Korkea työllisyys on hyvinvointimme perusta. Suomessa syntyvyys on viime vuosien aikana romahtanut ja samalla väestömme ikääntyy kovaa vauhtia. Ennusteiden mukaan väkilukumme tulee 2030-luvulla kääntymään laskuun, joka myös johtaa työikäisen väestön määrän vähenemiseen 2040-luvulla. Tällä väestönkehityksellä hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole kestävällä pohjalla.

Digitalisaatio, oppiva tekoäly, robotisaatio ja automaatio mullistavat puolestaan yhteiskunnan perusrakenteita ja ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Vihreä siirtymä ja muu teknologinen kehitys sekä muuttaa vanhaa työtä että luo uutta työtä. Digitalisaation kehityksen myötä Suomesta katoaa arviolta kolmasosa nykyisistä työpaikoista seuraavien 20 vuoden aikana. 

Työtehtävien sisältö ja työelämän vaatimukset myös muuttuvat nopeasti. Kun toiset työt ovat yhä joustavampia ja vähemmän sidottuja aikaan ja paikkaan, pysyvät toiset työt hyvinkin perinteisinä, aikaan, paikkaan ja tarkasti määriteltyihin vuoroihin sidottuina tehtävinä. Työn arvostus on myös muuttunut ja yhä useampi suorittava työ määritellään rahallisesti niin vähän tuottavaksi, että sen palkalla on hankala tulla toimeen.

Teknologisella kehityksellä on myös vaikutuksia työhyvinvointiin. Teknologia mahdollistaa nykyisin etätyön ja työajan vapaamman sijoittelun sekä myös iltaisin että vapaa-ajalla työskentelyn. Tämän myötä osa työntekijöistä tekee yhä pidempiä päiviä ilman lisäkorvausta. Samalla kun osalle työn joustavuuden lisääminen on tuonut lisää vapautta, niin ylitöistä ja työntekijöiden uupumisesta on muodostunut merkittävä henkilöstön hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Työelämän nopeatahtisuuden kasvaminen edellyttääkin työssä jaksamisen edellytysten parantamista. Tähän teknologinen kehitys tarjoaa mahdollisuuksia. Jokaisen on pystyttävä erottamaan työ- ja vapaa-aika.

Uudet työpaikat usein edellyttävät erilaista osaamista, tietoja ja taitoja sekä myös ammatillista ja alueellista liikkuvuutta. Työelämän digitaalisessa murroksessa tarvitaan työtehtävien vaatimia uusia luovuuden sekä sosiaalisen älykkyyden ja vuorovaikutuksen taitoja. Vihreä siirtymä on tehtävä oikeudenmukaisesti myös työelämässä siten, että työttömyysuhan alla olevia koulutetaan uuden teknologian työtehtäviin riittävän ajoissa. 

Tutkimus ja innovaatiotoiminnalla on rooli uusien työpaikkojen synnyttämisessä. Suomen TKI-panostusten määrä BKT:sta oli aiemmin kansainvälisesti mitattuna korkealla tasolla. Marinin hallitus lisäsi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta hallituskaudellaan noin 350 miljoonalla eurolla. TKI-toiminnan rahoitus tulee turvata myös jatkossa.

Kun aikaisemmin ihmisten tekemää työtä korvautuu teknologisilla ratkaisuilla, jokin osa nykyisistä työpaikoista tulee katoamaan. Uutta työtä syntyy samanaikaisesti uudesta teknologiasta huolehtimiseen ja sellaisiin palvelutehtäviin, jotka mahdollistuvat uuden teknologian myötä.

Teknologian ja tuotannon omistamisesta tulee yhä kannattavampaa, ja samanaikaisesti monen ihmisen toimeentulo vaarantuu. On selvää, ettei uutta tasapainoa työn ja pääoman välillä ole saavutettavissa ilman yhteiskunnallisia toimia. Eri tehtävien vaatimukset ja yksilöiden väliset tuottavuuserot ovat kasvaneet. Tämä johtuu suurelta osin työtehtävien erilaisuudesta. Sosiaalisen kestävyyden kannalta on välttämätöntä, että yhteiskunnassa ei synny kasvavia varallisuus- ja tuloeroja, jotka johtavat lopulta hyvinvointierojen kasvuun. 

Yhteiskunnan on huolehdittava tasaamisen mekanismeista, kuten teknologian kehityksen luoman työn tuottavuuden kasvun tuoman lisäarvon oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Näitä ovat verotus, sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut tulojen ja hyvinvoinnin tasaamiseksi ja ennakoivat toimet mahdollisuuksien tasaamiseksi. Tärkein ennakoiva tasauksen keino on panostaminen koulutukseen ja koulutuksen tasa-arvoon.

Suomen koulutusjärjestelmä on aiemmin onnistunut suomalaisten koulutustason nostamisessa. Kaikkien suomalaisten korkeampi perusosaamisen taso on mahdollistanut yhteiskunnallisen modernisaation lisäksi työelämän tuottavuuden kasvattamisen. 2000-luvulla koulutusjärjestelmän kyky vastata ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän muutoksiin on kuitenkin heikentynyt. Oppimistulosten lasku ja koulutustason nousun pysähtyminen kertovat osaltaan kasvavista ongelmista koulutusjärjestelmässä. Vaikka koulutuksellinen tasa-arvo on nostettu Suomessa poliittisen toiminnan keskiöön, ovat koulutus ja koulutukselliset valinnat silti edelleen voimakkaasti periytyviä.

Suomalaisen yhteiskunnan aiemmissa rakennemuutoksissa heikoimmilla ovat olleet ne, joiden pohjakoulutus on ollut kaikkein matalin. Myös iäkkäämpien työntekijöiden riskinä on ollut jäädä työelämän muutoksissa työn ulkopuolelle. Tärkeintä työelämän murroksen keskellä on huolehtia, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana. Aikuiskoulutuksen puutteista uhkaa tulla räikeä koulutuksen ja työelämän epätasa-arvon malliesimerkki.

Muuttuvassa maailmassa työ on määriteltävä uudelleen entistä monipuolisemmin. Työn ja toimeentulon välinen yhteys rakoilee. On paljon yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, joka ei ole perinteistä palkkatyötä. Jonkun ansiotaso kasvaa kohisten ja toinen taas ei tule palkallaan toimeen, vaikka tekisi täyttä työaikaa. Osa ihmisistä joutuu puolestaan hankkimaan toimeentulonsa eri lähteistä perinteisen työsuhteen tai toimeksiannon sijaan. Työn, toimeentulon ja sosiaaliturvan on tuettava paremmin toisiaan. Samalla on muistettava, että työ on ihmiselle muutakin kuin keino tulla taloudellisesti toimeen. 

Jokaisen ihmisen elämään sisältyy erilaisia vaiheita. Jatkuva työsuhde, osa-aikaisuus, työttömyys, pää- ja sivutoiminen yrittäjyys, perhevapaat ja koulutus seuraavat toisiaan ja voivat myös limittyä. Jokaisessa vaiheessa tarvitaan riittävää turvaa ja kannustin jatkuvaan koulutukseen elinikäisen oppimisen hengessä. On tärkeää varmistaa, ettei kestävän kasvun, tuottavuuden, työllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan toisiaan tukeva yhteys haurastu.

Myös alustatalouden töiden osuus kasvaa. Alustataloustöitä jaetaan digitaalisen alustan kautta kerta- ja keikkaluonteisina tehtävinä korvausta vastaan. Toiminta jää perinteisen työsuhteen ja yritysten välisten toimeksiantosuhteiden väliin, ja kaipaa selkeyttämistä. Mikäli toiminta on rinnastettavissa muodoltaan palkkatyöhön, on henkilö määriteltävä työntekijäksi, jolla on oikeus työsuhteen tuomaan turvaan. Alustojen omistajien ei myöskään saa antaa siirtää riskiään alustojen kautta työtä tekevälle. Muokkaamalla alustatalouden pelisääntöjä yhtäältä reiluiksi ja läpinäkyviksi, mutta toisaalta joustaviksi, Suomi voi vaikuttaa globaalisti työelämän tulevaisuuteen, jossa kaikkien osapuolten velvollisuudet ja hyödyt olisivat tasapainossa. 

Tärkeintä työelämän murroksen keskellä on huolehtia, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana. Mitä korkeampi koulutus, sitä pidemmät työurat, korkeampi työllisyysaste, paremmat mahdollisuudet siirtyä työstä toiseen tai työttömyydestä työmarkkinoille sekä paremmat mahdollisuudet parempaan palkkaan. Teknologian nopea muutos edellyttää lisääntyvää täydennyskoulutusta ja jatkuvaa osaamisen kartuttamista läpi elämän.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava. Yhteensovittamisessa on huomioitava paremmin ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja perhemuodot. Erilaiset työsuhteet lisääntyvät ja se lisää myös osaltaan joustavien perhepalveluiden, varhaiskasvatuksen ja päivähoidon tarvetta. SDP haluaa laajentaa vuoropäivähoidon saatavuutta. Vuoropäivähoito tulee mahdollistaa myös pienimille koululaisille arkisin klo 17.00–08.00 sekä tarpeen mukaan viikonloppuisin. Vuorohoidon osalta nuorimmille koululaisille (1. ja 2. luokat) tulisi taata vuorohoitopaikka myös koulun aloituksen jälkeen, mikäli lapsen ilta- ja yöaikaista huolenpitoa ei voida taata muulla tavoin

Sukupuolten välisiä perusteettomia palkkaeroja tulee edelleen supistaa ja työmarkkinoiden sukupuolittuneita rakenteita tulee purkaa esimerkiksi perhevapaiden ja palkka-avoimuuden avulla. 

Työn merkitys on muuttunut ihmisten arjessa. Yhä useammin vapaa-aikaa arvostetaan työtä enemmän, mutta edelleen työ on väylä kiinnittyä yhteisöön ja kokea merkityksellisyyden tunnetta. Sen arvoa ei voi mitata vain tuottavuudessa ja rahassa, vaan myös demokratiaa vahvistavana ja yhteiskuntaa tasapainottavana voimana. 

Työ on kuitenkin edelleen hyvinvointivaltion peruspilari. Ilman korkeaa työllisyysastetta emme pysty ylläpitämään ja kehittämään hyvinvointipalveluitamme. Siksi on tärkeää, että jokainen mahdollisuuksien mukaan osallistuu työn tekemiseen ja yhteisen hyvinvointimme rakentamiseen.

Teknologisen kehityksen kiihtyessä on tarkkaavaisesti seurattava sitä, millaiseksi uusi tasapaino muodostuu. Samassa yhteydessä on perusteltua rakentaa sekä ylläpitää reilua työelämää ja sellaista toimintaympäristöä, missä innovaatioista syntyy uutta ja kasvavaa yritystoimintaa.

”SDP toimii sen puolesta, että Suomessa työllisyys kasvaa ja jokainen on osaaja sekä osallistuja. Jokaisella on tilaisuus ottaa työelämän muutos haltuun, ja tarvittaessa oikeus turvaan ja tukeen.”

Visio: 2030-luvulla Suomen menestys ja globaali rooli rakentuvat korkean työllisyyden, koulutuksen, sivistyksen, tutkimuksen, osaamisen ja uusien innovaatioiden varaan.

1.1. Lapset, perheet ja varhaiskasvatus

Monien elämisen muotojen Suomi

Hyvinvoiva ja vauras Suomi rakentuu hyvälle ja yhdenvertaiselle lapsuudelle. Perheiden hyvinvointiin vaikutetaan koko yhteiskunnassa. Perhepolitiikan pitää olla läpileikkaavasti läsnä kaikkialla. Lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä sekä perheitä tulee tukea moniammatillisesti elämän kaikissa vaiheissa. Perhepolitiikan punaisena lankana vahvistetaan ja parannetaan ehkäiseviä ja matalan kynnyksen perhepalveluita. Vastuullinen perhepolitiikka on inhimillisesti ja yhtyeiskunnan kannalta kannattava investointi. 

Tulevaisuuden Suomessa on pidettävä hyvää huolta jokaisesta lapsesta. Onnistuneella perhepolitiikalla rakennetaan luottamuksen ilmapiiriä, jossa perheen perustaminen koetaan myönteisenä ja tavoiteltavana asiana. Perheen perustamisen lykkäämiseen ja syntyvyyden laskuun vaikuttavat yhteiskunnalliset syyt poistetaan johdonmukaisella, monipuolisella sekä perhemyönteisellä lapsi- ja perhepolitiikalla. Työ pohjautuu parlamentaarisesti laadittuun kansalliseen ihmisoikeus- ja perusoikeusperustaiseen lapsistrategiaan. 

Perheiden monimuotoisuus on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Perheen käsite on muuttuva. Oleellista on lähi-ihmissuhteet ja niihin liittyvä myönteinen tunneside. Lapsi- ja perhepolitiikan pitää tukea kaikkia perheitä yhdenvertaisesti. Suomessa ja maailmalla on lapsia, joiden elämästä puuttuu pysyvyyttä ja turvallisuutta. Samaan aikaan joka viides pariskunta kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, ja luvun oletetaan kasvavan. Yksinasuvia ja perheitä tulee tukea heidän lapsitoiveensa täyttämisessä esimerkiksi vahvistamalla adoption asemaa ja helpottamalla lapsettomuushoitoihin pääsyä. 

Perheitä tuetaan heidän lapsitoiveensa täyttymisessä esimerkiksi vahvistamalla adoption asemaa ja helpottamalla lapsettomuushoitoihin pääsyä. Hedelmöityshoitoihin pääsyä helpotetaan ja palveluissa huomioidaan monimuotoiset perheet, itselliset äidit ja kumppanivanhemmuus. 

Myös työelämän oltava perheystävällistä ja huomioitava erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien perheiden tarpeet. Samalla työnantajien asenteiden ja työelämän käytänteiden täytyy muuttua tukemaan erilaisia perhemuotoja ja hoitovastuun tasa-arvoisempaa jakautumista vanhempien välillä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. 

Perheen perustaminen tai perustamatta jättäminen ovat aina ihmisten omia päätöksiä. Yhteiskunnan vastuulla on tukea järjestelmällisesti ihmisten mahdollisuuksia perustaa perhe.  

Toimivat palvelut ja turvattu toimeentulo myös yhden hengen talouksille

Suomessa on n. 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, kotitalouksista yli 40 prosenttia on yksinasuvia. Kaupungeissa osuus on tätäkin suurempi. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella noin puolet talouksista on yhden hengen talouksia. 

Yksinasuvia ei tunnisteta riittävän hyvin yhteiskunnallisena ryhmänä. Yksinasuminen nähdään ohimenevänä elämänvaiheena, josta pitää pyrkiä pois. Näin ei kuitenkaan ole, yksinasuminen on elämäntapa, joka voi olla valinta tai johtua elämän kulusta, johon ei itse voi vaikuttaa.

Yksinasuvia on kaikissa ikä- ja tuloluokissa, erilaisissa elämäntilanteissa.  Suurin osa yksinasuvista on työikäisiä, osa on perheellisiä ja osa yksineläviä, joilla ei ole elämässä merkittävää ihmissuhdetta tai läheistä perhettä. Yksinasuvissa on opiskelijoita, työssäkäyviä, työttömiä, eläkeläisiä, eronneita, leskiä, parisuhteessa olevia ja sinkkuja. Yksinasuvalla voi olla lapsia, jotka asuvat toisen vanhemman luona tai ovat jo lähteneet kotoa.

Suomessa yksinasuvia on kansainvälisesti vertaillen suuri määrä, ja heistä joka kolmas joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella. EU:ssa keskimäärin joka neljäs yksinasuva elää köyhyysrajan alla. Yksinasuvilla syrjäytymisriski on korkeampi kuin muilla, yksinasuvien miesten kuolleisuus on kolminkertainen ja naisten kaksinkertainen verrattuna naimisissa oleviin. 

Politiikassa tulee tunnistaa yksinasuvien eriarvoinen asema ja heidät tulee huomioida yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Samalla annetaan tilaa erilaisille elämisen- ja perhemuodoille. Luodaan poikkihallinnollinen ohjelma, joka tarkastelee yksinasuvien tilannetta poikkihallinnollisesti ja laatii toimenpideohjelman yksinasuvien aseman parantamiseksi Suomessa.

Turvataan yksinasuvien palvelut alueellisesti ja valtakunnallisesti lisäämällä palveluita tuottavien yritysten ja yhteisöjen henkilöstön tietoisuutta yksinasuvien erilaisista elämäntilanteista. Vähennetään syrjäytymistä edistämällä yksinasuvien osallisuutta ja lisäämällä julkisten tilojen edellytyksiä yhteisölliselle toiminnalle ja ihmisten kohtaamiselle. Suunnataan tutkimus- ja kehittämisrahoitusta hyvinvointialueille yksinasuvien asioiden edistämiseksi.

Yksinasuvilla on muuta väestöä enemmän toimeentulo-ongelmia, n. 70 % kaikista toimeentulotuen saajista on yksineläviä. Tukijärjestelmissä yksinasuvilta jää puuttumaan skaalaedut, joita parisuhteessa elävät saavat. 

Yksinasuva maksaa yksin kaikki asumisen ja elämisen kulut: vuokran tai asuntolainan, kodin laitteet ja sähkö- ja vesimaksut. Yksinasuvien suhteessa korkeampia asumismenoja on kohtuullistettava. Kehitetään esimerkiksi ASP-järjestelmää siten, että se mahdollistaa omistusasumisen helpommin myös yksinasuville. Lisätään ja kehitetään yhteisöllistä asumista, minkä avulla voidaan vähentää yksinäisyyttä. Luodaan asumistukeen yksinasuvat paremmin huomioiva elementti. Yksinasuvien toimeentuloa parannetaan kohentamalla perusturvaa ja luomalla kohdennettuja palveluita ja ohjausta yksinasuville. Tämän tulee olla osa yleisturvan mukaisen uuden sosiaaliturvajärjestelmän luomista. 

Yksinelävien vammaisten asumista tulee tukea, koska heillä lisäneliöiden tarve apuvälineitten takia on merkittävä. Tämä nostaa asumiskustannuksia merkittävästi. Asuntojen esteettömyyteen ja vammaisten henkilöiden asuntojen erityistarpeisiin on kiinnitettävä parempaa huomiota.

Yksinäisyyden vähentämiseksi kansallinen toimenpideohjelma

Yli 20 % suomalaisista kärsii yksinäisyydestä. Koronapandemia lisäsi yksinäisyyden kokemuksia kaiken ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten keskuudessa, mutta erityisen voimakkaasti se on koetellut nuoria ja yksin asuvia. Esimerkiksi lukiossa opiskelevista tytöistä toistuvaa yksinäisyyttä koki 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan yli neljännes, mutta useiden selvitysten mukaan luku on tätäkin korkeampi. Yksinäisyys myös kasaantuu erityisesti jo muutoinkin heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja nuorille.

Vaikka toimia on tehty viime vuosien ajan kasvavissa määrin, ei yksinäisyys ole vähentynyt suomalaisten keskuudessa. Koska yhteistä suuntaa, suosituksia tai käytänteitä ei ole luotu, tekevät eri organisaatiot työtä omien tietojensa ja näkemystensä varassa ilman laajamittaisen kokonaisorganisoitumisen tarjoamaa johdonmukaista kehittämisotetta. 

Kansainvälisen tutkimustiedon perusteella yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yksinäisyyden vähentäminen vaativat sekä tutkimustietoon pohjautuvia korjaavia ja kohdennettuja toimenpiteitä että asenneilmapiirin rakentamista.

Haasteena ovat siiloutumisen lisäksi lähes yksinomaan yksinäisyyttä kokeville ihmisille kohdennetut lukuisat interventiot, joiden kehitystä eivät riittävissä määrin ohjaa arviointi- ja tutkimustiedon avulla tehtävä kehitystyö. Suomeen tarvitaan kansallinen yksinäisyysstrategia ja toimenpideohjelma, joiden keinoin voidaan suunta muuttaa johtamalla suomalaista yksinäisyystyötä kokonaisvaltaisemmin. 

Lapsi- ja perhepolitiikan lähtökohtana kansallinen lapsistrategia 

Lapsuudessa luodaan edellytykset sille, että jokainen lapsi saa kasvaa täyteen mittaansa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus muodostaa kansainvälisoikeudellisen perustan lasten oikeuksien edistämiselle ja turvaamiselle. Myös muut ihmisoikeussopimukset turvaavat lapsille tärkeitä oikeuksia. Vammaisten lasten kannalta tärkeässä roolissa on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Suomen tulee aina huolehtia omalta osaltaan sopimusten täytäntöönpanosta. 

Tavoitteiden ja velvoitteiden täytäntöönpanoa edistetään parlamentaarisena työnä laaditulla kansallisella lapsistrategialla. Strategia on hallituskaudet ylittävä ohjelma, johon pohjautuen tehdään hallituksen toimeenpanosuunnitelma. Toimeenpanosuunnitelmaan hallitus valitsee lapsistrategian keskeisistä linjauksista edistettävät tavoitteet, toimenpiteet ja niiden resurssit omalle hallituskaudelleen.  Strategian toteutuminen edellyttääkin johdonmukaista toimeenpanoa sekä systemaattista arviointia ja seurantaa. Strategia sisältää tavoitteet ja toimet lapsen oikeuksien sopimuksen sekä muiden lasten ja nuorten oikeuksien kannalta keskeisten ihmisoikeussopimusten ja perusoikeuksien täytäntöönpanossa. Lapsistrategia ohjaa valtion lisäksi myös kuntien ja maakuntien päätöksentekoa ja toimintaa. Strategialla on myös laajempi rooli yhteiskunnan eri toimijoiden, kuten järjestöjen, yhteisöjen, yritysten ja muiden toimijoiden, sitouttamisessa lasten oikeuksien edistämiseen. 

Lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi on vakiinnutettava osaksi valtion, kuntien ja maakuntien toimintaa. Lapsivaikutusten arvioinnissa arvioidaan päätöksen, toimenpiteen tai toiminnan vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. 

Lapsiperheköyhyyden poistaminen 

Köyhyys heikentää lasten ja perheiden hyvinvointia, siksi köyhyyden periytyminen ja ylisukupolvinen syrjäytyminen on katkaistava. Jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen. Tavoitetta toteutetaan kaikki yhteiskuntapolitiikan lohkot läpileikkaavalla ajattelulla lapsi- ja perhemyönteisyydestä, jota tehdään määrätietoisella, ennakoitavalla ja luottamusta rakentavalla yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa. Kaikille tasa-arvoiset, edulliset perusterveyspalvelut ovat oleellisen osa lapsiperheköyhyyden vastaista työtä. 

Yksinhuoltajaperheet ovat selvästi heikoimmassa asemassa kaikilla köyhyysmittareilla mitaten. Lapsiköyhyys onkin yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. Myös monilapsisissa perheissä köyhyysriski on keskimääräistä suurempi. Lapsiperheiden toimeentulo on turvattava, koska se torjuu tehokkaimmin köyhyyttä. Universaalit palvelut eivät yksin riitä, vaan perheiden on saatava myös joustavia, kohdennettuja palveluita ja tukea. Esimerkiksi tukiperheet auttavat sekä lapsia että vanhempia arjesta selviämisessä. Kuntien vastuulla oleva täydentävä ja harkinnanvarainen toimeentulotuki on konkreettinen keino vähävaraisten lasten harrastusten tukemiseen.  

Lasten ja nuorten yhdenvertaiset palvelut rakentuvat koulujen ja oppilaitosten ympärille

Koulujen ja oppilaitosten tulee olla oppimis- ja hyvinvointiympäristöjä, jotka tukevat jokaisen lapsen kasvua ja kehitystä moniammatillisesti. Koulujen ympärille on sekä luonnollista että toimivaa rakentaa lasten ja nuorten hyvinvointia vahvasti ja moniammatillisesti tukeva arki ja oppimisympäristö. Oppimis- ja hyvinvointikeskuksissa on jokaisen saatavilla sosiaalinen, pedagoginen, psyykkinen ja terveydellinen tuki. Oppimisympäristöjen on oltava sisäilmaltaan terveitä ja turvallisia. 

Oppilashuollon on toimittava kokonaisuutena, jossa eri ammattilaiset tekevät yhteistyötä ja osaavat ohjata oppilaan tarvittaviin palveluihin. Yhteistyötä on tarvittaessa osattava tehdä vammais- ja omaishoitopalvelujen ammattilaisten kanssa. Yksilöllisen ohjaamisen lisäksi on kehitettävä uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesti ehkäisevää ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa. Onnistunut kiinnittyminen opiskeluryhmään ja sosiaalisen luottamuksen kasvu vaikuttavat hyvinvointiin ja opintojen läpäisyyn myönteisesti. Oppilashuollossa ja oppilaan ohjauksessa on tehtävä myös tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa, jotta vanhemmat pystyvät tukemaan lastaan kouluun liittyvissä asioissa ja jatkokoulutuksen suhteen. 

Koulupäivän rakennetta ja sisältöä uudistamalla voidaan tehokkaasti lisätä lasten hyvinvointia. Siirtyminen joustavaan kokonaiskoulupäivään parantaa koulumotivaatiota ja koulussa viihtymistä. Samalla se varmistaa lapsille mahdollisuuden kokeilla eri harrastuksia. Joustava koulupäivä tarkoittaa ohjatun harrastustoiminnan sijoittamista osaksi koulupäivää. Harrastusten järjestämiseen voivat osallistua yhteistyössä koulun henkilökunta, taiteen ja kulttuurin tuottajat sekä erilaiset järjestöt. Oppilaiden omia toiveita harrastustoiminnan sisällöistä ja harrastuksista on kuultava toimintaa kehitettäessä. Harrastamisen Suomen malli on ollut ensimmäinen askel kokonaiskoulupäivän toteuttamiseksi. Mallia on kuitenkin kehitettävä edelleen toiminnan laajentamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi, jotta etenkin ne lapset saadaan mukaan, joilla ei vielä ole harrastusta. Samalla on uudistettava aamu- ja iltapäivätoimintaa ja kytkettävä niitä osaksi koulupäivää.  Joustavan koulupäivän harrastus-, aamu- ja iltapäivätoiminnassa on yhdenvertaisesti otettava huomioon erityistä tukea tarvitsevat ja vammaiset oppilaat. 

Syrjäytymisvaarassa olevat lapset on tunnistettava mahdollisimman varhain, jolloin heistä on mahdollista pitää parempaa huolta. Näin kyetään pitämään heidät kiinni yhteisössä ja koulunkäynnissä. Oppilaita on tuettava vahvasti koulussa, jotta toisen asteen opinnoissa on mahdollista menestyä ja pärjätä.  Koulupudokkaita nuoria varten on oltava jokaisessa kunnassa etsivä nuorisotyö, joka auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja luo heille suunnitelman jatkosta. Oppilashuollon ammattilaisten määrää on lisättävä peruskouluissa ja toisella asteella.

Matalan kynnyksen perhelähtöiset palvelut tukevat lapsiperheiden arkea

Lasten ja perheiden palveluista on tehtävä toimiva moniammatillinen kokonaisuus. Oleellista on, että perheet saavat hyvin toimivia palveluja oikea-aikaisesti ja riittävästi. Neuvolatyö ja varhaiskasvatus sekä oppilashuolto ja koulu yhdistetään pidemmällä aikavälillä yhdeksi kokonaisuudeksi.  

Palveluihin on varattava niihin tarvittavat resurssit. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa on pidettävä huoli lapsiperheiden matalan kynnyksen palveluiden toteutumisesta jatkossakin eikä kunnan ja hyvinvointialueen väliin saa muodostua lapsi-perhepalveluita haittaavaa organisatorista raja-aitaa.

Koko maahan on rakennettava laajan palvelun perhekeskusverkosto. Tavoitteena on niiden kiinteä yhteys neuvoloihin ja varhaiskasvatuspalveluihin. Perhekeskusten tulee toimia monialaisesti yhteistyössä järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Viranomaisten ohella ne pystyvät tarjoamaan kaikille yhteistä vertaisryhmätoimintaa ja eri ryhmille kohdennettuja palveluita arjen solmukohdissa. 

Palvelurakenteessa ei tällä hetkellä riittävästi tunnisteta monimuotoisia perheitä ja niiden tarpeita. Laadukkaan erityisosaamisen takaamiseksi tarvitaan koulutuksen kehittämistä sosiaalityöntekijöiden ja muiden perheitä työssään kohtaavien ammattilaisten opinnoissa ja täydennyskoulutuksessa. Myös lasten kaltoinkohtelun tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi tarvitaan koulutusta, jotta se ei peruspalveluissa jää havaitsematta. 

Moniammatillinen lastensuojelu toimii lasten ja perheiden tukena 

Lastensuojelu tarvitsee tietoon perustuvaa pitkäjänteistä kokonaisvaltaista uudistamista sekä kehittämistä. Lastensuojelun palveluiden piirissä olevilla lapsilla ja nuorilla on oikeus laadukkaisiin palveluihin ja jatkuvuuteen ihmissuhteissa. Tämä taataan laatusuositusten avulla sekä huolehtimalla lasten ja perheiden oikeusturvan toteutumisesta muun muassa kunnollisten valvontamekanismien avulla, joissa lasten näkökulma ja osallisuus korostuvat. Lastensuojelussa on painotettava viranomaisten välistä, lapsen edusta lähtevää yhteistyötä perheen kanssa, jolla vahvistetaan osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä. 

Lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava, ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn on panostettava tarpeeksi. Ennaltaehkäisevillä kotihoidon ja nuorisotyön palveluilla estetään ongelmien kärjistymistä ja kustannusten kasvua. Lastensuojeluun tarvitaan yhteistoiminnallisten, integroitujen ja tutkittuun tietoon perustuvien palvelujen kehittämistä. Lastensuojelulain mukaista moniammatillista yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa on vahvistettava ja huolehdittava, että lastensuojelussa on käytössä lain mukaisesti oikeudellinen neuvonta.  

Lastensuojelun työntekijöiden jaksamista ja pysyvyyttä tuetaan hyvillä työolosuhteilla. Työntekijöiden välistä tehtävänjakoa ja yhteistyötä on kehitettävä edelleen. Tavoitteena on, että sama työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla lastensuojeluprosessin eri vaiheissa. 

Jotta voimme turvata nykyistä paremmin lasten oikeuden tasapainoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun, Marinin hallitus päätti hallituskaudellaan aloittaa lastensuojelun kokonaisuuudistuksen. Vuonna 2007 säädetty laki on pirstaleinen ja vaikeaselkoinen. Ongelmallisuutta ovat tuoneet esiin niin lapsiasianvaltuutettu kuin lastensuojelun asiantuntijat ja ammattilaiset. Kyse on lasten perusoikeuksista, joten lainsäädännön tulee olla selkeää ja pitkäjänteistä. 

Uudistuksen tavoitteena on myös kansalaisten, erityisesti lasten, oikeusturvan parantaminen sekä lastensuojelun ennakoitavuuden, avoimuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. Konkreettiset lainsäädännön uudistukset aloitettiin vuoden 2023 alussa.

Perhe-elämän ja työn yhdistäminen sujuu joustavasti

Perheiden arkea ja vanhemmuutta tuetaan luomalla perheystävällinen työelämäkulttuuri, joka mahdollistaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Työpaikoilla on otettava huomioon erilaiset elämäntilanteet ja niihin liittyvät tarpeet osana työntekoa ja työpaikan käytäntöjä. Tämä toteutuu koko yhteiskunnan läpileikkaavalla ajattelulla lapsi- ja perheystävällisyydestä, jota toteutetaan määrätietoisella, ennakoitavalla ja luottamusta rakentavalla valtion, alueiden, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen päätöksenteolla. Tarjotaan tulevaisuudessa lapsiperheiden vanhemmille mahdollisuus tehdä joustavampaa työaikaa ilman pelkoa ansiotason laskusta. Näin helpotetaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Samalla on syytä helpottaa työntekijöiden mahdollisuuksia huolehtia myös omista vanhemmistaan ja toisaalta isovanhempien mahdollisuutta auttaa lapsenlasten hoidossa. 

Perheystävällisiä käytäntöjä tulee edistää työpaikoilla. Näitä voivat olla esimerkiksi etätyön ja osa-aikaisen työajan mahdollistaminen, perheystävälliset kokousajat, perhevapaille kannustaminen ja sujuvan paluun järjestäminen perhevapaalta palaavalle. Perhevapaat eivät myöskään saa vaikuttaa työelämässä etenemiseen ja palkkaustasoon. Raskaussyrjinnässä on oltava nollatoleranssi. Lisäksi palvelujen ja työelämän yhdistämistä joustavoitetaan, jotta vanhempien osallistuminen muun muassa vanhempainvartteihin, kasvatus- ja arviointikeskusteluihin ja laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin on mahdollista.  

Perhevapaamallin on edistettävä vapaiden tasapainoista jakautumista ja ehkäistävä hoivavastuun sukupuolittunutta kasaantumista. Tavoitteena on 16 kuukauden mittainen ansiosidonnainen vanhempainraha. Siihen edetään pidentämällä asteittain sekä vanhemmille korvamerkittyjä päivärahajaksoja että vanhempien kesken jaettavaa jaksoa. Perhevapaat tukevat tasa-arvoisempaa työ- ja perhe-elämää. Ne kannustavat ja ohjaavat vanhempia jakamaan perhevapaat tasa-arvoisesti. Perhevapaat edistävät hoivavastuun tasaista jakautumista, joka edistää muun muassa palkkatasa-arvoa, samapalkkaisuutta ja vaikuttaa myös erityisesti naisten eläkeläisköyhyyden vähentymiseen. Hallituskaudella 2019–2023 toteutettu perhevapaauudistus oli merkittävä askel tähän suuntaan, mutta työtä on jatkettava. Myös kotihoidontuen järjestelmä tulee uudistaa joustavammaksi niin, että se tukee lasten osallistumista varhaiskasvatukseen.

Työaikajoustoissa huomioidaan nivelvaiheet, joissa lapsi aloittaa perusopetuksen, siirtyy yläkouluun sekä jatkaa toiselle asteelle. Vuorohoidon osalta pienille koululaisille (1. ja 2. luokat) tulee taata vuorohoitopaikka myös koulun aloituksen jälkeen, mikäli lapsen ilta- ja yöaikaista huolenpitoa ei voida taata muulla tavoin.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus

Varhaiskasvatus on sivistyksellinen perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa lapsi oppii ja kasvaa yhdessä toisten lasten kanssa, saa kokemuksia leikistä, taiteista, tanssista, musiikista ja yhdessä toimimisen ja oppimisen ilosta. Ennen kouluikää tapahtuva oppiminen on ensisijaisessa asemassa, kun halutaan panostaa tulevaisuuteen. Varhaiskasvatus myös ehkäisee syrjäytymistä, huono-osaisuuden kierteen periytymistä, lasten välistä eriarvoistumista ja pienentää hyvinvoinnin ja terveyden eroja aikuisuudessa. 

Varhaiskasvatus on nimensä mukaisesti osa koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatuksen keinoin luodaan hyvä pohja oppimiselle. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä kasvatuksellisesta sekä koulutuksellisesta näkökulmasta, ei pelkästään sosiaalipalveluna tai vanhemman työssäkäynnin tukena. Varhaiskasvatuksen tulee tukea vanhempien kasvatustehtävää. Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset yksilön kehitykselle, koulumenestykselle sekä myöhemmin yhteiskuntaan kiinnittymiselle ovat kiistattomat. 

Varhaiskasvatuksella on myös keskeinen merkitys ehkäistäessä alueellista segregaatiota. Myönteistä erityiskohtelua varhaiskasvatuksessa on lisättävä: varhaiskasvatuksen yksiköiden resursoinnissa on alueella asuvien, erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten määrä. 

Varhaiskasvatukseen on osoitettava tarvittavat määrärahat ja ylläpidettävä arviointikriteereitä, joilla määritellään, millaista on korkealaatuinen, pedagoginen varhaiskasvatus. Näin varmistetaan, että päiväkodeissa annettava varhaiskasvatus on yhdenvertaista ja tasalaatuista kaikkialla. Yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden on toimittava jatkossakin samoilla laadullisilla kriteereillä ja samoilla asiakasmaksuilla kuin julkisten, eivätkä ne saa valikoida lapsia. Yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden toiminnasta tuli luvanvaraista Marinin hallituskauden aikana. Yksityisen varhaiskasvatustoiminnan luvanvaraisuus turvaa toiminnan laatua nykyistä paremmin ja varmistaa osaltaan jokaisen lapsen oikeutta hyvään varhaiskasvatukseen.

Päiväkotien lapsiryhmät on aina muodostettava lapsen kehitystason mukaan, eli niissä huomioidaan lapsen ikä ja kehitystaso. Oppimisympäristöjen tulee olla monipuolisia, terveellisiä ja turvallisia. Lapsen tarvitsema tuki rakennetaan lapsen tarpeen mukaan, ei sen mukaan mitä on tarjolla. Kolmiportaisen tuen toteutumista varhaiskasvatuksessa tulee vahvistaa. Varhaiskasvatuksen osana on vahvistettava tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamista ja kehotunnekasvatusta.

Kolmiportaista oppimisen tuen kehittämistä on jatkettava. Oppimisen tuen osalta on selkeytettävä tuen eri tasoja ja niiden vaatimia resursseja ja varmistettava opetusryhmien mitoitus siten, että se huomioi tukea tarvitsevien oppilaiden määrän. Oppimisen tuen edellytykset tulee turvata huolehtimalla myös erityisopettajien, psykologien ja koulukuraattorien rahoituksen riittävyys aina varhaiskasvatuksesta alkaen. 

Varhaiskasvatuksen osallistumisastetta tulee yhä nostaa. SDP:n tavoitteena on edelleen maksuton varhaiskasvatus. Maksuttomuutta ja korkeampaa osallistumisastetta kohti edetään askeleittain. Ensimmäisenä askeleena tätä kohti, Marinin hallitus alensi varhaiskasvatusmaksuja sekä palautti jokaisen lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen. Tämän lisäksi toteutamme kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun vuosina 2021–2024. 

Tavoitteitamme  

• Suomen on oltava maailman paras maa perheille. 
• Hallituskaudet ylittävä lapsistrategia luo perustan ennakoitavalle ja pitkäjänteiselle lapsi- ja perhepolitiikalle, joten sen toimeenpano on turvattava.
• Lasten kokemaa yksinäisyyttä on ehkäistävä lapsistrategian mukaisin toimin 
• Lapsiperheiden toimeentulo on turvattava sekä työllisyystoimin että kattavalla sosiaaliturvalla.  
• Lasten hankkimisen mahdollisuuksia on tuettava vahvistamalla adoption asemaa ja helpottamalla lapsettomuushoitoihin pääsyä
• Luodaan poikkihallinnollinen ohjelma, joka tarkastelee yksinasuvien tilannetta ja laatii toimenpideohjelman yksinasuvien aseman parantamiseksi Suomessa.
• Harrastamisen Suomen mallia on vahvistettava niin, että harrastamattomat lapset ja nuoret tavoitetaan paremmin. 
• Kolmiportaisen tuen järjestelmää kehitetään edelleen. Oppimisvaikeuksia kokevat, mm. neurokirjon erityispiirteitä omaavat lapset huomioidaan palveluissa paremmin. 
• Panostetaan ennaltaehkäisyyn ja turvataan lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit. 
• Varmistetaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön toteutuminen.
• Jatketaan perhevapaiden kehittämistä kohti 16 kuukauden mittaista ansiosidonnaista vanhempainvapaata, joka jakautuu tasaisesti vanhempien kesken. 
• Kotihoidon tukea kehitettäessä on edistettävä tasa-arvoa ja pohdittava mahdollisuutta jakaa hoivavastuuta ja kotihoidon tukea laajemmin lapsen läheisten kesken.
• Vuoropäivähoidon saatavuutta laajennetaan koskemaan nuorimpia koululaisia. 
• Siirrytään kohti maksutonta varhaiskasvatusta.
• Varmistetaan nykyistä useamman lapsen osallistuminen varhaiskasvatukseen. 
• Helpotetaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista tarjoamalla lapsiperheiden vanhemmille mahdollisuus tehdä joustavampaa työaikaa ilman pelkoa ansiotason laskusta
• Kuntien ja hyvinvointialueiden palveluihin on varattava niihin tarvittavat resurssit. Erityisesti on taattava riittävä henkilöstömäärä, jotta palvelut voidaan toteuttaa lain ja tavoitteiden mukaisella tavalla. 

1.2. Koulutus, kasvatus ja sivistys

Koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ihmisten kesken ovat hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä. Koulutuksen ja oppimisen mahdollisuuksien on jakauduttava tasaisesti, jotta ne edistävät yhteiskunnan turvallista kehitystä kohti sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää tulevaisuutta. Koulutukseen kuuluu opetuksen lisäksi laajempi kasvatus- ja sivistystehtävä yhteiskunnassa. Ilman tasa-arvoista koulutusta ja läpi elämän kestävää oppimista ei ole tasa-arvoista yhteiskuntaa eikä turvallista yhteiskuntakehitystä. Tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän tavoitteena on saavutettava maksuton perus-, toisen ja korkea-asteen koulutus. Työn, teknologian ja kulttuurin murroksessa Suomi pärjää vain koko yhteiskunnan laajalla osaamisella ja sivistyspääomalla. 

Koulutuksen kautta tarjotaan kaikille mahdollisuudet kasvuun, osaamisen kehittämiseen ja näiden kautta aktiiviseen kansalaisuuteen. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittymiseen myös erilaista tukea tarvitseville oppijoille. Tavoitteena on, että kaikki saadaan koulutuksen piiriin ja nostetaan merkittävästi niin toisen asteen kuin korkea-asteenkin läpäisyä. Erilaisten oppimisympäristöjen pitää olla avoimia ulospäin ja tunnistaa ja tunnustaa laajasti muualla hankittu osaaminen osaksi oppimispolkua ja hyödyntää laajasti koko yhteiskunnan osaamista. Suomessa on oltava maailman parhaat opettajat, ja opetushenkilöstön riittävyydestä sekä osaamisesta huolehditaan kaikilla koulutusasteilla. 

Yhteiskunnan ja työelämän muutos muokkaa osaamistarpeitamme. Sata vuotta sitten yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen edellytti luku- ja kirjoitustaitoa. Jatkossa osallistuminen edellyttää kriittistä lukutaitoa; kykyä erotella olennaisen tietomassan seasta sekä riittäviä taitoja hyödyntää muun muassa digitaalisia apuvälineitä. Merkittävä tekijä muutoksessa on digitalisaatio, joka muokkaa toimintamalleja, työtapoja ja keinojamme käsitellä tietoa. Jokaisella on tulevaisuudessa oltava kykyä ja uskallusta hyödyntää digitalisaation tuomia mahdollisuuksia, jotta meille ei synny uusia syrjäytyneitä ryhmiä.

Viimeisten vuosien kriisien keskellä on koko koulutusjärjestelmän tärkeys noussut entistä vahvemmin esiin. Koko koulutuskenttä varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön luo yhteiskuntaan kestäviä rakenteita ja vahvistaa yhteiskunnan hyvinvointia ja henkistä kestävyyttä. Kriisien keskellä ovat koulut myös kansainvälistyneet ja monikielistyneet nopeasti. Tämä kehitys on huomioitava kaikessa koulutuksen kehittämisessä. 

Jatkuvan oppimisen avulla huolehditaan työllisyydestä ja edistetään koulutuksellisesta tasa-arvoa. Jokaiselle on annettava mahdollisuus huolehtia omasta osaamisestaan. Aikanaan suoritettu pohjakoulutus ei välttämättä kanna työelämän ja yhteiskunnan muuttuessa, vaan osaamista ja työuran suuntaa pitää päivittää entistä useammin.  Jatkuvan oppimisen järjestelmien on mahdollistettava osaamisen päivittäminen ja yhteiskunnan muutosten mukana pysyminen. Koulutusjärjestelmän on palveltava koko väestön koulutuksellisia tarpeita. Koulutus on tulevaisuudessakin keskeinen keino kiinnittää kansalaiset yhteiskuntaan ja työelämään. Suomen globaali vastuu ja vaikuttavuus rakentuvat keskeisesti koulutuksen teemojen ja niihin perustuvien innovaatioiden ympärille. Monet aikamme kysymykset ilmastonmuutoksesta lasten ja nuorten hyvinvointiin, tunnetaitoihin ja digi-sivistykseen ovat globaalisti yhteisiä ja niihin on viisasta etsiä yhteisiä ratkaisuja. Tarvitsemme globaalia koulutuspolitiikkaa kansallisten koulutusjärjestelmien rinnalle ja Suomen syytä olla aktiivinen toimija. Ajatus massakoulutuksesta, joka kuuluu kaikille, syntyi 150 vuotta sitten kansallisvaltioiden tarpeisiin. Nyt lapset ja nuoret elävät maailmassa, jossa heillä on monia identiteettejä paikallisesta globaaliin. Kansallisen koulutusjärjestelmän ja -politiikan rinnalle pitää rakentaa paikallisia ja globaaleja tasoja. Paikallisuus toteutuu Suomessa kuntien roolin ja opettajien laajan autonomian kautta. Globaalisti voimme edistää yhteisiä laadukkaita opetussisältöjä. Suomelta odotetaan globaalissa koulutuskeskustelussa ja -toiminnassa kokoaan isompaa roolia ja merkittävää kädenjälkeä. Globaalille osallistumiselle on luotava vahvat rakenteet ja riittävät resurssit. 

Meidän on vaikutettava kansainvälisiin mittareihin siitä, mitä on hyvä koulutus. Meidän on tarjottava osaamistamme esimerkiksi kehityspolitiikassa erityisesti koulutuksen saralla. Näkökulman on kuitenkin oltava yhteistyötä ja globaalia näkökulmaa painottava. Myös me opimme yhteistyöstä ja mukanaolosta. Koulutuksen globaalin vaikuttavuustyön osana on huomattava globaalin koulutusmarkkinan kasvu, jossa mukanaolo on edellytys vaikuttavuudelle. Suomalaislähtöistä laadukasta koulutusta on oltava tarjolla maailmalla ja Suomen itsessään on myös oltava kansainvälisesti houkutteleva maa tulla opiskelemaan. Meidän on myös parannettava houkuttelevuutta jäädä Suomeen töihin tutkinnon suorittamisen jälkeen. 

12-vuotinen peruskoulutuksen on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet jokaiselle lapselle ja nuorelle

Peruskoulu on koko suomalaisen koulutusjärjestelmän kruunun jalokivi ja sen kehittämisestä on pidettävä huoli. Koulun pitää olla paikka kasvaa ja oppia kaikille lapsille. Oikein toteutettuna inkluusio mahdollistaa kaikkien lasten oikeuksien toteutumisen täysimääräisenä. Ikävä kyllä inkluusiota toteutetaan liian usein säästökeinona ja tällöin kärsivät erityisesti ne lapset, joilla on neuropsykologisia haasteita tai ovat muuten erityisen tuen tarpeessa. 

Oppivelvollisuuden laajentaminen SDP:n tavoitteiden mukaisesti kattamaan peruskoulun lisäksi toinen aste on ollut suomalaisen koulutuspolitiikan merkittävimpiä rakenteellisia uudistuksia vuosikymmeniin. Nyt peruskoulu ja toinen aste muodostavat oppivelvollisuuden ja 12-vuotisen peruskoulutuksen, ja koulutus on tosiasiallisesti maksuton kaikille. 

Peruskoulutus takaa laajan yleissivistyksen. Yhtenäisempi toinen aste on tulevaisuudessa osana peruskoulutusta, jonka loputtua kaikilla on valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään sekä läpi elämän jatkuvaan oppimiseen. Toisen asteen kehittämisessä huomioidaan myös väestökehitys, työvoimatarpeet sekä mahdollisuus kasvattaa sivistyksellistä ja ammatillista osaamista riittävin resurssein koko maassa. Ammatillisen koulutuksen kehittämisessä on seurattava nopeasti työmarkkinoiden muutoksia, jotta koulutuksen sisällöt pysyvät ajan mukaisena.  Ammatillisen koulutuksen laatu ja laajuus on turvattava yhteiskunnan muutoksissa. 

Osana toista astetta on myös laajasti tarjolla työpajatoimintaa, joka tukee nuorten hyvinvointia ja oppimista. Se mahdollistaa kokonaisvaltaista valmennusta, tukea ja oppimisen mahdollisuutta ehkäisten opintojen keskeyttämistä ja tukien opintojen loppuun saattamista. On mahdollista, että nykyisten työpajojen, oppimissopimuksen ja muiden esimerkiksi nivelvaiheessa hyödynnettävien mallien ja menetelmien pohjalta syntyy nykyisen lukio- ja ammatillisen koulutuksen rinnalle uusi joustava malli peruskoulutuksen suorittamiseen. 

Peruskoulutuksen on mahdollistettava opintojen suuntaaminen useammin opintojen jatkamiseen korkeakouluissa tai ammatillisen osaamisen ja ammattitaidon hankkimiseen. Peruskoulutuksen päätyttyä kaikilla tulee olla vahvat kansalaistaidot ja mahdollisuudet jatko-opintoihin, joiden avulla pärjääminen ja osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa on mahdollista. Perusasteella pitää pystyä hankkimaan sellaiset tiedot ja taidot, että jokainen pärjää toisen asteen koulutuksessa. Luku- kirjoitus- ja laskutaito, mutta myös kielitaito, digitaidot, medialukutaito, demokratiataidot ja tunnetaidot ovat tänä päivänä keskeisiä kansalaistaitoja, joiden vahvistaminen on otettava peruskoulun keskiöön. 

Päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia uudistetaan siten, että ne muodostavat lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointiympäristöjä, jotka tavoittavat luontevasti jokaisen lapsen ja nuoren perheineen arjen luonnollisissa kehitysympäristöissä. Ne tukevat oikea-aikaisesti heidän kasvuaan ja kehitystään mahdollistaen moniammatillisen tuen ja riittävän oppimisen tuen katkeamattomasti koko koulutuspolun ajan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Samalla kun vastuu koulutuksesta on pitkälti kunnilla, niin hyvinvoinnin osalta yhteys kuntien ja hyvinvointialueiden osalta on oltava kiinteää. 

Laadukkaan koulutuksen taustalla ovat ammattitaitoiset ja hyvinvoivat opettajat ja muu henkilökunta, joita on oltava riittävästi. 

Suomen osaamistaso nostettava maailman kärkeen

Suomi menestyy vain osaamisella, ja tämän vuoksi korkeakoulutettujen osuudessa nuorten ikäluokassa täytyy tavoitella maailman kärkeä. Ensi vaiheessa tavoitteena on, että 2030-luvulla 60 prosenttia nuorista ikäluokista on korkeakoulutettuja. Korkeakoulujen rahoituksen on oltava pitkäjänteistä ja vakaata. Kaikilla pitää olla mahdollisuus päästä korkeakoulutukseen. Siksi korkeakoulutus pidetään edelleen maksuttomana, korkeakoulujen aloituspaikkoja on yhä lisättävä ja samalla mahdollistettava nykyistä helpommin korkeakouluopintojen valmentavien opintojen suorittaminen. Otetaan käyttöön monen OECD-maan tapaan korkeakoulujen lyhyttutkinnot eli korkeakouludiplomit. Näin voidaan laajentaa korkeakoulutusta nyt koulutuksen ulkopuolella oleville ryhmille ja luoda väylä alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen siten, että jo suoritetut opinnot lasketaan hyväksi mahdollisuuksien mukaan.

Korkeakoulutuksen sisällä siirtyminen alojen tai korkeakoulujen välillä on oltava joustavaa ja helppoa. Osaavalla ja pedagogisesti pätevällä henkilökunnalla mahdollistetaan opintojen sujuva edistyminen, mikä osaltaan lisää opintojen läpäisyä. Yliopistojen perusrahoitusta vahvistettiin Marinin hallituskaudella 40 miljoonalla eurolla ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta 20 miljoonalla eurolla vuodesta 2020. Korkeakoulutuksen kehittämiseen on osoitettava riittävät resurssit myös jatkossa. Osaamisen lisäksi on myös huolehdittava opiskelijoiden ja opettajien hyvinvoinnista. Korkean osaamistason saavuttamista ei voida tehdä kuluttamalla opiskelijoita loppuun jo opintojen aikana. Osana hyvinvointia on myös taloudellinen turva, josta syystä opiskelijoiden toimeentulosta ja mahdollisuudesta keskittyä opintoihin on huolehdittava.  

Vahvistetaan avointa korkeakoulutusta, joka antaa monipuolisia mahdollisuuksia hankkia korkeakoulutusta läpi elämän ja tarjoaa myös mahdollisuuden syventää ammatillista osaamista tai vaihtaa alaa. Tulevaisuuden korkeakoulu ei tuota vain koulutusta, vaan toimii myös yhteyspisteenä osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Korkeakoulujen fyysisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen sekä monipuolisten opetus- ja ohjausratkaisujen on mahdollistettava tämä.  Korkeakoulujen ympäristön on oltava esteettömiä, digiesteettömiä ja saavutettavia. 

Korkeakoulutusta uudistettaessa on myös käytävä läpi kahden erillisen ja osin päällekkäisen korkeakoulujärjestelmän tarpeet. Tavoitteena on yhteistyön esteiden poistaminen ja autonomisten korkeakoulujen organisoituminen ilman turhia hallinnollisia rajoja niin, että yhdessä korkeakoulussa voi suorittaa niin ammatillisia kuin akateemisiakin korkeakoulututkintoja. Tutkinnoilla on tulevaisuudessakin erilaisia osaamistavoitteita ja -tarpeita.  

Suomi on jatkuvan oppimisen mallimaa

Työn murroksessa kaikilla on oltava oikeus ja mahdollisuus ylläpitää omaa osaamistaan ja työkykyään sekä hankkia uutta osaamista koko työuransa ajan maailman muutosta ketterästi seuraten. Jatkuvan oppimisen mallimaassa osaamisten lisäksi edistetään vahvasti myös sivistystä.    

Aikuiskoulutuksen tulee vastata myös aikuisten peruskoulutuksen ja yleissivistyksen tarpeisiin. Koko työikäisellä väestöllä tulee olla suoritettuna vähintään toisen asteen tutkinto. On paljon aikuisia, jotka tarvitsevat toisen mahdollisuuden oppia yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia perustaitoja. Työikään tulevat ikäluokat eivät riitä täyttämään työmarkkinoiden tarpeita. Katseet täytyy kääntää kaikkien työntekijöiden osaamisen kehittämiseen yhteistyössä työnantajien kanssa.  

Yhteiskunnan ja koulutuksentarjoajien on tunnistettava nopeasti nousevat temaattiset ja alueelliset koulutustarpeet ja vastattava niihin joustavasti ja ketterästi. Tiiviiden, nopeisiin osaamistarpeiden muutoksiin reagoivien koulutuskokonaisuuksien järjestäminen on olennainen osa kaikkien koulutusasteiden toimintaa.  Yhteiskunnassa on myös tunnistettava ja tunnustettava nykyistä paremmin koulutuksen ulkopuolella, kuten päivittäisessä työelämässä, hankittu osaaminen.  

Yhteiskunnan on kiinnitettävä jatkuvassa oppimisessa huomiota oppimiseen tarvittavaan ajankäyttöön sekä elinikäiseen ohjaukseen, jotta resursseja käytetään hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yleisturva mahdollistaa opinnot kaikissa elämänvaiheissa tarjoten riittävän sosiaaliturvan tason eri elämänvaiheissa niin tutkintoon johtavassa kuin täydentävässäkin koulutuksessa.  

Kasvavat koulutustarpeet vaativat laajempaa rahoituspohjaa kuin nykyisin ja olemassa olevien resurssien uudelleen kohdentamista. Jatkuvan oppimisen rahoitukseen on saatava vahvemmin mukaan työnantajat ja yksilöt yhteiskunnan rinnalle. Rajallisten resurssien vuoksi on julkisesti tuetun aikuiskoulutuksen keskityttävä erityisesti koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja työelämän murrostilanteissa pärjäämiseen. 

Vapaa sivistystyön on edistettävä elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Tavoitteena ovat ihmisten monipuolinen kehittyminen, hyvinvointi sekä kansanvaltaisuus ja moniarvoisuus. Saavutettavuutta on parannettava siten, että se tavoittaa kaikki yhteiskuntaluokasta riippumatta. Vapaan sivistystyön resursoinnissa on huomioitava sen sivistys- ja kulttuuripääomaa vahvistava rooli. 

Jatkuva oppiminen ja osaamisen päivitystarpeiden ennakointi ovat parasta turvaa globaaleissa työn, teknologian ja maailman muutoksissa. Meidän tulee luoda selkeä lainsäädäntö- ja rahoitusjärjestelmä, joka antaa raamit jatkuvalle oppimiselle sekä työuran aikaisen osaamisen kehittämiselle. Lainsäädännössä tulee määritellä työikäiselle soveltuvat koulutukset, mahdollisuudet opintojen aikaiseen toimeentuloon sekä jatkuvan oppimisen rahoittaminen eri koulutusasteilla ja koulutusmuodoissa. Myös koulutuksellisen tasa-arvon lisääminen tulee kirjata järjestelmän tavoitteeksi. Lähtökohtana on, että kaikilla on oikeus jatkuvaan oppimiseen tulotasosta tai koulutustaustasta riippumatta.

Tavoitteitamme

• Toisen asteen laatua ja laajaa kehitystä vahvistetaan niin, että se vastaa koko ikäluokan nuorten tarpeisiin ja muodostaa tosiasiallisen peruskoulutuksen kaikille.
• Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää nostetaan ja korkeakouluopintoihin pääsyä helpotetaan.
• Korkeakoulutusta kehitetään niin, että tulevaisuudessa yhdessä korkeakoulussa voi suorittaa niin ammatillisia kuin akateemisia korkeakoulututkintoja
• Koulutus säilyy maksuttomana peruskoulusta korkeakouluun
• Suomen osaamistasoa nostetaan ja koko työikäisellä väestöllä on suoritettuna vähintään toisen asteen tutkinto
• Tavoitteena on, että 2030-luvulla 60 prosenttia nuorista ikäluokista on korkeakoulutettuja.
• Päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia uudistetaan siten, että ne muodostavat lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointiympäristöjä.
• Mahdollistetaan opintojen nopeampi suorittaminen.
• Tehdään Suomesta jatkuvan oppimisen mallimaa. Meidän tulee luoda selkeä lainsäädäntö- ja rahoitusjärjestelmä, joka antaa raamit jatkuvalle oppimiselle.
• Suomen globaali vaikuttavuus koulutuksessa on laajaa. Tavoittelemme globaalin koulutuksen sisältöjen ja rakenteiden vahvistumista kansallisen koulutusjärjestelmän rinnalla. 

1.3. Tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden liitto rakentaa onnellista ja osaavaa Suomea

2030-luvulla Suomen menestys ja globaali rooli rakentuvat koulutuksen, sivistyksen, tieteen, tutkimuksen, osaamisen ja innovaatioiden varaan. Koko tiedepolitiikan taustalla on ajatus siitä, että samalla kun tiede tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta, se luo uutta ja sen avulla ratkaistaan merkittäviä ongelmia: Tiede, tutkimus ja innovaatiot ovat keskeinen keino, kun ratkaisemme kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla ilmastonmuutoksen kaltaisia nykyisiä ja tulevia globaaleja haasteita.  

Tieteen kyky vastata siihen kohdistuviin odotuksiin kehittyy jatkuvasti. Esimerkiksi digitalisaatio ja kasvava laskentateho tarjoavat tieteelliselle tutkimukselle kokonaan uusia mahdollisuuksia. Voimme kerätä ja käsitellä ennennäkemättömän suuria tietoaineistoja ja analysoida niitä vauhdilla ja tarkkuudella, joka ei aiemmin ollut mahdollista. Tärkeintä on kuitenkin, millaisia tutkimuskysymyksiä tiedeyhteisö ja yhteiskunta asettavat.

Uudet innovaatiot vievät yhteiskuntaa eteenpäin. Tiedon ja osaamisen monopoli ei kuulu yksittäisille toimijoille, vaan osaaminen on hajautettava yhteiskunnan eri sektoreille ja toimijoille. Julkisen sektorin on jaettava osaamistaan ja julkiset rajapinnat avataan yhteiskunnan eri toimijoiden hyödynnettäväksi turvallisuusnäkökulmat huomioiden. Näin oivalluksille ja innovaatioille on tarjolla hyvä kasvualusta. Julkisen sektorin esimerkillä kannustetaan yksityisen sektorin toimijoita yhteistyöhön tiedon ja datan hyödyntämisessä.  

Julkisella rahoituksella tai julkisista palveluista tuotettu tieto on oltava julkisesti omistettua ja yhteiskunnan avoimessa käytössä. Esimerkiksi yksityisten toteuttamiin tietojärjestelmiin tallennettu terveys- tai muu asiakastieto tulee olla julkisen toimijan omistamaa ja hyödynnettävissä.

Tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden yhteiskunnassa uuden luomiselle ja koulutukselle on taattava riittävät resurssit ja rahoitus myös jatkossa. Tavoitteena on, että 2030-luvulla tutkimus- ja kehitystoimintaan käytetään neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä onnistuu, kun julkinen ja yksityinen sektori toimivat sujuvassa yhteistyössä kummallekin ominaisia vahvuuksia hyödyntäen. Tavoitteena on luoda eri alojen suomalaiset osaamisklusterit, jotka ovat globaalissa vertailussa huipputasoa.

Tiedeyhteisömme on oltava kansainvälisesti vetovoimainen ja tutkimuksen laadullisesti maailman kärkeä. Suomen on kuuluttava useilla aloilla vahvimpien tiedemaiden joukkoon. Kaikissa suomalaisissa yliopistoissa on tehtävä kansainvälisesti tunnustettua korkealaatuista tutkimusta yliopiston valitsemilla vahvuusalueilla. Tulevaisuudessa tieteentekijät käyttävät työaikaansa ennen muuta tutkimukseen.

Suomalainen tietämisen ja ymmärryksen tasoa on parannettava. Tähän päästään, kun tiede, tutkimus ja tieteellinen tieto ovat läsnä kaikkialla yhteiskunnassa: Suomen on oltava kokonaisvaltaisesti tiede- ja innovaatiointensiivinen yhteiskunta, jossa tiede, tutkimus ja innovaatiot ovat merkittävässä roolissa myös yhteiskunnallisen päätöksenteon taustalla. Julkisilla varoilla tehtävän tutkimuksen tuloksien on oltava koko yhteiskunnan hyödynnettävissä ja tiedejulkaisujen avoimia kaikkien saataville.  

Tavoitteitamme

• Nostetaan tutkimus- ja kehitystoimintaan käytettävän rahoituksen määrää kohti neljää prosenttia bruttokansantuotteesta.
• Luodaan eri alojen suomalaiset osaamisklusterit, jotka ovat globaalissa vertailussa huipputasoa.
• Avataan julkiset tietorajapinnat yhteiskunnan eri toimijoiden hyödynnettäväksi 

              turvallisuusnäkökulmat huomioiden.

• Julkisilla varoilla tehtävän tutkimuksen tuloksien on oltava koko yhteiskunnan hyödynnettävissä ja tiedejulkaisujen avoimia kaikkien saataville.

1.4. Työelämän kehittäminen

Meidän tulee turvata kaikkien ihmisten oikeus työhön. Suomeen tarvitaan enemmän ja parempaa työtä, joka lisää hyvinvointia, takaa toimeentulon ja mahdollisuuden kehittyä. Työn tuottavuudella on alati kasvava rooli kilpailuilla globaaleilla markkinoilla. Ihmisen pitää voida oppia työssään sekä pitää yllä ammattitaitoaan ja kehittää osaamistaan. Digitalisaatio ja vihreä siirtymä luovat uutta työtä, mutta samalla nykyisiä työpaikkoja katoaa. Muuttuvat työmarkkinat on nähtävä mahdollisuutena, jonka avulla voidaan rakentaa entistä parempaa työelämää ja yhteiskuntaa. Uusien työpaikkojen tarkka ennakointi on hakuammuntaa ja johtaa helposti vääriin johtopäätöksiin. Tärkeintä on kehittää työntekijöiden osaamista ja huolehtia, että lainsäädäntö huomioi muutokset nopeasti, ihmisten valmius oppia uusia tietoja ja taitoja paranee ja tuottavuuden kasvun tuoma lisäarvo jakaantuu oikeudenmukaisesti. Työ luo myös merkitystä ihmisten elämään ja on osa arkea. Työssä viihtyminen ja työhyvinvointi nousevat entistä tärkeämmiksi.  

Työelämää on kehitettävä eteenpäin sopimalla ja huolehtimalla työntekijöiden oikeuksista. Työelämässä on myös edistettävä työntekijöiden oikeuksia osallistua työpaikan päätöksentekoon ja järjestäytymisoikeudesta pidetään kiinni. 

Uuden ja paremman työn syntymisen edistäminen

Työn vastaanottamisen ja työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa. Tuottavuuden kasvun tuloksista ihmisten on ansaittava oma osansa parempana toimeentulona ja mahdollisesti lyhyempänä työaikana. Myös matalamman tuottavuuden alojen työntekijöillä on oikeus hyvään ansiokehitykseen. Työn ja perheen yhteensovittaminen pitää myös olla mahdollista kestävällä ja inhimillisellä tavalla sekä erilaiset perhetilanteet ja niiden aiheuttamat taloudelliset seikat huomioiden ja ihmiselle on turvattava riittävä ja laadukas vapaa-aika ja mahdollisuus pitää lomaa työstään. 

Uudistuva työelämä vaatii jatkuvia toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä. Kaikenlainen syrjintä on poistettava ja palkkatasa-arvoa on edistettävä. Laaditaan kolmikantaneuvotteluiden kautta hallituskaudet ylittävä palkkatasa-arvo -ohjelma julkisen sektorin toimijoille. Ohjelmassa huomioidaan myös segregoituneet työmarkkinat. Suomessa ammatit ovat sukupuolittuneet, mikä aiheuttaa esimerkiksi perusteettomia palkkaeroja. Työyhteisöjen moninaisuutta tuetaan määrätietoisilla toimilla. Erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien kiinnittymistä ja asemaa työelämässä vahvistetaan.  Vammaisilla henkilöillä on oikeus myös palkkatyöhön ja riittäviin yksilöllisiin työhönvalmennustukiin ja -palveluihin sekä apuvälineisiin. 

Työmarkkinoiden muuttuessa tarvitaan ratkaisuja, joilla työehdoista sovitaan joustavasti ja jotka vastaavat paremmin työpaikkakohtaisiin tarpeisiin. Luottamus, työelämän lainsäädäntö sekä luottamusmiesjärjestelmä ja yleissitovat työehtosopimukset ovat pohja, joka mahdollistaa paikallisen sopimisen lisäämisen työmarkkinoilla. Lähtökohtana lainsäädännön uudistamisessa tulee aina olla työntekijöiden ja työnantajien väliseen sopimiseen perustuvat ratkaisut. Henkilöstön edustajien asemaa vahvistetaan kaikilla tasoilla. Lisäksi ammattiliitoille annetaan kanneoikeus.

Suomen menestys kansainvälisessä kilpailussa turvataan vakaalla ja ennakoitavalla yhteiskunnalla, erittäin osaavalla työvoimalla ja uutta kasvua luovalla innovaatio- ja tutkimustoiminnalla. Uudet työntekemisen muodot yleistyvät ja erityisesti palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistäminen lisääntyy. Tarvitaan myös sosiaaliturvan muutoksia, jotta epätyypillisissäkin töissä voi elää turvatusti. 

Turvaa työelämän karikoissa

Ketä tahansa meistä voi elämän jossain vaiheessa kohdata työttömyys. Työttömät ovat joukko erilaisia ihmisiä, erilaisissa elämäntilanteissa. Työttömyyttä saadaan estettyä ja lyhennettyä, kun jokaisella on oikeus henkilökohtaisiin, selkeisiin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Työvoimapalvelut tukevat myös työelämässä olevia tarjoamalla muun muassa uraohjaus- ja osaamisen tunnistamispalveluja hyödyntäen tekoälyä ja digitaalisia ratkaisuja. Kolmas sektori osallistuu tiiviisti työvoimapalvelujen kehittämiseen sekä yksilöille että työnantajille.  Osallistava työvoimapolitikkaa panostaa siihen, että yksilö pystyy olemaan aktiivinen osa yhteiskuntaa ja tätä tuetaan muun muassa suuntaamalla joustavaa palkkatukea yrityksille, julkisille sektorille ja järjestöille. 

Nykyistä starttirahaa kehitetään yrittäjän kannalta etupainotteisemmaksi, jotta taataan yritykselle alkuvaiheessa paremmat mahdollisuudet vakauttaa yritystoimintaa. Uudistuksen voi toteuttaa kustannusneutraalisti.

Kannustava yleisturva turvaa työntekijöiden arkea mm. työttömyyden kohdatessa ja mahdollistaa myös alanvaihdon sujuvasti. Joustava ja yksinkertainen ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmä turvaa ihmisten perustoimeentulon ja helpottaa ottamaan vastaan lyhyitä työjaksoja tai siirtymään yrittäjäksi. Perustoimeentulo turvataan yleisturvan pohjalta.  

Työmarkkinoilla osatyökykyiset ja vammaiset henkilöt on nähtävä tärkeänä voimavarana, joita työnantajat työllistävät räätälöityjen julkisten palvelujen tukemana. Avoimilla työmarkkinoilla yhteiskunnallisilla yrityksillä ja kolmannella sektorilla on merkittävä rooli osatyökykyisten työllistäjänä.  Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia päästä työelämään tulee tukea eri keinoni myös jatkossa. Tämä tapahtuu esimerkiksi järjestöjen työllistämisen edellytyksiä parantamalla sekä laajentamalla vuonna 2022 alkanutta Työkanava Oy:n toimintaa. Työkanavan tehtävänä on edistää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten työllistymistä. Osatyökykyisten työllistymistä tukee myös Marinin hallituksen päätös nostaa palkkatuen enimmäismäärä 70 prosenttiin. Järjestöjen 100 prosentin palkkatuki säilytetään.

Koulutusta läpi työelämän

Työn murroksessa menestyminen vaatii osaamistason nostoa kaikkien kansalaisten keskuudessa. Elinikäinen oppiminen mahdollistaa osaamisen päivittämisen ja kehittämisen. Sen edellytyksenä on, että kaikille on tarjolla laadukasta ja elämäntilanteeseen joustavasti sopivaa koulutusta. Työnantajan velvoitteita ja kannustimia huolehtia työntekijöiden osaamisen ylläpidosta ja kehittymisestä tulee vahvistaa. Tämänhetkinen koulutustarjonta ei vastaa riittävän hyvin työelämän tarpeisiin, ja työelämärelevantteja lyhyitä koulutusvaihtoehtoja on tarjolla liian vähän. 

SDP ehdottaa, että tutkintoon johtavan koulutuksen ohelle tulee luoda kokonaan uusi työelämäkoulutuksen muoto, työelämäkoulutus. Työelämäkoulutuksessa on kyse enintään kuusi kuukautta kestävistä luvanvaraisista opinnoista. Ne eivät johda tutkintoon, mutta ne mahdollistavat osaamisen päivittämisen työikäisille, joilla on jo työkokemusta. Työelämäkoulutus ei ole vaihtoehto tutkinnoille, vaan se täydentää osaamista työuran aikana. Koulutuksen järjestäminen on mahdollista nykyisten toimijoiden toimesta, eli ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, ja ne voidaan järjestää yhteistyössä yritysten kanssa.

Uudistuva sosiaaliturvajärjestelmä ja täydentävät tuet mahdollistavat joustavan työn ja opiskelun yhteensovittamisen.  Työttömien palvelujen painopiste on osaamisen kehittämisessä ja siinä, että työtön voi palvelujen avulla työllistyä kokonaan uudelle alalle. 

Aikuiskoulutusta täytyy kehittää, jotta kaikilla työikäisillä on aito mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen. Ammatillisen aikuiskoulutuksen uudistuksessa tulee yhdistää työpaikoilla tapahtuva koulutus ja yhteiskunnan koulutuspalvelut. Kun työntekijät vaihtavat työtä ja ammattia koulutuksen avulla, tarvitaan sellaisia malleja, joissa oikeus opiskeluun säilyy yli yhden työsuhteen.  Aikuisopintotukijärjestelmää kehitetään niin, että myös pienituloisilla ja yksinasuvilla on mahdollisuus kouluttautua työn ohessa. 

Kotouttaminen avainasemassa

Suomen on oltava yhteiskuntana houkutteleva, tasa-arvoinen ja kiinnostava maa saapua tekemään töitä, opiskelemaan ja yrittämään. Maahan saapumisen ja täällä oleskelun pitää olla sujuvaa, ja yhteiskunnan tarjoamat palvelut tukevat tätä. Työssäkäynti ja työpaikan sosiaaliset suhteet edistävät kotoutumista. Samalla on huolehdittava työehtojen noudattamisesta ja jokaisen työntekijän työsuhdeturvan toteutumisesta. Väärinkäytöksiä ehkäistään ja niihin puututaan aktiivisesti muun muassa sanktioimalla alipalkkaus. 

Aktiiviset ja hyvin toimivat kotoutumispalvelut luovat perustan toimivalle maahanmuuttopolitiikalle. Kotoutumisen tulee olla aktiivista vuorovaikutusta maahanmuuttajan ja yhteiskunnan muiden jäsenten välillä. Maahanmuuttajien yksilöllistä kotoutumispolkua ja pääsyä työmarkkinoille tuetaan aktiivisesti. Maahanmuuttajien työllisyysastetta on nostettava selvästi nykyistä korkeammaksi. Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, jossa maahanmuuttaja oppii suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt ja on aktiivinen toimija osana suomalaista yhteiskuntaa. Onnistunut kotoutuminen edellyttää yhteiskunnalta aktiivisia toimenpiteitä syrjivien rakenteiden purkamiseksi sekä vaikuttamista yleiseen asenneilmapiiriin siten, että vastaanottavassa yhteisössä kansalaiset sopeutuvat monikulttuurisempaan ja moninaisempaan työ- ja kulttuurielämään, jossa on jatkuvasti näkyvillä yhä useammanlaisia tapoja elää, toimia, työskennellä ja viihtyä Suomessa. Maahanmuuttajien oikeusturvasta huolehditaan ja mahdollisuus perhe-elämään turvataan. Suomen on oltava kansainvälinen, yhdenvertainen ja oikeudenmukainen maa. 

Julkisen sektorin akuutti työvoimapula on ratkaistava

Hyvinvointivaltion keskeisin piirre on sen tuottamat palvelut. Nykytilanteessa kunnat, kaupungit ja alueet kamppailevat riittämättömän työvoiman kanssa, ja se uhkaa lakisääteisten palveluiden toteutumista. Pulaa on erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ammattilaisista. Ilman ammattitaitoista ja pätevää henkilöstöä ei ole myöskään julkisia palveluita.

Julkisen sektorin houkuttelevuutta työpaikkana niin kunta- kuin aluetasolla pitää kohentaa yhteistyössä kuntien ja alueiden kanssa. Työvoimapula-alojen koulutusmääriä tulee lisätä ja työvoimavalmennuksessa kannustaa työnhakijoita työvoimapula-aloille. Matalapalkka-alojen palkkakuopista on voitava nousta ja työmarkkinaosapuolia kannustetaan sopimisen kulttuuriin. Osana julkisen sektorin työvoimapulaa ratkaisuja tulee hakea laaja-alaisesti niin työperäisestä maahanmuutosta kuin erilaisia täydennyskoulutuksen muotoja hyödyntäen.

Julkisen sektorin työntekijöiden työhyvinvointiin pitää panostaa, jotta julkisten palveluiden työntekijät eivät uuvu liiallisen työtaakan, heikon organisaatiokulttuurin tai riittämättömien resurssien paineessa. Tämä on jokaisen julkisen sektorin työntekijän ja jokaisen kansalaisen etu. 

Tavoitteitamme

• Työn vastaanottamisen ja työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa.
• Palkalla on tultava toimeen.
• Työn tuottavuutta pitää nostaa ja huolehtia kasvavan tuottavuuden tuoman lisäarvon oikeudenmukaisesta jakaantumisesta.
• Matalamman tuottavuuden alojen työntekijöiden oikeudenmukainen ansiokehitys tulee varmistaa.
• Työelämää on kehitettävä eteenpäin sopimalla ja huolehtimalla työntekijöiden oikeuksista
• Työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittamista tulee helpottaa erilaiset perhe- ja elämisenmuodot huomioiden Kaikenlainen syrjintä on poistettava ja palkkatasa-arvoa on edistettävä. 
• Mahdollistetaan paikallista sopimista työehtosopimusten, luottamusmiesjärjestelmän ja työelämän lainsäädännön pohjalta.
• Vahvistetaan työnantajan velvoitteita ja kannustimia huolehtia työntekijöiden työkyvystä ja osaamisen ylläpidosta ja kehittämisestä.
• Työelämän pelisääntöjen noudattamista ja työehtojen valvontaa tulee tehostaa.
• Henkilöstön edustajien asemaa tulee vahvistaa kaikilla tasoilla.
• Työllisyyspalveluiden on oltava henkilökohtaisia ja työllistymiseen aidosti vaikuttavia.
• Maahanmuuttajien mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan parannetaan ja työelämän 

oikeusturvasta huolehditaan. 

• Nykyistä starttirahamallia tulee kehittää yrittäjän kannalta etupainotteisemmaksi.
• Julkisen sektorin akuutti työvoimapula tulee ratkaista. 

1.5. Yleisturva – kohti toimivampaa sosiaaliturvaa

Työsuhteiden epävarmuus, sirpaleisuus ja työnteon monimuotoistuminen haastavat nykyistä sosiaaliturvaa ja sen osia. Byrokratiaongelmat ja viiveet toimeentuloturvan toimeenpanossa aiheuttavat suuria epävarmuustekijöitä ja tekevät työn vastaanottamisesta kannattamatonta. Samaan aikaan työelämään syntyvät uudet työpaikat edellyttävät yhä korkeampaa ja tuoreempaa osaamista, mikä tekee työuran aikaisesta oppimisesta välttämätöntä.

Suomalainen sosiaaliturvan taso ei ole riittävä elämän eri vaiheissa, ja sosiaaliturvajärjestelmä on muotoutunut vaikeasti ymmärrettäväksi, pirstaleiseksi ja ennakoimattomaksi. Toisaalta etuudet ovat päällekkäisiä ja sama henkilö voi samassa elämäntilanteessa joutua hakemaan useampaa etuutta saadakseen riittävän toimeentulon. Eri etuuksien tasot ja käytänteet sekä tulkinnat työn ja etuuksien sovittelusta vaihtelevat. Tämä vaikeuttaa satunnaisten työsuhteiden tekemistä, aiheuttaa hämmennystä ja johtaa työntekomahdollisuuksien sivuuttamiseen, mutta myös tukien alikäyttöön. 

Etuuksien ja verotuksen huono yhteensovittaminen tekee tukijärjestelmästä taloudellisesti heikosti kannustavan. Etuuksien käyttäjille asetetaan velvollisuuksia osallistua palveluihin, mutta palvelujen aliresursointi ja epätarkoituksenmukaisuus pahimmillaan heikentävät mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Parhaillaan palvelut auttavat ihmistä eteenpäin ja työhön, heikoimmillaan ne tuottavat pettymysten kierteen, joka vie uskon tukijärjestelmiin. 

Yleisturva uudistaa sosiaaliturvajärjestelmän

Sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava SDP:n Yleisturva-mallin pohjalta. Sosiaaliturvan lähtökohtana on oltava jokaisen ihmisen työnteko kykyjensä mukaan sekä ihmisen oman aktiivisuuden, itsensä kehittämisen, kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen. Pirstaloituvassa työelämässä opiskelu, työ, yrittäjyys, perhevapaat, perhetilanteet ja työttömyys vaihtelevat, joten on tärkeää, että turvan taso on ennakoitava ja elämäntilanteen vaihtuessa ihminen ei kohtaa tarpeetonta byrokratiaa, maksuviiveitä tai kannustinloukkuja.

Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, joka takaa ihmisen toimeentulon ja tarvittavat palvelut yhteen nivottuna vaihtuvissa elämäntilanteissa. Se helpottaa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista siten, että työ on tekijälleen aina kannattavaa. Yleisturva purkaa byrokratiaa hyödyntämällä digitalisaatiota ja pitää kulut kurissa kohdentamalla etuudet tehokkaasti niitä tarvitseville. Kaikkia ihmisiä on kannustettava toimivalla ohjauksella sekä positiivisesti palkitsemalla, ei vaikeasta elämäntilanteesta rankaisemalla.

Yleisturvan kolme tasoa ovat takuutaso, yleistaso ja aktiivitaso. Etuuden suuruus ja saamisen ehdot vaihtelevat tasoittain. Takuutasoinen Yleisturva takaa jokaiselle lyhytaikaisen minimitoimeentulon tulojen pudotessa ennen ihmisen elämäntilanteen kartoitusta ja sopivien palveluiden, koulutuksen tai uuden työn löytämistä. Yleistasolla taataan jokaiselle kohtuullinen vähimmäiskulutus ennakoitavasti eri elämäntilanteissa. Yleistasoisen etuuden saajalla on myös voimassa oleva henkilökohtainen kuntoutus-, koulutus- tai työllistymissuunnitelma, jota noudattamalla oikeus etuuteen säilyy. Aktiivitasolla etuus on korotettu määräajaksi suurimmilleen henkilön omaehtoisen itsensä kehittämisen ajaksi. Yleis- ja aktiivitasoinen Yleisturva voidaan maksaa myös ansiosidonnaisena.

Yleisturva on automatisoitu ja sosiaaliturvaa yksinkertaistava malli, joka kattaa jokaisen ihmisen toimeentulon erilaisissa vaihtuvissa elämäntilanteissa, oli sitten kyse työttömyydestä, vanhemmuudesta tai tilapäisestä sairaudesta. Yleisturvaan ovat oikeutettuja kaikki työnteon muodosta riippumatta aina yrittäjistä apurahansaajiin ja vakiduunareista opiskelijoihin ja keikkatyöläisiin. Työnteko on Yleisturvassa aina kannattavaa ennakoitavan sovittelun ja kevyen byrokratian ansiosta. 

Yleisturva vähentää byrokratiaa, pompottelua luukulta toiselle ja tekee sosiaaliturvasta ennakoitavaa. Ihminen saa yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti palveluita, joita hän tarvitsee. Nykysosiaaliturvan tarveharkintaiset ja täydentävät toimeentuloetuudet sekä kulukorvaukset säilyvät osana sosiaalityötä ja -vakuutusta.

Tavoitteitamme

• Sosiaaliturva on uudistettava yksinkertaistaen ja automatisoiden SDP:n Yleisturva-mallin pohjalta.
• Kaikkia ihmisiä on kannustettava toimivalla ohjauksella sekä positiivisesti palkitsemalla, ei vaikeasta elämäntilanteesta rankaisemalla.

1.6. Teknologinen kehitys

Teknologia parhaimmillaan ja oikein hyödynnettynä tuottaa ratkaisuja moniin ihmiskunnan suuriin haasteisiin sekä keinoja tukea demokraattista, oikeudenmukaista ja avointa yhteiskuntaa. Teknologian avulla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta. Teknologian on oltava esteetöntä, digiesteetöntä ja saavutettavaa. 

Teknologian tehtävänä on palvella maailmaa ja ihmiskuntaa, se ei ole itsetarkoitus. Siksi teknologian ja teknologisen kehityksen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä hyödyntäminen on tulevina vuosikymmeninä yksi ihmiskunnan suurista kysymyksistä. Teknologisen kehityksen avulla meidän on otettava työelämän, sivistyksen ja hyvinvoinnin seuraavat edistysaskeleet. Samalla on varmistettava, että teknologisen kehityksen tuottama lisäarvo jakautuu oikeudenmukaisesti ja ihmisten oikeudet yksityisyyteen ja omiin tietoihin säilyvät ja paranevat nykyisestä. 

Teknologinen kehitys voi edistää tasa-arvoa ja sillä on vaikuttavuutta yhteiskunnassa, joka kohdistaa riittävästi resursseja teknologiseen infrastruktuuriin, innovaatiotoimintaan ja tiedeyhteisön toimintaedellytyksiin. Tavoitteenamme on johtaa tiede- ja teknologiapolitiikkaa niin, että Suomi toimii esimerkkinä muille maille. Poliittisen järjestelmän on oltava yhtä aikaa notkea, määrätietoinen, ennakoiva ja valmis muutoksiin. Tavoitteena on teknologinen kehitys, joka vapauttaa yksilön ja mahdollistaa taloudellisen kasvun, mutta palvelee samalla koko yhteiskunnan etua. Julkisen vallan tehtävänä on mahdollistaa ja säädellä, ei estää, tätä kehitystä. 

Uutta rakentaessaan valtion on huolehdittava siitä, että toiminta on eettistä, se edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ekologista kestävyyttä. Teknologian sovelluksiin liittyvät eettiset kysymykset on käsiteltävä demokraattisen päätöksenteon perusteita noudattaen huolellisesti ja läpinäkyvästi, sillä ne vaikuttavat perustavanlaatuisesti koko yhteiskunnan toimintaan.  

Teknologia voi mahdollistaa myös demokratian kehityksen ja aktiivisen osallistumisen yhteiskunnan kehitykseen sekä päätöksentekoon. Meidän on luotava keinoja päätösten läpinäkyvyyden ja niiden oikeudenmukaisuuden parempaan tarkasteluun. 

Nykyään tukeudumme kasvavassa määrin globaalien teknologiajättien hallitsemiin palveluihin. Suomalaiset ja eurooppalaiset toimijat eivät kykene haastamaan niiden johtavaa markkina-asemaa, ellemme luo reiluja pelisääntöjä digitaalisille sisämarkkinoille. Kilpailun mahdollistamiseksi tulee lisäksi huolehtia innovaatioiden ja eri vaiheissa olevien yritysten tuesta ja rahoituksesta. Jatkossa digitaalisten alustojen on avattava dataansa niin pitkälle, kuin se on yksityisyyden suojaa ja liikesalaisuuksia vaarantamatta mahdollista. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi veronkiertoa ja tiedon väärinkäyttöä. Lisäksi se avaa nämä alustat ja niiden keräämään tiedon uusia palveluita rakentavien yritysten ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan käyttöön. 

Kaikkien Euroopan markkinoilla toimivien yritysten on kunnioitettava eurooppalaisia perusoikeuksia: yksityisyydensuojaa, ihmisarvon loukkaamattomuutta sekä taiteen, sanan ja elinkeinon vapautta. Tämä koskee myös globaaleja teknologiayrityksiä. Yksityisyyden suojaaminen on digitaalisissa verkostoissa entistäkin haastavampaa. Suomessa on oltava toimiva ja kansalaisten etua palveleva tietosuojaviranomainen, joka vastaa ihmisten yksityisyyteen ja oman datan omistukseen liittyvistä kysymyksistä. Ihmisillä on oltava oikeus omiin tietoihinsa. Julkista tietoa Suomessa säilyttävien ja analysoivien järjestelmien on oltava ajanmukaisia ja edistyksellisiä. Niitä pitää kehittää säännöllisesti niin, että ne huomioivat sekä yksilöiden oikeudet että käyttäjien muuttuvat tarpeet. 

Vahvoilta juurilta ensimmäisenä uutta kohti

Suomi on jo pitkään ollut rakentamassa parempaa tulevaisuutta globaalisti esimerkiksi teknologisten standardien kautta. Tätä vahvuuttamme meidän on hyödynnettävä tulevaisuudessa entistä kunnianhimoisemmin. Suomen pitää vahvistaa mainettaan ja brändiään teknologian turvallisen hyödyntämisen edelläkävijänä ja demokratian toimivan digitalisaation rakentajana. Meidän on rakennettava maailmalle ratkaisuja luotettavaan teknologiseen kehitykseen. 

Julkisten ja yksityisten palveluiden kehitys perustuu vuosi vuodelta enemmän tekoälyn hyödyntämiseen ihmisten tukiälynä.  Eettisesti kestävälle ja luotettavalle tekoälylle on luotava selkeät lainsäädännölliset puitteet. Kehityksen on oltava tasapainoista ja huomioitava yhtäläisesti yksityisen sektorin tavoite tuottavuudesta, työllisyyskysymykset, yhteiskunnalliset tarpeet ja kansalaisten perusoikeudet. 

Liikkumisinfrastruktuurin edelläkävijäksi

Suomen on oltava automaattisen henkilö- ja tavaraliikenteen säädösympäristön kehittäjä ja edelläkävijä, koska olemme hankalien olosuhteiden ja monimuotoisen tiestön maa. Tämä haaste on myös mahdollisuus, sillä se avaa oven pitkälle automatisoidun liikkumisinfrastruktuurin rakentamiseen. Liikkumisen vallankumous on toteutettava kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti edistämään uutta luovaa toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tulevaisuudessa myös toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat kiinteä osa väylärakennetta. Tavaran ja ihmisten liikkuminen pohjautuu jatkossa yhä enenevissä määrin tietoon. 

Kiertotaloudella kohti ekologista kestävyyttä

Yhdyskuntajätteen määrän kasvu on ekologinen ongelma. Ratkaisu edellyttää uusia teknisiä ratkaisuja ja avointa ajattelua. Suomen tulee tavoitella materiaalien kierrossa nollajätettä kaikissa toiminnoissa, missä se on mahdollista. Kiertotalous ja nollajäte tarkoittavat sitä, ettei tuotteen elinkaaren aikana mitään resursseja hukata, vaan kaikki kiertää. On pyrittävä siihen, että kierrätysmateriaalin käyttö on kaikissa vaihtoehdoissa kannattavampaa kuin neitseellisen raaka-aineen. Kiertotalousajattelua tukevat myös biotalouden uudet kehitysaskeleet. Synteettisen biologian ja geeniteknologian avulla voimme tulevaisuudessa tuottaa uudenlaisia raaka-aineita ja tuotteita. Esimerkiksi meressä ja ilmakehässä voidaan tuottaa energiaa, ruokaa ja materiaaleja tavoilla, jotka ovat nykyistä resurssitehokkaampia. Bioteknologisen murroksen sekä kiertotalouteen perustuvan tuotannon ja kulutuksen yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus ihmisten arkeen tulee olemaan vähintään yhtä suuri kuin digitalisaatiolla.  

Teknologia sosiaali- ja terveyspalvelujen tukena

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ikääntyvässä yhteiskunnassa on Suomen suurimpia haasteita tulevina vuosikymmeninä. Teknologia on osaltaan vastaus kasvaviin kustannuksiin. Suomen on rohkeasti kokeiltava uusia ratkaisuja ihmisarvoisen vanhuuden turvaamiseksi. Käytännössä voimme hyödyntää itsediagnostiikkaa, tekoälylääkäreitä ja pitkälle vietyä robotisaatiota. Näin pyritään teknologian avulla lisäämään ja tuottamaan aikaa ihmisten kohtaamiseen sekä ihmisen yksilöivään potilastyöhön. 

Laaditaan inhimillisen digitalisaation siirtymä

Digitalisaation tuottamaa palveluiden kehitystä, saatavuutta ja kustannusten laskua hidastaa kerrostuneet, mutta päällekkäiset palvelut (esim. digitaalinen ja paperinen). Kerrostuneita palveluita pidetään yllä oikeasta syystä eli palveluiden tasa-arvoisuuden ja helppokäyttöisyyden takia. Osin tähän vaikuttaa myös lainsäädäntö ja eri ohjeistukset. Digitalisaation suurin haaste on toimintakulttuurin muutos, joka kulkee koko yhteiskunnan läpi ja vaikuttaa ajatteluun palveluiden saatavuudesta, käytöstä ja tarjonnasta.

Laaditaan inhimillisen digitalisaation siirtymä, jonka avulla luodaan ylihallituskautinen tiekartta palveluiden digitalisoimiseksi siten, että palveluntarjoajat sekä käyttäjät pysyvät kehityksessä mukana. Digitalisaatiota pidetään usein inhimillisen palvelun vastakohtana, mutta todellisuudessa digitalisaatiosta saatavien säästöjen takia kohtaamiset voivat lisääntyä ja niiden laatu paranee. Lisäksi etäpalveluiden avulla myös palvelut paranevat ja esimerkiksi terveyspalveluissa hoitoonohjaus tehostuu, joka osaltaan luo säästöjä ja parantaa elämänlaatua.

Inhimillisen digitalisaation siirtymän ehdoton arvo on se, että kukaan ei jää palveluiden ulkopuolelle. Tämän takia tarjotaan tukea niin verkossa, helppokäyttöisten videoyhteydellä toteutettujen palveluiden avulla. Lisäksi on tarpeen luoda verkosto, joka kykenee auttamaan esimerkiksi ikäihmisiä, vammaisia ja muita ryhmiä, jotka tarvitsevat apua digitaalisten palveluiden käytössä. Tuetaan suunnitelmallisesti vapaaehtoisjärjestöjä ja kirjastoverkostoa olemaan osa toimintakulttuurin muutosta.

Digitalisaatio mahdollistaa kerrostuneiden palveluiden purkamisen. Tavoitteen toteutumista varten tarvitaan lakimuutoksia tiedon käyttöön ja sen jakamiseen eri viranomaisten välillä. Muutoksia tarvitaan, jotta palvelut toimivat tehokkaasti ja asiakkaan ajantasaisen tilanteen mukaan.

Perustetaan tai valitaan inhimillisen digitalisaation siirtymän toimisto, joka koordinoi, hallinnoi ja tiedottaa muutoksesta. Jokainen ministeriö vastaa omien virastojen ja palveluiden digitalisaation siirtymän koordinoinnista, rahoituksesta ja tavoitteista. Näin toimien nähdään kokonaisuus, eteneminen ja haasteet saadaan tuotua yhteen pöytään, jolloin parhaat käytännöt leviävät luontaisesti. 

Data- ja tietopolitiikkaa johdetaan suunnitelmallisesti

Data- ja tietopolitiikkaa tulee johtaa ja huolehtia yhteiskunnan tiedonhallinnan sääntelystä niin kansallisella kuin EU:n tasolla. Tiedolla johtaminen, datan hyödyntäminen, vahva tietosuoja ja -turvallisuus on vakiinnutettava osaksi valtion, maakuntien ja kuntien toimintaa.

Suomeen luodaan eettisesti kestävä, ennustettavasti sovellettava ja innovaatioystävällinen lainsäädäntöympäristö syrjimättömälle, yksityisyydensuojaa kunnioittavalle, läpinäkyvälle, vastuulliselle ja luotettavalle tekoälylle sekä tukijärjestelmä tekoälyn laajamittaiselle hyödyntämiselle ihmisten tukiälynä. Reilun alustatalouden politiikalla Suomi turvaa Euroopan digitaalisilla sisämarkkinoilla digitaalisten palveluiden ja -sisältöjen reilun kilpailun ja verotuksen, palveluiden läpinäkyvyyden ja kuluttajien valinnanvapauden, uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan synnyn sekä tasapainoisen perusoikeuksien toteutumisen. 

Tavoitteitamme

• Teknologisen kehityksen tuottaman lisäarvon jakaantuminen oikeudenmukaisesti pitää turvata.
• Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen ja omien tietojensa omistajuuteen.
• Julkisen vallan tehtävänä on mahdollistaa ja säädellä, mutta ei estää teknologista kehitystä.
• Laaditaan inhimillisen digitalisaation siirtymä. 
• Luodaan kunnianhimoinen lainsäädäntöympäristö tekoälylle. 
• Luodaan reilut pelisäännöt digitaalisille sisämarkkinoille.
• Yhteiskunnan tiedonhallinnan sääntelystä ja julkisen sektorin tietoverkkojen kehittämisestä sekä turvallisuudesta tulee huolehtia ja huomioida tämä myös hallinnon ja ministeriöiden rakenteissa.