on mukana laaja-alaisesti ammattitaitoisia osaajia ja että valvonta toimii tehokkaasti riskejä minimoiden. Vahvistetaan korjausrakentamisen perinnettä panostamalla koulutukseen ja osaamiseen Suomessa.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta yhtä kriittinen kysymys kuin ilmastonmuutos ja nämä kehityskulut vaikuttavat toisiinsa monin tavoin. Luonnon monimuotoisuus on viimeisten vuosikymmenten aikana heikentynyt nopeasti. Suomi on sitoutunut YK:n luontokokouksessa sovittuun maailmanlaajuiseen tavoitteeseen 30 prosentin suojelutavoitteesta, joka koskee maa-, sisävesi-, rannikko- ja merialueita. Suomi on myös sitoutunut siihen, että vähintään 30 prosenttia tilaltaan heikentyneistä maa- ja vesiekosysteemeistä tulee ennallistaa vuoteen 2030 mennessä. Ennallistamisen tavoitteena on turvata monimuotoiset elinympäristöt sekä niiden ihmisille tuottamat ekosysteemipalvelut. 

Tärkeimpiä luonnon ihmiselle tuottamia palveluita ovat esimerkiksi kasvien pölytys, makean veden saatavuus, puuston ja maaperän muodostuminen sekä tulvien säätely. Ennallistamiseen liittyvä työ on vielä suurelta osin toteuttamatta. Ennallistaminen on keskeinen luonnonsuojelun toimenpide uhanalaisten luontotyyppien ja lajien turvaamiseksi. 

Tulevina vuosina myös ylisukupolvinen tarkastelu on lisättävä mukaan ilmastolakiin. Suomen uuden ilmastolain tulee olla kestävällä pohjalla ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden ja reilun siirtymän näkökulmasta, jotta yksikään sukupolvi ei ylitä omaa oikeudenmukaista osuuttaan hiilibudjetista tulevien sukupolvien kustannuksella. Oikeudenmukaisuuden arviointia tulee kehittää. Lisätään energia- ja ilmastostrategia ilmastolakiin, niin että jatkossa myös tästä merkittävästä selonteosta säädettäisiin lailla eikä se olisi poliittisen tahdon varassa kuten tällä hetkellä.

Lintujen ja mehiläisten joukkokuolemat ympäri maailman vaikuttavat jo ruuantuotantoon, kun tärkeiden lajikkeiden pölytys vaarantuu. Lintukantojen romahduksen syyksi epäillään maataloudessa käytettäviä hyönteismyrkkyjä, jotka ovat vieneet lintujen ravintonaan käyttämät hyönteiset. Suomen on päästävä oman luonnon monimuotoisuuden suojelussa kestävälle tasolle ja vaikutettava kansainvälisesti siihen, että kestävän kehityksen toteutumisen edellyttämä toiminta vahvistuu.

Vieraslajien aiheuttama uhka luonnon monimuotoisuudelle on kasvussa myös Suomessa. Haitallisten vieraslajien leviämisen ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan liittyvää lainsäädäntöä tulee kehittää, jotta vieraslajien aiheuttamat ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset haittavaikutukset saadaan minimoitua. Erittäin uhanalaiset lajit tulee rauhoittaa metsästykseltä ja vastaavasti haitallisten vieraslajien ja tulokaslajien torjunta ja metsästys tulee sallia, jos ne aiheuttavat merkittävää vahinkoa.

Tuoreimmat luontotyyppien ja eliölajien uhanalaisuusarvioinnit osoittavat Suomen luonnon köyhtyvän edelleen. Noin 400 luontotyypistä lähes puolet on arvioitu uhanalaisiksi koko maassa. Etelä-Suomessa uhanalaisten osuus on selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Arvioiduista yli 22 000 lajista noin 12 prosenttia on uhanalaisia, kun aiemmin osuus on ollut noin 10 prosenttia. Uhanalaisia on kaikissa lajiryhmissä, suhteellisesti eniten linnuissa ja sammalissa.

Monimuotoinen luonto on itseisarvo. Suomen metsät kasvavat vauhdilla, mutta samaan aikaan metsäluonto köyhtyy. Metsiemme lajeista 833 on uhanalaisia eli häviämisvaarassa, ja lähes yhtä suuri joukko, 754 lajia, on luokiteltu silmälläpidettäviksi.

Suurimpia luontotyyppien uhanalaistumisen syitä ovat Suomessa metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitus, pellonraivaus sekä rakentaminen ja vesien rehevöityminen. Uhanalaistumiseen johtaneiden syiden joukossa ilmastonmuutos on katsottu vielä varsin vähäiseksi tekijäksi lukuun ottamatta tunturialuetta, mutta tulevaisuuden uhkatekijänä sen merkityksen arvioidaan kasvavan huomattavasti.

Kansallispuistoverkoston laajentaminen ja kehittämien osana suojelutavoitteita on tärkeää. Metsälajeja ja niiden elinympäristöjä tulee suojella myös osana talousmetsien käyttöä. Lahopuuta, tärkeitä elinympäristöjä sekä siirtymäkäytäviä lajeille on säilytettävä osana metsänhoitotoimenpiteitä nykyistä enemmän.

METSO-ohjelman kautta kanavoitu suojelutoiminta on ollut tehokas ja hyvä keino suojella yksityisessä omistuksessa olevia metsiä. Ohjelmaa tulee uudistaa ja laajentaa sekä turvata sen rahoitus. Soidensuojeluohjelma pitää saattaa loppuun. Helmi-elinympäristöohjelma 2021–2030 vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. 

Luontosuhde sekä mahdollisuus liikkua ja nauttia puhtaasta ympäristöstä ovat tärkeitä oikeuksia joka puolella Suomea. Suomessa on runsaasti kaikkien saavutettavissa olevia hyvin ylläpidettyjä virkistys- ja retkeilyalueita sekä tiukemmin suojeltuja alueita monipuolisen lajiston säilymisen turvaamiseksi sekä uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiseksi.

Metsähallituksen luontokohteiden, esimerkiksi kansallispuistojen, suosio ja kävijämäärät ovat kasvussa. Käyntimäärät kansallispuistoissa ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Luonnossa liikkumisen vaikutukset terveyteen ovat kiistattomat. Luontoharrastuksen kääntöpuolena on kansallispuistojen käyntireittien kuluminen ja niiden ylläpidosta syntyvät kustannukset. Suomen matkailulle puhdas luonto ja hyvin hoidetut kohteet ovat kilpailuvaltti, jota tulee vaalia. Luontopalveluiden rahoitusta pitää vahvistaa, sillä nykyisellään se ei riitä kattamaan investointitarpeita kansallispuistoissa, valtion retkeilyalueilla ja historiallisesti merkittävissä kohteissa.

Myös kaupunkiluonto on tärkeä virkistäytymisen paikka ihmisille ja turvapaikka useille lajeille. Luonnontilaisten kaupunkimetsien arvo virkistyksessä, ihmisten terveyden edistämisessä sekä ekologisesti tärkeinä tulee tunnustaa. On huolehdittava tarvittaessa ekologisen kompensaation käytöstä. Varmistetaan, että asukkailla on mahdollisuus lähimetsään, puistoon tai muuhun virkistysalueeseen kävelymatkan päässä ja että ranta-alueet pidetään kaikkien käytössä. Marinin hallituskaudella yksi keskeisistä ja isoista uudistuksista luonnonsuojelulaissa on lakiin esitettävä täysin uusi vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio. Luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää myös kaupungeissa esimerkiksi viherkatoilla ja muuttamalla nurmialueita niityiksi. 

Kalastus, metsästys sekä luonnontuotteiden keräily ja jokamiehenoikeudet tulee turvata osana suomalaisten luontosuhteen ylläpitämistä ja vahvistamista. 

Suomen uhanalaisia vaelluskalakantoja tulee vahvistaa kalojen luontaista elinkiertoa ylläpitämällä ja palauttamalla.  Istutukset eivät ole nykytiedon mukaan tehokkain keino vahvistaa kalakantoja. Vaelluskalojen kulku elin- ja lisääntymisalueille tulee turvata. Useista vanhoista vesitalousluvista puuttuu kalatalousvelvoitteet kokonaan. Kalatalousvelvoitteet tulee lisätä niihin vesitalouslupiin, joihin niitä ei ole aikaisemmin sisältynyt, mikäli kyseisen luvan piirissä olevasta vesitaloushankkeesta aiheutuu kalakannalle ja kalastukselle vahinkoa. Myös jokiensuojelu sekä esimerkiksi tierakentamisesta aiheutuneiden esteiden poistaminen ovat tärkeässä roolissa vaelluskalakantojen vahvistamisessa. Lisäksi saimaannorpan suojelemiseksi tarvitaan tehokkaampia toimia ja tiukempia sanktioita suojelutoimia rikkoville.

Itämeri ja vesistöjen tilaa tulee kehittää niin, että ravinteiden vähentämistavoitteet on saavutettu ja meri- ja vesiluonto on monimuotoista. Tämän aikaansaamiseksi tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä. Laadukasta juomavettä on riitettävä kaikille, ja maatalouden ja teollisuuden vedentarpeesta huolehditaan kestävästi. Vesivarat on säilytettävä kansallisessa omistuksessa ja niiden strateginen merkitys on tunnustettava.

Kaivoslainsäädäntöä tulee uudistaa. Valtausperiaatteesta on luovuttava ja mineraaliesiintymien on oltava lähtökohtaisesti valtion omaisuutta, joita valtio voi myydä eteenpäin korvausta vastaan. Kaivostoiminnan ympäristövastuita on selkeytettävä. Kaivosyhtiöiden tuottoja on verotettava selvästi nykyistä enemmän ja osa verotuotosta on ohjattava niihin kuntiin, missä kaivokset sijaitsevat. Kaivostoiminnan ympäristövastuita on selkeytettävä ja lupamenettelyssä on nykyistä paremmin otettava huomioon myös kaivostoiminnan haitat alueen elinkeinotoiminnalle ja esim. matkailulle. Natura-suojelun purkamisen ei pidä olla keinovalikoimassa, vaan suojeltuja luontoalueita on kunnioitettava.

Tavoitteitamme

• Kestävän elinympäristön ja koko maan yhdyskuntarakenteen sekä infrastruktuurin on tuettava 

kestävän kehityksen toteutumista.

• Luontoarvot on huomioitava kaikessa taloudellisessa ja sosiaalisessa toiminnassa.
• Ekologisen kompensaation keinoin tuetaan luonnon moninaisuutta ja korvataan ihmisen toiminnan tuottamia vahinkoja. Lainsäädäntöä tulee tarkentaa ja periaate liittää ympäristövaikutusten arvioinnin osaksi. 
• Kuntien kaavoitusmonopoliin tukeutuvan päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja tehdä kansalaisten osallistuminen mahdolliseksi.
• Asuntopolitiikan lähtökohtana tulee olla kansalaisten hyvän asumisen tarpeet. Tarvitaan asuntokeinottelua rajoittavia toimenpiteitä. Julkisella vuokra-asuntotuotannolla hillitään vuokrien nousua ja asuinalueiden segregaatiota.
• Erityistuen tarvitseville ja vammaisille henkilöille on taattava itsenäistyminen niin, että tukiasuntoloita on riittävästi jokaisessa kunnassa. 
• Suomen on päästävä oman luonnon monimuotoisuuden suojelussa kestävälle tasolle ja vaikutettava kansainvälisesti siihen, että kestävän kehityksen toteutumisen edellyttämä toiminta vahvistuu.
• Haitallisten vieraslajien leviämisen ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan liittyvää lainsäädäntöä tulee kehittää.
• Kansallispuistoverkostoa tulee laajentaa ja kehittää osana suojelutavoitteita.
• Meidän tulee varmistaa, että myös kaupunkien asukkailla on mahdollisuus lähimetsään, puistoon tai muuhun virkistysalueeseen kävelymatkan päässä ja että ranta-alueet pidetään kaikkien käytössä.
• Itämerta on suojeltava yhdessä sen reunavaltioiden kanssa ja vesistöjen tilaa tulee parantaa.
• Laadukasta juomavettä on riitettävä kaikille ja vesivarat on säilytettävä kansallisessa omistuksessa.
• Kaivoslainsäädäntöä tulee uudistaa luopumalla valtausperiaatteesta ja mineraaliesiintymien on 

oltava lähtökohtaisesti valtion omaisuutta.

2.4. Maa- ja metsätalous

Ilmastoviisas ruokajärjestelmä takaa kestävyyden ja huoltovarmuuden

Toimiva ruokajärjestelmä on turvallisuus ja huoltovarmuuskysymys, josta jokainen maa vastaa viime kädessä yksin. Suomalainen perhetiloihin perustuva tilarakenne sekä korkea pohjoisen ilmanalan viljelyosaaminen ovat vahvuuksiamme. Suomalainen maatalous pärjää korkealla laadulla ja kestävällä tuotannolla. Ponnistelut elintarvikeviennin eteen turvaavat niin ikään huoltovarmuuttamme ja kannustavat kehittämään korkealaatuisia ja innovatiivisia tuotteita ja elintarvikkeita.  Suomalaisen maataloustuotannon vahvuuksia ovat tulevaisuudessakin vahva osaaminen, vähäiset eläintaudit ja korkeatasoinen tutkimus. 

Alkutuotannon kannattavuutta on välttämätöntä nostaa sekä kriisinsietokykyä lisätä. Meidän tulee olla jatkossa omavaraisia lannoitteiden ja polttoaineiden osalta. Kotimaista, kiertotalouden periaatteisiin nojaavaa lannoitetuotanto tulee edistää. Maaseudulla yrittäjyys on monitahoista. Eri sektoreita ja palkkatyötä yhdistämällä suomalainen tuottaja voi pärjätä. Tähän tarvitaan kuitenkin toimivaa infraa, kuten väyläverkostoa ja tietoliikenneyhteyksiä joka puolelle Suomea. Maaseutuelinkeinojen tutkimus-, kokeilu- ja kehitystoimintaa vahvistetaan ja mahdollisia maaseudun monialayrittäjyyden esteitä poistetaan. Kylätoiminnalle on luotava hyvät edellytykset, jotta omaa lähialuetta voi kehittää. Kylätoiminnan avulla tuetaan myös lähipalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. 

Maatalouden rakennemuutoksessa on pyrittävä siihen, että tilakoot ovat hyvän kannattavuuden tasolla. Tarvitsemme koulutusta, rahoitusta, kannusteita ja rohkeutta, jotta uudet sukupolvet ottavat tilojen hoidon vastuulleen ja tuotantotavat uudistuvat.  

Suomalaisen maatalouden kannattavuutta lisätään ensisijaisesti markkinoiden eikä niinkään tukipolitiikan kautta. Ruokaketjun tulonjaon tulee olla nykyistä oikeudenmukaisempi. EU:n tukijärjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Ympäristötukien ehtoja tiukennetaan siten, että tuet edistävät ympäristön-, ilmaston- ja vesistöjensuojelun tavoitteita. On todennäköistä, että Suomen merkitys ruoantuotannossa korostuu ilmastonmuutoksen myötä tulevaisuudessa.  Kuluttajilla on oikeus tietää ruuan pääraaka-aineen alkuperämaa, valmistusmaa ja tuotantotapa. Kuluttajaneuvonnalla sekä selkeiden, pakollisten pakkausmerkintöjen avulla tavoitellaan, että ruokapöytään päätyy yhä useammin kestävästi tuotettua ruokaa. Elintarvikkeiden hiilijalanjäljen ja ympäristökuorman mittaamiseen tarvitaan yhteiset ja vertailtavat mittarit.

Maataloudessa tulee ponnistella päästövähennysten ja kestävien, ympäristöä säästävien tuotantotapojen eteen. Maatalous- ja perinneympäristöt ja niiden lajit ovat monin paikoin uhanalaisia. Pölyttäjien suojelua on niin ikään tehostettava. Maatiloilla on mahdollisuus ympäristön kokonaisvaltaiseen huomioonottamiseen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Viljelijät ovat tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen torjumisessa. Maatalouden punaiseksi langaksi otetaan kestävä kasvu, jonka pohjalta vastataan tulevaisuuden haasteisiin. Tukia suunnataan enemmän kasviperäisen ja luonnonmukaisen tuotannon tukemiseen ja viljelijöiden lisäkoulutukseen.  

Peltoja voidaan muuttaa hiilinieluiksi esimerkiksi lisäämällä erilaisten kasvien viljelyä ja kehittämällä kasvatusmuotoja. Maatalouden ravinnekuormaa ja valumia vesistöihin on edelleen vähennettävä ja ravinteiden kiertoa lisättävä myös tukien avulla. Kestävään kasvuun kuuluu myös maatilojen aine- ja energiaomavaraisuus. Kestävästi viljeltyä ja sekä kasvipainotteisen, lähellä tuotetun ruoan tarjoamista julkisella sektorilla lisätään. Puutarhaviljelyssä ja rehujen säilytyksessä käytettävissä muoveissa tulee siirtyä biohajoaviin ja uusiutuvista raaka-aineista valmistettuihin materiaaleihin, joihin tulee kohdistaa TKI-rahoitusta. Tavoitteena on biokaasun käyttöönoton helpottaminen, investointien lisääminen ja kattavan jakeluverkon saaminen koko maahan. 

Suomalaisen eläintuotannon tulee olla eettistä ja kestävää. Suomen tulee kieltää turkistarhaus 2020-luvulla elinkeinonharjoittajien siirtymäaika huomioon ottaen. Tieto eläinten hyvinvoinnista ja käyttäytymistarpeista lisääntyy jatkuvasti. Lajityypillinen käyttäytyminen on oltava mahdollista sekä lemmikeille että tuotantoeläimille. Tuotantoeläinten häkkikasvatuksesta on pyrittävä eroon. Maataloudessa lomitus- ym. järjestelmiä kehitetään siten, että huomioidaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaate erityisesti nuorten perheiden ja työvaltaisen maatalouden osalta. Maatalouden lomitusjärjestelmiä ja palvelun saatavuutta sekä toiminnallista tukiverkkoa kehitetään kokonaisvaltaisesti. Maatalouden työpaikkojen sekä koulutuksen vetovoimaa kehitetään ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuuden varmistamiseksi. Eläinten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää huolehtia myös maataloustyöntekijöiden hyvinvoinnista ja oikeuksista.

Tavoitteenamme on, että suomalaista ruokaa ja ruoantuotantoa arvostetaan, mikä näkyy myös ruokahävikin selvänä vähenemisenä. Ruoantuotannon omavaraisuuden tasosta huolehditaan ja kehitetään globaalia yhteistyötä ruokapolitiikassa.

Kestävä metsätalous tuottaa perinteisiä raaka-aineita ja korkean jalostusasteen vientituotteita

Metsät ovat suomalaisten kansallisvarallisuutta, joita on hyödynnettävä kestävästi ja vastuullisesti. Metsä tuo edelleen monille ihmisille leivän pöytään, samoin levon ja virkistyksen. Metsäpolitiikan tavoitteena tulee olla kestävä ja nykyistä monipuolisempi metsänhoito ja hiilinielujen ja varastojen vahvistaminen. Metsien käsittelyssä siirrytään kohti tutkittuun tietoon perustuvaa, metsien kasvua tukevaa, luonnon monimuotoisuutta edistävää ja hiilinieluja lisäävää kasvatusta. Metsäteollisuuden tuotteiden jalostusastetta on välttämätöntä saada nostettua kohti korkean lisäarvon tuotteita. Tulevaisuudessa metsän arvo voi yhä enemmän perustua muuhun kuin puuston arvoon. Hiilensidonta ja elinympäristöjen ja maisemien suojelu tulee nähdä asioina, joilla on rahassa mitattava arvo.

Metsänomistajien ja teollisuuden kannalta on tärkeää, että valtion metsäpolitiikka on pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Kestävän metsätalouden tulee olla jatkossakin mahdollista Suomessa ja EU:ssa, Suomen olosuhteissa on tunnusomaista puiden hidas kasvu. Tämä on omiaan tuottamaan laadukasta puuta eli suoraa, ohutlustoista ja ohutoksaista runkoa sekä suurta lahoa, hyvin kestävän sydänpuun osuutta. Pohjoisissa oloissa luontaisesti kehittynyt puu sopii erinomaisesti vaativiin biotuotetarkoituksiin kuten rakentamiseen tai vaikkapa huonekaluiksi. Puutuotteiden jalostusastetta nostetaan sekä korkeamman jalostusasteen tuotteiden ja uusien innovaatioiden syntymistä ja vientiä edistetään. Metsäteollisuuden toimintaedellytyksistä ja puunsaannista monipuolisiin käyttötarkoituksiin huolehditaan sellaisin reunaehdoin, että kestävät hakkuutasot perustuvat luotettavaan ja ajantasaiseen tieteelliseen tietoon. Metsien täyssuojelun rinnalla vaihtoehtoisena suojelutoimenpiteenä edistetään maisemalle ja metsän muulle hyötykäytölle tärkeillä alueilla käsittelyrajoitteita. Talousmetsien luonnonhoidon edistäminen on välttämätöntä eliöiden ja lajien suojelemiseksi. 

Biokaasuhankkeiden edistäminen valtakunnallisesti on ympäristöystävällinen teko ja tuo työtä myös haja-asutusalueille. Tavoitteena on biokaasun käyttöönoton helpottaminen, investointien lisääminen ja kattavan jakeluverkon saaminen koko maahan. Paikallisella biokaasutuotannolla maatiloja voisi saada jopa energiaomavaraisiksi. 

Hiilensidonnan ja varastoinnin tehostamiseksi ja siihen kannustamiseksi tarvitaan uusia keinoja, verotusta tai muuta taloudellista kannustetta maanomistajille. Maankäyttösektorin ilmastopolitiikka on huomioitava myös valtion omistamien metsien käytössä. 

Suomen matkailulle puhdas luonto ja hyvin hoidetut kohteet ovat kilpailuvaltti, jota tulee vaalia. 

Metsästys ja kalastusharrastukset sekä jokamiehenoikeudet on turvattava

Kotimaisen villikalan ja kestävästi kasvatetun kalan saatavuutta ja käyttöä on lisättävä. Kotimainen luonnonkala on nostettava arvoonsa eettisenä, ekologisena ja terveellisenä ravintona. Kalastusta harjoitetaan turvaten elinvoimaiset ja kestävät kalakannat, samalla myös ammattikalastajien työn edellytyksiä parannetaan. Kalastusharrastuksen edellytyksistä on huolehdittava ja uusien harrastajien, etenkin lapsien ja nuorien, määrä saatava kasvuun. Kattavat yleiskalastusoikeudet säilytetään ja niitä kehitetään edelleen. Kalastus- ja metsästysmatkailulla on mahdollista luoda maaseudulle työpaikkoja. 

Uhanalaisten vaelluskalakantojen säilyttäminen on varmistettava oikeanlaisella kalastuksen säätelyllä, ohjeistuksella ja riittävällä valvonnalla. Lisäksi uhanalaisten vaelluskalojen kudulle pääsyn vaellusesteitä on määrätietoisesti poistettava, ja edistettävä tavoitetta toimivien kalateiden rakentamiseksi. Vesilakia on muutettava niin, että kalatalousvelvoite lisätään myös niiden vesivoimalaitosten vesilupiin, joilta se tällä hetkellä puuttuu. 

Suomessa on pitkät eräperinteet ja hyvin toimiva metsästyskorttikäytäntö. Metsästyspolitiikassa on otettava huomioon harrastuskulttuurin sekä harrastusvälineiden muutokset. On huolehdittava, ettei mikään laji vaarannu metsästyksen takia. Petopolitiikassa on tärkeää suojelun sosiaalinen hyväksyttävyys alueellisesti ja hyvä keskusteluyhteys eri tahojen välillä. Esimerkiksi pihoihin tulevat sudet on voitava poistaa. Myös salametsästystä on torjuttava tehokkaasti.

Lajien suojelun hyväksyttävyyttä on lisättävä myös niin, että kun suojelun perusteet poistuvat kannan vahvistuessa merkittävästi, metsästys voidaan sallia uudelleen. Vieraslajien torjunnalla ja elinympäristöjen suojelulla on oma tärkeä roolinsa lajien suojelussa. Jokamiehen oikeuksien perusteella tapahtuva marjastus, sienestys ja luonnontuotteiden keräily sekä luonnossa liikkuminen on suomalainen erikoisuus, joka on turvattava myös tulevaisuudessa. Kotimaisen riistan saatavuutta ja markkinoille pääsyä tulee helpottaa lupaprosessia keventämällä. 

Tavoitteitamme

• Suomalaisen maatalouden kannattavuutta lisätään ensisijaisesti markkinoiden eikä niinkään 

tukipolitiikan kautta. 

• Lainsäädännöllä turvataan sekä lemmikkien että tuotantoeläinten hyvinvointi ja lajityypillinen käyttäytyminen. 
• Turkistarhauksen lopettamiseksi Suomessa on laadittava ohjelma, joka turvaa turkistuottajille uudelleenkoulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. 
• EU:n tukijärjestelmää tulee yksinkertaistaa ja selkeyttää, sekä ympäristötukien ehtoja tulee tiukentaa.
• Maatalouden ilmastotavoitteen eteen on otettava kunnianhimoisia askelia ja luotava polku kestävään ja korkeaan omavaraisuusasteeseen tähtäävään ruokajärjestelmään.  
• Kestävä metsätalouden edellytykset on turvattava Suomessa. 
• Metsäpolitiikan tavoitteena on kestävä ja nykyistä monipuolisempi metsänhoito ja hiilinielujen 

lisääminen. 

• Uhanalaisten vaelluskalakantojen säilyttäminen on varmistettava oikeanlaisella kalastuksen 

säätelyllä, ohjeistuksella ja riittävällä valvonnalla ja purkamalla vaellusesteitä ja rakentamalla kalateitä.

• Tavoitteenamme on, että suomalaista ruokaa ja ruoantuotantoa arvostetaan. Ruoantuotannon omavaraisuuden tasosta huolehditaan ja kehitetään globaalia yhteistyötä ruokapolitiikassa.